Juttelin kerran vanhoillislestadiolaisen koulukaverini kanssa uskon asioista. Ihmettelin ääneen tämän maailman suuruutta ja Suomen pienuutta verrattuna koko maailmaan. Kysyin sitten koulukaveriltani, miten on mahdollista, että Jumala on valinnut pienestä Suomesta ja vielä Pohjois-Suomesta pienen joukon, joka ainoastaan pääsee taivaaseen. Koulukaverini nauroi ja sanoi: Suuri ihme se hänestäkin on, mutta siinä sitä suurta uskoa juuri vaaditaan!
En voinut sille mitään, että pokka repesi...
En voinut sille mitään, että pokka repesi...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onhan sitä nyt sentää vähän muuallakin.
Raaamatun mukaan valitsi kerran vaan israelin!
repeekö pokka nyt?
Onko pelastavaa uskoa muuallakin? Olen toki kauan tiennyt Israelin olevan Jumalan valittu kansa. Mutta eikö lestadiolaiset usko ainoastaan heidän seurakuntaansa kuuluvien ihmisten pelastuvan? Miksi Raamatussa ei puhuta Suomesta, jossa tulee asumaan "Ne ainoat oikeat uskovaiset"?
Venäjälläkin on vliä. Eli ei pelkästään suomalaisia. Samalla lailla ne käy seuroissa Venäjälläkin. Tosin meikit naamassa ja korvikset korvissa. Sitten menevät kotiin kattoon telkkaria. Sen Suomen vlät hyväksyvät täysin. Suomessahan ei pelastu kuulema jos on korvikset tai meikit. Telkkarista puhumattakaan.
5. Moos. 32:8-9
8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat, ja kullekin oman jumalan.
9 Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.
Jos olisit elänny 500 ekr niin olisitko nauranu?
Varmasti oisit kalevala kädessä kun nauroit nytkin.
Miksi Raamatussa ei puhuta Suomesta, jossa tulee asumaan "Ne ainoat oikeat uskovaiset"?
Siksi ettei tuollaiset järjen viisastelijat muuta kuin nauraisi hullutuksena. Ei järjellä vaan ne jotka uskovat sanan tulevat uskovaisiksi.
Kiitos laittamastasi paikasta. Olivatkohan gnostikot sittenkin oikeassa kun olivat sitä mieltä että Jeesuksen "isä" oli "korkein", eikä Israelin Jumala? hmm.
Ei voi kuin todeta seuraavasti.
1 Korinttolaiskirje 13:
"9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan"
sanotaan, että viimeisinä aikoina elävä usko lepää pohjanmaalla. Vai kuinka se meni, en muista sanatarkasti. Auttakaa jos joku muistaa missä se oli ja kuinka se meni.
Pohjoisella maalla tarkoitetaan Kanadaa. Ei Suomea.
Uskon, että viimeisellä tuomiolla ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Se jos mikä on harhaoppia, että Suomessa yksi seurakunta kaappaa "Taivasten valtakunnan" ja päästää sisään muutamia vieraista maista. Ihminen on pahasti aivopesty, jos nielaisee tämän ja vielä ylpeästi siitä muille kerskuu.
Uskon Jumalan valtakunnan näkymättömyyteen. Sinne kuuluu ihmisiä eri maista ja eri kirkkokunnista ja Jumala YKSIN näkee, kellä on elävä usko sydämessään.
Kun teidän vanhoillisten kanssa keskustelee, alkaa monesti tuntua että Rauhanyhdistys= Pelleyhdistys.
Raamattu kyllä puhuu pienestä joukosta ja Herran Hengen lepäämisestä pohjoisen maan päällä. Miksi, sitä emme tiedä.
Sak.6: "1. Ja minä taas nostin silmäni ja näin: ja katso, siellä olivat neljät rattaat, jotka lähtivät kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskiset vuoret.
2. Ensimäisten ratasten edessä olivat ruskiat orhiit, ja toisten ratasten edessä mustat orhiit;
3. Mutta kolmanten ratasten edessä valkiat orhiit, ja neljänten ratasten edessä kirjavat, väkevät orhiit.
4. Ja minä vastasin ja sanoin enkelille, joka minun kanssani puhui: minun herrani, mitä nämät ovat?
5. Ja enkeli vastasi ja sanoi minulle: ne ovat neljä tuulta taivaan alla, jotka tulevat ulos, astumaan kaiken maan hallitsian eteen.
6. Jossa ne mustat orhiit, ne menivät pohjaa päin, ja valkiat noudattivat niitä; mutta kirjavat menivät etelää päin.
7. Ja ne väkevät läksivät ja menivät ympärinsä, niin että he kaikki maat vaelsivat. Ja hän sanoi: menkäät ja vaeltakaat maata ympäri; ja he vaelsivat maan lävitse.
8. Ja hän kutsui minua, puhutteli minua ja sanoi: katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla."
Luuk.18:8: "Kuitenkin, kuin Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Luuk.12:32: "Älä pelkää, piskuinen lauma; sillä teidän Isällänne on hyvä tahto antaa teille valtakunnan."
Olisin varovainen naurun ja ivan suhteen:
Luuk.6:25: "Voi teitä, jotka ravitut olette! sillä teidän pitää isooman. Voi teitä, jotka nyt nauratte! sillä teidän pitää murehtiman ja itkemän."
Yleensäkin toisen vakaumukselle nauraminen ja ivaaminen kertoo lähinnä omasta epävarmuudesta. Ehkä opit senkin, kunhan kasvat.
Pieni joukko voikin tarkoittaa Rauhan Sanalaisia. Hehän ovat todella pieni joukko joita on vain täällä pohjoisessa. Vliä kun on jo levinnyt Afrikaan asti joten ei voi tarkoittaa ainakaan heitä. Kenties se todellakin tarkoittaa jotakin herätysliikettä täällä Suomessa joka on levinnyt vain täällä pohjoisessa.
Sakarian kirjan ko. kohdan sijoittaminen Suomeen ja Pohjanmaalle on enemmän
kuin kyseenalaista. Raamatun kirjoittajat olivat omaan aikaansa sidoksissa
ja sillä tarkoitettiin yksinkertaisesti Israelin pohjoisia alueita.
Pyhä Henki ”lepää” kaikkien uskovaisten sydämissä kaikkialla, missä he
ovatkin. Ja Pyhä Henki voi toimia missä, milloin ja miten Hän haluaa
kysymättä meiltä.
Vanhurskauttamiseen tarvitaan Pyhän Hengen eläväksitekemää evankeliumia,
jota Kristuksen lähettiläät julistavat Herransa käskystä. Näin Kristuksen
työ jatkuu maan päällä ”Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan”, kuten
vanhassa kristinopissa sanottiin.
Kerrankin täyttä asiaa! Tuntuu hullulta, että jos Raamatussa mainitaan Pohjan maa, se heti tarkoittaa Suomea. Se hyvinkin voi merkitä Israelin pohjoisia alueita. Tuntuu välillä, että lestadiolaiset lukevat kuin "Piru Raamattua. Muokataan Pyhä sana itselle sopivaksi.
Ja mitä tulee vakaumukseeni ja epävarmuuteeni. Jeesus asuu sydämmessäni ja uskon pelastuvani. Tuntuu niin kamalan loukkaavalta, että koulukaverini tuomitsee minut helvettiin vedoten vaan lapsellisesti "siinä sitä suurta uskoa kysytään". Sillä tuomiolla hänet tullaan mittamaan, jolla hän minut tuomitsi.
Ainoastaan toteamuksen naivius sai minut nauramaan.
Uskovaiset emme tuomitse ketään, vaan jätämme tuomiovallan yksin Jumalalle. Lähimmäisenrakkaudesta haluamme toki kertoa, mitä Raamattu opettaa pelastuksesta, koska emme halua kenenkään käyvän kohti kadotusta.
Saat pähkäiltäväksesi pienen loogisen tehtävän. Jos Sinun mielestäsi minun kirjoittamani lause
"uskon Jumalan tuomitsevan kaikki epäuskoiset"
tarkoittaa, että minä tuomitsen Sinut, niin eikö tällöin Sinun lauseesi
"Sillä tuomiolla hänet tullaan mittamaan, jolla hän minut tuomitsi"
tarkoita, että tuomitset koulukaverisi helvettiin?
Oikea vastaus ei edelletyä mitään erityistä matemaattista lahjakkuutta, vähän loogista päättelykykyä ja ns. maalaisjärkeä vain.
En halua tuomita ketään, vaan uskon Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon. Olen vain ihminen ja en voi ottaa tuomiovaltaa itselleni. Uskon kuitenkin Raamattuun Jumalan sanana ja minua karmii koulutoverini varmuus siitä, että "Vain me"-pelastumme. "Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi". Ehkä tapaamme koulukaverini kanssa Taivaassa. Sen tietää vain yksin Jumala. Olisin itse hyvin varovainen jakamaan tuomiota täällä maan päällä.
Eikö tämä ole hyvin loogista?
Oletko O.M. itse vl?
Ja anteeksi vielä nauruni! Pokkani repeää joskus väärissä(kin) tilanteissa.
No nyt viestissäsi oli jo mukavampi sävy.
"minua karmii koulutoverini varmuus siitä, että "Vain me"-pelastumme."
Kyse on siitä, että me uskovaiset näemme Jumalan valtakunnan ulkopuolella opetettavan monenlaista väärää oppia, joka ei Raamatun mukaan kanna taivaaseen. Inhimillisesti kyse on tietysti raamatuntulkinnasta. Toisaalta hengen yhteys muiden Jeesukseen nimeen vannovien ryhmien kanssa puuttuu, kun taas keskenään tunnemme hengen yhteyttä. Raamattu sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa." (Matt.7:21) Siksi haluamme kehottaa kaikkia parannukseen, ettei kenenkään tarvitsisi katua. Teemme tämän lähimmäisenrakkaudesta, koska emme toivo kadotusta kenenkään osaksi.
Haluan silti kunnioittaa Sinunkin vakaumustasi, vaikka uskon eri tavalla kuin Sinä uskot. Ja niin, olen tosiaan vl.