Yliopistossakin?

Moikkavaanjeps

Viime vuonna aloitin yliopiston ja olin menevänä mukana tapahtumissa ja järjestämässäkin niitä. Tutustuin moniin ihmisiin ja sain jopa opintojeni tiimoilta seurustelukumppaninkin. Opinnotkin sujuivat kepeästi ja opintopisteitä tuli paljon. Kaiken kaikkiaan tuntui, että hei tämähän sujuu. Kunnes minulle selvisi, että vanhemmat opiskelijat olivat ottaneet minut silmätikukseen ja puhuvat minusta pahaa selän takana. Edelleen on kovin lannistunut olo, kun kukaan ei edes päin naamaa pysty minulle sanomaan, mikä minussa on sellaista, mikä saa aikaan tällaisen reaktion. Onko kenties niin, että kerran koulukiusaaja on aina koulukiusaaja? Olen sitäpaitsi kaikin puolin tavallinen ihminen. Olen kyllä luonteeltani kovin avoin ja minulle ei tuota ongelmia puhua asiasta kuin asiastakaan puolituttujen kanssa. Ulkonäköäni on jopa kehuttukin monesti ja olen kohtalaisen älykäs. Tästä syystä en ihan ymmärrä, miksi minua paljon vanhemnat tytöt/naiset näkevät niin paljon vaivaa saadakseen minulle pahan olon. Siinä he kyllä ovat onnistuneetkin ja olenkin jättäytynyt pois ainejärjestöjutuista. On minulla kavereita muuallakin. Yksinkertaisesti on paha olo siitä, että kun viimein pääsin opiskelemaan haluamaani alaa, en olekaan tervetullut.

4

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedetään

      Nainen on susi toiselle.

    • Esups

      Hui vitun kamala, joku sano pahasti ja tuli paha mieli. Kannattaa heti kertoa äidille, niin voit taas nukkua yösi rauhassa.

      Kovin lapselliselta vaikutat yliopistoon. Siitä se kiusaaminenkin varmaan johtuu.

    • Oma kokemukseni on, että jotkut naisvaltaiset paikat ovat oikeita selkäänpuukottajien ja kiusaajien pesäpaikkoja ja sekä tekijöinä että uhreina ovat naiset. Ehkä on hyvä totutella siihen jo yliopistossa...

    • Jarkkoöeh

      Jos olet kaunis, älykäs ja opinnoissa menestyvä niinkuin kerrot, niin ehkä nämä kiusaajat on kateellisia sinulle. Jospa he kokee alemmuudentunnetta ja yrittävät vetää sinua omalle tasolle etteivät itse näyttäisi niin huonoilta.
      Olen mies ja minua kiusattiin rankasti kouluaikoina, koska olin hyvä oppilas. Kiusaaminen loppui kun lopetin päntäämisen ja aloin urheilla ja nostaa punttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe