Latosaari Lapualla

Tanssittais

Eikö jo olisi aika uudistaa toimintaa? Samat bändit esiintyvät kuukaudesta toiseen. Ei jaksa aina lähteä katsomaan samoja esiintyjiä. Tanssi-illan aikana on vain yksi tunti hakuaikaa naisille. Olisi kiva, jos edes kerran kuukaudessa olisi naisten tanssit. Latosaari on hinnoitellut tanssilipun huippuunsa, 18 e ja lisäksi narikkamaksu 1,50 e.

9

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muutostulee

      Samat esiintyjät ovat joka paikassa. Kuka uskaltaa ottaa uusia tuntemattomia esiintyjiä. Nyt kaikki tanssimaan uusien esiintyjien ja orkestereiden tahdissa. Muutosten aika on saapunut. Kesälläkin pavilla esiintyi muutama takavuosien esiintyjä suurella menestyksessä. Mennään sinne missä on jotain uutta. Äkkiä ne tanssien pitäjät vaihtavat vanhat ja kuluneet uusiin. Dj:t tulevat lavoille ja soittavat parasta ja monipuolista musiikkia. Kuka jaksaa samoja kappaleita ja välispiikkejä vuodesta toiseen.

    • uudistustulee

      DJ:t lavoille soittaamaan monipuolista ja parhaitten esiintyjien musiikkia. Kari Tapio, Elvis, Laila Kinnunen, Topi Sorsakoski, Paula Koivuniemi ja monien muitten esitykset ovat unohtumattomia. Kuka aloittaa uuden villtyksen. Orkat pois ja DJ;t tilalle. Kun tanssi silmät kiinni pääsee tunnelmaan.

      • Nyt siellä on dj:t ja vanhat konkarit esiintymässä, Popedan keikka myytiin loppuun toista kuukautta ennen h-hetkeä, eikä ovelta saanut ollenkaan lippuja. Samoin meno Bad boys bluen keikalla, vaikka käyttöön oli saatu myös vanha puoli, jolloin tilaa oli tuplasti enemmän. Enempää väkeä ei mahtunut sisään.
        Lippujen hinnat pilvissä ja mustassa pörssissä vielä enemmän.
        Nyt tulossa on Dingo.
        Ei nämä mitään korva suussa tansseja ole, mutta ehkä niitäkin tulee. Väkeä kyllä tuntuu riittävän.


    • Narikassa homeen haju ,tarvittasiin raikastajaa ja narikka henkilökunnalle koneelliset häkä pärstät, etteivät sairastu.

    • Nupsukka61

      Lipun hinnat kovat vaikka ei olisikaan mitään erityistä esiintyjää. Mutta pahimpana pidän miehiä jotka hakevat vain tuttujaan tai saman tanssiseuran naisia. Uutena naisena saat istua penkissä ja tämä koskee muitakin tsnssiosikkoja tällä seudulla.

    • Liisaleena2

      Noo on kato käynyt tällä Seinäjoki Lapua akselilla tanssipaikkailmoituksia ei ole kuin Aronkeidas ja Härmän kuntokeskus ja joku pari muuta. Härmä tukossa tanssilattialla ilmeisesti ei kannata tansseja järjestää

    • Ruususenuni

      Miksi järjestää kun asukkaita ei ole mailla eikä halmeilla? Tule etelä suomeen täällä on jopa miehiä ja yö sijoja.

      • tarkkuutta

        Yösija kirjoitetaan yhteen.


    • jonnetar

      Nyt näyttäs olevan talvitanssitkin luhurikassa!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2032
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1569
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      150
      1505
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1105
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1012
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      127
      1007
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      112
      988
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      52
      818
    Aihe