Rakkaus

Ihmiset ovat saaneet ihan väärän kuvan rakkaudesta. Ei se ole vaaleanpunaisia pilvilinnoja vaan ihan tavallista arkea toisen rinnalla. Nykyään etsitään sitä samanlaista tunnetta mitä näkee elokuvissa tai sarjoissa ja mikä on silkkaa fiktiota. Joten ei ihme että puolet avioliitoista yms. suhteista päättyy eroon. Kuvitellaan että rakkaus on silkkaa vaaleanpunaista unelmaa jossa urhea ritari tulee pelastamaan pulassa olevan neidon ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Mielestäni rakkaus on sitä, että rakastaa ja huolehtii toisesta kaikissa arkipäivän asioissa. Ollaan yhdessä vaikkei se niin ruusunpunaista aina olisikaan. Yhdessäolo voi tarkoittaa niin monenlaisia asioita, ei sitä aina tarvitse olla kylki kyljessä vaikka se kivaa onkin vaan riittää kun tietää että toinen on lähellä.
Ja kuinka voidaan olettaa että toisen naama miellyttäisi joka päivä, ei sellainen ole mahdollista. Toisina päivinä sitä rakastaa enemmän ja toisina vähemmän mutta se perusrakkaus säilyy silti rinnassa. Eli ei halua luopua toisesta olipa tilanne mikä tahansa.
Ajatelkaa ihmiset asiaa, ei ne pilvilinnat kauaa kestä. Sitten on palattava takaisin "harmaaseen" arkeen jossa se urhea ritari ei olekaan niin urhea enää.
Tosi rakkaus muodostuu kaikista niistä pienistä arkipäivän asioista, joita ei elokuvissa tai sarjoissa koskaan näe.
1396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän se totta on että suhteen alussa ollaan siellä pilvien päällä mutta kyllä sieltä pitäisi joskus alaskin tulla..
Ei siellä ikuisesti voi olla..
jokaisella on vaan oma käsitys rakkaudesta..
mutta millainen.. sitä minä kysyn...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pejpe kirjoitti:

Ihmiset ovat saaneet ihan väärän kuvan rakkaudesta. Ei se ole vaaleanpunaisia pilvilinnoja vaan ihan tavallista arkea toisen rinnalla. Nykyään etsitään sitä samanlaista tunnetta mitä näkee elokuvissa tai sarjoissa ja mikä on silkkaa fiktiota. Joten ei ihme että puolet avioliitoista yms. suhteista päättyy eroon. Kuvitellaan että rakkaus on silkkaa vaaleanpunaista unelmaa jossa urhea ritari tulee pelastamaan pulassa olevan neidon ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Mielestäni rakkaus on sitä, että rakastaa ja huolehtii toisesta kaikissa arkipäivän asioissa. Ollaan yhdessä vaikkei se niin ruusunpunaista aina olisikaan. Yhdessäolo voi tarkoittaa niin monenlaisia asioita, ei sitä aina tarvitse olla kylki kyljessä vaikka se kivaa onkin vaan riittää kun tietää että toinen on lähellä.
Ja kuinka voidaan olettaa että toisen naama miellyttäisi joka päivä, ei sellainen ole mahdollista. Toisina päivinä sitä rakastaa enemmän ja toisina vähemmän mutta se perusrakkaus säilyy silti rinnassa. Eli ei halua luopua toisesta olipa tilanne mikä tahansa.
Ajatelkaa ihmiset asiaa, ei ne pilvilinnat kauaa kestä. Sitten on palattava takaisin "harmaaseen" arkeen jossa se urhea ritari ei olekaan niin urhea enää.
Tosi rakkaus muodostuu kaikista niistä pienistä arkipäivän asioista, joita ei elokuvissa tai sarjoissa koskaan näe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu