Influenssarokotukset ***

TorjuInfluenssa

Aikuisten influenssarokotukset alkavat Kouvolassa marraskuun kolmannella viikolla

24.10.2016 17:02
Kuva: Mika Strandèn
Influenssarokotuksia annetaan Kouvolassa viikoilla 46 ja 47.
Influenssarokotuksia annetaan Kouvolassa viikoilla 46 ja 47.
Aikuisväestön influenssarokotukset alkavat Kouvolassa marraskuussa. Influenssarokotuksia jaetaan viikoilla 46 ja 47 osana rokotuskampanjaa, jollainen järjestetään useissa Suomen kaupungeissa.

Influenssarokotukseen ovat oikeutettuja henkilöt, joille influenssa aiheuttaa uhan tai jotka muuten hyötyvät influenssarokotuksesta merkittävästi. Influenssarokotuksen saavat maksutta raskaana olevat naiset, yli 65-vuotiaat, 6-35:n kuukauden ikäiset pikkulapset, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmään kuuluvat, vakavalla influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri, varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset sekä apteekin asiakaspalvelussa oleva henkilökunta.

Koululaiset ja opiskelijat saavat rokotuksen koulunsa tai oppilaitoksen terveydenhoitajalta. Alaikäisille annetaan rokotus huoltajan pyynnöstä.

Aikuisväestöön kuuluva saa influenssarokotuksen terveysasemilla arkisin ilman ajanvarausta. Osalla terveysasemia influenssarokotuksia jaetaan viikolla 46, osalla terveysasemia myös viikolla 47.

Rokotuksia jaetaan 14.-18. marraskuuta Elimäen, Jaalan ja Korian terveysasemilla, 14.-25.11. Keltakankaan, Kuusankosken ja Marjoniemen terveysasemilla sekä 14.-17. marraskuuta Valkealan terveysasemalla. Rokotukset alkavat aamulla kahdeksalta ja jatkuvat kello 15:een asti, paitsi Jaalan terveysasemalla, jossa jaetaan rokotuksia kello 8-12. Rokotus on mahdollista myös mainittujen aikojen jälkeen ajanvarauksella.

Influenssarokotuksen yhteydessä voi hankkia myös omakustanteisen pneumokokkirokotteen, jota varten on pyydettävä lääkäriltä resepti. Pneumokokkirokote on hankittava apteekista itse.

Influenssarokotuksilla ehkäistään A- ja B-virusten aiheuttamia epidemioita, joihin sairastuu vuosittain joulu-huhtikuun välisenä aikana noin puoli miljoona suomalaista. Kausi-influenssa paranee noin viikon tai kahden vuodelevolla, mutta ikääntyneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville influenssa on usein vaikea sairaus.

Influenssarokote on paras suoja influenssaa vastaan. Sen arvioidaan estävän työikäisillä 7-8 influenssaa kymmenestä ja lapsilla 7-9 influenssaa kymmenestä. Ikääntyneillä se estää joka toisen influenssan.

Marjo Latvanen

15

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulivaanmieleen

      Miksi sairaanhoitohenkilöstöstä vain ani harva ottaa rokotteen?

      • Lennu5

        Olisiko siitä syystä, että kauan alalla ollut on saanut vastustuskyvyn.
        Kun sen kerran sairastaa kuumeen kanssa, ei sairastu moneen vuoteen.


    • KäsienpesuAAAOOO

      Pese hyvin käsiäsi
      Hyvä ravitsemus, terveelliset elintavat, tupakoimattomuus, parantavat Vännin mukaan immuniteettia eivätkä ainakaan heikennä sitä.

      - Käsien pesu on erittäin tärkeää. Influessarokotus kannattaa myös ottaa. Se ei tietenkään estä flunssaa, mutta silloin säästyy vakavammalta taudilta, sillä influenssa herkemmin myös aiheuttaa vakavia jälkitauteja.

      - Tavallista flunssaa eli nuhakuumetta pitää malttaa sairastaa rauhassa. Jos vointi on heikko, on paljon kuumetta tai tauti vain jatkuu, on hyvä käydä lääkärin luona.

      HILKKA TIENHAARA

    • väestön.vaihto

      Tuleeko rokotusjonoissa vieläkin kiistaa etuilun takia kuten sikarokotekampanjan aikana?

    • 197

      Ottakaa ihan vapaasti myrkkypiikkejä elimistöön, minä en ota. Jos sattuu tauti iskemään, niin 2 päivänä 500-600µg Deetä niin kyllä lähtee. Tietysti kera, valkosipulin, tuoreen inkiväärin ja mustikoiden! Ei tartte ylimääräisiä myrkkyjä elimistöön pistää, KUN EIVÄT SINNE KUULU!

      • tulenottamaankyllä

        Rokotuksen tulen ottammaan.
        Tavallinen niinsanottu räkätauti (flunssa) paranee kyllä kotikonstein,
        mutta Infuenssa on eri asia.
        Infuenssa saattaa jätää jälkitauteja.

        Ennen (räkätautia) tavallista Flunssaa paranneltiin sipulumaidolla: pilkotaan sipulia maidon sekaan, kiehutetaan vähän aikaa ja juodaan maito. Tämä seos kolmekertaa päivässä ja flunssa on kolmen päivän sipulimaitokuurin jälkeen poissa. Muutoin tavallinen flunssa kestää noin kaksiviikkoa. --.
        Juu ja myös, c-vitamiineja ja d-vitamiinia jossakin muodossa Kyllä.


    • hyvääkehollejamielelle

      Eri ainesosien vaikutuksia
      Euroopan elintarviketurvallisuusviraston vahvistamien terveysväitteiden mukaan eri ainesosilla on monia vaikutuksia kehon toimintoihin.

      - Vastustuskyvylle on hyväksi C- ja D3-vitamiini sekä seleeni, sillä ne edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.

      - Väsymyksen ja uupumuksen vähentämiseen auttaa myös tutkitusti C-vitamiini.

      - Rusto mahdollistaa esimerkiksi nivelten kitkattoman liikkumisen, minkä vuoksi kollageenin riittävä muodostuminen on välttämätöntä toimiville nivelille. C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten.

      - Sydämen normaalia toimintaa edistävät omega-3-rasvahapot EPA ja DHA. Tutkittu vaikutus sydämen normaaliin toimintaan saadaan 250mg:lla EPA:a ja DHA:ta.

      - Antioksidantit suojaavat soluja hapettumisstressiltä eli yksinkertaistettuna voi sanoa, että antioksidantit toimivat kehon sisäisenä puolustusjärjestelmänä. Ne suojaavat soluja, kudoksia ja elimiä hapettumiselta, toisin sanoen koko kehoa. C- ja E-vitamiinit sekä seleeni toimivat kehossa antioksidantteina.

      - Lihaksille on hyväksi D-vitamiini, sillä se edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä.

    • syöoikeinlliiku

      Elintavat parikymppisenä vaikuttavat luuston terveyteen - näin ehkäiset osteoporoosia
      Torstai 3.11.2016 klo 19.36
      Luun lujuus kasvaa kolmekymppiseksi asti. Siksi vuodet sitä ennen ovat tärkeitä luustolle.

      Sopiva paino, liikunnalliset elämäntavat sekä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista huolehtiminen voivat vähentää luukadon vaaraa.
      Riskitekijöiden, kuten tupakointi tai tietynlaisen lääkityksen käyttäminen, huomioiminen kannattaa myös.

      (MOSTPHOTOS)
      Luukudos "elää" läpi elämän, Terveyskirjasto huomauttaa. Luun lujuus lisääntyy kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti, sillä tänä aikana luuta syntyy enemmän kuin sitä hajoaa. Vuodet parikymppisenä ovat siis otollista aikaa kiinnittää huomiota elintapoihin ja huolehtia näin luuston kunnosta.

      Prevention neuvoo, kuinka osteoporoosin vaaran vähentäminen onnistuu nuorella iällä.

      Liiku
      Liikunta - varsinkin sellainen, jossa luustoon kohdistuu tärähtelyä - lisää luuston lujuutta.

      Pelkkään lenkkeilyyn ei toisaalta kannata jumittautua, vaan monipuolisuus kannattaa. Prevention nimittäin huomauttaa, että myös lihasvoimaa kasvattavien lajien tekevät hyvää luille.

      Syö oikein
      Jokaisen päähän lieneekin jo iskostunut, että D-vitamiini ja kalsium ovat luustolle tarpeen. Terveyskirjaston mukaan maitotuotteet ovat suomalaisten tärkein kalsiumin lähde, ja jos niitä ei voi nauttia, on ainetta mahdollista saada esimerkiksi erillisistä kalsiumvalmisteista.

      Koska D-vitamiini edistää kalsiumin imeytymistä, tulee senkin saantiin kiinnittää huomiota. Esimerkiksi kalaa kaihtavien kannattaakin turvautua vitamiinipurkkien antiin.

      Tarkkaile painoasi
      Mitä osteoporoosiin tulee, kultaisella keskitiellä pysyminen kannattaa. Alipainoisiin ihmisiin osteoporoosi voi iskeä muita aiemmin.

      Prevention kuitenkin myös huomauttaa, että ylipaino saattaa sekin kasvattaa luukadon riskiä. Julkaisu viittaa Harvardin tutkimukseen, jonka mukaan keskivartalolihavien naisten luun tiheys oli pienentynyt.

      Huomioi riskitekijät
      Jotkin seikat voivat kasvattaa osteoporoosiriskiä. Esimerkiksi tupakointi voi nopeuttaa luukatoa. Sen lopettaminen siis kannattaa, mutta kaikkien riskitekijöiden suhteen moinen ei ole mahdollista.

      Esimerkiksi keliakia ja maksasairaudet voivat lisätä osteoporoosin vaaraa. Näin tekevät myös pitkäaikaisesti suun kautta nautitut kortisonivalmisteet sekä muun muassa epilepsialääkkeet.

      Perimällä on myös suuri vaikutus luukadon ilmenemiseen. Jos lähisuvussa on esiintynyt osteoporoosia, Prevention suosittelee asian ottamista puheeksi lääkärin kanssa.

      Lähteet: Prevention, Terveyskirjasto

      NOORA VILEN
      [email protected]

    • Alan.kyselijä

      Nyt ajoissa laitettu selkeäkelinen kirjoitus flunssarokotteiden antamisista. Aina on mennyt jo ohi kun alan kyselemään. Hyvä juttu.

    • enolepystynytistumaan

      minulle pisti hoitsu leidi piikin suoraan pakaraan. oli rokote en tiedä miksi iski sinne!!!!

    • tervekkinhyötyy

      THL:n ylilääkäri muistuttaa: "Influenssa ei ole flunssatauti"
      Sunnuntai 13.11.2016 klo 19.05
      Influenssa näyttää saapuneen Suomeen totuttua aiemmin, arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.


      Influenssatapauksia on raportoitu muun muassa Länsi-Pohjassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja pääkaupunkiseudulla.
      Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat alkaneet jo Turussa, Oulussa ja Tampereella.
      THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa, ettei influenssa ole tavallista flunssaa.
      Influenssakausi on alkanut tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin.
      Influenssakausi on alkanut tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. (MERJA OJALA/AL)
      Varsinainen influenssakausi ei kuitenkaan ole alkanut koko maassa.

      -  Parina viime kautena on ollut tällainen tilanne, että influenssatapauksia on ollut enemmän jo ennen vuodenvaihdetta, kertoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.

      Tartuntatautirekisterin mukaan tapauksia oli jo lokakuussa ja loppuviikkoon mennessä niitä oli todettu useassa sairaanhoitopiirissä. Etenkin niitä on raportoitu Länsi-Pohjassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja pääkaupunkiseudulla, mutta Ikosen mukaan epidemiakynnys ei ole ylittynyt. Myöskään influenssan kaltaisiin oireisiin liittyvien terveyskeskuskäyntien määrä ei ole noussut kuin muutamassa sairaanhoitopiirissä.

      -  Tilanne on alkuvaiheessa, mutta toki virusta tällä hetkellä jo kiertää Suomessa.

      THL:ssä on analysoitu muutamia virusnäytteitä tarkemmin. Niiden perusteella näyttää siltä, että Suomessa tällä hetkellä kiertävät influenssavirukset vastaavat hyvin tämän vuoden rokotevirusta.

      Tervekin hyötyy rokotteesta
      Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat influenssarokotukset ovat jo käynnissä kaupungeissa ja kunnissa. Esimerkiksi Turku aloitti kuun alussa, Oulu viime maanantaina ja Tampereella oli lauantaina erityinen rokotuskampanjapäivä. Helsinki aloittaa laajamittaiset rokotukset marraskuun toiseksi viimeisellä viikolla.

      Ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan THL ohjeistaa aloittamaan rokotuskampanjat marraskuussa, jolloin rokotteita on riittävästi.

      Tänä vuonna rokotteita tilattiin 1,5 miljoonaa annosta. Niitä oli saatu jokaiseen kuntaan, sairaalaan, apteekkiin ja lääkejakelukeskukseen lokakuun 18. päivään mennessä. Sieltä ne toimitettiin kuntien rokotuspisteisiin.

      Nohynek kannustaa myös perusterveitä ihmisiä ottamaan rokotteen, vaikkei sitä saisi maksuttomana.

      -  Influenssa ei ole flunssatauti, joka menee parissa päivässä ohi vaan on yleensä korkeakuumeinen tauti, jossa ollaan useita päiviä kipeänä ja sen jälkeen toipilaana.

      STT

    • Paraskeinopysyäter

      5 tapaa pysytellä terveenä tänä talvena
      Maanantai 14.11.2016 klo 06.30
      Flunssakausi on täällä taas.


      Paras keino suojautua flunssalta, on muistaa pestää kädet huolellisesti.
      Influenssarokote kannattaa ottaa, vaikkei kuuluisi riskiryhmään.
      Immuunipuolustusta heikentävää stressiä kannattaa myös pyrkiä välttämään.
      Flunssapöpöt jylläävät tähän aikaan vuodesta.
      Flunssapöpöt jylläävät tähän aikaan vuodesta.
      Talvi on RS- ja influenssaviruksen kulta-aikaa. Influenssatapauksia raportoitiin marraskuun alussa Suomessa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erilaisia flunssatauteja vastaan voi yrittää taistella näillä tutkitusti tehokkailla keinoilla.

      Pese kädet
      Käsien pesemistä ei voi korostaa liikaa. Se on tärkein keino taistella flunssapöpöjä vastaa. Muista, ettei käsidesi korvaa kunnollista käsien pesua juoksevan veden alla.

      - Käsiä ei ole hyvä pestä koko ajan, mutta kädet olisi hyvä pestä ainakin 10 kertaa päivässä. Kädet pestään lämpimällä vedellä ja saippualla (nestesaippua) hieroen ranteisiin asti, muistaen sormenpäät, sormien välit ja peukalon hangat. Sopiva käsien pesu kestää vähintään 20 sekuntia, Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen neuvoo.

      Ota rokote
      Kausi-influenssalta suojaava, kansallisen rokotusohjelman mukainen rokote on ilmainen 65 vuotta täyttäneille, tiettyjä pitkäaikaissairauksia poteville, raskaava oleville, alle 3-vuotiaille lapsille, vakavalle influenssalle alttiiden lähipiirille, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon ammattilaisille ja varusmiespalvelukseen astuville.

      Riskiryhmiin kuulumattomat voivat ostaa rokotteen apteekista lääkärin reseptillä ja osa työnantajista tarjoaa rokotuksen työntekijöilleen työterveyshuollon kautta. THL:n infektiotaudit-osaston johtaja Mika Salminen suosittelee kaikille influenssarokotteen ottamista, vaikka ei kuuluisikaan riskiryhmään.

      Vältä stressiä
      Hengitystieinfektioiden riski kasvaa fyysisen tai psyykkisen stressin aikana. Flunssaa ja muita stressin aiheuttamia haittoja vastaan voi pyrkiä taistelemaan välttämällä stressiä, mikä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

      Yritä kuitenkin löytää itsellesi sopiva tapa rentoutua. Monet löytävät rauhan esimerkiksi ulkoilusta, metsässä liikkumisesta ja vaikkapa kirjojen lukemisesta tai elokuvien katselusta. Liikunta lisää mielihyvähormonia, joka lievittää flunssaakin aiheuttavaa stressiä. Kokeile meditointia, joogaa ja vaikka lämmintä kylpyä.

      Kokeile sinkkiä
      Sinkin ei ole todistettu estävän flunssaa, mutta tutkimukset ovat osoittaneet sen lyhentävän flunssan kestoa päivillä. Helsingin ja Sydneyn yliopistoissa tehty viime vuonna julkaistu tutkimus todisti, että imeskeltävillä sinkkitableteilla voi lyhentää flunssaan liittyvien nuhan, yskän ja kurkkuoireiden kestoa. Flunssapotilaan kannattaa tarkistaa imeskelytabletteja ostaessaan, ettei niissä ole sitruunahappoa.

      Helsingin yliopiton dosentti Harri Hemilä suosittelee aloittamaan sinkkitablettien käytön heti flunssan alettua. Flunssanaikaisessa sinkkikuurissa päivittäinen sinkkiannos tulisi Hemilän mukaan olla peräti 80 milligramma, mikä on moninkertaisesti kivennäisaineiden suositeltua päivittäistä annosta suurempi. Sinkkiä ei saakaan nauttia pitkäkestoisesti mielin määrin. Terveyskirjaston artikkelin mukaan sinkin saannin yläraja on 25 milligrammaa vuorokaudessa pitkäaikaisessa käytössä.

      Nuku tarpeeksi
      Men"s Health -lehti kertoi aiemmin tänä vuonna University of California at San Franciscossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan korkeintaan viisi tuntia yössä nukkuvilla oli selvästi korkeampi riski sairastua flunssaan kuin seitsemästä kahdeksaan tuntia nukkuvilla. Unihäiriö, kuten uniapnea kasvatti flunssariskiä kaksinkertaiseksi.

      Unen määrän yhteys flunssariskiin selittyy tutkimuksen mukaan sillä, että immuunipuolustuksen kannalta tärkeät T-solut jakaantuvat nukkuessa. Kun uni häiriintyy tai jää liian vähäiseksi, solut eivät jakaudu riittävän tehokkaasti. Kun T-soluja ei ole tarpeeksi ei elimistö pysty taistelemaan flunssaviruksia vastaan. Tutkimustulosten mukaan yössä pitäisi nukkua vähintään seitsemän tuntia.

      Lähteet: THL, Duodecim Terveyskirjasto, Men's Health, Pentti Huovisen kirja Tanssii bakteerien kanssa (Duodecim 2012).

      IRENE NAAKKA
      [email protected]

    • immuniteetti

      Jos sairasti Hong-kongilaisen 50-luvulla, niin ei ehkä tarvitse nyt rokotusta ?

    • Lotraapese

      Käsidesillä ei flunssaa torjuta – asiantuntija kertoo, kuinka usein kädet tulisi kuurata kunnolla

      Pesemällä kädet kunnolla riittävän usein ja kriittisten askareiden jälkeen suojaa itseään flunssatartunnalta paremmin kuin käsidesillä lotraamalla.
      Pesemällä kädet kunnolla riittävän usein ja kriittisten askareiden jälkeen suojaa itseään flunssatartunnalta paremmin kuin käsidesillä lotraamalla.
      Julkaistu: 28.11. 11:50

      Käsienpesu Käsihuuhde ei korvaa huonoa käsienpesua. Liiallisena se tappaa myös ihon hyvät bakteerit.
      Sujautatko käsidesipullon käsilaukkuun, toista käytät vessassa – ja turautat vielä varmuuden vuoksi kolmannen kierroksen työpaikan ruokalassa? Moni luottaa sokeasti käsihuuhteeseen pöpöjen torjujana.

      Työpaikoilla alkoholihuuhteista ei näytä olevan tavallisten infektioiden vähentäjäksi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Carita Savolainen-Kopra sanoo Helsingin Sanomille.

      THL:n tutkijat vertasivat saippuapesua ja huuhdetta kuudella työpaikalla puolentoista vuoden ajan. Käsidesi ei parantanut sairaustilastoja.

      Kymmenen pesua päivässä puolittaa flunssariskin

      Savolainen-Kopra kertoo aiemmassa Ilta-Sanomien jutussa, että saippua on ylivertainen pöpöjen torjunnassa. Saippuapesu kymmenen kertaa päivässä puolittaa flunssariskin.

      – Käytä saippuavettä aina, kun sitä on saatavilla. Se tehoaa kaikkiin viruksiin, sillä se perustuu siihen, että taudinaiheuttajat huuhtoutuvat iholta pois.

      Käsihuuhde toimii eri tavalla, rikkomalla taudinaiheuttajan rasvavaipan. Se ei pure moniin yleisimpiin flunssaviruksiin, kuten rinovirukseen, joka aiheuttaa noin puolet suomalaisten flunssista.

      Myös noroviruksen torjujana käsihuuhde on tehoton. Käsidesi kannattaa pitää mielessä lähinnä silloin, kun vettä ei ole käytössä.

      Käsidesi ei korvaa huonoa pesua

      Moni väittää pesevänsä kädet huolella, mutta todellisuus on toinen. Viimevuotisen kyselytutkimuksen mukaan kolmannes eurooppalaisista ei muista pestä käsiä vessakäynnin jälkeen, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Naiset ovat keskimäärin tunnollisempia, miehistä käsihygienian muistaa reilu puolet.

      Ahkera hinkkaaminen on viisasta erityisesti talven pahimpana tautikautena.

      – Käsien pesemisessä määrääkin tärkeämpää on laatu, bakteeriopin professori Pentti Huovinen kertoo Helsingin Sanomille.

      Käsienpesu vaatii hierontaa, jonka moni unohtaa. Pelkkä huljautus ei riitä: suositus on 20 sekuntia. Lyhyessä pesussa pahimmat pöpöpesät, kuten sormien välit ja kämmenen uurteet jäävät putsaamatta.

      Jos saippuaa ja kertakäyttöpyyhkeitä ei näy, hätätapauksessa hiero käsiä sitkeästi juoksevan veden alla. Pelkkä mekaaninen hankauskin poistaa ison osan bakteereista.

      Toinen yleinen virhe on kuivaamisen unohtaminen. Bakteerit nauttivat kosteudesta, joten ne ryhtyvät lisääntymään villisti, jos käsille pääsee kosteutta. Kuivalla iholla on tehokkaampi suojakerros.

      Pese sisään tultaessa ja roskiin koskettuasi

      Vessakäyntien lisäksi kädet pitäisi pestä ennen ruoan laittoa ja syömistä, ulkoa sisään tultaessa, kättelyn jälkeen, niistämisen, aivastamisen, nenän kaivamisen, roskien käsittelyn ja tiskirätin näpelöinnin perästä.

      Käsihuuhdetta ei arkikäytössä tarvita, varsinkaan saippuavesipesun jälkeen.

      – Tuplavarmistus on harvoin tarpeen tavallisessa elämässä, professori Huovinen sanoo.

      On kuitenkin yksi tauti, jonka torjunnassa käsidesi on verraton.

      – Influenssavirukseen käsidesi toimii loistavasti. Viruksen pinnalla on rasvavaippa, jonka alkoholi tuhoaa, Savolainen-Kopra kertoo.

      Pienikin määrä mikrobeja pystyy aiheuttamaan taudin. Influenssaan riittää 1–30 virusta. Yhdessä sormessa saattaa elää satojatuhansia bakteereja ja viruksia.

      Liiasta lotraamisesta jopa haittaa

      Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen aiemmassa Ilta-Sanomien jutussa, että liiallisesta antibakteerisilla aineilla lotraamisesta voi olla jopa haittaa. Se tappaa iholta myös hyviä bakteereja.

      – Ihmisen iholla tulisi olla neliösenttiä kohti kymmenen miljoonaa bakteeria, joilla on tärkeä tehtävä ihmisen immuunijärjestelmässä.

      Salkinoja-Salonen sanoo, että ihon bakteerien tuhoutuminen antibakteerisilla aineilla tuhoaa ihon suojan homeita vastaan, eli altistaa ihmiset homeinfektioille.

      – Homeinfektiot ovat vaikeahoitoisia, eikä niitä vastaan läheskään aina ole turvallista ja tehokasta lääkettä.

      Katso Helsingin Sanomien videolta, kuinka peset kädet oikein.

    • vähiinkäyniin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe