Hei kaikille. Aloitan uuden ketjun kun tällä puhelimella alkoi kirjoitus pätkiä. Nyt psykiatri määräsi kaikki lääkkeet takaisin kun ahdistuin niin pahasti että yritin itsemurhaa..lääkkeitä menee niin paljon kipollisia x4 päivässä että makailen vain..en pysty tekemään juuri mitään. Suostuin perjantaina alkavaan sähköhoitoon..lääkkeillä ei tunnu nyt selviävän tästä..
vakava masennus2
ellia
53204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Hei Ellia <3 Toivottavasti tilanteesi alkaisi jo parantua -jos ei muuten niin sitten sillä sähköllä... Olen tosi pahassa jamassa itsekin, kotona tosin yritän vielä sinnitellä ja kitkutella rauhottavien avulla ja paljon nukkumalla :( Kaikkea hyvää
sulle Ellia <3
Jotkut saavat apua sähköhoidosta. Toivottavasti siitä tulee apu sinullekin.
Ei siinä mitään, kunhan kaikki on vapaaehtoista ja tuntee kaikki riskit.
Hei. Nyt sain aamulla ensimmäisen sähköhoidon. Joutuivat antamaan kaksi 'tälliä' kun ei tullut tarpeeksi vastetta. Siinähän kouristaa kovasti mutta nukutuksessa tehdään niin ei tiedä mitään. Nyt vain leuat ja pää kipeänä johon lääkäri määräsi särkylääkettä.
Juu. Saahan sitä itseään pahoinpidellä vaikka sähkövirrallakin. Ei sitä vapaassa maassa keltään kieltääkään saa. Toivottavasti olet nyt ottanut selvää mihin menetelmä perustuu ja mitä siitä seuraa.
Hei kaikille ja kiitos kannustuksesta. Nyt olisi huomenna toinen sähkökerta. Vähän kyllä jännittää kuinka nyt menee kun kaksi päivää olinkipeä koko kropaltani sähköhoidon jälkeen.
Moi Ellia,
toivon sydämeni pohjasta, että saat tästä sähköhoidosta apua! Jotenkin nyt jo aistii viesteistäsi, että olosi on parempi:). Kirjoittele tänne "väliaikatietoja" miten sähköhoidon kanssa menee. Montako kertaa sitä annetaan?
T.Amanda
Hienoa ja tsemppiä vain saattaa olla jonkin aikaa lähimuistikatkoksia, mutta pääasia että paha olo helpottaa.
Heippa. Nyt on toinen sähkökerta käyty. Ja meni paremmin kuin eka. Ekalla kerralla en saanut henkeä ja joutuivat nielutuubin laittamaan. Nyt on vain pää ja leuat kipeänä. Ja muisti pätkii en meinannut osastolla omaa huonettäni löytää. Mutta särkylääkettä olen saanut.
Moi Ellia,
tuntuuko nyt jo olo erilaiselta? Vai vaatiiko muutaman kerran lisää, että tehon huomaa?
Lupaa nyt meille uusille ystävillesi, että itsemurhayritykset on mennyttä elämää!
Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin tästä sairaudesta kärsiville; periksi ei anneta! Raahaudutaan sitten vaikka kynnet verillä ylös päin:).
T.Amanda
Siinä, kun aivojaan muutaman kerran sähkövirralla käristelee niin ei paljoa enää kuolemastakaan välitä. Ihme masokismia, mutta kukin tavallaan.
Niin joo..minulle annetaan nyt 10xsarja. Viime vuonna oli 12xsarja että vähän lyhyempi sarja nyt.
Ootko huomannut muistihäiriöitä, aivosumua tms?
Mitä vaikutusta sähköhoidolla on psykoottisiin oireisiin?
Hei kaikille ja kiitos vastauksistanne. Tänään on ollut huonompi päivä. Ahdistusta ollut ja siihen tarvittavia saanut. Itkeä en pysty kun olen niin turta. Kyllä on lähimuistin kanssa ongelmia. Vaatii vielä sähkökertoja näköjään että olo alkaa selkeästi kohentua.
Herran jestas. Lue nyt hyvä ihminen tuosta, http://www.ectresources.org/ , ennen kuin jatkat pidemmälle. Tietäisit ainakin mitä teet, mihin meet, mitä saat.
Hei Ellia,
ymmärrän sua erittäin hyvin, ja tosiaankin toivon, että saisit apua! Olen itse myös sairauslomalla masennuksen vuoksi; otin pienet päiväunet ja herättyäni ihan järkyttävä pelko/ahdistuskohtaus. Pakko oli turvautua rauhoittavaan. Jotenkin tämä yksin kotona oleminen on ihan kauheaa vaikka töissäkään en pysty käymään. Mutta sen sanon, että sata kertaa mielummin olisin töissä kun sairastaisin tätä.
Ymmärrän kyllä senkin, että joitakin, ehkä jopa suurinta osaa ihmisistä, hirvittää tuo sähköhoito mutta kun tarpeeksi vaikeasta masennuksesta kärsii niin sitä on kyllä valmis kokeilemaan mitä tahansa, että saisi helpotuksen oloonsa. Ja ainakin tämä tuntemani henkilö, joka on saanut sitä sähköhoitoa voi ihan hyvin. Ja on täysissä järjissään:).
Yritä, Ellia, jaksaa. Olen kohtalotoverina hengessä mukana! Toivottavasti saamme molemmat nukuttua ensi yön kunnolla. Kirjoittele tänne mikä ahdistaa; yritetään yhdessä löytää jotain ratkaisua/helpotusta asiaan. Sekin helpottaa kun saa itsestään ulos ahdistavat ajatukset, ja täällä sen voi tehdä ihan anonyymisti.
Hyvää yötä!
T.Amanda
Hei ellia,
Olen seurannut tätä ketjua ja taisteluasi masennuksen kanssa. Tekisi mieli kysyä, että millainen elämäsi on "masennuksen ulkopuolella". Millainen on se elämä, johon palaat sitten, kun masennuksesi menee ohi? Onko sinulla perusasiat kunnossa, kuten ihmissuhteet, työ/opiskelu, asunto jne. Haluatko palata siihen elämään? En halua olla utelias, kunhan mietin.
Olen itse ollut osastolla vakavan masennuksen vuoksi pitkähkön ajan. Luulen, että yksi syy huonon olon pitkittymiseen oli se, että elämäntilanteeni oli melko vaikea. Olin niin sanotusti pattitilanteessa. Ehkä sairaus siis pitkittyi siksi, että vanhaan elämään palaaminen ei houkutellut. Tätä mietin sinunkin sairautesi osalta.
Toivon, että saat apua sähköhoidosta. Älä välitä niistä, jotka kritisoivat ilman omaa kokemusta, ja osoittavat täydellistä ymmärtämättömyyttä tätä kauheaa sairautta kohtaan. Ethän vahingoita enää itseäsi.
Virtuaalihalaus!
Ei tässä kukaan masennuksen tunnetta kritisoinut tai vähätellyt, vaan kyseenalaistamme sähköiskujen antamisen aivoihin.
Hei. Kiitos kaikille kannustuksesta ja myötäelämisestä. Vaikeaa tämän ahdistuksen kanssa on. Minulla menee nyt 5x temestaa listalla ja tarvittavana sain ketipinorin. Kotona pitäisi olla kaikki kunnossa. Talouskin kunnossa. Että ei mitään hätää kotipuolessa. Huomenna sitten taas seuraava sähköhoito. Eivät anna nyt sitä lamictalia ennen ja jälkeen sähkön koska se vaikuttaa iskuihin kuulemma.
Moi,
itselläni myös periaatteessa kaikki asiat kunnossa; työ, josta pidän, kivat työkaverit, talous kunnossa, hyvät suhteet perheeseeni jne. Olen itsekin ihmetellyt miksi nyt tämä masennus näin vaikeana kun oikeastaan ei ole mitään "syytä". Mutta sitten muistutan itselleni, että kyseessä on sairaus! Enkä todellakaan ole tätä itselleni "tilannut", jotta saisin esim. sairauslomaa tai muutakaan. Ei töissä käyminen ole minulle mitenkään vastenmielistä. Kuinka ihanaa olisikaan herätä aamulla hyvin nukutun yön jälkeen odottaen mitä "kivaa" tämä päivä tuo tullessaan. Kun todellisuudessa olet nukkunut huonosti parin tunnin pätkissä, herätessä kauhea ahdistus ja paniikki päällä; ei tällaista "kidutusta" toivo kenellekään!
Miten, Ellia, sitä Ketipinoria otat, ja millä annostuksella? Onko painosi noussut näistä kaikista psyykelääkkeistä?
T.Amanda
Juu Amanda se on lievästi sanottuna helvettiä kun heti herätessä kauhea ahdistus :( Itsellänikin on. Ja pitää heti herättyä ottaa rauhottava että sais olonsa edes hieman siedettävämmäksi.
Kuulostaa bentsovieroitusoireilta.
Moi,
paljon mahdollista, että kuulostavat bentsovieroitusoireilta mutta kun näitä samoja oireita on ollut ihan lapsuudesta lähtien, ja silloin en tosiaankaan käyttänyt minkäänlaisia lääkkeitä, edes kovaan migreenipäänsärkyyn ei mitään lääkettä annettu. Lapsena onneksi vain harvoin mutta nyt keski-iässä masennuksen myötä ahdistuskohtaukset herätessä ovat lisääntyneet, huom! ennen kuin rauhoittavia lääkkeitä edes olin käyttänyt.
Et usko kuinka kiitollinen olisin jos näille oireille ja masennukselle löytyisi joku "helppo" selitys. Ja mielihyvin jättäisin kaikki lääkkeet pois jos sillä tästä paranisin. Kärsisin jopa vieroitusoireetkin kun tietäisin, että sen jälkeen olisin terve!
T.Amanda
Kannabis lailliseksi. Auttaa monia. Douppi siinä missä psyykenlääkkeetkin, mutta paljon turvallisempi.
käynyt mielessä;)
Ainahan ne psykiatrit ja muut kysyvät, että mitä huolia on elämässä ja mikä on ollut se masennuksen laukaiseva tekijä. Ole siinä sitten, että "en tiedä", kun mitään ei pitäisi olla. Sitten sitä laukaisijaa kaivamalla kaivetaan. Ettekö te, ellia ja Amanda, osaa nimetä mitään laukaisevaa tekijää? En minäkään kyllä aina ole osannut. Ihan suu auki on pitänyt olla.
Ihan samoja tuntoja on pahimpina aikoina ollut kuin teillä nyt. Tuo aamuahdistus oli niin kamalaa, että ei melkein sanoja ole. Itse koitin selvitä aamuista lääkkeillä ja nousemalla ylös ja alkamalla puuhailla vanhoja rutiineja, vaikka nuotio paloi rinnassa.
Tsemppiä kummallekin.
Moi Hold.still,
myönnän suoraan, että pelkään niin paljon näitä masennuskausia, että en halua huomata ensimmäisiä merkkejä masennuksen uusimisesta, ja ehkä tästä syystä myös laukaiseva tekijä jää tiedostamatta. Ja kun en ajoissa asiaan puutu niin kohta olen todella pohjalla, ja sitten on pakko tehdä jotain.
Nyt tilanne on siinä mielessä parempi kuin ennen kun olen päässyt kunnon hoitoon ja terapiaan. Ehkäpä siellä yhdessä terapeutin kanssa keksimme syyn, ja saan työkaluja millä itse lääkkeettömästi näitä uusimisia voisin ehkäistä.
Kiitos tsempistä, sitä tässä tarvitaan:).
T.Amanda
Kuinka monta masennuskautta sulla on suurin piirtein ollut? Mä oon melkein 40 ja kausia on ollut pari sellaista, joissa olen ollut sairaalassa, ja pari lievempää. Alkoivat siinä parikymppisenä. Psykoottisuutta ei ole ollut. Psykiatri suosittelee jatkuvaa lääkkeellistä ylläpitohoitoa. Terapiassa käyn myös. Jatkuva pelko siltikin persiissä uusista kausista.
Älkää ikinä kuunnelko psykiatreja. Ei varsinkaan niitä, jotka suosittelevat "ylläpitohoitoa."
