Puhutaan reaalituotoista

Suomen suurimmat sijoittajat (työeläkeyhtiöt) kertovat saaneensa 4 prosentin reaalituoton sijoituksilleen 1995-2014 välisenä aikana. Reaalisesti pääoman arvo on siis kasvanut 2,1911 kertaiseksi.
.
Mitäpä jos yksityinen sijoitusasioista pihalla oleva tallaaja olisi sijoittanut saman rahan pääkaupunkiseudun keskimääräiseen asuntoon? Reaalituotto samana aikana on kehittynyt 2,1897 kertaiseksi.
.
Toisin sanoen korkeapalkkaisten sijoitusammattilaisten tiimi on onnistunut hajautetulla salkulla saamaan käytännössä saman reaalituoton sijoituksilleen, kuin ihminen, jolla ei ole sijoitusasioista mitään ymmärrystä. Joku on täällä väittänyt oman asunnon ostamista huonoksi sijoitukseksi.
.
Omistusasunto on ollut tavalliselle kuluttajalle helppo tapa vaurastua. Mennyt ei ole tae tulevasta, mutta velaton omistusasunto on puhdasta säästöä.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nostamaton_tili

      Kyllä vain, mutta ne rahat ovat edelleen asunnossa kiinni eikä niitä ole niinkään helppoa käyttää. Tietysti omankin asunnon voi myydä tai sitä vakuutena käyttäen ottaa lainaa, mutta näistä vaihtoehdoista aiheutuu muita ongelmia ja riskejä.

      Oma asunto on yleensä toki hyvä ostos, mutta _sijoituksena_ siis pahasti epälikvidi. Varsinkin ainoana sijoituksena, kuten monen perheen kohdalla valitettavasti on.

    • 22233377

      Kehotan kuuntelemaan tämän pätkän areenan radio-ohjelmista
      http://areena.yle.fi/1-3778947
      Ja sen jälkeen mieti mitä se tarkoittaa kun sosialisti-ideologian sisäistäneenä kiistää pääomien merkityksen näissä jutuissa ?

      Tämäkin on ihan hyvää juttua ylen radio-ohjelmissa.
      http://areena.yle.fi/1-3785158
      Skarppaa tässä erityisesti 16min. ja 50 sekunnin kohdalta eteenpäin

      Ylellä on minusta myös hyviäkin ohjelmia ja nimenomaan radion puolella niitä on.

      • Myönnän, että en ole ollut oikein perillä mitä kaikkea tuolta Areenalta löytyy. Marxia en jaksa kuunnella. Marx on niin menneen talven lumia, mutta tuon jälkimmäisen voin yrittää jossain vaiheessa kuunnella kokonaan. Mikä oli tarkoittamasi kohta tuossa jälkimmäisessä?


      • 22233377
        pundit kirjoitti:

        Myönnän, että en ole ollut oikein perillä mitä kaikkea tuolta Areenalta löytyy. Marxia en jaksa kuunnella. Marx on niin menneen talven lumia, mutta tuon jälkimmäisen voin yrittää jossain vaiheessa kuunnella kokonaan. Mikä oli tarkoittamasi kohta tuossa jälkimmäisessä?

        Ei Marx sellaisenaan ole minuakaan koskaan kiinnostanut. Mutta k.o. pätkässä puhutaankin Marxin tai marksilaisuuden vaikutuksesta länsimaisiin talous-ja sosiaali- ja kulttuurijuttuihin yleensäkin.
        Tämä lisäarvoteoriakin tai työn arvon teoria. Kyllä tähän liittyy juurikin myös se käsitys että vain työ tuottaa.

        Muuten viimeisessä jälkipörssissä kaikki muut paitsi se Ahosenniemi hehkuttivat perintöjen verotusta oikeudenmukaisuuskysymyksenä ja jopa 100% veroa perinnöille ehdottelivat ja katsoivat että juuri perintövero on se mistä nyt vielä olisi paljonkin kiristettävissä lisää verotuloa.


    • htrhrthrhtr

      No, tuo ei mene noin yksinkertaisesti... Kun reaalituottoa lasketaan, pitää siihen laskea kaikki kulut, ei vain asunnon hintakehitys. Siis vastikkeet, remonttikustannukset, lämmitys, vesi jne poistetaan tuotosta. Jopa pienet asiat kuten remontissa tarvittavat maalit poistetaan tuotosta. Kun myynnin hetki tulee, välityspalkkiot pitää myös vähentää (yleensä välityspalkkio on 4-5% asunnon hinnasta), jos sellaista käyttää. Aina kun puhutaan sijoituksista, jokainen sijoitukseen liittyvä kulu pitää huomioida.

      Ja miten tuo tuotto realisoidaan, jos kyseessä on oma asunto? Nimittäin ainoa keino saada tuo tuotto itselleen kokonaan on myydä asunto ja muuttaa sillan alle asumaan. Jos muuttaa isompaan/kalliimpaan asuntoon, kaikki tuotto katoaa samalla hetkellä kun uuden hankkii ja maksaa vielä päälle lisää. Nimittäin kaikkien múidenkin asuntojen hinta nousee (yleensä), joten kalliimpaan muutettaessa ei ikinä tule euronkaan tuottoa vaan pelkästään tappiota. Ainoa keino saada edes osa tuosta tuotosta (ja vain osa) on muuttaa merkittävästi halvempaan asuntoon, esimerkiksi omakotitalosta yksiöön. Toisena vaihtoehtona muuttaminen vuokralle, mutta se syö tuotot hiljalleen.

      Jos taas ei koskaan asuntoa eläessään myy, ei noista tuotoista eläessään hyödy. Silloin, jos ei asuntoa koskaan myy, ei asunnon arvolla ole mitään väliä. Paitsi tietenkin jälkipolville.

      Oikeasti kukaan järkevä sijoittaja ei kuvittele tekevänsä voittoa omalla asunnolla, koska se on lähes mahdotonta. Oma asunto on toki pitkällä tähtäimellä halvempi ja tuntuu myös enemmän kodilta, mutta ei sillä tuottoa voi tehdä. Tuotto haetaan aivan muualta. Sijoitusasunnolla voi tehdäkin tuottoa, mutta ei omalla asunnolla.

      Omaa asuntoa ei koskaan pidä ostaa täysin kuvitteellisen tuoton takia, vaan ostaakseen itselleen kodin.

      • Tarkasti ottaen varmaan pitäisi yrittää vähentää laskennallisia korjauskustannuksia, mutta unohdat, että oman asunnon myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroja. Jos siis noiden työeläkevakuuttajien tuotoista otettaisiin verot pois (vaikkapa 32 %), todellinen reaalituotto tippuisi arvoon 1,67 kahdelta kymmeneltä vuodelta. Tuolla erotuksella hoitaisi kohtalaisesti korjauskuluja. Muista, että korjauskustannuksetkin maksetaan nimellishinnoista ja siihenkin saa verotuksellista apua kotitalousvähennyksestä. Asuntojen nimellishinnat kehittyivät 20 vuodessa arvoon 3,03. On myös asuntoja, jotka myydään käytännössä peruskuntoisena.
        .
        En kyllä lähtisi vähentämään reaalituotosta yleisiä asumiskustannuksia. Jossain sen sijoittajankin pitää asua.
        .
        Asunnon voi realisoida ja muuttaa edullisempaan asuntoon tai vuokralle. Ihmettelen niitä, jotka valitsevat muuton sillan alle.
        .
        No en ajattele, että kukaan ostaa omaa asuntoa tehdäkseen voittoa, mutta uskon että valtaosa hankkii oman asunnon, koska se on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevintä. Siitä huolimatta pääkaupunkiseudulla 31.12.1994 ostetusta ja 31.12.2014 myydystä asunnosta olisi tehnyt suuren voiton jopa reaalisesti.


      • htrhrthrhtr

        Tarkennuksena... Jos työeläkeyhtiö omistaa jonkin sijoitusasunnon niin asunnon vuokran reaalituotoksi yleensä ilmoitetaan vuokratuotto - kaikki kulut. Ja kuluihin siis lasketaan vastikkeet, remontit ja kaikki pienetkin kulut. Tietenkin asunnon arvon nousu huomioidaan erikseen omaisuuden arvossa.

        Mutta omassa asunnossa on yksi erittäin suuri ero eläkeyhtiöihin. Omassa asunnossa ei ole vuokratuloja, joten kaikki kulut poistetaan arvon kehityksestä. Joten työeläkeyhtiöt voi tehdä voittoa, koska he saavat kulut vuokralaisilta ( vähän enemmän), mutta omassa asunnossa tämä ei ole mahdollista.


      • rthrhrhtrhtr
        pundit kirjoitti:

        Tarkasti ottaen varmaan pitäisi yrittää vähentää laskennallisia korjauskustannuksia, mutta unohdat, että oman asunnon myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroja. Jos siis noiden työeläkevakuuttajien tuotoista otettaisiin verot pois (vaikkapa 32 %), todellinen reaalituotto tippuisi arvoon 1,67 kahdelta kymmeneltä vuodelta. Tuolla erotuksella hoitaisi kohtalaisesti korjauskuluja. Muista, että korjauskustannuksetkin maksetaan nimellishinnoista ja siihenkin saa verotuksellista apua kotitalousvähennyksestä. Asuntojen nimellishinnat kehittyivät 20 vuodessa arvoon 3,03. On myös asuntoja, jotka myydään käytännössä peruskuntoisena.
        .
        En kyllä lähtisi vähentämään reaalituotosta yleisiä asumiskustannuksia. Jossain sen sijoittajankin pitää asua.
        .
        Asunnon voi realisoida ja muuttaa edullisempaan asuntoon tai vuokralle. Ihmettelen niitä, jotka valitsevat muuton sillan alle.
        .
        No en ajattele, että kukaan ostaa omaa asuntoa tehdäkseen voittoa, mutta uskon että valtaosa hankkii oman asunnon, koska se on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevintä. Siitä huolimatta pääkaupunkiseudulla 31.12.1994 ostetusta ja 31.12.2014 myydystä asunnosta olisi tehnyt suuren voiton jopa reaalisesti.

        Jos et laske mukaan yleisiä asumiskustannuksia, ei kyseessä ole mikään tuottolaskelma, eikä sillä ole mitään tekemistä tuoton kanssa. Esimerkiksi osakkeisiin sijoittavat laskevat sijoituksen kuluihin mukaan jopa pankin palvelumaksut. Työeläkeyhtiöt kyllä poistaa tuotoista vastikkeet ja kaikki remonttikulut, jos se omistaa sijoitusasuntoja. Jos poistaa vastikkeet ja muut kulut oman asunnon osalta, kyseessä on yksinkertaisesti itselleen valehtelu.

        Ja peruskuntoiset asunnot myydään paljon halvemmalla kuin kunnostetut asunnot. Samassa taloyhtiössä voidaan saman kokoisia asuntoja myydä kymmenien prosenttien hintaerolla. Esimerkiksi kunnostetusta asunnosta voidaan maksaa 150 000 euroa, mutta peruskuntoisesta ei suostuta maksamaan edes 100 000 euroa. Joten nuo tuotot voidaan vetää viemäristä alas, jos kyseessä on kunnostamaton asunto.

        Toki voi muuttaa halvempaan asuntoon, mutta jos muuttaa puolet halvempaan asuntoon, myös tuotosta leikataan suurin osa pois. Jos asunto on maksanut ostettaessa 100 000 euroa ja myytäessä on saatu 300 000 euroa ja sitten muuttaa 150 000 euron asuntoon, ei "voittoa" tule kuin 50 000 euroa (joka on oikeasti kadonnut tuossa kohtaa moninkertaisesti kuluihin). Nimittäin ensimmäisestä tulee 200 000 euroa voittoa, josta käytetään 150 000 euroa seuraavaan asuntoon, eli lopullinen voitto on 50 000 euroa. Ei siis tule 200 000 euroa voittoa, kuten moni kuvittelisi.

        Ja minusta oman asunnon ostaja ei ole sijoittaja. Siinä tapauksessa jopa kännykän ostajaa voisi pitää sijoittajana (tosin huonona sellaisena).


      • Velaton_asukas

        Kyllä oma asunto on selkeästi sijoituskin. Mainitsemasi realisointiongelmat tekevät siitä huonon kohteen hintaspekuloinnille, mutta minulle asunnon omistaminen merkitseekin ensi sijassa sitä, että kuukausimenoni ovat noin 400 euroa pienemmät kuin vuokralaisena. Eikä Suomen oloissa ole nollavaihtoehtoa, jossa voisi olla kokonaan asumatta ja selvitä ilmaiseksi.

        Tuo 400 euron säästö on minun kannaltani aivan sama kuin jos saisin jostakin 400 euron lisätulot. Tämä on se hyöty, jonka saan asunnossa kiinni olevasta pääomasta. Mielestäni se ei eroa periaatteessa mitenkään esimerkiksi osinkotulosta, jonka sama raha tuottaisi osakkeisiin sijoitettuna.

        Omistamisen kannattavuus riippuu tietysti siitä, paljonko rahaa seinissä on kiinni ja mm. eri sijoituskohteiden verotuksesta. Kalliimpi asunto tuottaa huonommin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      313
      36987
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      5895
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4924
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      4122
    5. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3407
    6. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      105
      3393
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      63
      2808
    8. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2332
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2084
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      473
      1835
    Aihe