Olen yksinäinen 35v mies, tässä huomannut vuosien mittaan että yhä vähemmän ja vähemmän on ystäviä ja kavereita, tänä vuonna jo 5kaveria poistanut minut facebookistakin mutta kokonaismäärä on jo yli 10henkilöä. Lisäksi olen sinkku ja työtön ja ei omaa perhettä/lapsia että elämä ei ole kunnossa ja raitella, yksinäisyys, työttömyys, ja jonkin sortin masennus/vitutus on kokoajan päällä, ei ole mitään näkyvää saanut aikaan 35vuoden aikana elämässään sitä kun ajattelee niin se masentaa ja ahdistaa. Baareissakin käyn ihan yksinäni kun kukaan ei halua lähteä kanssani minnekkään että niin huonoja kavereita minulla näyttäisi olevan ja osa poistelee kavereistaan
Olen yksinäinen 35v mies
yksinainensinkku
14402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo yksinäisyys on mielestäni sinulla se tämän hetken vakavin ongelma. Olet varhaisessa keski-iässä, mutta kuitenkin vielä nuori ihminen.
Eikö meillä jokaisella saa olla yksilöllinen elämä. Missään ei ole kirjoitettu, että elämän tulee mennä kaikilla juuri samalla tavalla. Moni sinuniässä on valmistunut jopa akateemiseen ammattiin, mutta ei ole saanut alansa töitä, on saattanut olla monia ihmissuhteita, mutta on vain rauniot ja ikävät muistot jäljellä. Ja entäs on lasia, mutta niitä ei voi tavat, ne eivät edes lähetä postikorttia.
Olen sitä mieltä, että jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja ei meitä saa laittaa muotteihin. Se on vain tämän yhteiskunnan luoma ja muovaama juttu ja ei siihen ole pakko alistua. Olisi minuakin nuorena yritetty painostaa ja manipuloida opiskelemaan jokin jonkun mielestä "salonkikelpoinen tutkinto" ja ammatti ja jopa viisikymppisenä sain siihen kannustusta.
Minä ole aina ollut vaatimaton ihminen ja kokenut olevan onnellinen vaikka pätkätöissä ja jopa työttömänä kun saan laskut maksettua ja murkinan pöytään. Olen kokenut olevani onnellinen vaikka ei ole lapsia ja puolisoa. Nuoruuteen ja keski-ikään asti oli kyllä mies, mutta eron jälkeen olen elellyt vapaana ja kehitellyt mieleiseni elämän. Ihmissuhteet ja vapaaehtoistyöt antavat elämääni sisältöä ja niiden kautta on tullut sitten riittävästi sosiaalisuuttakin.
Ja mitä meidän täällä pitäisi muka saada aikaan. Elämä on tässä ja nyt. Jos on perhettäkin, niin ei meitä ja tekemisiämme täällä kovin pitkään muistella. Isovanhempienkin haudoilla ei monesti ole käyjää ja vaikka olisikin paljon kukkia, kynttilöitä ja posliinienkeleitä, ei ne enää maassa makaavaa lämmintä.
Jospa jätät sen menneisyyden märehtimisen ja alat elää tätä päivää. Yritä sen vitutuksen sijaan ajatella jotain mieltä kohentavaa. Kyllä jokaisen pitää löytää sen elämänjuju omista lähtökohdista käsin, ei miettiä mitä toiset minulta koko ajan odottavat. Älä anna apatialle sijaa. Olet ihan hyvä ihminen.
Ei tälläinen 35v työtön, yksinäinen sinkkumies oikein kellekkään naisellekkaan kelpaa. Ei niinkuin ole mitään mieltä kohentavaa tässä suomalaisessa yhteiskunnassa minulle, lähinnä vituttaa vaan raha-asiat ja yksinäisyys ja tämä jatkuva sinkkuelämä
Muuta hakukriteerejäsi. Vaihda nykyistä toimintaympäristöäsi. Käy sellaisessa ravintolassa, missä et muuten käy, mutta unohda teini paikat tai sellaiset porukat, joissa on riski rikollisuuteen.
Mieti mitä haluat tehdä elämäsi aikana. Matkustaa Brasiliaan? Hiihtää Lapin tuntureilla? Rakentaa oman talon? Pudottaa painoa? Elää vanhempana tyytyväisempää elämää? Pitää koti siistinä?
Valitse yksi sellainen, joka on saavutettavissa nopeasti. Esim. Haluat kuntoilla. Tee päätös että heräät aamulla klo 5, ja heräät myös. Kuset, juot vettä ja lähdet heti lenkille. Parin tunnin kävelyn tai tunnin juoksun jälkeen suihkuun ja aamupala. Jos väsyttää, nukut. Teet saman päivällä ja vielä illalla. Välissä valmistat hyvän aterian mikä kelpaa sulle, syöt ja välillä hiljennyt kuuntelemaan luontoa. Saat katsoa televisiota tunnin tai pari päivässä, mutta ei tarvitse. Kahden viikon jälkeen, lupaan, tiedät saavuttaneesi tavoitteen ja osaat nauttia siitä. Silloin tiedät myös seuraavan asian, jota haluat tavoitella. Tämä ei sitten tarkoita että liikunta loppuu vaan jatkat sitä sovittaen sen yhteen mahdollisesti muiden asioiden kanssa.
Jos haluat Brasiliaan, tiedät kuntoilla, tehdä hyvää ruokaa säästeliäästi, säästää, jätät ravintolamenot pois ja korvaat ne liikuntakerhoilla. Juostessa kasvaa hyvä kunto ja pirteä mieli, voit tavata mukavia ihmisiä puiston penkillä ja jutella tuntemattomille. 2 vuoden jälkeen voit toteuttaa Matka Brasiliaan -haaveen olitpa työtön tai et kunhan muistat ettet laita säästörahoja tilille sossun, kelan tai muun tahon nähtäville.
Eli tarvitset ensimmäisen päämäärän, jota tavoitella ja jonka saavuttaminen on helppoa. Älä keskity huokailemaan raha-asioissa, äläkä valita yksinäisyyttä. Sen saat pois kun asetat sen tavoitteksi ja lähdet hakemaan haluaa toteuttamaan niitä keinoja joilla saavutat sen.
Olen täsmälleen samaa mieltä nimimerkin Hhjjjkkll kanssa! Itseni nosti masennuksesta maratontavoite. Aloin systemaattisesti treenaamaan maratonille, ja juoksutreenejä tuli 4-5 kertaa viikossa 8 kuukauden ajan. Juoksu antaa kummasti virtaa ja hyvää mieltä, sitä on vaikea edes uskoa, miten palkitsevaa se voi olla, kun siihen pääsee kiinni! Minäkin aloitin käytännössä ihan nollasta, alkuun jaksoin juosta vain kilometrin. Mutta 4 kk päästä aloituksesta juoksin ekan puolimaratonin, 6 kk kohdalla toisen puolikkaan parantaen aikaani melkein 20 minuuttia, ja 8 kk kohdalla täysi maraton. Maaliin pääsy oli aivan huikea fiilis, parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut!! Siinä tosiaan koki saavuttaneensa jotain, oikeastaan paljon enemmän kuin moni muu, vaikka ei mullakaan ole ystäviä, ei puolisoa tai lapsia, ei hienoa uraa eikä paljoa rahaakaan.
Juu itsellä myös liikunta henkireikä elämässä, erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla käyn monta kertaa viikossa. Vaikka se nyt ei muuten elämäntilannetta tai masennusta varsinaisesti parannakkaan, niin taatusti huonompi olo olisi jos en kävisi. Tuleepa ainakin lähdettyä himasta ja oltua ihmisten parissa, vaikken ystäviä ole näistä ryhmistä saanutkaan.
sama ongelma itelläkin.itselle ratkaisu on alkoholi.halpaa ja hauskaa
Se on varmaan se kynnys ylittää, kun alkaa vaan puhumaan jollekin.. Ehkä se sieltä aikanaan tulee.
Alkoholihan ei tunnetusti hyvää te pitemmän päälle. Ykköstavoite tuntuu massalla olevan parisuhde ja lisääntyminen. Kukapa ei kaipaisi toista puolisoa, joka oli läsnä (ja halukas). Se on meihin ohjelmoitu. Moni haluaa kuitenkin välttää kipua, ja pysyttelee yksin. Ehkä se onkin viisaampaa, kuka ties? Onko kohtalomme vain palaa elämän tuleen, kuten perhoset lentäessään liekkien loimua kohti? Voimmeko vastustaa sitä, tai haluammeko? Onko se edes niin? Kaikki olemme näiden kysymysten äärellä. Riippumatta em. asioista, jos haluat oikeaa viisautta, todellista rauhaa ja suuren voimanlähteen, suosittelen etsimään sellaista Buddhan opetuksista.
Yksinäisyys ja rahahuolet ja huoli huomisesta ja tulevaisuudesta on minulla ja myös välillä masentaa, ahdistaa, mieli on maassa ja välillä olen surullinen niin itkuhan siinä tulee. Olen työtön 35v sinkkumies, tuntuu että elämältä puuttuu suunta ja sisältö kun ei ole työtä ei ole rahaa ja ei ole sitä sisältöä omaan elämään missä tuntisi itsensä onnelliseksi edes, niin kyllästynyt olen tähän jouten oloon ja työttömyyteen ja yksinäisyyteen. Myös tätä pahaa oloani lisää sekin entisestään että kela:n kanssa joudun tappelemaan ja riitelemään asioista, ja kohtaamaan tätä brykraattista mielivaltaa suomessa.
Samaistuttava on tekstisi, joiltain osin. Olet saanut hyviä neuvoja joita itsekin vähän sovellan.. Mistäpäin suomea olet? Haluaisitko tutustua noin.ikäiseesi naiseen? Minuun.
pohjois-karjalasta olen, toki kiinnostaisi tutustua samanikäiseen naiseen jos lähialueelta on ei tuttavuuksia ole kyllä koskaan liikaakaan
Valitettavasti väärä suunta...
Moi aloittaja! Missäpäin asustelet? olisi mukava jutella ja tutustua! Itse asun pirkanmaalla, sinun ikäinen ja muutenkin voin samaistua tekstiisi. Olisi kiva kuulla sinusta jatkossa?
Pohjois-karjalassa asustelen harmi kun niin kaukaa on monet ihmiset joihin olisi kiva tutustua, tosin sen ole huomannut että ei ole koskaan liikaa tuttavuuksia/kavereita tässä elämässä. Ehkä omalla kohdalla on se että pidän suojausta ylläni että en ketään päästä elämässäni lähelle koska olen saanut niin paljon paskaa niskaani elämässäni ja vaikea on luottaa kehenkään/mihinkään se on ollut mulla mottonani että kehekään/mihinkään ei pidä luottaa