Miksi suomalainen on huonoa?

Sanotaan että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hmmm. Ei ehkä olekaan, mutta vääriä kysymyksiä kyllä. Vai onko niitäkään? Kai kaikkea voi kysyä, mutta mitä kannattaa kysyä? Aloittajan kysymykseen vastaisin että kannattaisi kysyä pikemminkin miksi tanskalainen, norjalainen ja ruotsalainen dekkarikirjallisuus on niin hyvää? Miksi helvetissä täytyy aina valittaa, kun voisi katsoa eteenpäin ja yrittää oppia? Sitä paitsi noi palkinnot ovat asiaan paneutuneiden kriitikoiden mielipiteitä, eivätkä ne vähennä suomalaisen dekkarikirjallisuuden nautittavuutta.

Me saamme lukea ihan mitä vaan, joten lopetetaan se ruikutus ja nauttikaamme minkämaalaisesta kirjallisuudesta tahansa, ja jos tuntee pakonomaista tarvetta arvostella jonkun tietyn ihmisryhmän tuottamaa kirjallisuutta, OLE HYVÄ ja OSALLISTU! Kirjoita itse tarpeeksi hyvä romaani palkinnon voittajaksi.

Valitettavasti suomalainen dekkari suunnataan useimmiten vain ja ainoastaan suomalaiselle yleisölle. Usein näissä romaaneissa istutaan tökerösti esitetyissä ympäristöissä ja annetaan epäaidon ja muka-nasevan dialogin toimia kertomuksen selkärankana. Tämä sopii hyvin suomalaiselle yleisölle, joka on tottunut saman kaltaiseen draamaan tv-teatterin ajoista lähtien. Mutta ei tarvitse ihmetellä miksei suuri maailmanyleisö halua tällaista lukea.

No, Jens Lapidus ja Carl-Johan Vallgren on ainakin ihan paskoja. Yllätyin, miten huonoja. Ensimmäistä en jaksanut lukea kuin muutaman kymmenen sivua ja jälkimmäinen oli ennalta arvattava, huonosti kerrottu ja laimea. Ei pätkääkään jännittävä.
Ruotsalainen dekkari on yliarvostettu. Myy Stieg Larssonin sädekehän varjolla.
Suomalaisella dekkarilla ei ole tuossa seurassa mitään hävettävää.

Paras dekkaristi on tanskalainen Jussi Adler-Olsen ja hänen osasto Q-sarjansa.

Skandinaaviset nykydekkarit ovat tuskallista luettavaa kömpelön kielensä, kaavamaisten henkilöhahmojensa ja omituisten juoniensa vuoksi. Kukaan, joka on lukenut "oikeita" kirjoja, ei voi näistä tekeleistä pitää.