Saara Aallon ja muiden ihanuuksien dissaus?!

Mikä ihme näitä ihmisiä tällä palstalla vaivaa? Kaikki kirjoitukset ovat kuin mielipuolten väittelyä. Ihmisiä arvostellaan epäsivistyneesti läskeiksi jne. Ylipainosta voi huomauttaa kiltimminkin kuin väittämällä, että turvonneella ihmisellä on vatsamakkaroita tai huutamalla että hän on läski. Itse ainakin pidän sivistyneestä keskustelusta. Jos joku ei ole menestynyt Suomessa se ei tarkoita ettei hän voisi menestyä ulkomailla kun tarpeeksi kauan yrittää. Yrittänyttä ei laiteta kuuluu vanha sanontakin. Kaipaisin enemmän positiivisuutta tälle palstalle. Ihania kehuja. Negatiivisuus aiheuttaa negatiivisuutta. Positiivisuus aiheuttaa positiivisuutta. Kuka haluaa haukkua huonoäänistä laulajaa, jos häntä voi kehua ja näin saada itselleen hyvän olon? Esimerkiksi Saara Aalto ei ole hyvä laulaja, mutta ei sitä silti tarvitse ääneen sanoa niin. Parempi on sanoa että Saara Aalto on hyvä laulaja. Näin kaikille tulee hyvä ja parempi mieli. Ja vaikka toivoisimme Saara Aallolle syvällä sisimmässämme tappiota, ei sitäkään tarvitse tyhmästi sanoa ääneen. Toivotetaan onnea ja pidetään sormet ristissä, ainakin mielissä. Epärehellisyys on usein kaunista ja ainakin kauniimpaa kuin rehellisyys, jos se pitää sisällään negatiivisuutta.
853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miten perustelet että ei ole hyvä laulaja ?

Äänestä
  • Siis ääni on huono.

    Äänestä

Olisit ton irvailusi voinut sanoa lyhyemminkin.

Äänestä

Saara Aalto on itse hommannut itsensä INHOKIN rooliin.

Suurin osa ihmisitä ei voi sietää täynnä itseään olevia tyrkkyjä jotka tuovat itseään ja vain ITSEÄN esille.

Nainen joka ei ole elämässään saanut mitään muuta aikaan kuin yrittänyt MYYDÄ itseään. Onnistumatta

Äänestä

Kun ihminen ei tällä palstalla voi nimellään ja ulkonäöllään päteä, niin mitäpä jää kommentoinnin arvoksi? Sisäinen kauneus.

Tai siis sisäinen kauheus.

Pissis on netissä dissis.

Äänestä

Kyllä Saara on hyvä laulaja, siitä ei ole mitään epäselvää. Hän on vain kylmä, seksitön, persoonaton ja epäaito eikä ulkonäkö riitä, kun se pitää peittää teatterimaskeihin ja lavasteisiin. Eli musikaaleissa menee. Muut pärjää tossa kisassa äänellään. Ja Saaran pieni mutta sitäkin pakkomielteisempi fanijoukko vaikuttaa henkisesti jälkeenjääneiltä. Siksi Saaraakin aletaan inhoamaan kun fanit on mitä on. Sitähän se toimittajakin euroviisujen aikaan sanoi. Mikähän siinä onkin että Saaraa fanittaa vain kaikki vajakit?

Äänestä

Saara on erittäin taitava laulaja.. kuitenkaan en saa hänestä irti mitään syvempää, en kyllä muistakaan ☺

Äänestä

Saara Aalto on ihana joka tapauksessa. Vaikka olisi siiderivatsa ja -reidet. Hän on fantastinen laulaja! Ainakin Merin mielestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gogosaara kirjoitti:

Mikä ihme näitä ihmisiä tällä palstalla vaivaa? Kaikki kirjoitukset ovat kuin mielipuolten väittelyä. Ihmisiä arvostellaan epäsivistyneesti läskeiksi jne. Ylipainosta voi huomauttaa kiltimminkin kuin väittämällä, että turvonneella ihmisellä on vatsamakkaroita tai huutamalla että hän on läski. Itse ainakin pidän sivistyneestä keskustelusta. Jos joku ei ole menestynyt Suomessa se ei tarkoita ettei hän voisi menestyä ulkomailla kun tarpeeksi kauan yrittää. Yrittänyttä ei laiteta kuuluu vanha sanontakin. Kaipaisin enemmän positiivisuutta tälle palstalle. Ihania kehuja. Negatiivisuus aiheuttaa negatiivisuutta. Positiivisuus aiheuttaa positiivisuutta. Kuka haluaa haukkua huonoäänistä laulajaa, jos häntä voi kehua ja näin saada itselleen hyvän olon? Esimerkiksi Saara Aalto ei ole hyvä laulaja, mutta ei sitä silti tarvitse ääneen sanoa niin. Parempi on sanoa että Saara Aalto on hyvä laulaja. Näin kaikille tulee hyvä ja parempi mieli. Ja vaikka toivoisimme Saara Aallolle syvällä sisimmässämme tappiota, ei sitäkään tarvitse tyhmästi sanoa ääneen. Toivotetaan onnea ja pidetään sormet ristissä, ainakin mielissä. Epärehellisyys on usein kaunista ja ainakin kauniimpaa kuin rehellisyys, jos se pitää sisällään negatiivisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu