70 :n nikkihahmot ovat tulleet tunnetuiksi eri puolilta maata eri yhteyksissä.
Niinpä Pohojammaalla ja etenkin naistentansseissa, noissa Manta-myrskyissä, naisväen yleensä suosimasta ikämiestyypistä, yleensä hyvin tanssitaitoisesta, jota kilvan haetaan, käytetään yleisnimeä pena.
Varsinais-Suomessa tunnetaan hahmo ruunemanninen. Väitetään hänen olevan lottomiljonääri, maallikkosaarnaaja, kanalanomistaja ja evp-upseeri, kalantilainen vanhaneiti samoin kuin paimiolainen leskirouva luonnehtivat häntä ihannemieheksi.
Pääkaupunkiseudulla tunnetaan varsin laajalti eri tanssipaikoilla sana loreenata. Tällä tavalla menettelee nainen, joka tulee tansseihin, mutta suhtautuu hyvin valikoivasti häntä hakeviin etenkin nuorempiin miehiin.
Tampereen suunnalla ja muutenkin Pirkanmaalla tunnetaan ramonointi. Tällä tarkoitetaan puheenvuorosta heijastuvaa pyrkimystä saada aikaan asiallista keskustelua tosin ilman näkyviä seurauksia.
Sellainen käsite kuin makrinoida tunnetaan taas suuressa osassa Savoa ja osin Pohjois-Karjalassa. Siinä heijastuu taas ajatus saada aikaan sopua erilaisia näkemyksiä edustavien osapuolten välillä, niin ikään yleensä turhaan.
Laajalti Keski-Suomessa tunnetaan vaalierkki. Kyseessä on voimasanailmaisu, johon sisältyy toisto. Esimerkki käytöstä: Maljakko putosi ja meni rikki, voihan vaalierkin vaalierkki!
On varmaan muitakin tällaisia tapauksia. Havainnot voi kertoa vaikkapa tähän ketjuun. Todenperäisyyttä ei tarvitse tarkastaa.
kun nikit johtavat käsitteisiin ;)
18
93
Vastaukset
Kukin tavallaan. Objektiivisuus ontuu jos itse on ensimmäisenä ja vain parhaana. Roima harppaus tai senyritys.
- 3---21
Tuossa luettelossa on kai myös jonkinlainen arvojärjestys.
Ykkönen on tietysti paras. Lohdutukseksi on sanottava,ettei kakkossijakaan kehno ole.
- tässälisää
. Lisäisin vielää skillaroinnin savolaisena tuhtina matamina, joka kaulin tanassa vahtii pirttiään mustasukkaisena. Ja sinisirkkelöinnin taxilla stokkalle ja kahviloihin ja ruunen sydämmeen.
- havaitsija
Katleijaileminen on kai siirtynyt paksujen pilvien taakse, kun ääni kuuluu mutta ei näy .
- lirkutusta
Mutta onneksi sininen lintu sirkuttaa ruune hauvalle ainakin puhelimessa.
- tullaanpa.tunnetuiksi.mu
Jossakin Lappeenrannan pohjoispuolella puhuttiin susmorsiamesta. Tarkoitettiin jo ikääntynyttä naisihmistä, joka seurustelee samanikäisen miehen kanssa. Avioliittoon vain ei päästä.
- pöljä-tästä.ei.nikki.par
Saamattomasta miehestään vaimo on käyttänyt nimitystä ja puhuttelua joutava, vihastuneena vielä vahvistaen alkua:: jjjjjjjoutava!. Havaintoja on eri puolilta maata Hangosta Inariin
- kukkienkieltä
Katleija tarkoitta orkideaa, siis eksoottinen kaunotar hän.
- 100plus100
Katleija on kaunein orkidealajike. Katleija ei siis leijaile vaan kukkii.
- 21--11
100plus100 kirjoitti:
Katleija on kaunein orkidealajike. Katleija ei siis leijaile vaan kukkii.
Kyllä - ja kukoistaa.
- tullaanpa.tunnetuiksi
sataplus.sata kirjoitti:
Upea orkidealaji Cattleyja on.
https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1280&bih=676&q=cattleya&oq=Catt&gs_l=img.1.3.0l10.2148.4540.0.10327.4.4.0.0.0.0.690.1043.1j2j5-1.4.0....0...1ac.1.64.img..0.4.1040.B5HPP4iOV6kHyvä, nyt selvisi. Onnistuneesti valittu nikki, vaikka vähän suomalaistettu kirjoitusasultaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510