KATEUDEN SYNTI

Jeesus_on_Herra

KATEUDEN SYNTI

YLPEYDEN SYNNIN SEURALAISENA KULKEE HYVIN USEIN KATEUDEN SYNTI. OMASSA ERINOMAISUUDEN TUNTEESSA IHMINEN KOKEE, ETTÄ HÄN EI OLE SAANUT ITSELLEEN KAIKKEA SITÄ HYVÄÄ, MIKÄ HÄNEN OMAN ARVONSA MUKAISESTI KUULUISI. NIINPÄ HÄN ALKAA TAVOITELLA ITSELLEEN SELLAISIA OIKEUKSIA JA ETUUKSIA, JOITA MUILLA IHMISILLÄ JO ON, NIMENOMAAN SELLAISILLA IHMISILLÄ, JOTKA HÄNEN MIELESTÄÄN EIVÄT NIITÄ SYYSTÄ TAI TOISESTA LAINKAAN ANSAITSE. IHMISEN AJATELLESSA ITSESTÄÄN LIIKOJA, JOHTAA SE YLPEYTEEN JA YLPEYS JOHTAA KATEUTEEN. KATEUS TAAS JOHTAA KATKERUUTEEN, KATKERUUS JOHTAA VIHAAN JA VIHA PUOLESTAAN JOHTAA PILKKAAMISEEN JA VALHEEN PUHUMISEEN. LOPULTA IHMINEN SAATTAA TURVAUTUA KIEROUTEEN JA VILPPIIN, JOTTA HÄN VOISI TUHOTA YMPÄRILTÄÄN KAIKEN SEN, MINKÄ HÄN KOKEE UHKANA, JA MITÄ VIHAA.

PAHOLAINEN PYRKII JOHDATTAMAAN IHMISIÄ ENSISIJAISESTI AJATTELEMAAN ITSESTÄÄN ENEMMÄN KUIN ON SOPIVAA AJATELLA, KOSKA YLPEYDEN SYNTIIN LANKEAMISESTA ALKAA KEHITYS, JOKA JOHTAA IHMISEN LOPULTA TIEDOSTAMATTOMAAN ITSENSÄ TUHOAMISEEN, JA TOISAALTA JOSKUS JOPA TIETOISEEN TOIMINTAAN TOISTEN IHMISTEN TUHOAMISEKSI. TÄMÄN TAPAHTUESSA PAHOLAINEN ON JO SAANUT IHMISEN VALTAANSA JA PÄÄSSYT PÄÄMÄÄRÄÄNSÄ HÄNEN ELÄMÄSSÄÄN. PAHOLAINEN HALUAA TUHOTA KAIKEN, MITÄ HÄN VIHAA. JUMALAN IHMISET JA KAIKEN SEN HYVÄN, MITÄ JUMALA ON SAANUT HEIDÄN ELÄMÄSSÄÄN AIKAAN.

6

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus_on_Herra

      "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

    • Jeesus_on_Herra

      Sananlaskut 6
      16. Näitä kuutta Herra vihaa, ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu:
      17. ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta,
      18. sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan,
      19. väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.

    • KateudenKryyni

      Täällä yksi!! Olin ennen vaikeuksista huolimatta tyytyväinen, koin saaneni ansaitsemattomasti kaikkea hyvää, ystäviä,,perheen, aiton, talon. Arki ei kuiyenkaan ollut aina helppoa, vaan aivan tavallista. Välillä lapset sairasti, valvottiin ja itsekin sairsasti, mies oli paljon poissa. Välillä oli tahasta tiukkaa, mutta selvittiin ja olin tyytyväinen. En ollut kelekään kateelliinen, KUNNES sairastuin vaikeasti....tuista se lähti.
      En pysty liikkumaan missään, päivät on yhtä tuskaa ja sinnittelyä.. Lapset vielä alaikäisiä, mutta koululaisia.
      Tulin pikku hiljaa kateellisemmaksi ja kateellisemmaksi parhaimmalle ystävälleni. Hänellä niin moni asia paremmin. Mies auttaa kotona, heillä ei ole taloudellisia ongelmia, hän on aina terve. Jopa sekin alkoi ärsyttämään, kun puhuin hänelle puhelimessa maailman vaikeasta tilanteesta, jolloin hän sanoi, ettei halua ajatella tuollaisia, että pääasia, että omassa kotona kaikki on hyvin. Ajattelin, että ystäväni haluaa kulkea laput silmillä pumpulissa.
      Ystäväni on kobe menemään , ei jaksaa kauaa olla paikoillaam. Vaatii paljon ns laatuaikaa ja omaa aikaa, tuokin ärsytti, pidin häntä pinnallisena.
      En kuitenkaan ajattele, ettei hän olisi ansainnut tuota kaikkea, sikkä hän on ystävällinen ja huomaavainen ihmisiä kohtaan. Aivan barmasti hän on ansainnut tuin kaiken.
      Olen taistellut nyt pari vuotta tämän kateuteni kanssa. Ystäväni on alkanut etääntymään minusta. Tiedän,,että olen syyllinen. Olen pyytänyt tekstiviestillä anteeksi,,johon hän vastasi, että eipä mitään.
      Ennen olimme yhteydessä päivittäin. Laitoimme puolin ja toisin viestä tai soittelimme, välillä tapasimme. Nykyään olemme yhteydessä kerran viikossa, kun minä laitan viestiä. Ja syy on yksin minun.
      Aloin pitämään ystävääni nautinnon hakuisena.
      Paholainen noin sekoitti pääni, kun sairastuin.
      Yritän nyt tehdä työtä päästäkseni tästä kateudestani häntä kohtaan.
      Ahdistaa, kun pilasin suhteemme ja ahdistaa, kun olen niin huonossa fyysisseä kunnossa, että lapsetkin kärsii.
      tuntuu, että kaikki on vaikeaa. Vaikeinta on hyväksyä se, että lapset joutuvat sijaiskärsijän rooliin. Äitinä tuo ahdistaa kaikkein eniten.

    • Jeesus_on_Herra
    • NedFlanders

      Jeesus parantaa sinut. Kaikkea hyvää sinulle!

    • olevapaa

      Paholainen ja monet muut aivopöpöt. Ne on fiktiota, höpö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3022
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1864
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      67
      1704
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      124
      1536
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe