Seikkailut

Yhdeillan juttu oli sinetti sinkkuudelle..
Se oli vapauden pano :)
Siitäkin olisin saanut sidottua itseni uuteen mieheen mutta en halua..
Haluan olla vapaa!
Tiedätkö?
Seksi ei ollut erikoista, eihän siinä ollut tunteita.. Humalatila voimakas ja sielu riekaleina..
Silti, se oli tehtävä koska halusin.
Ei huonoa omaatuntoa (vähän)
Ei muistelemisen arvoinen (vähän)
Kauniin järvimaiseman ympäröivänä alastonuinnille tuntemattoman miehen kanssa, auringon säteet sädehtivät veden pinnasta, helteinen kesä ja lämpö hyväili paljasta ihoa..
Vesi oli kylmää, mutta se ei näyttänyt miehen varustukselle aiheuttavan minkäänlaista vaikutusta, minä taisin aiheuttaa suurentunutta vaikutusta suurissa määrin..
Hän istui laiturille, mä hyppäsin syliin hajareisin, huulille annoin päästä, en kuitenkaan sisään asti.
Kiusoittelin, ;)
Päätimme kuitenkin lähteä rauhallisemmalle paikalle ja metsään, pehmeän sammalmättään päällä yhdyimme kolme kertaa..
Luonnossa, luonnollisesti.
Ai että, en kadu..
Vaikka hänen tilalleen olisinkin ottanut mieluusti erään toisen.
Eikä se kolme kertaa päivän hämärtyessä ollut riittävästi, jatkoimme sisätiloissa yöhön asti..
Puolenyön aikaan nälkä oli huutava, makkaraa grillattiin ja vieläkin olisi mies halunnut päästä puuhiin..
Sanoin ei, nyt menen nukkumaan..
Mitenkäs teidän seikkailut?
573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mietin vaan että meneekö kaikki aika ikävöidessä jotain? Onko se oikeasti sen arvoista että ikävöit ja olet huolissasi kun elämäsi menee sormien välistä valuen kankkulan kaivoon?

Äänestä

Juu, ei siis seikkailuja?
Odotatte ja ikävöitte ja elätätte toiveita koko elämänne jostain henkilöstä joka ei tunne samoin..että jos hän kuitenkin tuntisi samoin ja jos hän kuitenkin joskus tulisi ja ottaisi yhteyttä.
Ok

Äänestä

Kun siltä tuntuu.

Äänestä

Miehet on perseestä

Äänestä
  • Ei ne ole..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TosiTosi kirjoitti:

Yhdeillan juttu oli sinetti sinkkuudelle..
Se oli vapauden pano :)
Siitäkin olisin saanut sidottua itseni uuteen mieheen mutta en halua..
Haluan olla vapaa!
Tiedätkö?
Seksi ei ollut erikoista, eihän siinä ollut tunteita.. Humalatila voimakas ja sielu riekaleina..
Silti, se oli tehtävä koska halusin.
Ei huonoa omaatuntoa (vähän)
Ei muistelemisen arvoinen (vähän)
Kauniin järvimaiseman ympäröivänä alastonuinnille tuntemattoman miehen kanssa, auringon säteet sädehtivät veden pinnasta, helteinen kesä ja lämpö hyväili paljasta ihoa..
Vesi oli kylmää, mutta se ei näyttänyt miehen varustukselle aiheuttavan minkäänlaista vaikutusta, minä taisin aiheuttaa suurentunutta vaikutusta suurissa määrin..
Hän istui laiturille, mä hyppäsin syliin hajareisin, huulille annoin päästä, en kuitenkaan sisään asti.
Kiusoittelin, ;)
Päätimme kuitenkin lähteä rauhallisemmalle paikalle ja metsään, pehmeän sammalmättään päällä yhdyimme kolme kertaa..
Luonnossa, luonnollisesti.
Ai että, en kadu..
Vaikka hänen tilalleen olisinkin ottanut mieluusti erään toisen.
Eikä se kolme kertaa päivän hämärtyessä ollut riittävästi, jatkoimme sisätiloissa yöhön asti..
Puolenyön aikaan nälkä oli huutava, makkaraa grillattiin ja vieläkin olisi mies halunnut päästä puuhiin..
Sanoin ei, nyt menen nukkumaan..
Mitenkäs teidän seikkailut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu