http://mvlehti.net/2016/10/19/video-helsingista-ilmajoelle-muslimeja-pakoon-lahtenyt-aiti-avautuu/
Ne oikeat "mamut" ovat Afrikasta, Afhanistanista ja yleensä islamilaisista maista tulevaa väkeä. Kielitaito on olematon, eivät edes osaa länsimaisia aakkosia, eivätkä usein edes oman kotimaansakaan aakkosia.
Tämä mamu-porukka on se kallis ja hankala ryhmä. Viime vuonna tulleet 33.000 mamua tarvitsivat 1.5 miljardia euroa Valtion kassasta rahaa. Näiden lisäksi oli vielä edellisten vuosien mamut. Sen lisäksi on Suomen kansallisuuden saaneita mamuja, jotka monet eivät ole tulohetkestään lähtien, 10..15 vuoden takaa olleet päivääkään töissä. Juuri Hesari kertoi yhdestäkin tyällaisesta irakin isästä, joka istui kotonansa.
Mamujen ylläpito maksaa siis noin 1500 miljoonaa uusien mamujen suhteen, ja noin 1.000 miljoonaa noiden "vakiintuneiden" mamujen kanssa. Kaikki tämä raha otetaan velkana ulkomailta.
____
Juuri tämä toimettomien mamujen invaasio on se joka rassaa. Tänä vuonna tätä turvapaikkasakkia on tullut jo 7.000 henkeä. Turvapaikan saa ehkä kolmannes, mutta uutta ja uutta väkeä tukkii koko ajan maahan.
Pysyvät, kiinteät kulut ovat miljardiluokkaa vuositasolla. Karjalan evakon pojan, pääministeri Sipilän toimilla tämän summan annetaan kasvaa rajattomasti.
Ne oikeat "mamut" ovat Afrikasta, Afhanistanista ja yleensä islamilaisista maista tulevaa väkeä. Kielitaito on olematon, eivät edes osaa länsimaisia aakkosia, eivätkä usein edes oman kotimaansakaan aakkosia.
Tämä mamu-porukka on se kallis ja hankala ryhmä. Viime vuonna tulleet 33.000 mamua tarvitsivat 1.5 miljardia euroa Valtion kassasta rahaa. Näiden lisäksi oli vielä edellisten vuosien mamut. Sen lisäksi on Suomen kansallisuuden saaneita mamuja, jotka monet eivät ole tulohetkestään lähtien, 10..15 vuoden takaa olleet päivääkään töissä. Juuri Hesari kertoi yhdestäkin tyällaisesta irakin isästä, joka istui kotonansa.
Mamujen ylläpito maksaa siis noin 1500 miljoonaa uusien mamujen suhteen, ja noin 1.000 miljoonaa noiden "vakiintuneiden" mamujen kanssa. Kaikki tämä raha otetaan velkana ulkomailta.
____
Juuri tämä toimettomien mamujen invaasio on se joka rassaa. Tänä vuonna tätä turvapaikkasakkia on tullut jo 7.000 henkeä. Turvapaikan saa ehkä kolmannes, mutta uutta ja uutta väkeä tukkii koko ajan maahan.
Pysyvät, kiinteät kulut ovat miljardiluokkaa vuositasolla. Karjalan evakon pojan, pääministeri Sipilän toimilla tämän summan annetaan kasvaa rajattomasti.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nivalassahan luetaan kulttuurilehteäkin perinteisen Maaseudun Tulevaisuuden lisäksi, niin se sivistys leviää sinnekin!
Joku käväs jossain ommaa pitäjää kauempana ihimettelemässä maaliman menua, ja tylsää oli, piti lukia jotain.
On se hyvä ett joku edes uskaltaa näistä puhua ja ottaa kantaa.
Iso osa kansasta on semmoisia hiirulaisia jotka ei uskalla ottaa mitään kantaa tuohon ongelmaan.
Et sitten uskaltanut ottaa kantaa? Hiirulaisia kyllä voit kommentoida.
Toivottavast alottajan ahitusta helepotti nimimerkin takaa paskaa nakella,elä pelekää kyllä ne lestoiksi kääntyy.
Asiallisesti, jos on rehellisesti asioista selkeä mielipide,niin pitää julkisesti oikella foorumilla asiaansa ajaa.Luuserit netissä huutelee.
Oikea nivalainen huutonsa vastaa.
On ainakin annettu tietoa siitä mitä on tulossa, sitten on hiiren turha vinkua kun on kissan perseessä. Ollaan saamassa uusi puolue joka ei tee samaa virhettä kuin persut tekivät. Persuthan ovat tuhonneet itse itsensä pettämällä äänestäjänsä.
Tavallinen kansa voi tuoda näin sosiaalisen median kautta julki reraaliajassa raadollisen totuuden. On yhä vaikeampaa yrittää peitellä kansalta kieroilua jota valtaeliitti harrastaa kansan manipuloimiseksi. Hiirulaisetkin voivat nimettöminä äänestyskopissa päättää omasta kohtalostaan. Ei tarvitse demokratiassa ilmoittaa "virallisilla"pastoilla ketä äänestää.
Kyllähän tämä nopea, vapaa tiedonliikkuvuus ärsyttää vallanhurmiossa eläviä paskaläjiä.
https://www.youtube.com/watch?v=UY4Ny02LkZ4&feature=youtu.be
Vievät kuin pässiä narusta.
Mitä vittua, mistä tuo akka on poissa? Nivalasta?
https://www.riemurasia.net/video/Karpolla-on-asiaa-Mustalaiset-naapurissa/87468
Lujille ottaa viranomaisten puuttuminen, alkaako tuntumaan tutulta nykysuomessakin. Pitää vain kertoa tuhansilla.
http://mvlehti.net/2016/11/17/paivan-video-musliminainen-pesee-keittiota/
Kyllä se siitä,aika hyvin on sähkökoneetkin suojattu kun ei töppöset oikene. No vähän remonttihommiahan on tuosta tulossa mutta onhan kyllä luvattu korkeammallakin taholla työllistävästä vaikutuksesta. Suomi nousuun.
https://www.youtube.com/watch?v=YQ9zv3hsMsY
Suomitekstitys
Tämän mukaan http://web.archive.org/web/20170106160000/http://www.thereligionofpeace.com/ kohdassa "Picture of Week" kerrotaan että "viime vuonna (siis vuonna 2016) Islamilainen terrorismi iski ainakin 2474 kertaa yhteensä 61 eri maassa, murhaten noin 21237 ihmistä. Muiden maailmanuskontojen osuus oli noin neljä kappaletta kuolonuhria."
https://www.youtube.com/watch?v=3ePX5T43PTs
Suomalainen Islam asiantuntija kertoo salatun totuuden islamista.
https://www.youtube.com/watch?v=H-CqJYzDSI8
Faktaa invaasioista.
Poliisi kertoo https://paavotajukangas.com/2017/02/04/orebrolainen-poliisi-kertoo-totuuden-yhteiskunta-on-hajoamassa/
Youtuubessa hakusanalla. Shariaa Tanskan moskeijoissa.
Katsokaa niin tiedätte mitä näiden silmien takana olevissa aivoissa ajatellaan meistä, olemme vain hyväksikäytettävää roskasakkia.
Poliisi tuo kongolaisen Suomi Ensin leiriin somalijengi
Käsi ylös jos joku voi nauramatta katsoa.
https://www.youtube.com/watch?v=9AV1dSVFEA0
Tervejärkistä puhetta.
http://mvlehti.net/2017/01/08/james-hirvisaari-allekirjoitti-ensimmaisen-kannattajakortin-ilja-janitskinin-presidenttiehdokkuuden-tukemiseksi/
Vaikkei haluaisikaan iljaa presidentiksi kirjoittakaa kannattajakortti ihan vain vittuilunn vuoksi kaikille suvakeille.
En valita, mut oma mielipiteeni se, että kantasuomalaiset ovat suurin uhka kaikelle kehitykselle, sillä antakaas kun selitän...
Ensinnäkin kantasuomalaiset vihaavat mm homoja, sosiaalituilla roikkuvia(eikä ainoastaan mamuja), pakolaisia, eliittiä, ruotsalaisia, venäläisiä jne jne...lista loputon, johon kantasuomalaiset kohdistaa vihansa.
Ei millään pahalla.
En valita, mutta tämä on totuus.
Toki en ole sokea eli kyllä terrorismin kanssa pitää olla varpaisillaan.
Poliisit kyllä jatkuvasti tekee kovasti töitä ehkäistäkseen sen tuloa Suomeen.
Kai toi kommentti oli vitsi tai provo tai jotain? Olen kantasuomalainen eikä kukaan tuntemani toinen kantasuomalainen vihaa homoseksuaaleja tai ulkomaalaisia saatikka sosiaalituilla eläviä. Varmasti jotkut vihaavat mutta veikkaan että se ryhmä on nykyään aikas pieni ja kenties heilläkin on syitä siihen. Ellei sulla siis ole jotain faktaperäistä todistusaineistoa näistä tapauksista ja eikös nekin ole niitä ”yksittäistapauksia”;)
Okei sorruin yleistykseen.
Ei sovi yleistää.
Sama asia mamuasioissa eli jotkut yleistää pakolaisasioissa eli joijenki mielestä kaikki mamut ois pahoja, mikä ei ole totta vaan silloin kyseinen henkilö sortuu yleistykseen.
En toki yleistä. Itse oon tavallinen suomalainen, mutta uskon kyllä nykyiseen poliittiseen järjestelmään.
Aina voisi päättäjät parantaakin eli hieman parantaa huonossa asemassa olevien tilannetta, mutta on edelleen lottovoitto syntyä Suomeen.
Tosin aika moni tavallinen kansalainen on tästä suuttunut vähän liikaa, kun heidän mielestää päättäjät kyykyttävät liikaa.
Ei liika vihaaminen ole hyvä asia, jos nousee kapinaan.
Silloin voi saada kunniansa esim mamut.
Ihte lähden noissa mamuasioissa ihmisoikeudet edellä ajattelutavalla.
On heillä oikeus saada turvapaikka, jos ovat hädässä.
Mielestäni hyvä ihminen ajattelee näin.
Ne oikeat hädänalaiset ovat siellä lähtömaissa NAISET JA LAPSET. Tänne on tullut hyväkuntoiset nuoret miehet loisimaan loppuelämäkseen Suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Täysiä huijareita,luusereita, röyhkeitä työtä vieroksuvia paskahousuja.
Irakin pääministeri on pyytänyt näitä tulemaan takaisin jälleenrakentamaan omaa maataan. Mutta eihän nämä nyt töihin mene kun täällä raha juoksee eikä tarvitse itse juosta. Ajatelkaa nyt järjellä näitä asioita.