En osaa tarkkaan sanoa montako mutta monta. Vuosikausia sinnittelin ilman asianmukaista hoitoa. Sairaalahoidossa en ole koskaan ollut mutta siihenkin valmis jos tämä tästä vielä hiukankin pahemmaksi menee.
Saitko avun sairaalahoidosta, siis tarkoitan, että olitko oireeton lähtiessäsi pois sairaalasta? Hakeuduitko itse sairaalahoitoon vai miten sinne päädyit/pääsit?
T.Amanda
Hei. En ollut läheskään oireeton, kun lähdin sairaalasta. Tosi ahdistunut olin edelleen. Mutta ei niillä ole varaa ketään siellä kauan pitää, varsinkaan kun ei ole psykoosissa. Pääsin sinne, kun jämäkästi sanoin tarvitsevani hoitoa ja haluavani osastolle. Sanoin rehellisesti, että koen olevani vaaraksi itselleni.
Miten niin niillä ei ole varaa? Asiakas (uhri?) maksaa itse "hoitonsa" Suomessa. Ongelma on sen, jonka pussista loppujen lopuksi lähtee ne varat millä se "hoito" maksetaan. Se ei koskaan ole mielisairaala.
Moi,
itsekin kuulemma psykiatrin mukaan olen ihan täysissä järjissäni, lukuun ottamatta tätä masennusta. Eli ei ilmeisesti ole mullakaan kovin suurta mahdollisuutta päästä hoitoon osastolle. Huolimatta siitä, että olo on todella p...mainen; pelokas, ahdistunut, toivoton, arvoton, tarpeeton jne. Tiedätte kyllä!
Mutta menisitkö, Hold.still, uudelleen tarvittaessa osastolle jos "pääsisit". Oliko siitä yhtään mitään hyötyä sulle?
T.Amanda
Oli siitä apua. Tuskin pääset, ellet ole itsetuhoinen.
Hei. Olen nyt saanut pari ketipinoria 100mg ja ainakin minua väsyttää nyt. Voi kun täällä sairaalassa saa olla varauksellakin kun on joitain aggressiiviskin potilaita seassa. Kiitos teille kaikille tsemppauksista. Alan olemaan aivan loppu tähän tällaiseen elämään..en tiedä kauanko tätä jaksaa enää.
Moi Ellia,
mulla on ihan samanlaisia ajatuksia; "mä en jaksa tätä taas...", ja kun parempi kausi niin koko ajan takaraivossa pelko milloin sairaus uusii:(. Tämä on niin uuvuttava sairaus, että sitä ei käsitä jos ei itse ole kokenut. Yritetään kumminkin molemmat jaksaa, ja toivoa, että parempia päiviä on tulossa!
Toivottavasti saat nukuttua hyvin Ketipinorilla!
T.Amanda
Moi Ellia,
mikä vointisi tänään, saitko nukuttua Ketipinorilla?
T.Amanda
Moi Ellia,
jos suinkin jaksat niin kirjoittele tänne edes muutama sana voinnistasi. Tässä alkaa huolestua kun mitään ei ole muutamaan päivään susta kuulunut.
T.Amanda
Tuo on itseasiassa yksi asioista mitä ei tulisi ikinä sanoa masentunteelle. Masentunut ei tarvii lisää syyllistämistä. Todennäköisesti masentuu vain lisää.
Moi,
en tullut ajatelleeksi, että sen voi noin käsittää. Tarkoitus ei ollut missään tapauksessa syyllistää vaan osoittaa välittämistä.
T.Amanda
Täällä toinen joka aivan loppu tähän tälläiseen elämään :( Nukun suurimman osan päivästä ettei tarviis kokea sitä jäätävää ahdistusta mikä päällä 24/7. Onneks oon nyt saanu nukuttua noilla lääkkeillä sentään...
Moi eot,
mäkin nukkuisin niin paljon kuin mahdollista mutta kun en saa nukuttua. Eli hereillä on vaan kärvisteltävä:(. Ei tämä tällainen elämä mistään kotoisin olekaan; tämä masennus on kerta kaikkiaan p...maisin sairaus minkä tiedän. Enkä edes yritä valehdella, etteikö "lopullinen" ratkaisu pyörisi mielessä. Samalla kun koitan tsempata muita unohtamaan itsemurha-ajatukset niin tavallaan sitä sanon myös itselleni.
Onneksi on tämä palsta minne voi kirjoitella kohtalotovereille; suurimmaksi osaksi täällä on todella fiksuja ja mukavia ihmisiä. Jokunen moukkamainen/lapsellinen kommentti on tullut tänne mutta ne on poistettu:).
Kauanko, eot, tästä sairaudesta olet joutunut kärsimään, ja muutenkin millainen on elämäsi?
T.Amanda
Hei Amanda. Ihan samoja aatoksia että "mitä järkee tämmösessä elämässä" kun ei yhtään elämänhalua (siis meikällä) eikä mistään nauti, pelkkää kärvistelyä vaan päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ja mulla siis ollu lähes koko elämäni enemmän tai vähemmän masennusta. Olin jo lapsena masentunut. Mutta viimeiset 25 vuotta ollut ihan totaalielämänhaluttomuushelvetti. Välillä tulee himpun verran siedettävämpiä jaksoja - onnistun kai saamaan itseni johonki kuplaan, niikun esim viime kesä oli kohtalainen- mutta tää syksy ollu taas aivan helvetillinen.
Ja joo kyllä se viimeinen ratkaisu pyörii päässä vähän väliä tai ainakin poispääsy eli kuolemantoiveita on kroonisesti.
Oletko Amanda muuten FB.ssä?
Moi eot,
en ole FB:ssä; ei meikäläisen elämä ketään kiinnosta kun ei kiinnosta edes minua itseäni:).
Olen jo 5-kymppinen mutta silti niin samanlaisia ajatuksia kuin sullakin. Olen itsekin ollut masentunut jo lapsena mutta ei sillon mitään terapiaa saanut lääkityksestä puhumattakaan. Tunteita ei saanut näyttää, itkeä ei missään tapauksessa kuin salaa peiton alla. Turvallista syliä taikka muutakaan lohtua ei saanut. On siinä hyvät lähtökohdat terveelle itsetunnolle:(.
Onpa mukava tutustua hengenheimolaiseen vaikkakaan en tätä sairautta sulle enkä kenellekään muullekaan toivo!
Vaikka meillä molemmilla tuo päivien päättäminen mielessä pyöriikin niin yritetään siitä huolimatta jatkaa tätä maallista tarpomista. Onneksi sulla on kesä edes ollut siedettävä, jos siitä hiukan voimia saisit uskoa parempaan tulevaisuuteen. Itselläni oli kesä ja kesäloma helvetistä...ja näyttää jatkuvan samaan tahtiin myös tämä syksy ja talvikin. Yleensä mulla masennus on pahimmillaan keväisin, syksyt ovat yleensä olleet parasta aikaa. Mutta ei näköjään enää edes syksyt.
Luulisi, että viisaat tähän sairauteen jonkun kunnon lääkkeen kehittelisivät. Kyllä se nykyisin on ihan "hatusta vetelyä" mitä lääkettä lääkäri määrää..."kokeillaan nyt tätä..." olen saanut kuulla monta kertaa tämän sairaushelvettini aikana. Ei kovinkaan paljon herätä luottamusta!
Koita jaksaa, täällä on Amanda hengessä mukana!
T.Amanda
Masennus ei ole sairaus, vaan tunne, näinpä myös optimismille on aihetta. Ei se mitään nappeja tarvii. Kun masennusta ei näe sairautena, pystyy elämästään tunnistamaan masennusta aiheuttavat asiat, ja sitten välttää niitä. Sen takia on haitallista ajatella masennusta sairautena, koska se yleensä vain johtaa ojasta allikkoon.
Tismalleen, positiivinen sosiaalinen kontakti on ratkaisu. Mutta suomessa tämä on tehty vakavasti masentuneille erittäin hankalaksi.
Kun tätä TUNNETTA on ollut 50 vuotta ja tosiaan jo lapsesta lähtien niin... Ja elämääni masennusta aiheuttava asia on juurikin elämä.. .välttäisin jos pystyisin ;) Arvaa vaan kuinka mielelläni välttäisinkään... Tosin turhahan tästä on jälleen kerran puhua sellaiselle jolla ei ole aavistustakaan mitä on on olla vakavasti elämänhaluton. Nim. Suossa
Kyllä se ihmiskuntaakuntaa kokonaisuudessaan tarkasteltaessa on selvää, että positiivinen, kaikki tunteet huomioonottava ja salliva psykologia on saanut parempia tuloksia mitä tulee masentuneiden elämänhalun herättelemiseen verrattuna psykiatrian toimintamalleihin. Tästä on kiistatonta näyttöä. Johan sen sanoo järkikin, että jos aletaan vaan huumeilla manipuloimaan mielialaa, ja koetetaan kuolettaa vaikeat tunteet pois, niin ei ihminen ole luotu sellaista varten.
Moi,
Minäkin jo mietin, että mitähän ellialle kuuluu. Saanko kysyä, Amanda, että millainen lääkitys sulla on tällä hetkellä? Mulla on nyt menossa Sertralinin ja Voxran kombinaatio. Ketipinorin onnistuin just lopettamaan. Bentsoista (Temesta) vierottauduin monta kuukautta, mutta se meni aika kivuttomasti. E-epaa syön myös 650 mg.
Moikka eot,
mulla on tällä hetkellä masennukseen Venlafaxin aamuisin, Opamoxia tarvittaessa, yöksi Ketipinoria. Vitamiineja kourallinen aamuisin:).
Joo, outoa kun ellia oli täällä palstalla aika ahkeraan ja nyt ei ole kuulunut mitään.
T.Amanda
sorry Hold.still, kirjoitin vahingossa eot:lle vaikka piti kirjoittaa Hold.still:). Taitaa olla iltalääkkeiden oton aika:).
T.Amanda
Heipparallaa! Täällä yksi 26-vuotias ikuinen masentuja. Välillä on niitä hyviä hetkiä ollut elämässä ja joskus 18-vuotiaana kirjoitinkin päiväkirjaan, että haluan elää niin kauan kuin mahdollista. No ollut kyllä aikuisiällä elämä yhtä suossa tarpomista koko ajan. Taas olen siinä tilanteessa että jatkuva teiniangsti päällä ja itsensä rakastaminen on vain haave, vaikka aikuinen olenkin. Ainoat ajat jolloinka masennus on hellittänyt on ollut ne hetket kun on ollut ihastunut/rakastunut, mutta parisuhteista ei oikeen mitään tule kun itsetunto jatkuvan masennuksen takia pohjamudissa. Ehkäpä parisuhteesta löytyisi se merkitys elämälle, mutta masentuneesta sisuksesta on vaikea niitä tunteita kaivaa. Nyt olen taas siinä suossa, että työpaikka ja opiskelupaikka jääneet kun masennus on vallannut mielen ja vuoden verran tässä tullut kotona nökötettyä ja itsemurhaa pohdittua. Ehdin aina masentua liikaa ennen kuin haen apua. Olen terapiassa ja lääkityksellä tällä hetkellä, mutta kyllä ne negatiiviset ajatukset vaan elämää hallitsee. Mitenkähän sitä kestää tätä tuomiota nimeltä elämä vielä niin kauan kun sitä on jäljellä? Eläköityä en nyt kyllä aio, että kyllä sen ammatin hommaan kuitenkin, vaikka tämä kotona oleminen on sinäänsä ihan ok kun saa rauhassa olla masentunut negatiivinen kiukkukasa eikä tarvitse esittää ihmisten ilmoilla iloista ja että kaikki on kasassa. Kavereita kyllä löytyy, mutta en jaksa olla kiinnostunut kenestäkään ja ylläpitää ihmissuhteita. Jotenkin sitä vaan odottaa, että millon saa taas lisää vauhtia siihen että jaksaa olla sosiaalinen mukava ihminen, millainen joskus on ollut. Ihan kuin tämä viimeisen masennusjakso olisi syönyt sielun pois kokonaan. Valitankin ihan kaikesta, enkä yhtään pidä siitä, että minusta on tullut semmoinen!