OALC kirkolla ei ole muuta luterilsta kuin nimi

Suomessakin nyt iisaksonialiskirkoksi muuttunut entinen herätysliike, (Suomessa ilmeisesti apostolisluterilaiseksi nimitettävä vapaakirkko), on erittäin kaukana luterilaisesta opista.

Siksi luterilaisuudesta satuileminen tämän kirkon yhteydessä on pelkkää valhetta ja syntiä.

Monia luther-lainauksiksi nimettyjä kirjoituksia on ollut täällä. Ovat osaoittautuneet olevan pelkkää valhetta. Separatistien itse keksimiä satuja.

Luther:

III
Eksyttäjät
Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen

Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan."

Mitä on vesi?, he sanovat.

Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?

He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä. He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.

-Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi?

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.

Samoin voitaisiin myös sanoa toisista uskonkappaleista: kuinka se on mahdollista?

Kuinka on mahdollista, että Jumala voi tulla ihmiseksi ja syntyä vaimosta ilman miestä ainoastaan Pyhän Hengen kautta ja puhtaasta neitsyestä?

Kuinka on mahdollista, että neitsyt voi tulla raskaaksi ja synnyttää pojan? Eihän neitsyt voi olla äiti eikä äiti voi olla neitsyt? Järki sanoo, ettei kukaan voi olla samalla kertaa puhdas neitsyt ja äiti. Ja totta onkin, ettei mikään järki saa näitä sopimaan yhteen.

Mutta usko saa ne hyvin sovituiksi yhteen ja sanoo: "Sinä mieletön, Jumala on kaikkivaltias, sentähden on hänelle kaikki mahdollista."

"Minä en tahdo milloinkaan", sanoi tohtori Carlstadt, "antaa taivuttaa itseäni uskomaan, että Jumala avaa taivaan ja antaa Poikansa astua alas ja sulkee hänet siihet leipään, joka jaetaan sakramentissä."

Tämä on häijyä epäuskoa. Mutta mikähän muu lienee tähän syynä kuin se, ettei hän pidä Jumalaa kaikkivaltiaana? Sillä se täytyy järjenkin tunnustaa, että myönnetään Jumala kaikkivaltiaaksi, silloin on myös myönnettävä, että kaikki, mitä hän sanoo, voi ja sen täytyy tapahtua.

Kun Jumala kerran on kaikkivaltias ja on luonut taivaan ja maan, niin olisiko mahdotonta, että leipä on Kristuksen ruumis ja viini Kristuksen veri, kun läsnä ovat ne sanat, jotka hän lausuu Matt. 26:26:nnessa:

"Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini... juokaa tästä kaikki, sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomasin itse nämä erhetykset jo vuonna 90.

Äänestä
  • Minulle valkeni vuosina 1995 ja 1996 että harhaoppi on kiemurrelut kristillisyyteemme. Oli raskasta hyväksyä että lapsuuden kristillisyyttä määrätietoisesti alettiin ajamaan tuuliajolle. Onneksi esikoiset ry nyt palaa takaisin Raamatun opetukseen siunattuun evankeliumin julistukseen.

    Äänestä

Kiitos Lempäälän terveisistä. Jaksat jauhaa potaskaasi vuodesta toiseen taitaa harmittaa. Eikö Esikoiset ry anna mitään hyvää, kun pitää paljastaa omat sisälliset tuntemiset. Kuiviahan ne julistukset ovat olleetkin tähän saakka.

Äänestä
  • nIIN , KIITOS VAAN TERVEISISTÄ. MINÄKIN OLEN TIENNYT JO 1996 LÄHTIEN ,MISSÄ MENNÄÄN , KUN HELLUNTAOINA TULIMM ETAKAISIN KIIRUNASTA, OLI TOEDOSSA TOINEN ÄÄNI KELLOSSA. AIVAN SALETTI OLI NIIN ,ETTÄ SE NÄKYI JA TUNTUI..-
    -
    "TAKAISINKOTIIN " NM. , OLI AIVAN OIKEASSA , NOSTAN HATTUA KORKEALLE VIELÄKIN, NIIN SE MENEE KUIN ON PETATTU, NIIN SIINÄ MAATAAN,.
    -
    EI KANNATA LAINKAAN HAUKKUA POTASKAKSI ,JA VIELÄ VUODESTA TOISEEN ,
    OLISITTE TEHNEET JOTAKIN , MUTTA ETTE MITÄÄN. "SIENIMETSÄNVÄKI", KUN
    PALJASTAA OMAT TUNTEET , ON VARMA JULISTUKSESTA , NIIN MINÄKIN OLEN.
    -
    ESIKOISET ry . ON HYVÄ , SITÄ EI TARTTE KEHUA SIKSI ,ETTÄ SE EI ITSE PÄRJÄISI,
    TAKUULLA PÄRJÄÄ .. MEILLÄ ON VUODEN LOPPUUN 2000 JÄSENTÄ. USKOTKO.
    JA LISÄÄ TULE , ETTÄ ROIKAA. RAHAA TULEE OVISTA ja IKKUNOISTA. EMME OLE
    SELLAISIA LAMPAITA JOITA KERITÄÄN VIELÄ VAAN. SEKÄ MEILLÄ ON USEAMMAT
    TIETOKONEETKIN ,HALUATTEKO SE -PARIT KILPASILLE. . . .#

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tie_Kristus_on kirjoitti:

Suomessakin nyt iisaksonialiskirkoksi muuttunut entinen herätysliike, (Suomessa ilmeisesti apostolisluterilaiseksi nimitettävä vapaakirkko), on erittäin kaukana luterilaisesta opista.

Siksi luterilaisuudesta satuileminen tämän kirkon yhteydessä on pelkkää valhetta ja syntiä.

Monia luther-lainauksiksi nimettyjä kirjoituksia on ollut täällä. Ovat osaoittautuneet olevan pelkkää valhetta. Separatistien itse keksimiä satuja.

Luther:

III
Eksyttäjät
Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen

Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan."

Mitä on vesi?, he sanovat.

Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?

He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä. He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.

-Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi?

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.

Samoin voitaisiin myös sanoa toisista uskonkappaleista: kuinka se on mahdollista?

Kuinka on mahdollista, että Jumala voi tulla ihmiseksi ja syntyä vaimosta ilman miestä ainoastaan Pyhän Hengen kautta ja puhtaasta neitsyestä?

Kuinka on mahdollista, että neitsyt voi tulla raskaaksi ja synnyttää pojan? Eihän neitsyt voi olla äiti eikä äiti voi olla neitsyt? Järki sanoo, ettei kukaan voi olla samalla kertaa puhdas neitsyt ja äiti. Ja totta onkin, ettei mikään järki saa näitä sopimaan yhteen.

Mutta usko saa ne hyvin sovituiksi yhteen ja sanoo: "Sinä mieletön, Jumala on kaikkivaltias, sentähden on hänelle kaikki mahdollista."

"Minä en tahdo milloinkaan", sanoi tohtori Carlstadt, "antaa taivuttaa itseäni uskomaan, että Jumala avaa taivaan ja antaa Poikansa astua alas ja sulkee hänet siihet leipään, joka jaetaan sakramentissä."

Tämä on häijyä epäuskoa. Mutta mikähän muu lienee tähän syynä kuin se, ettei hän pidä Jumalaa kaikkivaltiaana? Sillä se täytyy järjenkin tunnustaa, että myönnetään Jumala kaikkivaltiaaksi, silloin on myös myönnettävä, että kaikki, mitä hän sanoo, voi ja sen täytyy tapahtua.

Kun Jumala kerran on kaikkivaltias ja on luonut taivaan ja maan, niin olisiko mahdotonta, että leipä on Kristuksen ruumis ja viini Kristuksen veri, kun läsnä ovat ne sanat, jotka hän lausuu Matt. 26:26:nnessa:

"Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini... juokaa tästä kaikki, sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu