Muutin kaksi vuotta sitten uudelle pienelle paikkakunnalle ja ainoa kaverini jäi kotikaupunkiini. Täällä minulla on äiti ja isosisko, uusiin ihmisiin en ole tutustunut. Ainoan kaverini kanssa emme pidä enää yhteyttä.
Olen yksinasuva 20-vuotias nainen joka ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää kituuttaa tässä elämässä. Koulut kävin, koska oli pakko enkä halunnut antaa periksi. Luulin että koulun jälkeen asiat muuttuisivat paremmiksi, mutta mitä vielä? Tässä työttömänä 2 vuoden jälkeen edelleen. Täysin yksin, en tule enää edes perheeni kanssa toimeen, joiden takia lähinnä täällä edelleen olen.
Meidän perheessä ei olla koskaan puhuttu mistään vakavasta, koskaan emme kysy mitä jollekkin kuuluu. Niin se on mennyt aina. Aina jos yritän kertoa miltä minusta tuntuu saan vastaukseksi, että en ole ainoa ja on muillakin ollut vaikeampaa. Nyt olemme viimeisen kahden kuukauden ajan riidelleet äitini ja siskoni kanssa lähes joka päivä. Olen tullut siihen pisteeseen, että pyydän heitä tosissani jättämään minut rauhaan. Mutta varsinkin siskoni on niin hirveä, että haluaa väkisin repiä mua henkisesti niin paljon kuin vain kykenee. Hän soittelee ja tulee ovelleni paukuttamaan, vain riidelläkseen. Koskaan hän ei tule rauhanomaisesti juttelemaan, aina syyttelemään ja raivoamaan kun en halua tapella.
En vain jaksa enää. Ei ole mitään syytä elää. Itsemurha on pyörinyt mielessäni aiemminkin, mutta koska vielä uskoin siihen että kaikki kääntyy paremmaksi ja perheen takia on pakko jaksaa. Mistä helvetistä enää repiä syyn elämään? Joka ikinen aamu herätessä tulee kyyneleet silmiin ja toivon että olisi jo ilta niin pääsisi takaisin nukkumaan. Elämässä ei ole mitään sisältöä, nousen sängystä sitten kun on pakko ja päivät kuluu samana harmaana massana ja illalla nukkumaan. Jokainen päivä on samanlainen. En vaan keksi enää mitään syytä, miksi pysyisin hengissä enää edes perheeni takia? En kelpaa heille tälläisenä kuin olen, olen liian vittumainen, liian masentunut, mikään ei mua kiinnosta ja ulkoisestikin olen läski ja lihonut, monet mua kuvaavat lauseet alkavat "sillon kun et ollut vielä läski" tai "jos et olis niin läski/lihonut niin paljon..".
Ainoa lohduttava lause jonka oon kuullut on; "ehkä kaikki eivät sovellu elämään." Se ainakin selittäisi ettei välttämättä se ainoa syy ole mussa.
En tiedä miks helvetissä tänne kirjotin, ei sitä syytä täältä löydy miksi vielä jaksaisin yrittää.
Olen yksinasuva 20-vuotias nainen joka ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää kituuttaa tässä elämässä. Koulut kävin, koska oli pakko enkä halunnut antaa periksi. Luulin että koulun jälkeen asiat muuttuisivat paremmiksi, mutta mitä vielä? Tässä työttömänä 2 vuoden jälkeen edelleen. Täysin yksin, en tule enää edes perheeni kanssa toimeen, joiden takia lähinnä täällä edelleen olen.
Meidän perheessä ei olla koskaan puhuttu mistään vakavasta, koskaan emme kysy mitä jollekkin kuuluu. Niin se on mennyt aina. Aina jos yritän kertoa miltä minusta tuntuu saan vastaukseksi, että en ole ainoa ja on muillakin ollut vaikeampaa. Nyt olemme viimeisen kahden kuukauden ajan riidelleet äitini ja siskoni kanssa lähes joka päivä. Olen tullut siihen pisteeseen, että pyydän heitä tosissani jättämään minut rauhaan. Mutta varsinkin siskoni on niin hirveä, että haluaa väkisin repiä mua henkisesti niin paljon kuin vain kykenee. Hän soittelee ja tulee ovelleni paukuttamaan, vain riidelläkseen. Koskaan hän ei tule rauhanomaisesti juttelemaan, aina syyttelemään ja raivoamaan kun en halua tapella.
En vain jaksa enää. Ei ole mitään syytä elää. Itsemurha on pyörinyt mielessäni aiemminkin, mutta koska vielä uskoin siihen että kaikki kääntyy paremmaksi ja perheen takia on pakko jaksaa. Mistä helvetistä enää repiä syyn elämään? Joka ikinen aamu herätessä tulee kyyneleet silmiin ja toivon että olisi jo ilta niin pääsisi takaisin nukkumaan. Elämässä ei ole mitään sisältöä, nousen sängystä sitten kun on pakko ja päivät kuluu samana harmaana massana ja illalla nukkumaan. Jokainen päivä on samanlainen. En vaan keksi enää mitään syytä, miksi pysyisin hengissä enää edes perheeni takia? En kelpaa heille tälläisenä kuin olen, olen liian vittumainen, liian masentunut, mikään ei mua kiinnosta ja ulkoisestikin olen läski ja lihonut, monet mua kuvaavat lauseet alkavat "sillon kun et ollut vielä läski" tai "jos et olis niin läski/lihonut niin paljon..".
