Mies raapi käsivarttaan kävyillä. Veri tihkui haavoista ja kipu nostatti kyyneleet miehen silmiin. Niin kauan kuin hän muisti, oli kipu ollut toveri ja se tunne, jonne piilottaa pahat tunteet. Kivusta oli tullut huume, elämän välttämättömyys, lääke mielen ja sielun terveyteen. Oli hän toki kokeillut muitakin tapoja unohtaa. Huumehuuruinen elämä Berliinin sivukujien varjoissa oli tarjonnut hetken unohduksen, kunnes äkkiherääminen sairaalan ensiavun vuoteelta toi mukaansa uudet kauhut vanhojen lisäksi. Alkoholi oli tarjonnut vain näennäisen, hetkellisen hyvänolon tunteen, joka ei riittänyt unohtamiseen. Vieraat sylit olivat vieneet taivaaseen pieneksi toviksi, kunnes taas tuo suloinen, saavuttamaton olento oli palannut mieleen ja kauneinkin nainen oli kuin lepran saastuttama poloinen Kalkutan kaduilla. Olisi vain yksi, joka voisi täyttää tuon tyhjyyden, joka kalvoi miestä ja teki hänestä tyhjän kuoren. Miehen ilman elämää. Näkymättömän. Hajuttoman. Mauttoman. Hän oli nimennyt itsensä uudelleen.
Mr Tasteless.
Jo seitsemän vuoden ajan Mr Tasteless, oikealta nimeltään Alexander von Tastehoff, oli rakastanut tuota naista, eteeristä kaunotarta, jonka kauneus salpasi hengen ja ravitsi sielun. Miss Moosepenny. Jo pelkkä nimi vei hänet nirvanaan. Tuo kaukainen haave ja unelmien kohde. Ja saavuttamaton. Joten kaipuunsa hän upotti kipuun. Vuosien ajan hän oli viillellyt itseään, repinyt ihokarvojaan pinseteillä, polttanut tulella ihoaan ja tunkenut nuppineuloja kynsien alle ja kivun hetkellä hän saattoi unohtaa Moosepennyn suloiset huulet hetkeksi. Mikä suloinen kipu, koska kivun syy oli suloisuuden ruumiillistuma. Ikuisesti hän muistaisi ensimmäisen hetken, kun loi katseensa tuohon naiseen, tuohon jumalattareen. Tuo hetki, kun hän näki naisen riitelemässä krakovalaisen vossikkakuskin kanssa matkan hinnasta, oli käänteentekevä. Siihen loppui senhetkinen elämä, siihen loppui nousujohteinen ura lääkefirman lakimiehenä ja alkoi salainen elämä stalkkerina, joka pyhitti elämänsä tuolle naiselle, joka potki vossikan renkaita ja heitteli kuljettajaa hevosen ulosteilla. Minkä työn hän tekikään saadakseen tietoonsa naisen osoitteen, onneksi hotellin portieeri oli kovaääninen vanha mies, joka karjui naisen nimeä yrittäessään repiä tätä hevosen selästä ja Interpolissa työskentelevä ystävä sai selville Moosepennyn osoitteen. Tuskastuttavien kuukausien jälkeen hän oli hakkeroitunut Moosepennyn elämään, tietokoneelle, pankkitietoihin, koko elämään.
Tämä kaikki oli johtanut Ruotsin maaseudulle, Skåneen ja yksinäisen maalaistalon takana sijaitsevaan metsikköön. Siellä von Tastehoff oli jo viikkoja istunut puunoksalla ja kiikaroinut Moosepennyn taloa. Pihaan asti hän ei uskaltautunut, iso lauma irlanninsusikoiria oli hyvä pelote pitämään ihailija loitolla. Von Tastehoffin iloksi Moosepenny tupakoi runsaasti ja näin vietti paljon aikaa istuskellen pihamaalla koirilleen jutellen ja piereskelevää vanhinta koiraa sättien. Toki von Tastehoff kaipasi naisen viereen, mutta jo naisen näkeminen riitti tyydyttämään pahimman tarpeen. Kivulla hän hillitsi suurimman halunsa sulkea naisen syliinsä. Von Tastehoff oli vähään tyytyvä mies.
Kello oli jo 21.00 kun Von Tastehoff kiipesi alas puusta ja ojenteli jäykistyneitä raajojaan. Moosepenny oli laittanut koirat häkkeihinsä ja laski itselleen kylpyvettä. Tämän Von Tastehoff tiesi, koska oli asentanut mikrofoneja Moosepennyn taloon. Hän tiesi Moosepennyn elämästä lähes kaiken. Kuinka säntillinen Moosepenny olikaan, kaikki tapahtui päivittäin lähes minuuttiaikataululla. Tämä täsmällisyys helpotti stalkkaamista suuresti.
Von Tastehoff valmistautui jo lähtemään kohti karua vuokrahuonettaan, kun hän näki auton lähestyvän taloa metsän takaa ajovalot sammutettuna. Kukaan ei aja kohti taloa noin ilman hämäriä tarkoitusperiä, Von Tastehoff ajatteli. Hän painautui puun runkoa vasten ja tarkasteli tulijoita yö-kiikareillaan. Kaksi hahmoa lähestyi hiljaa Moosepennyn taloa, välillä pysähtyen kuiskailemaan. Toinen hahmo oli iso ja leveäharteinen, toinen pieni ja hieman pyöreä. Lähemmäksi tultuaan Von Tastehoff jo kuuli heidän keskustelunsa.
"Jos edes vähän, olisit kiltti, Influ??" naisen kimeä kuiskaus kuului hiljaisessa metsässä.
"Usko jo, nyt ei ole aikaa kuherteluun, Candy!!" mies vastasi ärtyneellä äänellä.
Hetken vallitsi hiljaisuus, jona aikana tämä epämääräinen pariskunta lähestyi Moosepennyn taloa hitaasti.
"Katso tätä, Influ", naisen ääni kuiskasi.
"Voi saatana, pue paita takaisin päällesi!!" mies suorastaan karjaisi ja niisti nenänsä.
"Olenko mä tuhmana?" nainen sanoi pikkutytön äänellä. "Laitatko minut poikittain polvillesi ja annat piiskaa??"
"Jumalauta, Candy... usko jo että minua ei kiinnosta. Olen onnellisesti naimisissa ja vaimoni Tähtisilmä odottaa ensimmäistä lastamme. Ja et riisu niitä housujasi!!!" mies tiuskaisi.
Moosepennyn pihalta alkoi kuulua koirien haukkumista ja hiipijät hiljenivät. Talon ovi aukeni ja Moosepenny karjaisi koirilleen saaden nämä hiljenemään.
Mr Tasteless.
Jo seitsemän vuoden ajan Mr Tasteless, oikealta nimeltään Alexander von Tastehoff, oli rakastanut tuota naista, eteeristä kaunotarta, jonka kauneus salpasi hengen ja ravitsi sielun. Miss Moosepenny. Jo pelkkä nimi vei hänet nirvanaan. Tuo kaukainen haave ja unelmien kohde. Ja saavuttamaton. Joten kaipuunsa hän upotti kipuun. Vuosien ajan hän oli viillellyt itseään, repinyt ihokarvojaan pinseteillä, polttanut tulella ihoaan ja tunkenut nuppineuloja kynsien alle ja kivun hetkellä hän saattoi unohtaa Moosepennyn suloiset huulet hetkeksi. Mikä suloinen kipu, koska kivun syy oli suloisuuden ruumiillistuma. Ikuisesti hän muistaisi ensimmäisen hetken, kun loi katseensa tuohon naiseen, tuohon jumalattareen. Tuo hetki, kun hän näki naisen riitelemässä krakovalaisen vossikkakuskin kanssa matkan hinnasta, oli käänteentekevä. Siihen loppui senhetkinen elämä, siihen loppui nousujohteinen ura lääkefirman lakimiehenä ja alkoi salainen elämä stalkkerina, joka pyhitti elämänsä tuolle naiselle, joka potki vossikan renkaita ja heitteli kuljettajaa hevosen ulosteilla. Minkä työn hän tekikään saadakseen tietoonsa naisen osoitteen, onneksi hotellin portieeri oli kovaääninen vanha mies, joka karjui naisen nimeä yrittäessään repiä tätä hevosen selästä ja Interpolissa työskentelevä ystävä sai selville Moosepennyn osoitteen. Tuskastuttavien kuukausien jälkeen hän oli hakkeroitunut Moosepennyn elämään, tietokoneelle, pankkitietoihin, koko elämään.
Tämä kaikki oli johtanut Ruotsin maaseudulle, Skåneen ja yksinäisen maalaistalon takana sijaitsevaan metsikköön. Siellä von Tastehoff oli jo viikkoja istunut puunoksalla ja kiikaroinut Moosepennyn taloa. Pihaan asti hän ei uskaltautunut, iso lauma irlanninsusikoiria oli hyvä pelote pitämään ihailija loitolla. Von Tastehoffin iloksi Moosepenny tupakoi runsaasti ja näin vietti paljon aikaa istuskellen pihamaalla koirilleen jutellen ja piereskelevää vanhinta koiraa sättien. Toki von Tastehoff kaipasi naisen viereen, mutta jo naisen näkeminen riitti tyydyttämään pahimman tarpeen. Kivulla hän hillitsi suurimman halunsa sulkea naisen syliinsä. Von Tastehoff oli vähään tyytyvä mies.
Kello oli jo 21.00 kun Von Tastehoff kiipesi alas puusta ja ojenteli jäykistyneitä raajojaan. Moosepenny oli laittanut koirat häkkeihinsä ja laski itselleen kylpyvettä. Tämän Von Tastehoff tiesi, koska oli asentanut mikrofoneja Moosepennyn taloon. Hän tiesi Moosepennyn elämästä lähes kaiken. Kuinka säntillinen Moosepenny olikaan, kaikki tapahtui päivittäin lähes minuuttiaikataululla. Tämä täsmällisyys helpotti stalkkaamista suuresti.
Von Tastehoff valmistautui jo lähtemään kohti karua vuokrahuonettaan, kun hän näki auton lähestyvän taloa metsän takaa ajovalot sammutettuna. Kukaan ei aja kohti taloa noin ilman hämäriä tarkoitusperiä, Von Tastehoff ajatteli. Hän painautui puun runkoa vasten ja tarkasteli tulijoita yö-kiikareillaan. Kaksi hahmoa lähestyi hiljaa Moosepennyn taloa, välillä pysähtyen kuiskailemaan. Toinen hahmo oli iso ja leveäharteinen, toinen pieni ja hieman pyöreä. Lähemmäksi tultuaan Von Tastehoff jo kuuli heidän keskustelunsa.
"Jos edes vähän, olisit kiltti, Influ??" naisen kimeä kuiskaus kuului hiljaisessa metsässä.
"Usko jo, nyt ei ole aikaa kuherteluun, Candy!!" mies vastasi ärtyneellä äänellä.
Hetken vallitsi hiljaisuus, jona aikana tämä epämääräinen pariskunta lähestyi Moosepennyn taloa hitaasti.
"Katso tätä, Influ", naisen ääni kuiskasi.
"Voi saatana, pue paita takaisin päällesi!!" mies suorastaan karjaisi ja niisti nenänsä.
"Olenko mä tuhmana?" nainen sanoi pikkutytön äänellä. "Laitatko minut poikittain polvillesi ja annat piiskaa??"
"Jumalauta, Candy... usko jo että minua ei kiinnosta. Olen onnellisesti naimisissa ja vaimoni Tähtisilmä odottaa ensimmäistä lastamme. Ja et riisu niitä housujasi!!!" mies tiuskaisi.
Moosepennyn pihalta alkoi kuulua koirien haukkumista ja hiipijät hiljenivät. Talon ovi aukeni ja Moosepenny karjaisi koirilleen saaden nämä hiljenemään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moosepenny palasi taloonsa ja tienoolle palasi hiljaisuus, jonka rikkoi vain painimisen ähinä, Candy mitä ilmeisimmin yritti tehdä seksuaalista väkivaltaa Influlle. Kuului käsirautojen kilahdus ja sitten miehen varjo liikkui yksin kohti Moosepennyn taloa.
"Onks tää joku kiva leikki?? Influ??", kuului Candyn innokas kuiskaus. Influ vain huokaisi syvään vastaukseksi.
Influ pysähtyi hetkeksi 20 metrin päässä Moosepennyn talolta ja laski selästään suuren repun. Sieltä hän nosti esiin pitkiä esineitä, joista hän kasasi Von Tastehoffin kauhistukseksi ison automaattiaseen.
"Mitä voisin tehdä??" Von Tastehoff mietti kauhuissaan. Hänellä ei ollut mitään aseita mukanaan, joten nyt pitäisi improvisoida. Repustaan hän kaivoi tyhjän termospullon, kompassin ja norjalaisen villatakin. Hän katseli turhautuneena esineitä ja mietti kuumeisesti mitä voisi tehdä. Hän sai vihdoin idean ja metsän pimeydessä valmisti kuumeisesti alkeellisen aseen. Influ oli tänä aikana saanut aseen jalustan kasattua ja jo kiikaroi aseen etsimen läpi Moosepennyn taloa. Von Tastehoff lähti hiipimään kohti katalaa roistoa ja päästyään lähemmäksi hän alkoi pyörittää päänsä yläpuolella kompassin naruun kiinnitettyä, kävyillä ja kivillä täytettyä termospulloa. Yhä vain vinhemmin hän pyöritti asettaan ja mietti, että hänen täytyisi onnistua ensi yrittämällä. Vihdoin hän päästi narusta irti ja riemukseen näki termospullon lentävän suoraan päin Influa. Termospullo kalahti roiston kuution muotoiseen päähän juuri kun tämä laukaisi aseensa ja mies kaatui parahtaen maahan aseensa viereen. Hillitön koirien haukkuminen täytti tienoon ja Moosepenny ryntäsi sisältä ase kädessään ja kaksi suurta koiraa kannoillaan. Von Tastehoff kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan metsään, mutta ei päässyt pitkällekään, kun iso koira heittäytyi hänen päälleen ja kaatoi hänet maahan. Hän odotti isojen hampaiden uppoavan niskaansa, mutta sen sijaan hän tunsikin koiran asettuvan hänen päälleen ja aloittavan rytmikkään liikehdinnän. Toinen koira oli löytänyt Candyn kahlehdittuna puuhun ja metsästä kuului naisen pelästynyttä uikutusta.
"Hyrsky, irti!!" kuului Moosepennyn ääni ja koira nousi Von Tastehoffin päältä. Hän tunsi aseen piipun kylmän kosketuksen niskassaan. "Myrsky, tänne!!" Moosepenny huusi toiselle koiralleen, joka palasi emäntänsä vierelle.
"Mitä täällä oikein tapahtuu?" Moosepenny kysyi tiukasti.
"Olin... ööh... tota noin... keräämässä kanttarelleja ja näin miten nuo kaksi lähestyivät taloasi ja kasasivat ison pyssynsä", Von Tastehoff soperteli hädissään.
"Vai että kanttarelleja.... pimeässä metsässä... toukokuussa??" Moosepenny kysyi epäluuloisesti.
"Juu, viime vuoden satoa, ovat sopivasti pakkasen puremia ja pehmeitä. Niistä tulee erinomaista kanttarellihyytelöä," Von Tastehoff valehteli.
"Aijjaa... löytyikö sieniä? Moosepenny kysyi hämmentyneenä.
"Ei löytynyt ei" Von Tastehoff vastasi.
"Ja nuo toiset? Keitä he ovat?"
"En tiedä, kutsuivat toisiaan Influksi ja Candyksi."
Moosepenny ähkäisi yllättyneesti ja kiirehti katsomaan roistoja. Influ alkoi heräilemään iskun jäljiltä ja liikahteli mättähällä. Kätevästi Moosepenny sitoi hänen kätensä kompassin naruilla ja nosti miehen seisomaan. Influn katse harhaili hetken, kunnes tarkentui Moosepennyn kasvoihin.
"Mitä hittoa, olet todellakin Influenza, Bambirolin henkivartija." Moosepenny sopersi. "Onko tuo toinen Namisson?"
Influ murahti myöntävän vastauksen. Moosepenny lähti hakemaan Candya kauempaa metsästä. Von Tastehoff kuuli miten Candy kyseli oliko nyt vuorossa kolmen kimppa. Von Tastehoff ei jäänyt kuuntelemaan vastausta, vaan juoksi hiljaa paikalta kohti polkupyöräänsä ja polki kohti karua asuntoaan. Samalla hän jyrsi sormenpäitään ja hymyili. Ensikosketus Moosepennyyn oli luotu ja ehkä 10 vuoden päästä hän uskaltaisi jopa pyytää naista kahville.
Von Tastehoff oli kärsivällinen ja vähääntyytyväinen mies.