Norjalaiset oppi suomalaisten hemohess virheestä

Suomen hiihtäjillä ei ollut mitään suunnitelmaa mitä sanoa ja tehdä, jos dopingista jäädään kiinni, kuten Lahden kisoissa jäätiin.

Seurasi tragikoominen näytelmä "rehellisine Lapinmiehineen" ja "korrrrrostan tämä on vasta epäily" selityksineen.

Norjalaiset halusivat välttää saman häpeällisen näytelmän omalla kohdallaan.

Niinpä he ostivat apteekista huulirasvaa, joka sisälsi samaa steroidia mitä Johaug käyttää dopingaineenaan.

Johaug jäikin yllättäen kiinni testissä, mutta lääkäri otti siitä vastuun väittämällä että antoi Johaugille vahingossa steroidia sisältävää huulirasvaa. Lapsikin tajuaa sen valeeksi.

Etukäteissuunnitelma saattaa pelastaa Johaugin 4 vuoden kilpailukiellolta. Saattaa jopa selvitä ilman mitään rangaistusta.

Muilla Norjan hiihtäjillä on tietenkin vastaava selitys valmiina, jos jäävät kiinni dopingtestissä. Heillä on näyttää apteekkikuitti tuotteelle, joka sisältää heidän käyttämäänsä dopingainetta. Sanovat käyttäneensä sitä vahingossa.

On hirvittävä asia, että Norja voi näin huijata koko muuta maailmaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Norjalaiset sahaa poikki oksaa jolla istuvat. Koko urheilu tuhoutuu heidän keksimäänsä pomminvarmaan keinoon välttää kilpailukielto.

Selittämällä että käyttivät "vahingossa" dopingainetta sisältävää laillista tuotetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


we4trqwerw kirjoitti:

Suomen hiihtäjillä ei ollut mitään suunnitelmaa mitä sanoa ja tehdä, jos dopingista jäädään kiinni, kuten Lahden kisoissa jäätiin.

Seurasi tragikoominen näytelmä "rehellisine Lapinmiehineen" ja "korrrrrostan tämä on vasta epäily" selityksineen.

Norjalaiset halusivat välttää saman häpeällisen näytelmän omalla kohdallaan.

Niinpä he ostivat apteekista huulirasvaa, joka sisälsi samaa steroidia mitä Johaug käyttää dopingaineenaan.

Johaug jäikin yllättäen kiinni testissä, mutta lääkäri otti siitä vastuun väittämällä että antoi Johaugille vahingossa steroidia sisältävää huulirasvaa. Lapsikin tajuaa sen valeeksi.

Etukäteissuunnitelma saattaa pelastaa Johaugin 4 vuoden kilpailukiellolta. Saattaa jopa selvitä ilman mitään rangaistusta.

Muilla Norjan hiihtäjillä on tietenkin vastaava selitys valmiina, jos jäävät kiinni dopingtestissä. Heillä on näyttää apteekkikuitti tuotteelle, joka sisältää heidän käyttämäänsä dopingainetta. Sanovat käyttäneensä sitä vahingossa.

On hirvittävä asia, että Norja voi näin huijata koko muuta maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu