Heippa
Alotan tarinani siitä kun tutustuin kihlattuuni n. 2 vuotta sitten. Hän oli silloin todella pirteä, sosiaalinen ja muuten vain hymyili joka päivä. joku aika sitten sain kuulla että hänellä on taipumusta masennukseen ja silloin hän ei edes ajattele muita ihmisiä kuin vain häntä itseään ja ongelmiaansa. ei joskus jaksa nousta sängystä, kaikki tuntuu mahdottomalle ja hokee että tämä elämä ei ole tarkoitettu hänelle.
Olen alkanut ymmärtämään häntä ja koittanut piristää sitä pienillä jutuilla ja olla muuten vain läsnä. en ole hätiköivä ihminen vaan ehdottelen sille jos vaikka mentäisiin yhdessä joku päivä uimaan tai jotain pientä tekemistä, ettei sekään olisi vain neljän seinän sisällä murheittensa keskellä.
rakastan häntä yhtä paljon kuin ennenkin ja haluan pysyä hänen rinnallaan vaikka kuinka vaikeeta nytten onkaan. Miten te naiset/miehet koette jos partnerinne on masentunut tai merkkejä siitä? Itselläni on tyhjä olo kun en saa nykyään vastakaikua häneltä kun sanon esimerkiksi jotain kaunista tai joskus hän ei ilmoita itsestään lainkaan koko päivänä. Välillä itken kotona ja olen sillekkin sanonut että hyvä olo mulla tästäkään ole. En edes haluaisi miettiä eroa, sillä haluan olla tukena hänelle, mutta kauan kestän kun kaipaus halaamisesta, kosketuksesta ja muuten vain yhdessä olosta on kadonnut kokonaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
sanon heti että olet enkeli kun jaksat ja rakastat.
minä olin 2 vuotta parisuhteessa jossa itse olin se masentunut osapuoli.. tiedän että auttajan osa on kova, ja toivon että kaikilla olisi samanlainen tuki vierellään niinkuin sinä olet miehellesi.
uskon, että miehesi rakastaa sinua muttei kykene nyt näyttämään tunteitaan. jos olet vahva ja jaksat odottaa, niin sinut varmasti palkitaan! toisaalta jos et jaksa.., kukaan ei syytä sinua.
rakastin miestäni koko sydämestäni, mutta silloin kun maailma on musta niin mikään ei tunnu hyvältä. silti olen nyt tässä hengissä kirjoittamassa, koska mieheni oli vierelläni ja toi kummaa lohtua vaikken osannut kiitollisuuttani osoittaakkaan.
eli, masennuksessa on hyviä ja huonoja päiviä.. koeta kestää ja paljon voimia, teille molemmille
Kiitos kauniista viestistäsi. On ihanaa kuulla, että joku toinen osaa kertoa ja tietää kokemuksesta, sillä vaikea on tälläisestä asiasta kertoa kelle vain.
Itsessäni on vain alkanut ärsyttämään se, että alan olemaan arka ja en enään anna miehelleni sitä oikeata lämmön tunnetta kun en sitä häneltäkään saa, mutta halu on vain itselläni olla tukena sen minkä pystyn .. taitaakin olla tärkein asia.