Rehellisesti. Family News

vihalintu

Etelämaalainen ex vaimo on dominoivaa. Hän käyttää hyväkseen tyhmää suomalaista, ksoka etelässä ei ole sosiaalijärjestelmää samassa malliin. Myös että nainen elää itsenäistä perhe elämää, on jokaisen perus oikeutta kaikialla.

Naiset tukevat toisiaan.
Suomalaisten vihaa Venäjää kohtaan tekee venäläistaustaisesta isästä huonon. Seinäjoki leikkaa häntä pois vaimon pyynnöstä.
Vaimo ei vielä kokenut ilmaista tukisosiaalijärjestelmää, niin hän nauttii siitä ajan.
Mies jo meni suomalaisten valeilmaisuuden, sairastamalla valtion kenties tahallisesti myötäaiheutetulla psykoosilla. Maahanmuuttajille tehdään kokeita ja rokotetaan. Rikollislaki voi painottua kemiallisten lääkkeiden rangaistusmuotoon. Suomessa on Pääkalloryhmä, joka hoitaa pois vääränlaisia.

Suomessa on tiivis suomalaisten verkosto, joka pikku hiljaa kansainvälistyy, mutta vauhti on hidasta ja se haittaa Suomen kehitystä. Suomesta tulee elätettävää. Suomalaisen on tunnustettavaa Globaalista kansainvälisyyttä. Kansalaispalkka aloite on vietävä Globaalisti. Kyse on ihmisen essentiasta.

Johtaja luokka on yleisesti korruptoitunutta ja kansalla voi olla tahtomattomuutta osallistua yhteiskuntaan. Eletään Globaalista rakennemuutosta. Tästä näkökulmasta lasten suojelu saa uutta valoa. Vanha käytäntö perustuu vääriin, rikollisiin suomalaisiin traditiohin, mitä tiedetään perheestä.

Lasten suojelua ei ole huostaanotto.
Kotihoito on universaalisesti primaari.
Tätä ei poista edes Jeesus Kristus.

Minulle on tyrkytetty toisen avioliiton ehdokkaita. En tahdo militanttien moraalittomuutta. Tahdon ekan vaimoni takaisin. Ex vaimon (kenties sijaiskasvattaja isä) on jostakin militantti alkuperästä. Se heijastuu vaimoni luonteeseen. Itse en kuulu militantteihin. En kuulu armeijaan. Joudun puolustamaan pasifismia. Rainbow ei salli sotia. Raskas aseistus siirtyy historiaan tai avaruuteen.

Lapseni kärsivät joka sekuntti ollessaan yksin lasten tarhassa. Väärä lasten hoito politiikka on vaikeasti kumoattavissa. Perhe on ollut uhrina jo 1800 luvusta alkaen teollistumisen myötä. Nyt voisi jo palauttaa kotiarvoja takaisin!

Ei ole sääntöä, etteikö mies kuuluisi perheeseen. (tribal life) (horoskooppi)

Naisten vapaus on takaperin kulkevaa, että ei ole selkeätä ajatusta miten kaikki toimii, mutta kaaos on perus arvo ja vapaus, jotta asiat löytäisivät luonnollisesti itsensä, missä olla. Naiset ovat vaikeita, uskon, mutteivät väärässäkään.

Samaan aikaan vaikuttavat kivikauden ja teknologian arvot. Ne elävät yhdessä yhteiskunnassamme ja niitä on ymmärrettävää.

Kun puhumme Perhe arvoista, niin puhumme rakkaudesta, joka on perheen kesken. Perheelle on saatavaa elää yhdessä, opiskella yhdessä koko lapsuuden ja aikuisuuden kun siltä tuntuu. Kyse on yksilöllisyydestä kun rakkaita naisiamme kuuntelemme.

Kotiopetus on perusjuttu. Hajoaako yhteiskunta kotiopetuksesta?

Pienten lastan laitoshoito on rangaistavaa.

Isä, mies jättäytyy yhteiskunnasta naisten takia kun nainen/vaimo/äiti ei hoida miestä.

Nainen on ympäripyöreä ja häneen kohdistuvat paineet palautuvat nopeasti. Siksi nainen on egoisti ja luo uutta, valehteleekin.

Luonto teki, että mies on naisen yläpuolella. Nainen on keskellä lasten ennen.

Kyse on naisten itseoivalluksesta ketkä he ovat.

Samassa on globaalista naisten hyökkäystä, että nainen vapautuu vapaaseen tahtoon täydellisemmin. Mies voi kärsiä. Miehen on kasvattava ja hyväksyttävää totuus, itsensä.

Art Pouta Facebook - naisfilosofiaa, taidetta ja metafysiikkaa.

Suomella ei ole ohjelmaa, hyväksyntää kuinka saattaa perheitä yhteen, eikä tietoa kuinka avioliittoja muodostetaan.

Uskon, että muslimeilla on tietoa naisista.

Ihminen ei ole sukupuolta, ikää, rotua, yhteiskunta asemaa, mutta hän elää niitä. Vapaudumme siis määreistä ja meistä tulee vapaita. Emme ole yksin kärsimysten kanssa ja nykyaika todistaa sitä meille miljoonia kertoa.

Rakkaus on Tosi ja naisen vaisto.

6

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalintu

      Ex vaimo tahtoo kostoa. Kotipuolella sattui 2 kuolemaa viimeisina vuosina. Toinen lapsi syntyi keisarileikkauksella. Kenties ex toivoisi peruvan raskauden. Totesin, että ex elää valheessa, nauttii aiheuttamalla kidutusta. Huomasin samaa melkein kaikista muistakin naisista maailmassa. Naisen tunteet ohittavat rajusta sydämen tykytystä kun on puhe kostosta, turhautumisesta ym. Nainen siis käyttää hyväkseen. Nainen on elää verkossa ja pahateko on hänelle luontevaa. Miehen harrastama pahanteko voi olla suoranaista väkivaltaa, sotaa, naisen hienovireistä, jatkuvaa. Kolmisen vuotta lähestyy eroa. Odotan ex:ää lasten takia ja siksi, että en tahdo jääväni loukkuun naisten valheiden väliin. Naisia on monia, kohtaloita. Ei jaksa.

      Mitä poliitikkoja vaivaa? Rahako?
      Aika on hidasta ja vaikuttaa poliitikkoihin hitaasti, etteivät jumiudu Toisen Maailman sodan arvoihin.

      Eläkeläiset pitävät Aikaa ankkurissa. Odotamme heidän kuolevan. Askelmittari on kuitenkin muuttumaton.

      Ihmettelen miksi sosiaalitoimiston henkilökunta tahtoo minulle pahaa.
      Lapsi tahtoo isää. Se on riittävä syy, että isä olisi perheen kanssa.
      Rasismi on huono excuse moi. Jos byrokratia on hidasta niin sitä pitää muuttaa

      Automatisoitu laitetekninen demokratia on seuraava valtion muoto. Ei johtoluokkaa vaan laitehoitajaa, IT miehiä.

      Voin kertoa tulevaisuus fantasia lisää mm. lentävä koti.

      Nainen myös tappaa. Lasten suojelu tukee lasten kärsimyksen.

      Eli siis kysymys on laaja alainen.

      Pari vuotta vielä vyöryvät Muslimit tuovat Euroopaan humaanisuutta, mitä täällämain ei ollut terveellisessa muodossa. Refugees Welcome. Mutta kaikki muutkin kansallisuudet, eikä vain pelkästään arabimuslimit.

      Liikkumisen vapautta.

      Työn tuloksia voi mitata hyödyn sijasta tehdyssä tuhossa.
      100 % työllisyys on harhaa.
      1/3 osa on realismia.
      Pehmeä arvo - kotihoito on työtä.
      Humaaninen työ on arvokasta.

    • vihalintu

      Koulureformi

      Elämisen rakenteellinen muutos

      Valtioiden FBI, FSB, Mossad, SUPO ym totuudet julki.

      Globaali hallitus ja parlamentti.
      Afganistaniin seuraava kokous ja hallitus.
      Kunnes magneettinapa siirtyy lisää ja sivilisaatio keskittyy Länsi-Siberiaan. (world prophetia)

      Ihmisen tietoisuutta mitataan ihmispäillä, populaatiolla. Jokainen on tärkeä. Tilaa on lisää synnyttää.

      Ihmisyydellä on aikaa.

      Jenkki on moderni suunnan näyttäjä monikansallisuuden takia.

      Suomen kansainvälisyys on alle 50 v.
      Romani on Suomen tulkki.
      Romani presidenttiksi.

      Maailman Transitio kausi 2012-2037

    • vihalintu

      Lasten suojelu on aikuisen alistamista.
      Kun aikuinen militantti kostaa lapsiin, niin sellainen mies on arvoton.
      Synnyttäjä naisella on enemmän vastuuta.
      Naisverkosto ja psykologia on mysteeri.
      Monipäinen väkiluku vaikuttaa naiskäyttäytymiseen. Mielenkiintoista.

      Space Odyssey

      3 osaa.
      - rebellion, power, tuli, taistelu, suoruus, hyökkäys, kova arvo, kosmos, tekniikka
      - integroitu, työ, tasapaino, kaikille hyvää, kommunikointi, peruspalvelut
      - kotipuoli, puolustus, pehmeä arvo, terveys, maapallo, luonto

    • vihalintu

      vieras ämmä tai homo mies ei ole lapseni huoltaja

      vanhemman huoltajuutta ei vie laki

      nainen pettää kun eroaa ja päästää mulkkua vaginaan

      mies toteaa ja onko sittenkin väkivalta elämän ehto?

      jos saisin valita menisin naimisiin pakistanilaisen tai intialaisen tai latin amerikkalaisen kanssa tai jopa mongolialaisen kanssa.

      usalla on tulevaisuudessa kertoa globaalipolitiikasta.
      domokratia on kosmista

      • vihalintu

        lapseni tulevaisuuden sairaudet ovat vieraiden hoitajien syytä


    • vihalintu

      korkeasti oppinut voi olla erittäin tyhmää mm lääkäri joka ei ymmärrä mistään enemmästä kuin terveyden hoidosta. pelastakaa minua heiltä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3220
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1952
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1791
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1418
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1212
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe