Olen miettinyt jo kolmatta päivää putkeen, onko oikea ratkaisu päättää itse elämänsä.
Olen koittanut hakea apua tilanteeseeni ammattiauttajilta, mutta hoitoon en ole päässyt. Vain lyhkäisiä sairaslomia töistä ja näistä sairaslomapapereista olen joutunut maksamaan n. 17 euroa.... Siis käynti lääkärin luona maksaa.
Uupumukseni on pahentunut kuukausien saatossa niin pahaksi, etten enää kyennyt työssäkään jatkamaan. Jouduin tekemään irtisanoutumisesta päätöksen itsenäisesti, koska en saanut ammattiapua. Lyhyet sairaslomat eivät auttaneet tilannettani mitenkään, koska ahdistukseen ja masennukseen ne eivät auttaneet. Enkä edes lopulta jaksanut saikkuja kotona viettää. En uskonut muutamien päivien mittaisiin sairaslomiin, enkä myöskään niihin nappeihin, joita lääkäri olisi minulle määrännyt.
Nyt olen ollut jo viikon työttömänä. En vain enää tiedä, mitä tehdä. Työnhakutaitoni ja motivaationi kaikkeen on täysin mennyttä. Olen maannut koomassa. Rahat loppuu tällä menolla väkisinkin. Aiemmasta työstä jouduin siis irtisanoutumaan, koska olin niin uupunut. Olin valvonut useita kuukausia eikä edes melatoniinilla saanut unta. Lääkäri olisi määrännyt Mirtatsapiinia, mutta sitä en alkanut käyttämään. Olen taannoin käyttänyt kyseistä valmistetta, enkä nähnyt siinä olevan mitään hyötyä. Edes Ketipinor ei aikoinaan tuonut minulle lohtua, eikä poistanut ongelmia, vaikka sen avulla toki nukuin. Työ oli silti uuvuttavaa ja koin itseni aivan liian tyhmäksi kyseiseen työhön. En edes tiedä, mihin minusta olisi.
Yhä vahvemmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi itsemurha. En vain uskalla toteuttaa sitä. Uskokin minulta on lähtenyt. En jaksa enää uskoa Jumalan johdatukseen, koska eipä tuo ole näyttänyt ennenkään mun elämääni ohjaavan.
En tiedä mitään. En tiedä, mikä tässä tilanteessa olisi järkevin ratkaisu. Lääkärille en enää hakeudu, ei kiinnosta maksaa taas sitä 17 euroa saamatta taaskaan vastausta....
Olen yhä vakuttuneempi siitä, että minusta ei ehkä saisikaan enää parsittua ehjää ihmistä.
Miten ihminen voikin ajautua näin umpikujaan.
Miten minun kannattaisi nyt toimia? Lääkäriin ja julkiseen terveydenhuoltoon on jo mennyt usko. Yksityiseen minulla taas ei ole varaa ja auttaisiko sekään, vaikka olisi?
Kolme päivää näitä pyöritellyt mielessä ja päässä on vain pelkkää tyhjyyttä. Itse en ratkaisua keksi. . . . HUOH! :(
Miljoonasadetta mukaellen:
Mua vaivaa
ikävistä ikävin,
milloin tähän löytyy ratkaisu,
etkö tiedä
voi masentuneen miehen viedä
marraskuu.......
Olen koittanut hakea apua tilanteeseeni ammattiauttajilta, mutta hoitoon en ole päässyt. Vain lyhkäisiä sairaslomia töistä ja näistä sairaslomapapereista olen joutunut maksamaan n. 17 euroa.... Siis käynti lääkärin luona maksaa.
Uupumukseni on pahentunut kuukausien saatossa niin pahaksi, etten enää kyennyt työssäkään jatkamaan. Jouduin tekemään irtisanoutumisesta päätöksen itsenäisesti, koska en saanut ammattiapua. Lyhyet sairaslomat eivät auttaneet tilannettani mitenkään, koska ahdistukseen ja masennukseen ne eivät auttaneet. Enkä edes lopulta jaksanut saikkuja kotona viettää. En uskonut muutamien päivien mittaisiin sairaslomiin, enkä myöskään niihin nappeihin, joita lääkäri olisi minulle määrännyt.
Nyt olen ollut jo viikon työttömänä. En vain enää tiedä, mitä tehdä. Työnhakutaitoni ja motivaationi kaikkeen on täysin mennyttä. Olen maannut koomassa. Rahat loppuu tällä menolla väkisinkin. Aiemmasta työstä jouduin siis irtisanoutumaan, koska olin niin uupunut. Olin valvonut useita kuukausia eikä edes melatoniinilla saanut unta. Lääkäri olisi määrännyt Mirtatsapiinia, mutta sitä en alkanut käyttämään. Olen taannoin käyttänyt kyseistä valmistetta, enkä nähnyt siinä olevan mitään hyötyä. Edes Ketipinor ei aikoinaan tuonut minulle lohtua, eikä poistanut ongelmia, vaikka sen avulla toki nukuin. Työ oli silti uuvuttavaa ja koin itseni aivan liian tyhmäksi kyseiseen työhön. En edes tiedä, mihin minusta olisi.
Yhä vahvemmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi itsemurha. En vain uskalla toteuttaa sitä. Uskokin minulta on lähtenyt. En jaksa enää uskoa Jumalan johdatukseen, koska eipä tuo ole näyttänyt ennenkään mun elämääni ohjaavan.
En tiedä mitään. En tiedä, mikä tässä tilanteessa olisi järkevin ratkaisu. Lääkärille en enää hakeudu, ei kiinnosta maksaa taas sitä 17 euroa saamatta taaskaan vastausta....
Olen yhä vakuttuneempi siitä, että minusta ei ehkä saisikaan enää parsittua ehjää ihmistä.
Miten ihminen voikin ajautua näin umpikujaan.
Miten minun kannattaisi nyt toimia? Lääkäriin ja julkiseen terveydenhuoltoon on jo mennyt usko. Yksityiseen minulla taas ei ole varaa ja auttaisiko sekään, vaikka olisi?
Kolme päivää näitä pyöritellyt mielessä ja päässä on vain pelkkää tyhjyyttä. Itse en ratkaisua keksi. . . . HUOH! :(
Miljoonasadetta mukaellen:
Mua vaivaa
ikävistä ikävin,
milloin tähän löytyy ratkaisu,
etkö tiedä
voi masentuneen miehen viedä
marraskuu.......
Vastaukset 34
Vanhimmat
itsari tehdään aina yksin, tuo kirjoituksesi on itsesäälissä kirjoitettu yleisölle. ei sinusta ole itsesi tappajaksi, onneksi niin
En ole hakenutkaan ulkopuolista apua itseni tappamiseen. Toisekseen minä en uskalla itsemurhaa vielä toteuttaa, mutta silti se vaikuttaa tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta. Tiedän, että on olemassa aineita, joilla saisi rohkeutta siihen...
Eniten minua pelottaa se, että entäs jos joudunkin ikuiseen liekkiin? Jos tuota pelkoa ei olisi, minua tuskin enää edes olisi tässä kirjoittelemassa.
Kasvotusten en ole uskaltanut kellekään puhua, kuinka kurjassa jamassa olen ollut pitkään ja mitä olen mielessäni hautonut. Tänään yritin avautua ystävälleni tekstiviestitse, mutta rohkeus ei riittänyt siihen.
Siis en ole hakenut apua itsemurhan tekemiseen. Avauduin vain siitä, onko oikein tehdä itsaria? Tiedän kyllä, miten itseni hoitaisin pois jos siihen ratkaisuun lopulta päätyisin. Jossain vaiheessa ei varmaan muuta vaihtoehtoa enää olekaan, sillä tällä menolla menee kyllä asunto ja kaikki alta. Enkä todellakaan tule elämään sillan alla, tai jossain asuntoloissa. Vielä, kun on jokin mahdollisuus ponnistaa täältä ylös, haluan avautua edes näin anonyymisti. Kasvotusten, eikä edes tekstiviestitse ystäville ja tuttaville se onnistu. Eivät he tiedä edes, kuinka huono tilanne minulla ihan oikeasti on. Ja jos saisivatkin tietää, pelkään, että ne hylkäävät minut silloin lopullisesti. Tai väsyvät, kun eivät voi auttaa. En halua olla kenellekään tutulle riesa. Täällä tuskin rasitan ketään, eikä kukaan minua edes tunne. Jos nyt sattuukin käymään ihme, että nousen vielä täältä jaloilleni, maineeni ei ole kokenut kolahdusta. Jos niin käy, että joskus nousisin jaloilleni ja pääsisin taas kiinni elämään, saattaisin vasta jälkikäteen kertoa parhaimmille ystäville, missä suossa olen rämpinyt ja miten sieltä nousin. En vain usko tällä hetkellä enää siihen, että nousisin. Ovathan ongelmani kestäneet jo niin monta vuotta päätyen tähän loppuun palamiseen ja entistä syvempään ahdinkoon. Ja nyt, kun olen syvällä suossa, tulee kaikki menneisyyden epäonnistumiset mieleen vahvempina. Olen kokenut liikaa köyhyyttä, kurjuutta ja epävarmuutta. Ja aiemmista ongelmista maksan yhä; olen pahasti velkaantunut. Enempää en tilanteestani avaudu. Enkä jaksakaan.
