Takana vuosien nukahtamisvaikeus ja muutaman vuoden lievä unilääke päivittäin. Tiedän, mitkä asiat lapsuudessa raskauttivat ja nuorena aikuisena tuli surua surun päälle. Auttaako menneistä jauhaminen ja kenen kanssa kannattaisi puhua, vai onko todennäköistä, että nukahtamisvaikeus on kroonista? Se on vaivannut nuoruudesta saakka, mutta nyt aikuisiässä riittävää uneliaisuutta ei vain tule. Sydän tekee tiltit, jos yrittää pakkovalvomista läpi yön ja aamulla varhain töihin herääminen.
Onko terveyskeskuksissa ihmisiä, joille voi näistä puhua, vai onko mielenterveystoimistot ainoita paikkoja? Onko oikeasti kukaan saanut puhumalla apua unilääkekierteeseen?
Onko terveyskeskuksissa ihmisiä, joille voi näistä puhua, vai onko mielenterveystoimistot ainoita paikkoja? Onko oikeasti kukaan saanut puhumalla apua unilääkekierteeseen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen aivan samassa tilanteessa kuin sinäkin,mistähän me saataisiin apua,toivottavasti joku osaa neuvoa.Luin lehdestä, että käyttäytymisterapia on yhtä tehokas unettomuuteen kuin unilääkkeet, mistähän sitä saa ja onkohan se varmasti tehokasta,maksaa varmaan maltaita.
Oman kotipaikkakunnan terveyskeskuslääkäri osaa varmaan neuvoa oikean osoitteen,jossa terapia lähtee käyntiin (siis terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidossa polikliinisesti). Yksityisellä terapia on kallista.
Totta kai kannattaa lähteä työstämään noita asioita, joista viestissäsi mainitsit. Itse sain avun mm unettomuuteen juuri puhumalla ja selvittelemällä mieltäni rassavia asioita.
Unilääkkeistä irrottautuminen ON mahdollista, mutta sen myönnän että ihan helpolla se ei onnistu, jos niitä on käyttänyt pitkään.
Tsemppiä!
En oikeastaan osaa edes toivoa, että pääsisin unilääkkeistä eroon - ainakaan pian, sillä sydänoireisena en voi valvoa öitä totutellessani tilateeseen ilman lääkkeitä. (Sydäntutkimukset kesken.) Ajattelin vuosien pikkuhiljaista projektia, sillä tyytyväisyyttä toisi, jos saisi edes vähä kerrassaan solmuja auki ja jospa sitä joskus maailmassa nukkuisi ilman lääkkeitä.
Läheiseni ovat kuolleet psyykehoitoihin ja niiden seuraamuksiin, joten mulle jäi tämä jäljelle jääneen surevan osa ja suuri epäluottamus kaikkiin hoitoihin... ja tämä tilanne on voinut sairastuttaa minua tai ainakin ahdistuttaa.
Mulla on myös masennuslääkkeistä ikäviä kokemuksia,enkä mielelläni vaihda nykyistä lääkitystä, kun se jotenkin toimii.Enkä uskalla vähentää lääkkeitä kuin pikkuhiljaa,rupeaa muuten ahdistamaan.Huomasin,että kun olin 3 viikkoa laitoskuntoutuksessa selkäni takia vointini ja nukkumiseni oli parempi.Siis luulen,että ympäristön vaihdolla oli minun tapauksessani vaikutusta.
tilannetta, että unilääkkeitä ei uusittaisikaan ja painostettaisiin psyykelääkkeisiin. Toiselle omaiselleni kävi näin ja hän päätyi pian sen jälkeen itsemurhaan. Ei jaksanut elää, kun valvoi kaikki yöt läpeensä ja oli päivät ihan tokkurassa. Mielestäni hän olisi pärjännyt vallan hyvin unilääkkeitten avulla, mutta näin kävi, ja nyt minä puolestani olen unettomuus/unilääkekoukussa, mutta olen erittäin elämänhaluinen, enkä koe olevani masentunut.
Tietty tilanteeni ei ole itselleni ongelma, mikäli lääkkeiden saanti taataan, mutta tämä pelko, entäs jos ei enää annetakaan. Sitä niin äkkiä saa mielenterveysongelmaisen leiman ja joutuu ikuiseksi työttömäksi hylkiöksi, vaikka olisi vain joku lievä ahdistus tai lievä masentuneisuus, jonka kanssa selviää normaalielämästä. Sitä paitsi elämään kuuluu surua ja menetyksiä, ilman, että on heti joku "mielenterveysongelmainen".
Pelko on mielestäni turha,kyllä ne uusii reseptit kun mullekin on aina uusittu ihan helposti.Selität vain lääkärille tilanteen.Mulla pelkkä nukahtamislääke ei auttanut ja piti ottaa klotriptyl lisäksi,siinä on mielialalalääkettä ja rauhoittavaa, se on aika mieto.En minäkään ole masentunut mielestäni,mutta muu lääke ei auttanut.
Itse oon kans kärsiny n. neljä vuotta nukahtamisvaikeudesta ja vuoden kävin psykiatrilla puhumassa asiasta. (viimeinen käynti oli puoli vuotta sitten.)
Omasta mielestäni puhumisesta ei ollut minkäänlaista hyötyä. Nukahtamisvaikeuteni ovat ajan kuluessa helpottaneet itsestään. En ole kylläkään käyttänyt minkäänlaisia lääkityksiä.
Itsekin epäilen, etti puhuminen muuta unettomuusasiaa, koska olen avoin ihminen ja olen puhunut asioista paljonkin ystävieni kanssa, mutta voihan tietty tuo puhuminen avata jotain solmuja, joista voi myöhemmin olla apua. Pitäisi vaan olla suuri luottamus ihmiseen, jolle kerota asiansa. Edelleen harkitsen, mitä tehdä.
että saa jutella luottamuksella
mutta harvapa vieraille ihmisille alkaa avautuu
omista jutuistaan