Elävän leski

Olen kirjoittanut aiheesta palstalla oman kokemukseni ja tuntemukseni ja lunta tuli tupaan oikein kunnolla.
Miehelle se ehkä suodaan asiaan kuuluvana osana,mutta naiselle ei,että alkaa tuntea vetoa vastakkaiseen sukupuoleen.
Minulla avioelämä lopahti kuuskymppisenä ja selibaattia kesti lähes mieheni kuolemaan saakka parikymmentä vuotta.

Ylitin riman ja löysin kohteen,siis avioliiton ulkopuolisensuhteen.Sain olla nainen,enkä tuntenut tekeväni väärin ketään kohtaan.
Hän oli leski,siis vapaa ihminen,en viekoitellut kenellekään kuuluvaa aviopuolisoa,kuitenkin kerrottuani palstalla minut leimattiin ja nimittelyjäkin sain.
Nämä ulkokultaiset siveät kanssasisaret olivat heti moralisoimassa,että olin sitä ja tätä??

Seisottuani mieheni arkun ääressä ja silitettyäni hänen jäistä poskeaan,tunsin syvää kiitollisuutta siitä,että sain olla kolmekymmentä vuotta osa tämän miehen elämää,muttasyyllisyytta en tuntenut.
Omalääkärinikin kehoitti aikoinaan minua elämään ja nimenomaisesti elämään omaa
elämääni,mieheni laitoshoitoon jäämisen jälkeen.
Meillä oli kymmenen vuoden ikäero,joka todella kavensi avioelämäämme.

Ei kukaan pysty elämään elämää,vain miellyttääkseen,eikä niin pidäkkään.
Kaiketi se elävänleskikin saa elää täysipainoista elämää,ei tuomita,kannustetaan.
Sitä toivoo entinen omaishoitaja ja elävänleski