Ajattelin jakaa oman kokemukseni leikkauksesta, koska tiedän, miten piinaavalta sinnittelyltä se saattaa tuntua joillekin.
Kävin leikkauksessa 11.10. ja itse nukutus ja leikkaus oli hyvin kivuttomia kokemuksia. Herättyä janotti kovasti ja muhun iskettiin lääkkeitä, vaikken olisi mielestäni tarvinnut. Pari tuntia heräilin ja siinä ajassa sain syötyä jugurttia, mehua, jäätelöä, jne. Kun olin tarpeeksi reippaana siellä, niin päästivät kotiin.
Ensimmäiset 3 päivää oli helppoja, söin ja join helposti ja kivut oli siedettäviä, kun söi lääkkeitä parin-kolmen tunnin välein, vaikkei sattunutkaan. Neljäntenä päivänä kävikin niin, että oli pahoinvointia (johtuen täysin Tramaleista ja huonosta syömistahdista). Viidentenä päivänä muutaman kerran oksennettua menin ensiapuun ja pistettiin tippaan ja lääkkeisiin yöksi. Vaikka yö sairaalassa kuulostaa pelottavalta, se oli niin lohduttava kokemus sillä hetkellä. Kotiin päästyäni en enää ottanut Tramaleita kipuun, vaan sinnittelin Buranalla ja Panadolilla.
Päivät 6-8 oli todella inhottavaa kirvelyä siinä kohdassa, kun kitalaki loppuu ja leikkauspinnat alkaa. Syöminen ja juominen oli kivuliasta, mutta niitä oli pakko tehdä, koska hengissä pysyminen oli hyvä idea. Fyysisesti kipu asteikolla 1-10 oli ehkä 5 luokkaa, mutta psykologisesti oli surullista, kun kaikki ilo syömisestä ja juomisesta oli poissa.
Mutta kas kummaa, heräsin päivänä 9 ja kirvely ja suurempi kipu oli poissa. Siitä eteenpäin uskalsin syödä leikkeleitä, vähän leipää, jopa perunamuusia ja lihapullia. Olo vain kohentui, kun kaksi viikkoa oli täynnä. Nyt päivänä 17 olo on mainio, välillä tarvii ottaa lääke, ehkä lähinnä herätessä, ennen ruokaa ja ennen kuin käy maate. Ei enää pelkkiä pillereitä parin tunnin välein.
Peitteiden irtoaminen: Päivänä 5-6 ne alkaa irrota ihan huomaamatta. Otin kuvia nielusta luurilla päivinä 6-12 ja joka kerta huomasin, kuinka paljon oli lähtenyt ihan huomaamatta syödessä ja nukkuessa. Ei yhtään verenvuotoa, vaikka muutaman kerran tulikin huono olo. Ei mitään tietoa kohutusta mädästä mausta suussa, kun vaan yrittää pestä kieltään hampaidenpesun yhteydessä.
Nyt arvostan lempiruokiani ihan uudella tavalla ja ajattelen, ettei tule enää angiinoita ja proppuja ja kaikkea muuta, mistä kärsi vuosia. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, kun miettii, mitä on joutunut aiemmin sietämään.
Suosittelen paljon leffoja, joita on jäänyt näkemättä, jatkuvaa jäävesi-kaveria aina mukana, aikataulutettua lääkkeiden ottoa (myös yöllä, samalla juo reippaasti vettä), sekä positiivista asennetta. Itsellänikin tuli ankea olo, kun teki mieli kiinteää ruokaa, mutta yritin lohduttautua ajattelemalla, että Netflixiä katsellessa päivä on yhtäkkiä ohi ja seuraavana voi olla jo parempi olo. Itselläni kiinteä ruoka onnistui vasta 10. päivänä ja sekin pienissä askelissa.
Paljon tsemppiä leikkauksesta toipuville ja heidän omaisilleen. Toipuminen on usein rankempi psykologisena asiana kuin fyysisenä. Mutta tämä kaikki on sen arvoista, vaikkei se siltä tunnukaan.
Kävin leikkauksessa 11.10. ja itse nukutus ja leikkaus oli hyvin kivuttomia kokemuksia. Herättyä janotti kovasti ja muhun iskettiin lääkkeitä, vaikken olisi mielestäni tarvinnut. Pari tuntia heräilin ja siinä ajassa sain syötyä jugurttia, mehua, jäätelöä, jne. Kun olin tarpeeksi reippaana siellä, niin päästivät kotiin.
Ensimmäiset 3 päivää oli helppoja, söin ja join helposti ja kivut oli siedettäviä, kun söi lääkkeitä parin-kolmen tunnin välein, vaikkei sattunutkaan. Neljäntenä päivänä kävikin niin, että oli pahoinvointia (johtuen täysin Tramaleista ja huonosta syömistahdista). Viidentenä päivänä muutaman kerran oksennettua menin ensiapuun ja pistettiin tippaan ja lääkkeisiin yöksi. Vaikka yö sairaalassa kuulostaa pelottavalta, se oli niin lohduttava kokemus sillä hetkellä. Kotiin päästyäni en enää ottanut Tramaleita kipuun, vaan sinnittelin Buranalla ja Panadolilla.
Päivät 6-8 oli todella inhottavaa kirvelyä siinä kohdassa, kun kitalaki loppuu ja leikkauspinnat alkaa. Syöminen ja juominen oli kivuliasta, mutta niitä oli pakko tehdä, koska hengissä pysyminen oli hyvä idea. Fyysisesti kipu asteikolla 1-10 oli ehkä 5 luokkaa, mutta psykologisesti oli surullista, kun kaikki ilo syömisestä ja juomisesta oli poissa.
Mutta kas kummaa, heräsin päivänä 9 ja kirvely ja suurempi kipu oli poissa. Siitä eteenpäin uskalsin syödä leikkeleitä, vähän leipää, jopa perunamuusia ja lihapullia. Olo vain kohentui, kun kaksi viikkoa oli täynnä. Nyt päivänä 17 olo on mainio, välillä tarvii ottaa lääke, ehkä lähinnä herätessä, ennen ruokaa ja ennen kuin käy maate. Ei enää pelkkiä pillereitä parin tunnin välein.
Peitteiden irtoaminen: Päivänä 5-6 ne alkaa irrota ihan huomaamatta. Otin kuvia nielusta luurilla päivinä 6-12 ja joka kerta huomasin, kuinka paljon oli lähtenyt ihan huomaamatta syödessä ja nukkuessa. Ei yhtään verenvuotoa, vaikka muutaman kerran tulikin huono olo. Ei mitään tietoa kohutusta mädästä mausta suussa, kun vaan yrittää pestä kieltään hampaidenpesun yhteydessä.
Nyt arvostan lempiruokiani ihan uudella tavalla ja ajattelen, ettei tule enää angiinoita ja proppuja ja kaikkea muuta, mistä kärsi vuosia. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, kun miettii, mitä on joutunut aiemmin sietämään.
Suosittelen paljon leffoja, joita on jäänyt näkemättä, jatkuvaa jäävesi-kaveria aina mukana, aikataulutettua lääkkeiden ottoa (myös yöllä, samalla juo reippaasti vettä), sekä positiivista asennetta. Itsellänikin tuli ankea olo, kun teki mieli kiinteää ruokaa, mutta yritin lohduttautua ajattelemalla, että Netflixiä katsellessa päivä on yhtäkkiä ohi ja seuraavana voi olla jo parempi olo. Itselläni kiinteä ruoka onnistui vasta 10. päivänä ja sekin pienissä askelissa.
Paljon tsemppiä leikkauksesta toipuville ja heidän omaisilleen. Toipuminen on usein rankempi psykologisena asiana kuin fyysisenä. Mutta tämä kaikki on sen arvoista, vaikkei se siltä tunnukaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.