Vinkki Tukholman risteilymatkalle

käynyt

Tein visiitin Tukholmaan laivalla. Laiva oli siisti, aamupala nautinto ja iltaviihde kymppi. Uikkarit unohtuivat kotiin, joten en tällä kerralla päässyt nauttimaan laivan saunaosastosta. Ystäväni oli saanut tietää, että Tukholmaan on noussut suurkaupunkien kokoluokassa kilpaileva ostoskeskus. Tunnelbanalla olen Tukholmassa liikkunut jo aikaisemmin, joten pääsy tsekkaamaan ko. ostaria Solnaan ei aiheuttanut vaikeuksia. MALL OF SCANDINAVIASTA löytyy satoja liikkeitä ja ruokapaikkoja kolmesta kerroksesta. Ohje: kävele satamasta tunnelbaanalle, mutta osta liput laivasta. Laivan infosta saat ohjeet, että kuinka pääset perille. Ko. tunnelbanalla suuntaat T-centraleniin ja T-centraalenista hyppäät paikallisjunaan ja paikallisjunalla suuntaat SOLNAAN. Paikallisjunalaiturilta näet Malla of Scandinavian. Opasteet tunnelbaanojen (maanalaisten) ja paikallisjunien asemilla ovat hyvät. Liikennöintikarttoja löytyy em. asemilta. Metrot ja junat kulkevat tiuhaan ja, jos liikut seurueessa, niin et eksy, vaikka juna tai metro liikennöisi ohi päätepisteesi. Helpointa on tietty löytää heti oikea osoite. Ostarissa valtava määrä liikkeitä jokaiseen tarpeeseen ja kaikenikäisille. Ostari notkuu myös ruokapaikkoja ja ostarilta löytyy myös ihana hampparipaikka Max. Varaudu matkaan hyvillä kengillä. Onnea reissuun!

2

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inköphelvete

      Onhan siitä täällä jo jauhettu.
      Eri asia kiinnostaako ne samat ketjuliikkeet, joita on joka puolella.
      Helpompi ostaa netistä, etenkin kun ruotsissa muoti ei ole edukasta.

    • käynEhkäToisenkinKerran

      Suosittelen silti käynti Mall of Scandinavia ostarilla. Olen maailmaa jnkn verran jo nähnyt, mutta vastaavankokoista, loisteliasta, kaunista, valoisaa ja puhdasta ostaria en vielä ole nähnyt. Harmita ei tippaakaan se, ettei matkaani lähtenyt Korsin väskaa tms. Iloinen elämys oli jo se, että saattoi nähdä itse jotain kaunista ja mieliinpainuvaa. Suosittelen lämpimästi piipahdusta Solnassa risteilymatkan lomassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3293
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2965
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2232
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1675
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1604
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      10
      1538
    7. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      22
      1438
    8. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1378
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1361
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1335
    Aihe