kuuluu ihmiselle itselleen mutta narsistit kuvittelee että he hallitsevat sekä omia että muiden tunteita ja ajatuksia. Ne tavallaan nielaisevat toisen ihmisen sisäänsä ja sitä kautta hallitsevat uhrejaan ja tuskin edes itse tajuavat mitä tekevät. Olettavat vain automaattisesti että sun tunteet on niiden tunteita ja sun ajatukset niiden ajatuksia joten heillä on oikeus hallita niitä! Sitten kun sun tunteet tai ajatukset eroaa niiden tunteista tai ajatuksista loukkaantunut he verisesti. Ottavat siis henkilökohtaisesti normaalin erillisyyden ja itsenäisyyden. Näin siis varsinkin silloin kun narsisti on joku auktoriteettiasemassa oleva ja useinhan ne ovat.
Omien tunteiden ja ajatusten hallinta
herkkis66
69200
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Jos et ajattele niin kuin ne ajattelee olet paha. Samoin on jos et arvosta samoja asioita kuin ne arvostaa tai usko samoihin asioihin kuin ne uskoo.
Joopa, tätähän se on. Ja kun usein on vielä niin, että narsisti haluaa tukea omalle *pahuudelleen*. Ja jos tuolloin sanot narsistille, että eihän noin voi tehdä. Sinusta tuleekin sen jälkeen narsistin halveksima henkilö, koska et ole suostunut käyttääntymään niin, kuin narsisti on halunnut.
Ja tämän jälkeen ei ole paluuta enää mihinkään normaaliin. Siitä narsisti pitää huolen. Hän purkaa omaa pahaa oloaan sinuun ja syyttää sinua jopa kaiken *pahan* aiheuttamisesta.
Eli onkin kääntänyt tämän oman *pahuutensa* sinun ominaisuudeksi, jota hän muka niin kovasti halveksii.
Narsismi on todellista hulluutta. Yritystä suistaa uhrin elämä perikatoon.
Ei sitä pahuutta edes tarvi kirjoittaa lainausmerkein. Se on aivan oikeaa pahuutta. Ainut asia mikä niissä on aitoa.
Ja se siinä on niin uskomatonta kun ne ei itse tajua tai halua ymmärtää kuinka sairaita ihmisiä narsistit ovat. Tuhoavat toisten ihmisten elämän ja jatkavat hymyillen omaa elämäänsä eteenpäin.
TÄYTTÄ TOTTA!!!!
Miksi antaa narsistille valtaa. Nehän on luusereita reppanoita.
Pyrkivät hallitsemaan muiden ajatuksia ja tunteita juurikin...
Kuuluuko narsismiin myös stalkkaaminen. Ottaa selville työpäivän rutiinit ja ilmestyy joka paikkaan. Milloin pitää huolestua kun on tuntematon ihminen.
En tiedä kuuluuko, mutta juuri tuonkaltainen arvaamattomuus ehkä kuuluu. Tietää monen aikaan olet menossa, missäkin kohtaa ja osaa asettua sitten siihen matkan varrelle ikäänkuin sattumalta timmiyttään esittelemään. Tarkoitushan on vain, että hänet ja vain hänet huomataan ja huomioidaan. Jälkikäteen sitten osaa napista, kuinka ei saanut huomiota tarpeeksi tai sai vääränlaista huomiota. Niin tuossa se varmaankin on, että koskaan ei huomio ole tyydyttävää tasoa.
Ilmestyminen paikkoihin muka sattumalta on toisiaan hyvin läpinäkyvää, ainakin jos se toistuu usein, mutta tosinaan tuokin kieroilu menee läpi, kun osaa niin lipevästi kohtatessaan selitellä ja ohjata tilanteet sillä tavalla kuin haluaa. Voisiko olla, että on tuntematon sinulle, mutta ei niin tuntematon jollekin läheisellesi?
Tämä on päivittäistä toimintaa ja siksi koko ihminen ällöttää. Tuntuu kuin itse olisin vainoharhainen. Ei kyllä tule saamaan minkäänlaista huomiota.
Itsellä ja perheen jäsenellä myös laukaisi valtavan vainoharhaisuuden, joten ymmärrän kyllä. Aivan samaan myös päädyttiin eli ei minkäänlaista huomiota. Muistan, että hän hermostui siitäkin, kun hänelle ei vastattu. Kyllähän ihmisillä voi olla erinäisiä syitä ja muutakin elämää kuin roikkua kapulassaan kiinni yötäpäivää. Hän ei sitä jostain syystä käsittänyt eli jos et parissa minuutissa vastannut, niin alkoi ns. tykittää viesteillä tai soitoilla. Erityisesti viesteissä oli avointa kettuilua, luurissa huutoa.
Itselleni kävi vielä niin, että olin paikassa, itseasiassa kassa jonossa, ja en oikein kunnolla edes kuullut siinä hälinässä, joten pyysin soittamaan myöhemmin. Kävi sitten niin onnettomasti, että olin unohtanut puhelimeni pöydälle ja lähtenyt kauppaan ja rakas puolisoni oli vastannut, vaikka ei yleensä vastaa. Siitäkö riemu repesi ja sain lukea ympärisomea haukkuja siitä, kuinka nyt oli hänelle tehty sellainen ansa, suorastaan suunniteltu juttu. Siis aivan puhdas sattuma, josta piti nostattaa mieletön haloo.
Toivottavasti puoliso ilmoitti että purukalusto löytyy kitarisojen takaa jos jatkaa. Heh heh.
Nuorena aina ihmettelin miksi muut ihmiset eivät tunne empatiaa minua kohtaan lainkaan. Nyt olen keksinyt teorian. He ovat katsoneet minua miltei kokonaan empatiakyvyttömien vanhempieni näkökulmasta ja täten olen jäänyt täysin näkymöttömäksi todellisena itsenäni. Puhuin äidilleni usein siitä kuinka koen itseni näkymättömäksi. Äitini aina vastasi: "Tiedän".
Ja minä aina mietiskelin, että: "Mielenkiintoista, mistä tämä johtuu, että olen ikäänkuin näkymätön.".
Olen lisäksi ollut koko elämäni sellainen että havaitsen monenlaisia kaavasta poikkeavia ilmiöitä, joita muut eivät huomaa. Olen miettinyt, että mistä se johtuu, että huomaan helposti juuri sellaisia asioita, joita muut eivät huomaa.
Nyt keksin sillekin yhden selityksen. Ehkä psykopaattiäidin matkassa muotoutuu kaavasta poikkeava näkökulma mistä katsoa.
Eli tämänkin hän varmaan ottaa ansiokseen.
Ehkä minun pitäisikin ajatella, että vaikka psykopaattiäidiltä ei voi saada rakkautta, empatiaa, myötätuntoa, lempeyttä, ystävällisyyttä tai välittämistä, niin häneltä on voinut saada poikkeuksellisen näkökulman elämään.
"Ja minä aina mietiskelin, että: "Mielenkiintoista, mistä tämä johtuu, että olen ikäänkuin näkymätön.".
Niin termi "näkymätön lapsi" on nimetty Tove Janssonin muumitarinoista. Tässä kun toit termin esiin, niin tekee mieli kysyä , että oletko lukenut aiheesta...
Löydät tosiaan lukemista siitäkin , että kyllä joo, narsistin lapsi on näkymätön lapsi, mutta jos nyt hetkeksi laittaisit sen narsistin sivuun ja kiinnostuisit enemmänkin pelkästään siitä näkymättömästä lapsesta.
Aiheesta lukemalla uskoisin sinun kyllä löytävän sen pointin, millä tavalla muumitarinan Ninni tuli näkyväksi. Aiheesta löytyy kyllä monenlaista juttua, että jos ja kun psykologian tulkinta "näkymättömästä lapsesta" vähänkin kiinnostaa, niin joitain oivalluksia itseesi liittyen voisit löytää tästäkin...
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/taipale116.pdf
Ehkä tämän näkökulman takia minut on jätetty suht yksinään, mutta se ei siinä mielessä yhtään haittaa, että minulla ei silti koskaan ole tylsää, enkä kärsi yksinäisyyttä.
Ja ei kai ole psykopaatillanikaan koskaan tylsää. Tosin en halua hänen kanssaan samaan porukkaan.
No joo kiitos, termi "näkymätön lapsi" on mielenkiintoinen, koska tämä näkymättömyyden teema ja aihe seurasi niin pitkään elämässäni, että aloin jo etsiä sille vaikka mitä mystisiä selityksiä. Mutta todellakin mielenkiintoista, että sekin osuu yksiin narsistivanhempiteorian kanssa, joka tässä nyt on loogisin selitys "näkymättömyydelle".
Toinen mielenkiitoinen sattuma on, että en lapsena voinut sietää muumitarinoita, jotka koin nyyhkytarinoiksi ja tästä syystä en muumitarinoita tunne lainkaan. Joku lapsena lahjoitti minulle muumikirjan, en muista kuka, ja kirja jäi lukematta. Halusin lukea vain noita-akkasatuja. Ja minulle luettiin muita hurjempia satuja.
" Jos Ninni olisi kasvanut
tunnekylmän hoitajan kanssa, joka olisi
kuitenkin arvostanut hänen ulkoisesti näkyviä
tekojaan ja saavutuksiaan, hänen kehityksensä
olisi todennäköisesti ollut hyvin erilainen.
Kukapa tietää, hänestä olisi voinut kasvaa salaisesti
tyhjyyden tunteen kanssa kamppaileva
narsistinen menestyjä (ks. Winnicott 1965,
143) "
Kiinnostava löytö antamastasi linkistä.
Yksi ihan ok puolikin tässä perheessä oli. Kulttuuriin minut perehdytettiin ihan ok.
Kirjallisuuteen, luettiin satuja, vietiin taidenäyttelyyn ja lukemattomia kertoja oopperataloon.
Niin, oletin että tiesit termin "näkymätön lapsi" liittyvän naristivanhempiin, ettei ollut uusi asia.
Mutta pointtini ny oli kyllä tässä se, että jos ny kekittyisit enemmänkin siihen näkymättömään lapseen ja heivaisit ny ne narsistivanhempasi vähemmän tärkeinä asioina ikäänkuin hetkeksi sivuun.
Tästä tulikin mieleen, että lapsena minulla sitten oli semmoinen koriste-esinehylly, jonne sain aina lisää tilpehööriä millä perusteella minun uskoteltiin olevan maailman onnekkeimpia lapsia.
Teini-iässä sitten koin tyhjyyttä katsellessani sitä koriste-esine hyllyä ja ryhdyin "askeetikoksi". Halusin keskittyä siihen "näkymättömään", ja sittemmin ihmiset valittelivat: "Kun sinä olen niin kauhean sisäinen".
No näkymätön tässä nyt vähän liiankin näkyvästi kirjoittelee, mutta se ei olisi mahdollista, jos tavallisten kansalaisten ei olisi sallittua käyttää termejä kuten "psykopaatti".
Mielestäni se ei sovellu haukkumasanaksi, sillä mielestäni parasta mitä psykopaatti voi tehdä on olla mahdollisimman kunniallisesti psykopaatti.
Edelleen tuosta linkistä:
"Muumimamma on tietoinen siitä,
että hänen kykynsä olla riittävän hyvä äidillinen
hahmo Ninnille on mahdollista vain, koska
hän on itse saanut osakseen riittävän hyvää
hoivaa: tämän kokemansa hoivan hän nyt antaa
eteenpäin. Myös Freudin sanat superegon
periytyvyydestä sopivat tähän kohtaan hyvin:
”Niinpä lapsen yliminä oikeastaan ei muodostukaan
sen vanhempien mukaiseksi vaan
sen vanhempien yliminän mukaiseksi” (Freud
1964, 464)."
Kyllä se millaisia olemme toisiamme kohtaan, on jokseenkin kirjoitettu tähtiin eli omiin esi-isiimme. Hyvä kohtelu kertaantuu lapsillemme. Entäpä huono kohtelu? Kun huomaa itse saaneensa lapsena kokea sellaista, josta haluaa ikäänkuin kelkan kääntää ja haluaa toimia toisin, niin mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet ja mahdolliset riskit? Näkeekö sen vasta, kun omat lapset ovat kasvattaneet lapsensa aikuisuuden kynnykselle?
En ole kovin perehtynyt psykologiaan.
Olen "tutkinut" näitä asioita enemmän neurologisesta näkökulmasta.
Joo ihan hyvä idea sinulla.
Siis en ihan muistanut, että sellaista termiä ihan yleisesti käytetään, mutta oletin liittyvän.
Miksi sinä ny öljkh jne...
haluat ny edelleen puhua psykopaatista kun aiheena on näkymätön lapsi, jollaiseksi jos oikein tulkisin koet itsesi...
No jos hän haluaa puhua niin anna puhua! Ihminen kyllä itse tietää milloin on valmis siirtymään eteenpäin ja käsittelemään muita asioita.
No tässä on se pointti, että jos "näkymätön lapsi" ihan itsenään koittaa puhua omasta elämästään, niin suureksi osin kukaan ei usko mitään, varmaankin siksi, että se on heidän silmilleen jollain mysteerisellä tavalla "näkymätöntä" ja heistä tuntuu siltä, että mitä he ovat nähneetkin on jotenkin toisenlaista kuin se kertomus, ja kyllähän mieluiten ensimmäisenä uskoo sitä mitä kokee omin silmin nähneensä.
Ja olen minäkin sitä mieltä, että omin silmin todella nähty on yleensä paikkansapitävintä, paitsi se että mitä joku toinen näkee toisesta ei mielestäni yleensä voi olla enempää kuin mitä hän tietää itsestään.
Mutta herkkis on siinä mielessä oikeassa, että oleellisinta on tunnistaa itsensä, eikä loputtomiin noudattaa muiden neuvoja, koska se ei ratkaise näkymättömyyden ongelmaa. Koska muuten niistä neuvojistakin voi tulla kokemuksissa vähän kuin narsistivanhempien sijaisia, siten että neuvojan kokemus on tärkeä, ei näkymättömän. Ja siten näkymättömyys jatkuu vaikka jaettaisiin maailman parhaat neuvot.
Yhteenlaskutoimitus varmaan ajaa takaa ihan oikeaa ideaa, että näkymätön puhuisi itsestään omalla äänellään, mutta näin se on ettei se voi tapahtua vaikkapa yhteenlaskutoimituksen käskystä.
Vaikka hyvähän se olisi jos se olisi mahdollista.
Mutta jos sanoo juuri oikeat sanat oikeassa paikassa sillä kyllä voi olla paljonkin merkitystä ja hyvää vaikutusta. Mutta toisaalta samoin haittaa vääristä sanoissa väärässä paikassa.
Minä en ymmärrä niitä joiden mielestä on pääasia, että puhutaan, mutta ei väliä että mitä.
Olen itse ollut aika paljon mukana hölötyksessä ja koen sen vähän huonoksi asiaksi.
Esimerkki mielestäni huonosta keskusteluavusta:
Jos joltain kysyttäisiin: "Pystytkö kuvittelemaan paskaa ?"
Ja hän vastaisi: "Ok, nyt kuvittelen paskaa".
Ja sitten häntä kehotettaisiin puhumaan siitä.
No siinä saa kyllä psykopaatti tuntea ylemmyyttä havaitessaan muiden viettävän aikansa puhuen paskaa.
No niin, nyt vastaan tähän kunnolla.
Minä en halua olla näkymätön lapsi,
vaan jalostua keski-ikäiseksi naisihmiseksi, joksikan haluan itseni kokea.
Tavallaan sä koko ajan puhut omalla äänelläsi kun kerrot omista kokemuksistasi. Siksi vastustan terapiatyössäkin tapahtuvaa ohjailua ja neuvomista joka voi johtua pelkästään ohjailijan omasta ylemmyydentunteesta tai lähteä hänen omista tarpeistaan. Siksi narsistien lapsille sopii terapia jossa terapeutti enimmäkseen kuuntelee ja tarvittaessa tukee, eikä ole auktoriteettiasemassa.
Joo, siis se on mielestäni ohjailua ja lievää manipulointia ohjata esim. ajattelemaan itseni näkymättömän lapsen rooliin. Se voi vahvistaakin sitä,
Minulle itselle tämä on nyt uusi identiteetti olla psykopaatin tytär, eikä maailman parhaiden vanhempien tytär kuten minulle asia pienenä lapsena jotenkin opetettiin.
Tämä uusi identiteetti on varmasti realistisempi,
En ole saanut juuri ollenkaan äidinrakkautta, mummonikin oli aika tunteeton. Isäni myös.
Tämä ominaisuus ei silti ole siirtynyt minuun.
Väitän:
Rakastamisen kyky ei edellytä suoraan toisilta ihmisiltä saatua rakkautta.
Minulla oli rakas läheinen koira lapsena.
Rakkauden kokemiseen ja ymmärtämiseen myös riittää vaikka rakkaudesta kertovat filosofian kirjat tai taideteokset, jos on hermostoltaan tunteellinen ihminen. Rakkauden voi oppia sieltäkin, esim. taiteesta ja filosofiasta. Ei rakastamisen kyky ole välttämättä vanhemmista riippuvainen.
Ei kannata uskotella ihmisiä, että olisi. Sittenhän ihmiset joutuu aina vaan ruikuttamaan, että: "En voi rakastaa, koska minua ei ole rakastettu".
Se on manipulaatio, johon pitää lakata uskomasta. Mikä se semmonen sääntö muka on ? Kaikkien pitää saada rakastaa. Minut on solkenaan syyllistetty rakastamisesta.
Jossain vaiheessa luovutin, ikäänkuin olisin ollut väärässä rakastaessani. Kadun sitä.
Sitten päätin, että minähän en ala rakkautta häpeämään.
Kiipeän vaikka puuhun ja huudan sen sieltä.
Tosin vastakaikua ei ole yleensä tullut, mutta ei se niin tarkkaa...heheh
Nuorena minut aina saatiin jotenkin häpeämään rakkautta. Harmittaa, että menin siihen lankaan ja meni puoli elämää hukkaan rakkautta häpeillessä.
Nyt minua ei haittaa, vaikka puoli kylää nauraisi minun rakkaudelle.
Nyt minulle selvisi sekin miksi ihmiset ei ole ikinä ymmärtäneet kun olen yrittänyt selittää heille "abstraktia rakkautta". Ei ole löytynyt "abstraktille rakkaudelle" oikein jakajaakaan.
Mutta sehän on varmaan tätä: Ideoihin perustuvaa rakkautta, ei vanhemmilta perittyä rakkautta !
Ja kun ei kohtaa sopivia ihmisiä rakkauden kohteeksi, niin turha siitäkään on lannistua. En minä ainakaan ole lannistunut: Minulla on kolmekin erilaista rakkaudenkohdetta, jotka eivät mikään niistä ole ihmisiä. Ja niille minun rakkaus kelpaa.
Se on elämäni arvokkaimpia oivalluksia, että rakkauden ei tarvitse olla ihmisiltä.
On muitakin mahdollisuuksia kokea rakkautta.
Ja tämä oivallus myös voi vapauttaa narsisteilta, jotka yrittävät estää kaiken ihmimillisen rakkauden kohteelleen. He ehkä onnistuvat siinä, mutta eivät pysty tukkimaan rakkautta koko maailmankaikkeudessa.
Ja nyt lopuksi. Kiitokset vaan vanhemmilleni, että ovat mahdollistaneet tämän siirtymän psykopaatintyttäreksi.
Muut tietysti haluaisivat pitää kiinni mielikuvastaan ihanteellisten vanhempien oudon epäonnistuneesta tyttärestä, koska ovat siihen ajatukseen tottuneet ja varmaan jutelleetkin siitä keskenään.
Tuo on narsistinen lasten väistämätön kohtalo kulttuurissa missä lapsia ei pidetä ihmisinä. Lainaamisesta sama meno jatkuu hautaan saakka ja koko elämä menee väärän identiteetin kantavana.
Loistavia puheenvuoroja rakkaudesta! Menepä tätä selittelemään noille sukupuolirakkauden palvojille niin saat kivoja mulkaisuja osaksesi... Voi melkein tuntea itsensä pahoinpidellyksi.
Kiitos. Kiva lukea, että joku muukin tykkää tämmöisistä ideoista.
Ei tämä helppoa ole eikä onnistumisesta takuita, mutta jotenkin sitä identiteettiä pitää yrittää muuttaa itse. Ei onnistu, jos odottaa muilta lupaa, sen olen kokenut.
Mainio näkemys. Tämän kun saisi opetussuunnitelmaan niin johan puolittuisi maailman ongelmat.
Meilläpäin ihmisellä oli arvoa vain jos seurusteli. Elämän korkein tarkoitus oli päästä naimisiin. Aivankuten vanhemmat oli muuttaneet yhteen asumaan suoraan lapsuudenkodeistaan. Tämä oli erittäin ennalta-arvattava, tavoiteltava kuvio. Varsinaista erillistymistä ei välttämättä tapahdu koskaan. Lieikö se rakkauskaan muuta kuin panemista ja lapset kalustoksi. Tärkeintä oli olla normaali ja vastaavasti kauheinta jos oli erilaanen. Yksineläjistä supistiin, varsinki naisissa oli jotain vialla jos jäi vanhapiiaksi.
No en sitten mennyt naimisiin, eikä se ole minua haitannut.
Mutta narsistiäiti esitti seksuaalisuutta koska luuli minun sen puutteesta kärsivän
ja vihjaili minulle ronskisti että varmaan tyydytän itseä oikein roisisti, en voi tähän niitä sanoja laittaa, aivan ala-arvoista puhetta, ei muiden kuullen mutta minulle.
Narsisti voi tarkoituksella vajota todella alas ja jutut voi olla tosi huonoja. Olen tietysti seurustellut, ollut pitkissäkin suhteissa, mutta en ole miehiä äidille esitellyt, koska ei ole mitään tarvetta. Nuorena hän tietysti arvosteli kavereitani, tukasta kenkiin.
Että on tosi hienoa, jos osaa nähdä rakkautta muuallakin.
No minä en sitä häpeä, että minulla on aina välillä kymmenienkin vuosien selibaatteja.
Olen ostanut aiheesta kirjankin, jota tosin en ole lukenut:
A history of celibacy
Tuossa vielä hieman aiheesta tieteenkin kannalta:
http://www.iltalehti.fi/mieli/2016102422510515_md.shtml
Ja mitä olen uutisista lukenut, niin tämähän vaikuttaa olevan kansainvälisestikin kasvava trendi.
Psykopaatin tytär tavallaan ei ole näkymätön.
Näkymättömyys tulee siitä jos minun hommani on saada toiset näyttämään hyvälle peittämällä heidän narsismi tai psykopaattisuus.
Niinpä! Mikäköhän kumma pesti tuokin on? Ja siihen todella oikein ohjataan ja tyrkitään! Voisi joku työvoimaohjaus ottaa onkeensa..? Ihan kuin ainoa tila ja asema mikä on mahdollinen tässä moninaisuuksien markkinoidussa maailmassa.
Usein käytetään termiä siitä, kun puhutaan narsistiperheessä kasvamisesta. Kuinka lasten tuli käyttääntyä niin, että ei saanut edes erottua *tapetista*, tai piti liikkua hiljaa varpaillaan pitkin seinän vierustoja. Liekkö yhteys tässä siihen *näkymättömään lapseen*.
Oletko lukenut eri vuosikymmenten lastenkasvatustyyleistä, sillä kuvaamasi tyyli osuu kyllä tietylle ajalle omisaisena? Sopiikin kysyä, miksei kaikista tuon ajan lapsista tullut narsisteja? Pitää nyt muistaa, että se näkymätön lapsi on enemmän kuin vain varpaillaan kulkeva lapsi. Eikö juuri alkoholistiperheissä ole näitä varpaillaan kulkeavia, jotka pelkäävät dinosauruksen henkäystä?
"Pitää nyt muistaa, että se näkymätön lapsi on enemmän kuin vain varpaillaan kulkeva lapsi."
Niin mielestäni tuossa ylempänä laittamassani linkissä kuvataan tuota "näkymättömään lapseen" liittyvää problematiikkaa hyvin. Ihan tuohon lapsi sanaan ei mielestäni kannata tässä kohtaa liiaksi takertua vaan
" Artikkeli käsittelee nähdyksi tulemisen kokemusta ja sen keskeistä asemaa itseyden muodostumisessa."
Moni aikuinenkin saattaa olla jäänyt tuohon "näkymättömän lapsen" rooliin, vaikka näennäisesti aikuisena esiintyykin ja hoitaa esim. yhteiskunnalliset velvoitteensa.
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/taipale116.pdf
Ei syytä huoleen tuon takertumisen suhteen, kun en ole lainkaan sellainen takertujatyyppinen. Jos ajattelit minun olevan niin yksinkertainen, etten ymmärtäisi, että tuossa termissä näkymätön lapsi voi kyse olla vaikka 58-vuotiaasta mummosta, jos ei aiemmin ole elämäänsä joutunut pureutumaan.
Kehityspsykologian sisällön hallinta auttaa kyllä ymmärtämään mm. tuon linkittämäsi artikkelin. Niinhän tuossa suomennettuna lukee, että artikkeli käsittelee sitä ja tätä. Ymmärtänet kuitenkin sen, että tässä on hienolla tarinalla vain tuotu esiin se, mitä on haluttu esiin tuoda ja lopulta se jättää avoimeksi monet tulkintapolut. Suomennettuna ei ole kiveen kirjoitettu tämäkään artikkeli, joten sen ottaminen orjalliseksi opastuksen ohjeeksi ei palvele tarkoitustaan.
No onhan tuota tullut luettua. Ja kyllä kasvatusmenetelmät olivat varmasti osaksi juuri ajanjaksosta johtuvia. Olen myös lulenut tästä *näkymättömästä lapsesta*. Ja ymmärrän pointtisi.
Lähinnä narsistivanhempien lapsena onkin kysymys juuri tuosta hyväksytyksi tulemisesta ja sen puuttumisesta.
Vanhemmat eivät ikään kuin kyenneet käsittelemään lasta perheyhteisöön kuuluvana osana. Heillä oli tämä vanhemmuuskäsite täysin hukassa.
Lapsi siis joutui kasvamaan ilman aikuisen vanhemman kannustavaa tukea. Ja kuitenkin, lapselta odotettiin aina täydellistä suoritusta kaikesta. Ja mikä pahinta, vaikka tuo suoritus olisi ollut kuinka täydellinen, se ei heitä koskaan tyydyttänyt.
He ikään kuin, kilpailivat myös oman lapsensa kanssa parmmuudesta.
Viimeinen kappale on kyllä aika täydellisesti sanottu, ei lisättävää. Liittyikö sitten juuri tuohon kirjoittamaasi se, että koskaan ei opastettu niissä tehtävissä, joita annettiin, vaan piti vain osata tehdä. Lapsi sitten teki ja onnistui tai epäonnistui, niin haukut tuli päälle aina säännöllisesti. Kylmyys ja viha oli kasvuympäristö, mutta tuottaako se narsismia, vai vain elämäänsä katkeria ihmisiä, joiden käytöstavat muistuttavat narsismia. Narsismi kuitenkin vaatii sen 2-3 -vuotiaana koetun rakkauden ja välittämisen hylkäämiskokemuksen tai jonkin ongelman siinä tärkeimmässä hoitosuhteessa, joka usein on se äidin ja lapsen välinen herkkä symbioosi, johon on tullut jostakin särö.
Joo näin.
Minun kanssani ei kommunikoitu, mutta toin luokan parhaat koulunumerot kotiin.
Missään kouluasioissa minua ei avustettu. Mutta se sinällään ei minua haitannut, koska oppiaineet ei olleet vaikeita. Mutta silti minusta ei uskottu olevan mihinkään.
No sinäpä sen sanoit. Nyt näin aikuisena, kun mietin tätä lapsuusaikaa. Niin olen tullut siihen lopputulokseen, että narsistivanhemmat odottivat lapsensa selviävän elämästä ominavuin.
Opin oli tultava ikään kuin, kokeilujen kautta. He suoranaisesti nauttivat *tyhmistä* kokeiluista. Jossa lapsen typeryys tuli todistettua heille. Ilkkuivat jälkikasvunsa taitamattomuutta ja typeryyttä. Ja jos lapsi pärjäsi, sekin mitätöitiin. Koska lasta ei osattu arvostaa ja kunnioittaa tälläisessä perheessä. Siis sama, teit niin, tai näin...
Luin uudestaan tämän kommentin ja on kyllä täydellisesti kuvattu mitä se "perhe-elämä" narsistiperheessä on. Et ole yhtään mitään, aivan sama jos olisit kuollut, mutta sun pitää kuitenkin pyrkiä täydellisyyteen ja toteuttaa vanhempiesi toiveita, mutta ei sekään riitä. Myös vanhempien tarpeiden täyttäminen on lapsen tehtävä, vaikka olisivatkin seksuaalisia. Ilmeisesti seks.hyväksikäyttö on "vain" yksi sairaan perheyhteisön oheishäiriöitä. Usein seks.hyväksikäytetyillä hyväksikäyttö on vain yksi traumoista, ei ainoa niin kuin saatetaan kuvitella. Omalla kohdallani koen henkisen vallankäytön pahimmaksi ja eniten oireilua aiheuttavaksi. Toki hyväksikäyttö jättää ikuiset haavat eikä siitä varmaan koskaan parane.
