Hei, millaista aluetta Penttilä on lapsiperheen kannalta? Onko Mäntyläntie ja peltokatu millaista aluetta?
Penttilän asuinalue
kdfkd
41718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Amispellet kaahaavat autoillaan hirveitä nopeuksia. Ei ole Penttilä turvallinen alue siinä mielessä. Toinen mikä on paha niin joki, johon voi helposti hukkua.
-Kuhasalon paskan haju jätevesi puhdistamosta,eli haisee aika usein.
-Lisäksi tehtaalta tulee suurta ääntä john deere,nämä hakkaa aamusta iltaan hyvin usein,ääni on hakkaamista.
-tehtaalta tulee myös maalin ja liuotinhajuja jopa niinivaaran puolelle saakka.
-Moporalli kesäaikaan vielä yöllä klo:2-3 aikaan,¨ja se päristely kuuluu kaus.
-Rakennusralli menossa vuosikauksiksi,alueella ei näy palveluita mitään.
-ulkomaalaisia on todella paljon mutta niistä ei mielestäni ole ollut haittaa.
-opiskeluaikaan on asuntolat tietysti täynnä ja autoralli sen mukaista.
-Joki toisaalta pelastaa alueen ,sielä voi istuksia kesäisin jos tykkää.
-Junaradan melu yöllä ja päivällä.Siirtelevät koko ajan vaunuja ,kuuluu kirskuntaa ja metakkaa.
-kahden vuoden sisällä tai päästä alkaa ilmeisesti junarata-rata alueen remontti joka aiheuttaa laajalti ongelmia äänellään,eli rata alue tullaan uusimaan ,samoin mahdolliset sillat (alikulku käytävät josta pääsee niinivaaralle) josta ei ole varmuutta muuttuko ne jopa autoilla ajettaviksi,tällöin ralli suurenee.
-Lisäksi suvantosillan ja itäsillan muuntaminen autottomiksi(nämä on siis suunnitteilla).
-Eivät suunnittele uuttakauppa vaikka tontti on ollut varattuna 10 vuotta lidl tai s.kaupalle.
-Lidl ei tule,koska se ei halua enään kolmatta kauppaa alueelle.
Siinähän noita onkin,ja mieti antaumuksella koska metakkaa on hieman liian paljon kokonaisuutena kun katsoo aluetta ettei ole plveluja missään.
No nyt sai varmastikin rehellisiä vastauksia kuten onkin oletettavissa jotain tältä palstalta kysyttessä.
Erityisesti herra "mietippäs" vaikuttaa samalta kuin palstalla jo vuosien ajan toiminut varsinaisena asiantuntijamestari, joten hänen antamansa vastaus pätee jokaikiseen muuhukin paikkaan Joensuun alueella! Uusia kysymyksiä mistään toisesta alueesta ei siis tarvita.
Tosin tällä kertaa herra "mietippäs" jätti mainitsematta valesokkelit ja muun rommaamisen, mutta ne on olleet esillä jo parissatuhannessa muussa viestissä useamman vuoden ajalla. On myös mahdollista että ne säästettiin piakkoin tulevaan jatkovastaukseen.
Kaikki siis pitää varmuudella paikkansa millilleen, piirulleen, sekunnilleen ja timantintarkasti, joten jos joku yrittää antaa vähänkään tuollaisista poikkeavia tietoa, niin älä missään tapauksessa usko sillä ne on valetta.
Pahoittelen tekemiäni kirjoitusvirheitä, mutta ne johtuivat ns. ulkopuolisista häiriöistä.