Ärtynyt suoli ja rasvapatti alaselässä

JeppeJääkarhupoika

Minulla vaivannut ärtynyt suoli jo n.20 vuotta. Mistään tuohon en ole oikein kunnollista apua saanut.
Tuli tuossa mieleen, että voisiko alaselässä oleva rasvapatti olla syyllinen vatsavaivoihin? Patti on n.5x5cm kokoinen ja on heti siinä häntäluun kohdilla, sellainen ihon alla oleva liikkuva mötikkä. Alkanut mietityttämään, kun siinä kohdalla tuntuu välillä sellainen paineen tunne, varsinkin istuessa.
Toinen mitä miettinyt, kun kävin vatsan magneettikuvissa, niin alaselästä löytyi välilevyn pullistuma ja rappeuma, voisiko niistä johtua?
Jostain luin, että hermo jos on puristuksissa, niin voisi aiheuttaa ärtyvän suolen kaltaisia oireita. Selkää olen ajatellut välillä aiemminkin syylliseksi, mutta sitten sen olen aina unohtanut.
Itsellä nuo vaivat on sellaiset, että nukkuessa helpottaa ja esimerkiksi jos aamulla joudun aikaisin lähtemään autolla ajamaan kauemmaksi, ettei vatsa ehdi toimia ennen lähtöä kertaakaan, niin se ikäänkuin jumittuu koko vatsa, eikä toimi koko päivänä, tulee vain ihan karsea turvotus. Toimiakseen, suoli vaatii aina ensin sellaista puoli makaavassa istuma-asennossa olemista aamulla ja tämän jälkeen voi mennä vessaan. Tämä puoli istuva asento ja yöllä helpottavat vaivat on itseä ihmetyttänyt, kun eikö yleensä joilla on ärtyvää suolta, niin yöllä yleensä ole pahin aika.
Onko muilla kokemuksia rasvapatista, ym. näistä selkävaivoista, että olisi niistä johtunut ärtynyt suoli?

7

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fiftisiksti

      Mulla näkyy TT-kuvassa joku samanlainen patti häntäluun lähellä.
      Siitä pitäisi kuulemma ottaa näyte, että selviäisi mikä se on.
      Selkärangan rappeumaa on. Vatsavaivoja on ollut aina ja paljon, myös toiminnallisia. Epäilevät mm. ärtyneen suolen oireyhtymää. Viikon päästä joudun menemään kolonoskopiaan, kun syytä ei muuten löydy.
      Ikäisilläni paksunsuolen syöpä ei ole harvinainen.
      Pelottaa.

    • Pekka-2-

      Jos kysymyksessä on tavallinen rasvapatti, niin se pitää leikata pois. Samalla siinä ehkä selviää onko kysymyksessä mikään vakavampi juttu. Ärtynyt suoli hoidetaan ruokavaliolla.

    • JeppeJääkarhupoika

      Minun patti on sellainen muljuava ihon alainen patti, josta lääkäri päätteli että on rasvapatti, eikä niitä tarvisi leikata. Jännä että sinulla fiftisiksti on samoja löydöksiä ja on myös ärtynyttä suolta. Voisikohan noilla löydöksillä olla yhteyttä ärtyneeseen suoleen.
      Toki ärtynyttä suolta hoidetaan ruokavaliolla, mutta diagnoosihan tehdään jos ei mitään elimellistä syytä löydetä vaivoille. Sitä juuri mietinkin, että jos näille voisi omalla kohdalla löytyä syy juurikin tuolta selän puolelta, kohtalotovereita kaipailen siis.

    • fiftisiksti

      "Diagnoosini" ärtynyt suoli on itse asiassa tähän asti ollut lääkärien arvailua/päätelmiä oireitten perusteella, kun muutakaan eivät keksi eivätkä tutkimuksiin ole suostuneet laittamaan lähetettä. Gastroskopia on tehty vuosia sitten, mahalaukussa ja pohjukaissuolessa on lievää tulehduksellisuutta. Siihen määrättiin Somac.
      Vatsan TT-kuvaus on siis tehty, mutta siinä ei ilmene suolistotulehdus-oireet. Sen perusteella ei voi päätellä onko ärtynyt suoli vai mikä. Ohutsuolessa on kuulemma kamalasti ilmaa, se näkyi.
      Oma ärtynyt suoleni alkaa vaivata pahiten aika pian ruokailun jälkeen, ei vaivaa niinkään öisin, mutta melkein koko ajanhan se jotenkin vaivaa, eikä koskaan aamuisin voi lähteä liikkeelle ennenkuin vatsan on saanut toimimaan edes jotenkuten.
      Sitä ennen mahaa "kivistelee" pahasti.
      Kustannan nyt itse itselleni kolonoskopian yksityisellä, olen siksi paljon huolestunut vatsavaivoistani, jotka eivät ainakaan ole paranemaan päin, päinvastoin.
      Omasta "häntäluupatistani" en ole ollut kovinkaan tietoinen kunnes 3 vuotta sitten se näkyi TT-kuvassa ja tänä vuonna taas suunnilleen saman kokoisena.
      Joillakinhan on leikattu jotain karva/rasvapatteja ko. kohdasta tai läheltä.
      Oma pattini on TT-kuvassa jokseenkin muuttumaton, ei kipeä, en ole kovinkaan huolissani siitä toistaiseksi. Lääkärin mielestä sekin kuitenkin olisi tutkittava.
      Eri oireitten yhteyksistä on valistuneenkaan maallikon tosi vaikea tehdä päätelmiä.
      Itse olen miettinyt esimerkiksi, että ehkä luustoni on alkanut "rappeutua", koska
      vatsavaivojeni takia ruokavalioni on niin rajoittunut, etten saa kaikkia tarvitsemiani aineita, koska en voi syödä tarpeeksi monipuolisesti mm. luustoni kannalta.
      Sen olen lukenut, että erilaiset suolistovaivat voivat aiheuttaa esimerkiksi sormien kipuja, jotain nivelrikon tapaista. Sitäkin on minulla ollut vuosia ja yleensä luitten ja nivelien haurastumista.
      Mitä voi aiheuttaa krooninen tulehdustila suolistossa muualle kehoon ?
      Voi vai aprikoida ?

    • fiftisiksti

      En ole muuten keksinyt sopivaa ruokavaliota ärtyneelle suolistolleni.
      Sille ei sovi mikään. Joku ruoka-aine huonosti ja toinen vielä huonommin.
      Siksi syön yhä vähemmän ja harvemmin. Paino laskee uhkaavasti.
      Minulla myös laktoosi-intoleranssi. Juon laktoosittomia maitojuomia luuston takia. Ehkä ei pitäisi niitäkään.
      Minkälainen ruokavalio itselläsi on ? Auttaako ?

    • fiftisiksti

      Harkitsen biopsian eli neulanäytteen ottamista vähän myöhemmin patistani, kunhan selviän jotenkin kolonoskopiasta. Pitää keskustella uuden, kolonoskopia/sisätautilääkärin kanssa asiasta loppuvuodesta, vaihdoin lääkärikeskusta.
      Ilmoittelen, mitä tapahtui :)

    • fiftisiksti

      Kaikki vatsa- ja suolistovaivaiset: harkitkaa myös helicobakteeritestiä !
      Se voidaan kuulemma nykyään todeta hengityksestäkin (?).
      Ei tarvitse mennä gastroskopiaan.
      Minulla oli myös helico vuosikymmeniä, sekin aiheutti vaikeita jatkuvia vatsavaivoja.
      Kun sain "häätölääkityksen" vaivat hävisivät 95 %:sti saman tien. Suuri helpotus !
      Myöhemmin on alkanut kehittyä "jotain uutta", ärtyneen suolen oireyhtymä (?),
      jossa myös vuosien stressillä on osuutensa asiaan, veikkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe