Olen monta leivänsyyöjää kulkiessani tavannut ja ojassa en ketään. Osaavat naisetkin siis leipää syödä.
Itse olen suuri leivän ystävä. Mieleen on jäänyt lapsuudesta vastapaistetut rukiiset reikäleivät. Vastapaistetusta reikäleivästä pala ja voita sen pehmeälle pinnalle. Mikä elämykselinen maku tuosta suupalasta lähti.
Leipä on tärkeän osteskellessani. Kauhistun myös sitä suurta leipämäärää, joka varmaan joutuu pois heitettäväksl.
Kun ihmiset tekevät rikoksia ei heitä nykyäänkään vangita vaan istutetaan leivättömään pöytään.
Leipä miehen tiellä pitää
3
60
Vastaukset 3
- sallalalainen
Älä kauhistele, nykyisin ei enää saa heittää eilisellä päivämäärällä kirjattua leipää ne viedään jakelukeskuksiin ja kauppansa tekee.
Eihän päivämäärä huononna elintarvikkeita vaan huono säilytys ja ihmisten herkkäuskoisuus.
Lapsuudessa kehuttiin että home leivässä kannattaa poistaa ja sitten sen saa syödä, olihan ne 'ruokakomerot' siistejä, ei niissä pilaantunutta säilytetty, ne vietiin eläimille mikä ei ihmisille kelvannut. - tai.pullaa
Jos leipä loppuu niin syödään pullaa.
- Pelkkäämössöä
Ei kannata. Leivässä on ravintoarvoa, pullassa ei yhtään eikä ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411553- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi294816- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571