Ymmärtääkseni myös radion omistamista ja kuuntelemista on jossakin vaiheessa pidetty syntinä VL-liikkeessä. Kiinnostaisi tietää, että missä vaiheessa radio muuttui synnistä sallituksi, ja mitkä tekijät aiheuttivat tämän muutoksen?
Missä vaiheessa radio ei ollut syntiä
`Pete
2
425
Vastaukset
- heikki
Maailman meno tuli rakkaaksi ja radio alkoi huutamaan vaikka olisi pitänyt olla huutavan
ääni korvessa. milloin? Keneltä kuulutua tietoa? Siis minkä ry:n jäseniltä? Ja tarkalleen miten asiasta on sanottu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824280Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1163303Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213287Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412734Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182524"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192181Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112016- 291944
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01903Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk461895