Ainoa lohduttava lause jonka oon kuullut on; "ehkä kaikki eivät sovellu elämään." Se ainakin selittäisi ettei välttämättä se ainoa syy ole mussa.
En tiedä miks helvetissä tänne kirjotin, ei sitä syytä täältä löydy miksi vielä jaksaisin yrittää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On sinulla kyllä paha olla. Teillä ei ole puhuttu tunnetasolla ja sama ongelma on siskollasikin, että nyt ne padot purkautuvat ilmoille riitelynä ja epämääräisenä vihana. Vaikutat masentuneelta ja liekö sama tilanne siskolla ja äidilläsikin.
Nyt tuntuu että seinä on edessä. Älä anna vielä periksi vaan jaa tuntemuksia vaikka ensi alkuun kirjoittelemalla ja etsi ammattiapua.
Kyllä sinä vielä töitä löydät ja se paikka löytyy.
Kirjoittele kanssamme.
Minkä helvetin takia täytyisi enää jaksaa?...Hmmm. Hieno otsikko, koska siitä tuli yhtäkkiä vaan tässä mieleeni, että iankaikkisen, sen loppumattoman helvetin takia kannattaa jaksaa...pitää kiinni tästä elämästä. Ainakin siihen saakka kunnes on varma siitä ettei kuolemansa jälkeen oo vaarassa joutua siihen paikkaan. Eikä kyllä sittenkään kannata murhata itseään.
En nyt tiiä pahentaako tää kirjoitteluni tilannettasi, parantaako vai onko samantekevää tekstiä, muistuuko nää sanat mieleen joskus myöhemmin vai miten käy, mutta mennään riskillä rohkeasti....Tsiisustelu-kortin nykäisy ei ehkä nappaa edes ihan täysillä jos on tarpeeksi kylliksi maallisiakin ongelmia jo. Ja sitten jos et ees kuulu mihinkään uskontoryhmään, niin kertoiluni voi tuntua aivan uppohämärältä.
Okei, eihän kaikki usko että vois olla olemassa sielu ja kuoleman jälkeen sillekin loppusijoituspaikkansa, Raamatun mukaan vain 2 vaihtoehtoa. Ei oo kovin yleistä että ihminen ois huolissaan iankaikkisista asioista. En minäkään tällä hetkellä oo, tai varmaan kuukausiin ollutkaan,. En tiiä johtuuko se siitä että oon jo ihan paatunut ja Jumala lakannut kertakaikkiaan kutsumasta minua vai lienenkö jos uskon tiellä hiljalleen kompuroiden kasvamassa.
Joka tapauksessa muistan kyllä että oon ollut muutamaan kertaan tosi ahistuksen tilassa ja sielun kohtalo pelottanut. 17-vuotiaana tais mulla olla eka semmoinen kokemus, etsikonaika. Syntyi yhen kirjan lukemisen seurauksena: Se oli Yksi ainoa elämä http://www.yhteiskristillinen.fi/suomenkieliset-kirjat/evankeliointi/nousiainen-tapio-yksi-ainoa-elama-p-2351.html, se kirja.
Etsikonaika on semmonen tila, että iskee yleensä varoittamatta ja siinä ollessaan tietää että nyt täytyisi tehä jokin suuri ratkaisu koska seuraavaa mahista ei ehkä tuukkaan. Mutta tuli millon tuli, niin aina se tuntuu tulevan väärään aikaan, etsikon aika siis. Silloin aatelee että kumpa pääsisin pois tästä ahdistuksesta nyt just. Tulis vaikka huomenna uudestaan, kyllä mä sitten lupaan tulla uskoon.
Tärkeitä hetkiä ne kuitenkin on, koska silloin Jumala mielestäni antaa ihmiselle tilaisuuden valita kohtalonsa. Valintakysymyshän se on, ei ketään pakoteta sen enempää taivaaeen kuin helvettiinkään.
No menipä nyt taas ihan hengelliseksi jaarailuksi ja maalailuksi, ja jäi ehkä jotku ajatukset kesken. Ja lienetkö ees kaivannut hengellisten juttujen esiinottoa vaiosiskko halunnu ratkaisuvinkkejä noihin ihmissuhdeongelmiisi.
Pitänetkö musiikista ja millasesta, mutta ite ainakin tosi monista HB:n kappaleista. Kaikkia räyhämetallilajeja ehin vuosien aikana maistella korvillani mutta kaikki ne vaan piti mut ihan apatiassa eikä kouhuttanu mitenkään. Tässä joitain hyviä HB:ltä:https://youtu.be/upv46iSvqfE?t=1, https://youtu.be/aZ6-PZLwAEA?t=2, https://youtu.be/SnNip-PPuLQ?t=1
No toivottavasti tästä väsäyksestäni jotain hyötyä oli..
Ei se o ihme jos tuntuu voimat loppuvan. Tollanen jatkuva riiteleminen kuluttaa loputkin energiat ja vittuilu painaa alas ja vie voimat. Kuulostaa että mutsis ja systeris on ihan kusipäitä. Onks sun pakko sietää tollasta? Jos itelle joku aukos päätä tohon tahtiin lähtisin vittuun tai jättäisin vastaamatta. Ei ne näköjään sulle mitään hyvää toivo joten tee jotain asialle tai sul ei tunnu oleen mitään mahiksia päästä jaloilles ikinä. Ulkonäkös morkkaaminen on jo törkeetä. Mitä helvettiä? Sanosin sulle ettei sukulaisia o pakko miellyttää. Mun ja monen muun mielestä muodot naisella on tosi jees! Tärkein juttu on mitä ite kelaat? Jos häiritsee ni lenkille sitten ja kyl sä tiät. Yksinäisyyteen koira kaveriks niitten avulla tutustuu helposti UUSIIN ihmisiin. Lenkkeilykin hoituu kun itsestään ja on kivempaa koiran kans. Niitten ilo tarttuu.Kissat on kivoja... Loppupeleis ku totee että oon omasta mielest ok. Sillä pärjää. Älä suotta lannistu. Vaikutat ihan kivalt likalt. Sun tarvii saada itseluottamusta ni hyvä tulee!
Tilanteesi kuulostaa kyllä todella raastavalta. Kaipaat tilanteeseesi ulospääsyä, mutta mielestäni itsemurha ei ole ratkaisu - siinä menetät mahdollisuuden löytää itsesi ja oman onnellisuutesi uudelleen.
Vaikka voimasi ovat aivan lopussa, toivon että jaksat lukea tämän. Vaikka välillä tuntuisi, että mitä ihmettä tuo ihminen tarkoittaa, kiusaako se, niin vakuutan - niin ei ole. Olen itse nostanut kerran itseni takaisin elämän syrjään kiinni, ja tiedän miten pitkä ja raadollinen prosessi se on, mutta usko pois - se kannattaa. Sinulla ei ole mitään menetettävää, eihän?
Kaikki lähtee siitä, että tämä on SINUN elämäsi. SINÄ PÄÄTÄT mitä elämältäsi haluat. Mitään et voi vaatia, etkä kaikkea saada, mutta mitä tahansa kohti voit pyrkiä ja nauttia matkasta.
SINÄ PÄÄTÄT, kuka elämääsi saa tulla. SINÄ PÄÄTÄT, miten sinua saa kohdella. Kyllä, juuri näin! Jätä pois syyttely, ja asioissa vellominen. Vaikka läheisesi tekevät väärin, he kohtelevat sinua huonosti koska sinä annat. Ja tämä asia on juurikin näin. Niin kauan, kun sinä sallit huonoa käytöstä ja riidanhaluisuutta muilta, niin kauan se myös jatkuu. Ota ohjat omaan elämääsi, sano että nyt riittää. Riko kaavat jotka toistavat itseään!
Älä mieti miten elämä on ollut epäreilua ja jää epätoivoon, vellomaan menneeseen. Tämä on SINUN ELÄMÄSI. Sinä TEET siitä itsesi näköisen tästä hetkestä eteenpäin. Älä pelkää. Älä anna ajan kulua ja valua hukkaan, älä ole "kohtalon" vietävissä, ei sellaista olekaan!! Mikään ei ole niin surullista, kuin kuulla ihmisen sanovan; "elämä nyt vain meni näin", "kun tämä nyt vaan on tämmöistä", "elämässä ei ole sisältöä"... SINÄ TEET ELÄMÄSI SISÄLLÖN, ei kukaan muu! Ei mikään muu!
Muuta takaisin sinne missä sinulla on ystäviä. Sinä voit ja sinä pystyt, VAIN SINÄ VOIT USKOA ITSEESI! Tee sellaisia asioita mistä nautit, ole sellaisten ihmisten seurassa, joiden seurassa nautit. Sinä saat ja SINUN PITÄÄ päättää elämäsi asiat, ratkaisut, suunta!
Ja tärkeintä kaikista - hae apua jos sitä tarvitset. Apua on, kun uskaltaa pyytää. Sain sen itsekin huomata, ja minut autettiin jaloilleen. Ja nämä kirjoittamani asiat ovat asioita, jotka minä opin käytyäni 2 vuotta psykologilla. Niin kauan kesti nämä asiat oivaltaa, eikä tie ollut helppo. Piti oppia ymmärtämään, etten voi syyttää pahoinpitelijääni vuosia kestäneistä vääryyksistä. Vaikka hän tekikin väärin, MINÄ ITSE ANNOIN SEN JATKUA JA TAPAHTUA. Minä tein päätöksen jäädä, liian monta kertaa. Opin, että vain minä teen elämäni ratkaisut ja olen niistä vastuussa itselleni. Sama koskee haaveita - vain minä itse voin päättää niitä kohti pyrkiä, kukaan ei sitä puolestani tee.
Sinä olet vahva.