Joskus mulla on semmosia ongelmia eriävien mielipiteiden kanssa, etten meinaa suvaita kaikkia mielipiteitä, etenki jos ne omasta mielestäni rasistisia tai pahoja.
Herkästi saatan sanoa silloin jotain.
Mutta en näe kyllä itseäni narsistina.
Mutta on mulla kyllä semmonen juttu, että itsepäisyys vaivaa välillä ja se että olen oikeassa, sinä väärässä, sinä hävisit tämän väittelyn mulle jne.
Tommosta löytyy minun osaltani netin maailmasta.
Yleensä toki nää väittelijät menee henkilökohtaisuuksiin mun kanssa, itse en loukkaa sanoilla, mutta saatan olla kyllä melkoinen jääräpää ja minä oon oikeassa asenteella.
No mulla oli jonkun verran jääräpäisyyttä. Kun se saatiin murrettua, ei siitä ollut mitään hyötyä kenellekään, kuin enintään pikkusen narsisteille.
Jääräpäisyys on mielestäni hyvä tai huono ominaisuus ihan riippuen siitä millä asialla on,
Minusta jääräpäisyys on ihmisessä se voima, joka saa menemään elämän haasteissa eteenpäin siten, ettei jää jumittamaan kuin vanha grammarin neula samaan uraan. Mitä hyötyä sinun kokemuksesi mukaan narsistille on ollut jääräpäisyydestäsi?
Tarkoitin ettei minun jääräpäisyydestäni luopuminen ketään hyödyttänyt, paitsi ehkä vähän jotain narsisteja, mutta ei oikeasti erityisemmin heitäkään. Kun sanoin psykopaatilleni, että minä en kyllä luovuta, niin hän totesi, että minut tuntien hän tietää sen.
Ehkä olen jotain hyvääkin tuolta perinyt: sisukkuutta, joka on säilynyt näkymättömänäkin. Nuo on tosi sisukasta naisväkeä.
Olen läpikäynyt jotain semmostakin mitä en edes yritä kertoa juuri kellekään, koska ei juuri kukaan uskoisi minun olleen niin sisukas, vaikka nyt itte sanonkin. Ne luulisi minun liioittelevan tai jotain, joten en viitsi itseäni loukata kertomalla. Kun nyt vihdoin olen sen verran viisastunut.
By the way.
Välit vanhempiini ei ole yhtään huonontuneet tästä että nykyään pidän heitä psykopaatteina ja sen sellaisina. Ennemminkin psykopaattini on hitusen asiallisempi käytyökseltään nykyään, jos vaikka soitan. Ja kuulostaa vaan pirteemmälle.
Mitä MrOutolinnulle tapahtui? Noin yleisesti ottaen kaikki muutokset on hyviä.
Tuosta MrOutolintunimimerkistäni semmonen, että eräs tyyppi varasti nimimerkkini, otti sen käyttöönsä rekisteröiden sen itselleen, jo aiemmin eräs tyyppi kirjoitti mun nikillä inhottavia kommentteja.
Ilmeisesti sama tyyppi päätti sitten rekisteröityä mun nimimerkillä enkä pysty käyttämään sitä enää, ellei moderaattorit puutu asiaan.
Nyt otin käyttöön tällaisen nimimerkin, jolla rekisteröidyin näillä sivuille.
Mistä voi lukea eri aikakausien kasvatusmenetelmistä? Onko rakastava kasvattaja ollut useinkin väärässä? Miten se on uskaltanut? Onko lapsen kunnioitus/epäkunnioitus ulkoa-annettava ohje vai sisäsyntyistä tietoa? Että heikot ei uskalla poiketa ohjeista, vai päinvastoin? Kirjatieto on objektiivista, präntti sama kaikille. Kaikissa tuvissa ei ollut yhtään kirjaa? Suurten virtojen sijaan onkin vaan se yks kusipää keksinyt miten toimitaan..ja kaikissa aikakausissa on ollut myöskin terveempiä yksilöitä.
Narskut mitä ilmeisimmin pyrkivät hallitsemaan omia tunteitaan muiden kautta. Yksin ollessa alkaa pää hajota.
Täten selittyykin miksi uhrilla on juuri päinvastoin.