Heikki Saaren perijät, maatiaissaarnamiehet auttaa. Jopa gynekoloogiset avut.
Jota nämä "ammattiauttajat mielellään tekevät ja "näkevät"
Niin sanottiin ennen ja sana on muuttumaton. VL listoja.
.
http://mvlehti.net/2016/10/31/uunituore-video-ilja-janitskin-kertoo-eduskuntavaaliehdokkuudestaan/
Mitä suotta marraskuuta odotat, nythän on vielä lokakuu! Eikun köyttä kattelemaan, semmoset mirhamit mittään auta!
En uskalla tehdä ratkaisua niin pikaisesti. Onhan mulla vielä katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Niin kauan vielä yritän sinnitellä, kun nämä vielä on minulla. Siihen asti minulla on aikaa miettiä, mitä teen. Tottakai hakisin oitis ammattiapua, jos tietäisin sellaista saavani. Mutta kun en ole sitä aiemminkaan saanut, tuskin sitä saan nytkään. Tilini hupenee kovaa vauhtia pakollisiin menoihin, enkä edes ole lyhentänyt velkojani kuin vain sen minimimäärän kuussa. Vaikka en kuluttaisi mitään ja hakisin kaiken leipäni Myllypuron leipäjonosta ja asuisin sillan alla, tilini tyhjentyisi sittenkin. Voisi sanoa, että omaisuuteni on pitkästi miinusmerkkinen. Mutta siitä en vielä jaksa murehtia, kun vielä toistaiseksi on katto päänpäällä, kaupasta hankittuja ruokatarvikkeita jääkaapissa ja jonkin verran rahaa tilillä. Jos puolikuukautta vielä edetään ja rämmin yhä samassa suossa, tilanne on jo ihan toinen. Tuolloin rahaa ei enää riitä ensi kuun vuokran maksuun. Työttömänä mulla ei olisi varaa asua täällä, vaikka minulla olisi oikeus työttömyystukeen. Todennäköisesti minulla ei siihen ole oikeutta (ei ollut ennen edellistäkään työtä. Elin toimeentulotuen turvin)
Nosta silmäsi... pois vaikeuksistasi ja katso Jeesukseen - Hän auttaa, kun pyydät Häntä.
En voi muuten auttaa, mutta hengellinen musiikki ja Isä Jumalan ja Jeesuksen kiittäminen ja ylistäminen on ainakin omaa masennustani auttanut.
Tässä sinulle pari hyvää linkkiä täynnä taivaallista musiikkia:
http://messianicradio.com/
https://www.youtube.com/watch?v=omwUPwsih78
Eipä hyödytä ihmetellä ettei saa apua, jos kelleen ei uskalla puhua. Miten kukaan voi silloin auttaa, jos ei osaa ajatuksiasi lukea?
Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun olet tuossa jamassa. Tästä selviät samalla tavoin kuin niistä aiemmistakin. Tämä ei myöskään jää viimeiseksi kerraksi, kun olet epätoivon partaalla. Tilanne toistuu uudelleen ja uudelleen, koska ahdistuksen ja unettomuuden syyt jäävät aina selvittämättä.
Tsemppiä joka tapauksessa! Apua on saatavissa ja sitä myös saa, kun sinnikkäästi ja avoimen rehellisesti hakee.
Yhdessä vaiheessa oli jonkin verran toivoa saada apua. Olin puolitoista vuotta sitten saamassa B-lausuntoa, joka olisi mahdollistanut avun hakemisen yksityiseltä puolelta. Tällöin olisi saanut siis kelakorvausta... Kuitenkin minulle tuli lopulta kielteinen lausunto ja jatkoin edelleen omin avuin eteenpäin. Sain tuolloin työn, joka siis ajoi minut lopulta uupumuksen partaalle. Tuolloin työ alkuun nosti mua jaloilleen ja sain taas merkitystä elämääni. Eka kerran jouduin hakemaan apua työssä ollessani jo puolen vuoden kuluttua työskentelystä... Sain muutaman päivän saikkua, jotka käytin. Tuosta muutamasta päivästä ei ollut kuitenkaan hyötyä, koska ei siinä ei selvinnyt ahdistuksen syy. Jatkoin edelleen töitä saamatta öisin unta lainkaan. Hain uudelleen ammattiapua. Tälläkin kertaa olisin saanut kaksi päivää sairaslomaa ja mirtazapinia. Saikut itseasiassa vain pahensi tilannetta. Koin, että oonko oikeesti näin surkea, että joudun olemaan välillä töistä pois uupumuksen vuoksi. Kolmannella kerralla en enää saikkuja käyttänyt, vaan menin silti töihin, vaikka aivoni olivat jo ihan jumissa. Tein järkyttävästi virheitä, kunnes lopulta päädyin irtisanoa itseni.
Niin ja aiemminkin olen yrittänyt saada apua. Halusin jopa päästä neurologisiin testeihin. Olisin halunnut saada selville, voisiko minulla olla ADD. Epäilen yhä vahvasti, että kaikkien ongelmien takana täytyy olla ADD, eli adhd ilman ylivilkkautta. Jos syy olisikin siinä, tilanteeni voisi selvitä oikeanlaisella lääkityksellä. Serotoniini ja mirtatsapiini eivät ainakaan auttaneet minulla yhtään mitään, vaikka annosta kasvatettiinkin jatkuvasti. Eikä suostuttu edes lopettamaan lääkitystä, vaikka koin, ettei niistä ollut yhtään hyötyä. Lopetin ne itsenäisesti käytettyä niitä useampia vuosia. Jos taustalla ei olekaan mitään add:ta tms. niin ainakin tarvitsisin kognitiivista psykoterapiaa. Sitä minulle suositeltiin silloin, kun olin melkein saamassa b-lausuntoa. Behavioristinen psykoterapia oli mun kohdalla ihan turhaa koska siinä ei selvinnyt masennuksen syy... Ratkaisukeskeisestäkin terapiasta minulla on kokemusta vähän ja sekään ei toiminut. Siinäkin minulla käyntimäärät oli todella harvassa.
Nyt en enää edes pääse psykoterapiaan. Sain puolentunnin mittaisen ajan psykiatrille jolle kerroin tilanteeni. Hän kuunteli aikansa ja sanoi, että nyt täytyy sanoa sinulle, että sinä puhut niin paljon ja aika meni tähän. Ja hän ei voi sinua auttaa. Itkien palasin tuolta käynniltä. Olenko oikeasti niin huono, etten osaa kertoa ongelmiani tarpeeksi ytimekkäästi. Etten osaa referoida ongelmiani tiiviiseen pakettiin ja näin ehkä en saisi apua paremmiltakaan ammattiauttajilta :(
P.S. tässäkin viestissä näkyy varmasti se, etten osaaa referoinnin jaloa taitoa. Mutta kuinka masentuneilla ja jumittuneilla aivoilla sellaiseen enää edes kykenisikään.....
Näitä itsariuhkailijoita riittää. Herää kysymys, että miksi kirjoittelet tällä palstalla. Täältä ei apua heru. Jos olet feikki, niin olet syvältä anuksesta. Vitsailet vakavalla asialla. Oikeaa apua saat mt-toimistosta ja se lie ilmaista. Eiku terveyskeskukseen mt-hoitajan puheille.
Kehoittaisin sinua varaamaan aikaa ja hakemaan apua oman terveyskeskuksesi psykiatrian sairaanhoitajalta - hän ohjaa sinut ammatti-ihmisenä vaikka psykiatrille tarvittaessa.
Vain tätä kautta pääset varmimmin hoitoon ja käytettävänä on myös nettiterapiaa sitä tarvitseville.
Ongelma on vain siinä, etten enää usko saavani apua sieltä. En mitenkään jaksa uskoa, että tälläkään kertaa kävis hyvä flaksi. Viimeksikin psykiatri melkein hermostui, kun puhuin liian pitkästi. Tää käynti meni siis siten, että psykiatri toivotteli hyvät jatkot ja kysyi kuitenkin päätteeksi, että haluatko, että varaan sulle ajan perushoitajalle... tai mikä lie se nyt olikaan. Kuitenkin alempi ammattinimike, kuin psykologi. Ja tästä käynnistä ei ollut yhtää hyötyä, koska eihän tällä ollut oikeutta edes määrätä lääkereseptiä jne. Hän vain suositteli lepoa ja kirjoitti pari päivää sairaslomaa. Mutta menin silti töihin. Tiesin jo, ettei niistä sairaslomista ole mitään hyötyä, kun ei niistä aiemmistakaan ollut. Tää tais olla joku yleishoitaja tai joku mikä lie. Ja tästäkin lystistä maksoin n. 17 euroa.
Lähimmällä terveysasemalla ei edes ole psykologia tai depressiohoitajaa.
niin ja joo... sain tunnukset nettiterapiaan puoli vuotta sitten. tämän unohdin mainita. siitä ei vain ole ollut hirveänä hyötyä, kun ei keskittyminen riitä niiden tehtävien suorittamiseen. Olen edennyt todella hitaasti ja masennukseni on mennyt vain huonompaan suuntaan. Siinä on myös kohta jossa voi kysyä ammattiauttajalta jotain... Kirjoitin pitkän sepustuksen siihen, että tilanteeni on mennyt entistä huonompaan suuntaan... Ja kerroin, missä tökkii, niin siihen vastasikin mitä ilmeisimmin robotti. Vastaus tuli melkein samantien ja siinä suositeltiin jatkamaan. Luulin alkuun, että tuo nettiterapia olisi jotenkin henkilökohtaisempaa, mutta ei. Tällaiselle keskittymishäiriöiselle puupäälle tuo systeemi ei vain tunnu toimivan. Varmasti tuosta Nettiterapiasta olisi hyötyä jollekin sellaiselle, jolla keskittymiskyky olisi vähääkään parempi. En oikein sisäistä niitä työkaluja, mitä siinä annetaan. Ja tuntuu, että kirjoitan niihin tehtäviin sitten liibalaabaa... Ei niitä kukaan tarkista. Näitä menetelmiä sitten pitäisi osata käyttää sitten oikeassakin elämässä. Joo, olen liian puusilmä niihin, kun en niiden ideaa oikein kykene ymmärtämään....
Eilenkin kokeilin saattaa yhtä tehtävää loppuun, mutta ei. Olisi suositeltavaa tehdä yksi istunto kerralla, siis kun kirjautuu sisään, tekee samantien alta pois yhden istunnon... mulla yhteen istuntoon jo menee useampia viikkoja. Ja unohdan kaiken aiemmin käsitellyn. Joudun aina palaa aiempiin istuntoihin palauttaakseni asioita mieleen. Ihan selkeä add olen! Tai sitten oppimaton puusilmä.
no mikä mättä, siis oikeasti?
Mikä masentaa?
Sää, ihmiset, työt, työttömyys, asunto, asunnottomuus,nainen, ei naista, vanhuus, nuoruus, eli mikä vaivaa?
Itsesäälissä on niin kiva pyöriskellä, on kiva kun toiset silittää. Ja sitten uhkaillaan itsarilla, kun kukaan ei kuuntele.
Sanonpas sinulle, että lähipiirissä itsemurhia vuosikymmenien saatossa on ollut, vasta alle 20v, hirtti itsensä. Onko kivaa äidistä, isästä, siskosta tai veljestä löytää kuollut lapsensa narun päästä.
Ja arvaapas oliko meistä kaverin sukulaisina ja lasten läheisinä kavereina mukava herätä aamuyöllä tuollaiseen soittoon?
Mikä on niin suurta tuskaa sisällä aiheuttava asia, jonka varjolla haluaa tuhota kaikkien muidenkin elämät, kerralla?
Oma mielipiteeni on, että itsemurhan tehnyt ihminen on äärimmäisen itserakas, äärimmäisen itseensä käpertynyt olento, jonka silmät eivät näe muuta kuin oman navan.
Onhan meillä itsekullakin synkkiä tarinoita lapsuudesta lähtien, mutta kuitenkin se elämän jatko riippuu itsestä. Antaako noiden asioiden viedä kirjaimellisesti hautaan, vai näkeekö itsenäs sellaisena, jolla on tarkoitus tässä elämässä.
Sinulla on oma paikkasi, oma tarkoituksesi, sinun elämäsi polku leikkaa monen muun ihmisen elämän polun kanssa.
Aina on apua saatavilla, jos sinusta oikeasti tuntuu, että et saa mistään apua, niin aina on yksi joka auttaa, varmasti.
JOs olet valmis lopettamaan elämäsi, niin miksi et rukoile, eihän sinulla ole mitään hävittävääkään. Jos olet oikeasti lopullisen valintasi tehnyt, niin sitä ennen nostat kädet ylös, huudat ääneen apua Jumalalta, pyydät Jeesusta Kristusta elämääsi, ja annat Hänelle sen. SIis koko elämäsi. Mitä sinä sillä muutenkaan teet, eikä se voi enää huonommaksikaan mennä.
Tietenkin jos lukeudut niihin, jotka haluavat vain valittaa, ottamatta itse härkää sarvista kiinni, niin silloin et tule apua koskaan saamaankaan, vaan jonotat kelan eläkkeelle, jolla sitten tulet toimeen juuri ja juuri, tärisevin käsin nappaat purkista lääkkeet, elät pysähtyneessä omassa olotilassasi, ilman mitään oikeaa kontaktia muuhun elolliseen elämään.
Mutta ihan miten vaan, oma on päätöksesi, valintasi, joka viitoittaa nyt tien sille loppuelämälle.
En tiedä syytä, mikä ajaa tähän tilanteeseen. Mikä on syy, mikä seuraus. Voin vain arvella mututuntumalla, kun en kerta tutkimuksiinkaan pääse. Epäilen vahvimmin mahdollista add:ta. Tiedän kyllä tekijöitä, jotka edistävät masennusta ja millä tavoin voi pyrkiä ylös. Tarkkaavaisuuteni on silti aina ollut hakoteillä ja uskoisin, että kaikki ongelmani johtuvat tarkkaavaisuusongelmista, eikä niin, että tarkkaavaisuusongelmat olisivat masennuksen seurausta. Tarkkaavaisuudessani on ollut häikkää silloinkin, kun minulla on mennyt hyvin. Tarkkaavaisuusongelmien syy on yhä auki. Ja se tulee olemaan niin pitkään auki, ennen kun sen syy saadaan selvitettyä. Mietiskelemällä en sitä syytä selville saa. Ja tiedän myös, ettei tämä kirjoittelukaan mahdollisesti auta. Toisaalta olenhan minä aikoinaan nettikirjoittelujen kautta saanut apua terapiaan hausta ja siitä, miten sinne hakeudutaan, ettei siis kaikki kirjoittelu tänne turhaa ole. Olen myös oppinut paljon syyseuraussuhteita jne. Edelleen on ratkaisematta se, miksi tarkkaavaisuuteni ja myöskin muistini on mitä on. Uskoisin, että huono muistini on jotenkin kytköksissä tarkkaavaisuushäiriön kanssa. Minulla ei tänä päivänäkään ole mitään diagnoosia mistään, enkä niitä voi itse itselleni antaa. Joka tapauksessa päässäni on jotain häikkää.
Psykiatrikäynti meni siis vähän hukkaan, kun psykiatrille ei selvinnyt ongelmasi. Millaista asiaa hänelle sitten juttelit? Kerroitko ahdistuksesta, uniongelmista, itsemurha-ajatuksista?
Itse asiassa siis etsit syitä ulkopuolelta, etsit jotain kemikaalitasapainottomuutta syyksi sille, että voit huonosti. JOtain joka selittäisi sen, että sisältäsi puuttuu jotain.
Tiedätkös ihminen on toisaalta vaikea otus, mutta toisaalta hyvin yksinkertainen.
Sinulta puuttuu se jokin, jota haet sitten ulkopuolelta. Se, mikä sinulta puuttuu, on Jumalan mentävä aukko sinulla sisimmässäsi, sydämessäsi.
Eli kun/jos joudut/pääset siihen pisteeseen, että olet valmis ihan mihin vain, niin huuda Herraa avuksi. SItten kun olet vajonnut niin pohjalle, että et jaksa enää edes hengittää.
Mutta toinen kysmys on sitten se, että oletko valmis nousemaan, ottamaan vastaan haasteita, pääsemään jopa töihin, löytämään ehkä jopa jonkun läheisen ihmisen, ehkä jopa perustamaan perheen. Tosin se vaatii sinultakin jotain.
Vai onko niin,. että kaikki on ihan mälsää, tylsää, harmaata, marraskuu, paskaa, loskaa, ei jaksa, ei jaksa..... eli ihan normaalia suomalaisen ihmisen syksyä.
Ja kirjoituksistasi päätellen, et todellakaan ole kovinkaan häiriintynyt, nimittäin teksti on senllaista, että et ihan tyhmimmästä päästä ole, kirjoituksesi ihan kelvollista, pohdiskelevaa, analyyttista ja rikastakin tekstiä kielellisesti, kirjoitat paljon jne.
Eli olet yksinäinen, sinulla on paljon sanottavaa, sekä kaipaat oikeastaan vain kuuntelijaa.
Ratkaisuja ei oikeastaan kukaan näihin tilanteisiin tuo, vaan ne on löydyttävä sinusta itsestäsi. Älä etsi sis vain vikoja, ongelmia, häiriöitä, etsi hyviä asioita.
Haluaisit vain diagnoosin, vaikka "ongelma" on kuitenkin yleinen syyskaamos yhdistettynä yksinäisyyteen ja tyhjään sisimpään.
Pillerit eivät korjaa kaikkea, monesti ne ovat pahan alku ja juuri, jotka estävät kirkkaan mielen toiminnan.
Mutta apua on, ota vastaan.
Ei et saa...
puuska noin joka toinen kuukausi ja teet asiasta aina uuden aloituksen. No sehän tuossa on myönteistä, että suunnittelet ja suunnittelet, mutta et koskaan saa aikuiseksi toteuttaa aikeitasi. Mitähän jo ottaisit haulikon ja jonakin päivänä rohkeasti vain pamauttaisit aivosi seinälle?
En tee sitä ratkaisua aseella. Enkä tee päätöstä todellakaan hätäisesti. Olisin ehtinyt tappaa itteni monta kertaa. Uskoisin, että syy jatkuviin ongelmiini on jossain pienessä jutussa. Mun päässä siis toisinsanoen mahdollisesti viiraa. Kun en aina pysy silleen kartalla. On pehmeämpiäkin tapoja hoitaa ittensä pois. Mutta kuten aiemmissa postauksissa olen sen jo todennut, itsemurha ei ole minulle helppo ratkaisu. Siksi kai vieläkin täällä elelen. Ongelmani eivät ole kadonneet yhtää minnekään.
KERTOKAA TE, KETKÄ TIEDÄTTE, MITEN VOIN VAATIA PÄÄSTÄ TUTKITUTTAMAAN PÄÄNI. OLEN IHAN SATAVARMA, ETTÄ MINULLA VIIRAA, MUTTA MIKSI MINUA EI OTETA TOSISSAAN? Aivofilmit jne. Sen verran olen elämäni aikana päässyt itseäni tutkimaan, että selvisi, että toimintakyvyssäni on selkeitä puutteita ja että minulla saattaisi olla add tai jokin muu tarkkaavaisuuteen vaikuttava häiriö. Näillä papruillakaan minä en neurologisiin tutkimuksiin päässyt. Samaisissa papereissa todettiin, että kognitiivisesta psykoterapiasta voisi olla apua minulle. Ja suositellaan jatkotutkimuksia. Tämä lysti kustansi 500 euroa ja sen maksoi kela. Jatkotutkimuksiin en olisi enää tukea saanut ja ne olisivatkin maksaneet jo paljon paljon enemmän.
Myy se läppärit ja rupea kstdeleen töitä. Tempase aluksi kunnon lärvit ja heitä lääkkeet hevonkuuseen. Suotta täällä jatkuvasti valitat, juttusikin ovat kuin suoraan pdykistrin käsikirjasta. Marraskuu on kuista julmin, tiesi jussi vareskin, vielä olis vajaa tunti aikaa...
pua aivot pellolle. Sillä tuosta jokakuukautisesta riekkojasta päästäisiin.
En hoida itteäni pois ampumalla. Jos itsemurhaan päädyn, käytän pehmeämpiä keinoja. Tiedän kyllä, millä tavalla itseni hoitaisin pois. Mutta kun tuo helvetin pelko vielä pitää minut täällä.
Minusta alkaa tuntumaan, että tämän jutun aloittaja on sama, kuin joitain aikoja sitten naishenkilö, joka kertoi ettei ole rahaa eikä työtä ja joutuu nälkäisenä ja sairaana uskovana muka prostituoidun töihin.
Häntä sitten yritettiin auttaa joka taholta ja paapoa oikein, mutta aina vaan lyttäsi turhana meidän auttamiskeinot.
Kun sitten laitoin liudan linkkejä, jossa lueteltiin runsaasti hänen asuinalueensa ruuanjakelupaikkoja, tämä henkilö hiljeni täysin ja arvasin oikein: hän olikin provo ja epäilen että tämäkin on joko eri tai sama PROVO.
Onpa innokasta nuijimista! Ilmeisesti täällä on todettu myllyterapia tehokkaimmaksi hoitomuodoksi.
Hei, et ole terve. Kyseessä on fyysinen sairaus - verikokeista lisäkilpirauhanen hyvä tarkistaa. Vaadi ehdottomasti tarkat tutkimukset - terveyskeskuksesta lähete erikoislääkärille - luultavasti kannattaa aloittaa endokrinologin luota.
Jos syöt joitakin lääkkeitä, googlaa lääkkeen nimi tuoteseloste, ja lue tarkkaan haittavaikutukset.
Fyysistä puoltakin on tutkittu. Olen käynyt verikokeissakin. Verestä otettiin useita arvoja. Arvot olivat hyvät. Päädyin verikokeisiin, kun rutiiniterveystarkastuksessa selvisi, että hemoglobiini on vajonnut hälyttävän alhaiseksi, vaikka ravitsemuksessa ei ollut tapahtunut mitään muutoksia. Minulta tutkittiin myös suolistokin perinpohjin. Ruoansulatus toimii niin kuin pitääkin. Mutta missä mättää, kun siitä huolimatta elimistöni ei jotenkin saa hyödynnettyä esimerkiksi rautaa. Minähän syön paljon mm. verilättyjä ja maksaa. Myös tilliä ja persiljaa on lautaseltani löytynyt. Tosin kohta joudun siirtyy johonkin purkkihernekeittoon, jos tilanne ei tästä parane.
Tutkimukset maksoivat minulle yhteensä 200 euroa eikä niihinkään ollut helppoa päästä. Ja näistä tutkimuksista ei selvinnyt mitään. Ekg:kin oli hyvä. Olen saanut noiden tutkimusten ansiosta suljettua monia vaihtoehtoja pois, mutta varsinainen syy yhä selvittämättä.
En päässyt HUS:in kautta neurologisiin tutkimuksiin, koska ei ole kuulemma syytä epäillä, että minussa olisi mitään häikkää. Ja tässäkin Husilta tulleessa kirjeessä suositeltiin normaalia psykoterapiaa.
Jos en ole tähänkään päivään mennessä saanut selvitettyä, mikä on se ihan alkuperäinen syy vaikeuksiini, elämäni tulee olemaan jatkuvaa rimpuilua. Tänään Hesarissa oli muuten vallan hyvä mielipidekirjoitus eräästä ahdistuneesta ja masentuneesta, kuinka hän ei kovankaan uurastamisen jälkeen saanut apua. Hänelle vain tarjottiin lääkkeitä, jotka eivät auttaneet. Näin sitten tämä henkilö päätti lähteä hakemaan apua huumeista ahdistukseen. Tässä linkki mielipidekirjoitukseen: http://www.hs.fi/paivanlehti/01112016/a1477890314410
Oletko kokeillut/ajatellut viljan osuutta asiaan? Nimittäin viljalla on todettu - ei ainoastaan nimellä keliakia - vaan muutenkin - melkoisenkin dramaattisia vaikutuksia mm. ihmisen psyykkeeseen, väsymykseen, yleiseen terveyteen, tulehdusalttiuteen ja ravintoaineiden imeytymiseen. Jotkut keliakikotkin sanovat, että jos he saavat viljaa, he tuntevat jopa psykkisiä oireita; levottomuutta, ahdistusta ja huonovointisuutta sekä masennusta.
Nähtävästi sinulla kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siihen on olemassa hyvät lääkkeet. Eiku lääkäriltä sopivat lääkkeet ja menoksi.
Olen itekki miettinyt, voisko mulla olla bibolaarihäiriö. Sekamuotoinen sellainen mahdollisesti. Minulla kun ei ole mitään maniavaiheita lainkaan. Sekamuotoisessa kaksuuntaisessa mielialahäiriössä manian ja masennuksen oireita voi olla yhtäaikaa. Voit olla holtiton tai turhan huoleton jossain asiassa. Haet pikaista tyydytystä ja sulta puuttuu sinni hoitaa asioita loppuun saakka. Kun holtittomuutesi takia teet virheitä tuon tuosta, masennut. Perinteisessä kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä masennus ja maniajaksot vuorottelevat. Maniassa menee lujaa ja elämä voi olla suorastaan kuin olisi taivaassa. Mania voi olla lievempääkin, mutta tuossa tilassa yleensä toimitaan hyvin huolettomasti, josta sitten kärsitään debisvaiheessa. Debisvaihe voi tulla sittenkin, vaikkei olisi mitää syytä debikseen. Itellä debistä aiheuttaa puhtaasti tarkkaavaisuudestani johtuvat ongelmat... Eli niiden seurauksena masennun. Ite pitäisin mahdollisena, että mulla saattaisi olla sekamuotoinen bibo.... Tosin ilman harhoja ja harhaluuloja. En ole koskaan nähnyt mitään harhoja ja muutenkin olen aina hyvin rationaalinen. Nämä ovat käyneet selviksi myös kaikilla terapiakäynneillä ja testeissäkin. Looginen ajatteluni eri aikakausina on aikalailla sama. Mitä nyt masentuneena aivoni käyvät vähän hitaammalla.
Yhdelle psykologille sanoin, että epäilen myös bibohäiriötä itselläni... Hän siihen, että näiden kaikkien käyntien perusteella voin sanoa, että sinulla ei välttämättä ole sitä, joten en suosittele tutkimuksia, koska ne maksavat ja niihin on vaikeaa päästä.
Kuitenkin vaadin sinne pääsyä, hän laittoi lähetteen, mutta sieltä tuli sit vastaus, etten pääsekään.
Tunnen muutamia bibohäiriöisiä ja tunnistan niissä jonkin verran samoja piirteitä, mitä minussa. Silti eniten epäilen omalla kohdallani add:ta.
Kaikissa on kaikkia piirteitä, ja diagnoosin merkityshän on vain lääkityksessä, ei muuten. Mutta varoittaisin lääkeistä - yllättäen lähes jokaisen lääkkeen sivuvaikutus on se johon sitä määrätään. Eli koetko, että kaipaat kuitenkin jotakin lääkitystä? Miten selvyys tilanteesta parantaisi sinut?
RY seuroihin, seurakunnan etteen selitykset, ja esirukouksia myös suviseuroissa...................
Siitä se kaikki asiat paranee hengellisillä menoilla......
Tuo aloittaja taitaa olla itse seonnut psykiatri, psykologi kirjoitustensa perusteella. Tavallisen hullun sanavarastoon eivät kaverin käyttämät ilmaisut kuulu. Jos nyt ei atri tai logi, niin miten olis paatti? Helevetin peleko hengisä pittää? Jos noin on, niin eikun pelekoa lissää. Siinäkö pitkän iän salaisuus?