Olen vähän mustisnainen, mutta syystäkin. Apuja?

Vielätervejärkinen

Täälläpä tällainen tilanne, eli avomieheni välit naispuoliseen ystävään:
He pitävät silloin tällöin yhteyttä. Viestittelevät, soittelevat ja käyvät kaffella hyvin harvoin kuitenkin.
Minuun kerääntyi mustishuippu eräänä iltana, seuratessani sivusta monen tunnin viestittelyjä. Avauduin siinä yömyöhään syyttelemättä miehelleni. Kerroin että olen mustasukkainen ja ettei tuollainen tunnu hyvältä, koen melkein uhkaavana, että oletko kiinnostunut tästä ystävästäsi.
Mieheni kertoman mukaan keskustelevat monenlaisista asioista, myös seksistä (mistä nainen pitää jne.) ja hänen sanojensa mukaan ei koe sellaista seksuaalista vetoa ystäväänsä.
Mielestäni kuitenkin tässä menee raja. Kerroin että, asia on mielestäni niin etteivät he voi kenenkään muiden osalta kuin heidän itsensä kokemusten perusteella keskustella mistä nainen tai mies pitää jne., että se on minusta verrattavissa jo vähän kuin henkiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Kuka ottaa vastuun ja vetää rajan edes johonkin?
Tiedän, se kuulostaa juurikin joltain veteen piirretyltä viivalta ja tottakai tuommoisessa on riskinsä johtaako se joskus johonkin tai sitten ei.
Minusta tuo ei kuullosta hyvältä asetelmalta näin parisuhteen näkökulmasta..
Nainen on minua 10 vuotta nuorempi ja siksi koen tässä pieniä mustasukkaisuuden oireita,
ehkä ennemminkin olen vain huolissani kuinka tässä käy ja kestääkö luottamus.
En halua tehdä siitä numeroa ja alkaa opettelmaan kiukku-iitaksi kun hermoni vaan sillä pilaan ja lopulta karkottaa toisenkin luotaan.

Oletteko samoilla linjoilla kanssani ja mitä mieltä olette kunnioittavan parisuhteen rajoista, missä ne menee?

Asia on minua jäänyt vaivaamaan ja tietysti se nostaa päätään viimeistään peiton alla peuhaamisen aikana.
Yritän vain olla ajattelematta asiaa ja keskittyä tärkeimpään,
mutta tämä väistämisistä huolimatta nakertaa minua hiljaa sisältä päin.
Kuin pientä piinaa mustasukkaisuuden voittamisessa..

Mitä voisin vielä yrittää tehdä, millä tsemppaan itseni jaksamaan?

Kiitos teille lukijoille ja etukäteen myös teille mahdollisille vastaajille! ---{-@

9

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Skunkkix

      Miehet on perseestä

    • Elämänrealiteetteja

      Kyllä sä olet ihan tervejärkinen edelleen, mutta miehesi vaikuttaa menneen liian pitkälle, jos se vaikuttaa jo sinun haluusi häntä kohtaan ja omaan itsetuntoosi. Eihän siinä mitään, jos tuo naispuoleinen ystävä sattuisi olemaankin lesbo, mutta nainenkin voi olla käärme. Onko sulla itselläsi sellaista miespuolista juttukaveria, niin voisit näyttää miehellesi konkreettisesti, että miltä se mahtaa tuntua hänestä, jos käyttäydyt samoin häntä kohtaan. Ei kannata olla itsestäänselvyys, vaan kunnioittaa ja arvostaa myös omaa itseä sekä kertoa itselle joka päivä, että on riittävä ihmisenä. Monenkin mustasukkaisuuden takana ovat nuo riittämättömyyden tunteet. Ei sun itsearvostuksesi voi olla riippuvainen pelkästään miehesi huomiosta ja miehesi menee jos on mennäkseen huolimatta sinun mustasukkaisista ajatuksista. Miksi siis tuhlata moisiin ajatuksiin energiaansa, mutta kohteliaan ja arvostavan käytöksen rajat voi kuitenkin hänelle osoittaa konkreettisesti. Jos ei tavat muutu, niin sun itsesi kannattaa tehdä valinta suhteessasi oman itsesi ja hyvinvointisi huomioiden. Kaikkea ei tarvitse sietää.

      • Vielätervejärkinenn

        Kiitos Elämänrealiteetteja,
        Osuit naulan kantaan! Kysyin häneltä silloin kun kissa oli pöydällä, että mitä hän ajattelisi siitä jos keskustelisin samalla tavalla miespuolisen ystäväni kanssa seksistä. Hän ei sanonut siihen oikein mitään, joten ajattelin, että asia jää häntä toivottavasti ainakin askarruttamaan.
        Olen miettinyt myös tuota josta kirjoitit, että hän menee jos on mennäkseen,
        se on totta, sille en voi mitään. En anna itsearvostukseni ainakaan laskea hänen huomionsa varaan, hyvä pointtisi herätti takaisin maanpinnalle. Tästä hänen tuottamasta "varoituksesta" opin kuitenkin katsomaan asiaa eritavalla ja kenties tästä syystä "käynnistyi" suojautuminen, eli turrun tunnepuolella välillä kun asia ponnahtaa mieleeni. Jotenkin koen sen konkreettisen osoittamisen itselleni vaikeaksi toteuttaa, kuulostaa enempi kostolta.. tämä on kuitenkin asia jonka tulisi kerrasta ymmärtää pelkällä sanomisella.
        Kirjoituksesi auttoi minua todella paljon selventämään ajatuksia, Kiitos!
        En voi kantaa vastuuta ja tuhlata energiaani, koska vastuu jatkosta tässä tilanteessa, se ei kuulu minulle. Annoin mustispölyn laskeutua ja annan edelleen jotta saan pidettyä ajatukset selkeinä.

        -Vielätervejärkinen-


    • Kohtavaimo

      Millaisessa talossa asut? Ehkä voin auttaa ja tiedän jotain :)
      Kyllä hän mies meinaa jättää sinut jos et itse ymmärrä häipyä.

    • Mietinvaan

      Kyllä mies ja nainen voi olla ystäviä. Ota ihan rennosti vaan. Seksuaalisuus on ihan normaali puheenaihe ystävien kesken ja kun aina ei ole helppo oman puolison kanssa seksistä puhua niin ystävä voi antaa uusia näkökulmia

    • Turhainistämulle

      Tänäpänä ihmiset roikkuu netissä yönsä "juttelemassa" toisille parisuhteiden ongelmat kun pitäs puhua niistä kumppanin kanssa. Jos kotona asioita otetaan esille niin suututaan ja sitte puolustaudutaan koska kirpasee. Ei selvitellä mitään. Ei siinä voi onnellinen olla. Nukkukaa ja rakastelkaa yönne!

    • itsokaytobeafriendofex

      Moikka !

      Nainen ja mies voivat olla kavereita keskenään, tämä on itsestään selvä asia mutta muista aina välillä sanoa se itsellesi. Kaverisuhteita on hyvin paljon erilaisia, on niitä työelämän työkavereita ja sitten on niitä ystäviä, joiden kanssa jaetaan asiat maasta taivaaseen.

      Minun neuvoni on sellainen, että varaa aikaa ja juttele tästä asiasta seurustelukumppanisi kanssa asiallisesti - älä syyttele tai tuomitse tai lähde vertailemaan. Kerro hänelle perustellen, mistä sinulle syntyy negatiivisia tunteita. Kerro, mitä haluat hänen ymmärtävän tai miten haluaisit hänen toimivan - mutta älä määräile tai uhkaile, vaan puhu perustelleen miltä sinusta tuntuu.

    • itsokaytobeafriendofex

      Minulla on sinulle myös vielä yksi kysymys, luotatko sinä häneen ? Jos vastasit tähän kyllä, niin mietit mahdatko ylireagoida ja oppisitko suhtautumaan näihin tunteisiin eri tavalla.

      Jos vastasit tähän ei, niin teillä on tätä tilannetta isompia ongelmia. Ilman luottamusta parisuhde ei saa tervettä pohjaa, jonka seurauksena se kuolee ennemmin tai myöhemmin jos sille luottamuksen puutteelle ei tee mitään. Jos olet sitä mieltä, että et luota mieheesi niin mitä hän on tehnyt menettääkseen luottamuksesi ? Vai voisiko '' ongelma '' olla sinussa ?

      Jos miehesi rakastaa sinua ja haluaa olla sinun kanssasi, niin hän on aivan varmasti valmis tekemään uhrauksia ja kompromissejä sinun eteesi - mutta hänen tavoin sinun pitää myös itse olla valmis tekemään samoin.

    • aiootvai

      Hehe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      136
      3489
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3051
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2534
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      113
      2086
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1726
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1328
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1162
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      943
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      923
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      157
      906
    Aihe