Uroskoiran kastrointi

Taas on syksy ja vaikeaa. Nartuilla on juoksuja ja ylipäätään "hajumaailma" on pääasia koirallamme tällä hetkellä. Sen kanssa kulkeminen on tosi kamalaa.

Jo viime syksynä mietimme leikkausta mutta mieheni pelkää että koirasta tulee "lapatossu". Olen kuullut että jonkinlainen hormonaalinen piikki voisi olla sellainen millä voisi kokeilla sitä mikä olisi olotila leikkauksen jälkeen. En muista piikin vaikutusaikaa mutta olisiko ollut esim 1 kk.

Hajujen jäljestämisen lisäksi koira syö huonosti aina tähän aikaan, jättää jopa päivän väliin ja korjaa sitten seuraavana päivänä. Kyseessä on ensi kuussa 3 vuotta täyttävä saku-uros.
Onko kokemuksia tällaisesta "leikkileikkauksesta" ja miten se teidän otukseenne vaikutti vai vaikuttiko mitenkään ja minkä hintaisesta toimenpiteestä on kysymys? Meillä on kyllä vakuutus mutta vakuutus ei korvanne tätä.

Kaikki kokemukset ovat tervetulleita vaikka tiedän että leikkauksen vaikutus kuhunkin koiraan on yksilöllistä.

10

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähänapua

      Voi jäädä tuon ikäisellä hajumuisti. Olisi parempi kokeilla hormooniruiskua, kestää jonkun kuukauden tehoaa parissa päivässä, ainakin metsäskoirilla toiminut hyvin ja jos ongelma on vain syksyinen, niin syksyllä sitten voi pistää. Toinen mitä ihmettelen, mitä sitten vaikkei koira syö joka päivä ? Enemmän normaalia on ettei koira syö joka päivä, ainakaan en tunne yhtään koiraa joka ei joskus jätä syömättä, vaikka tunnen niitä paljon. Ei meidänkään koira syö joka päivä, tehnyt sitä pennusta asti ja hyvä kuntoinen on.

      • Vau kiitoksia tiedosta että kaikki ei syö jokapäivä. Meidän kohdalla käy aina niin että koira jossain vaiheessa oksentaa sitä "kun on maha tyhjä" keltaista oksennusta. Tämä on meidän 9.saku mutta nuorempina meillä oli niitä yleensä kaksi kerrallaan. Söivät aina kaikki ja lopuksi tsekattiin toisten kupit mutta vaan sen jälkeen kun toinen oli jo kuppinsa jättänyt. Nyt ei tietty ole sitä kirittäjää.

        Hajujen lisäksi se juoksee ikkunasta ikkunaan aina kun avoimesta ikkunasta tulee vieraan koiran haju tai haukku käy ikkunan alla. Muutenkin levottomuus sen käyttäytymisessä on tosi kurjaa katsottavaa.


      • vhgj

        Jos koira stressaa noin paljon, niin mikä järki sitä on katsella? Leikkauttakaa se nyt hyvät ihmiset älkääkä kiusatko. Niistä koskaan niin pahoja "lapatossuja" tule etteikö se olisi miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin tuollainen. Ja toisekseen: mitä jos kysyisit eläinlääkäriltä etkä keskustelupalstalla?!


    • hfuiiuggghliklih

      Silloin jos koira selvästi kärsii olostaan, niin leikkauttaisin, koska on koiralle ikävää jos se pakotetaan tuohon olotilaan, mutta se ei koskaan pääse sitä tekemään.
      Koko elämä ilman seksiä korkealla libidolla ottaa ketä vaan aivoon, varsinkin eläintä joka ei ymmärrä.

      • Tuo on yksi tosiasia. Mielestäni meille sopisi kuitenkin se "lapatossu". Mieheni jonka kanssa olemme jakaneet koiran kaiken, on tällä hetkellä minun harteillani. Lisäksäksi paljon muuta.

        Olimme mökillä huhtikuun alusta elokuun alkuun. Elokuun joku alussa päätimme olla viikon kotona Helsingissä, se oli maanantaipäivä. Torstaiaamuna heräsin kun mies ei pääse ylös sängystä, vääntää ja ähisee. Se oli tulomaanantaita seuraava torstaiaamu klo 7.

        Soitin ambulanssin ja diaksnoosi oli juuri kuin tiesin, aivoinfarkti.
        Sittemmin koiran meno on ollut hiljaisempaa kun minä vastaan kaikesta. Koiran kanssa pelasin noin. 45 minuutti aina metsässä mutta sitten toinen takatassu sattui. Astui varmaan juuren,kiven tms.sellaisen päälle, haki keppinsä mutta sitten tuli itku.

        Eli ei juosta eikä pelata kahteen viikkoon, tyydytään vaan pelkkään kävelyyn. Mutta se ei sille riitä.

        Koirasta on tullut epäluuloinen kaikkea rapussa kohtaan kuulemiaan ääniä kohtaan. Murahtelee ja haukahtelee aina sieltä ääniä kuullessaan. Joko taas ambulanssimiehet vievät siihenastisen perheenpään.

        Eli Röllillä on traumaa ollut kotonakin, ei vaan tuo narttukäyttäytyminen.

        Haaveeni on jos meillä huonosti käy, saada Rölli maalaistaloon missä se saisi olla päivät ulkona ja yöt "ei yksin" sisällä.

        Elämä on. Leikkaus ehkä helpottaisi tässä ja nyt. Paitsi se pönttö päässä


      • parempileikata
        160653 kirjoitti:

        Tuo on yksi tosiasia. Mielestäni meille sopisi kuitenkin se "lapatossu". Mieheni jonka kanssa olemme jakaneet koiran kaiken, on tällä hetkellä minun harteillani. Lisäksäksi paljon muuta.

        Olimme mökillä huhtikuun alusta elokuun alkuun. Elokuun joku alussa päätimme olla viikon kotona Helsingissä, se oli maanantaipäivä. Torstaiaamuna heräsin kun mies ei pääse ylös sängystä, vääntää ja ähisee. Se oli tulomaanantaita seuraava torstaiaamu klo 7.

        Soitin ambulanssin ja diaksnoosi oli juuri kuin tiesin, aivoinfarkti.
        Sittemmin koiran meno on ollut hiljaisempaa kun minä vastaan kaikesta. Koiran kanssa pelasin noin. 45 minuutti aina metsässä mutta sitten toinen takatassu sattui. Astui varmaan juuren,kiven tms.sellaisen päälle, haki keppinsä mutta sitten tuli itku.

        Eli ei juosta eikä pelata kahteen viikkoon, tyydytään vaan pelkkään kävelyyn. Mutta se ei sille riitä.

        Koirasta on tullut epäluuloinen kaikkea rapussa kohtaan kuulemiaan ääniä kohtaan. Murahtelee ja haukahtelee aina sieltä ääniä kuullessaan. Joko taas ambulanssimiehet vievät siihenastisen perheenpään.

        Eli Röllillä on traumaa ollut kotonakin, ei vaan tuo narttukäyttäytyminen.

        Haaveeni on jos meillä huonosti käy, saada Rölli maalaistaloon missä se saisi olla päivät ulkona ja yöt "ei yksin" sisällä.

        Elämä on. Leikkaus ehkä helpottaisi tässä ja nyt. Paitsi se pönttö päässä

        Meillä leikattiin koira nuorena, ei vaikutusta luonteeseen.Mutta pissojen nuoleskelu, syömättömyys,ja ulos vinkuminen loppui.Joten koirasta enemmän seuraa leikkauksen jälkeen,kun se ei ollut omissa mailmoissaan.Karva muuttuu, mutta suosittelen silti.Koiralle helpompaa, kun stressata juksunartuista, joita täällä ympärivuoden tuntui olevan.


      • parempileikata kirjoitti:

        Meillä leikattiin koira nuorena, ei vaikutusta luonteeseen.Mutta pissojen nuoleskelu, syömättömyys,ja ulos vinkuminen loppui.Joten koirasta enemmän seuraa leikkauksen jälkeen,kun se ei ollut omissa mailmoissaan.Karva muuttuu, mutta suosittelen silti.Koiralle helpompaa, kun stressata juksunartuista, joita täällä ympärivuoden tuntui olevan.

        Joo nuo on juuri noita asioita jotka ovat rasittavia koko koiran iän. Hyvin varhaisesta asti tuli ilmi että sillä on (tai sillä ei nyt ole muuta) kuin muiden koirien jälkeensä jättämät hajut. Sitä vaan odotanut että "aika parantaa". Ei paranna. Metsässä sammaleet lentää niin että jos satut seisomaan sen takana niin kumisaappaat ovat sitä täynnä.

        Kesät olemme olleet mökillä koko koiran iän. Se on päivät ulkona vapaana ja yöksi mennään sisään. Siellä ei ole muita hajuja ja kesä lienee koirallekin hajuista vapaampaa aikaa. Röllillä juuri tuo pissojen nuoleskelu ja syömättämyys ovat asioita jotka liittyvät tähän ja plussana järkytys jolloin joiduin sulkemaan sen pieneen tilaan ja siihen että sen isäntä häipyi.

        Miten nuorena koiranne leikattiin, olen kyllä luklenut että mitä nuorempi sen parempi?

        Onko Rölli jo myöhäisessä??? Onko Siitä mitään hyötyä???


    • Munamies---

      ET ALA KASTROIMAAN MITÄÄN SENKIN NOITA!

    • Kakskoiranen

      Kertomasi perusteella kyllä suosittelisin kastrointia. Uroksia olen aina pitänyt, jotkut kastroitu, jotkut ei. Yksilöllisesti pitää miettiä onko tarvetta. Sen voin kertoa että lapatossuja ei ole tullut yhdestäkään. Kastraatio on helppo toimenpide josta koira toipuu nopeasti. Vaikutukset luonteeseen ovat usein kuviteltuja. Turkin kuntoon vaikuttaa ja joskus on ollut tilapäistä virtsanpidätysongelmaa, joista on kyllä ohi päästy. Kannattaa listata rinnakkain edut ja haitat kun päättää.

    • 3456765432

      Meillä oli 1,3.Ja leikkauksesta vuoden päästä,koiran hormoonitasapaino saavutettiin.Lopetti vinkunat,nuoleskelut yms.Koko ajan tietysti koulutettiin, ja käytiin koulutustilaisuuksissa, kaupunkikävelyillä jne.Hyvä tuli, suosittelen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      682
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      574
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      530
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe