Maanantaina kokoontuva Tampereen valtuusto on kovan paikan edessä. Äänestämällä ratikalle kyllä se tuhoaa kaupungin tulevaisuuden hyväksyessään 400 miljoonan hukkainvestoinnin.
Tampereella on jo nyt 40 miljoonan euron valkataakka. Toivottavasti valtuusto tulee järkiinsä eikä kiirehdi tekemään ratikkapäätöstä nyt, vaan antaa uuden valtuuston päättää asiasta. Uusi valtuusto valitaan ensi keväänä.
Yksi merkittävä asia on jäänyt ratikkakeskustelussa liian vähälle. Ratikan rakentaminen kestää ainakin viisi vuotta, todennäköisempi aika on 10 vuotta. Koko sen ajan suuri osa Tampereen liike-elämälle tärkeintä ydinkeskustan aluetta on sekavaa rakennustyömaa-aluetta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Puoli kaupunkia sotkettiin jo hukkaputkityömaalla ja osa myös Ratinan kauppakeskus-turhakkeen työmaan vuoksi. Eivätkö nämä jo riittäisi?
Kaupunki "säästää" henkilöstökustannuksissa ja kerää lisää rahaa nostamalla kiinteistöveroa. Nämä toimet eivät kuitenkaan paikkaa suuruudenhullujen ns. investointien tuomaa valtavaa lovea kaupungin kassassa. Mitkään näistä hankkeista eivät tule maksamaan kustannuksiaan takaisin missään vaiheessa!
Valtuuston päätös lienee valitettavasti jo selvillä. Kaupunginhallitus pelleili muodon vuoksi ratikkapäätöksessään viikon lisäajalla, mutta lopputulos tiedettiin kuitenkin jo etukäteen...