Kekseliäs ja herkkä, ihana mies

Perheenisä Akseli keksi rintaliiveihin uuden ominaisuuden – tienasi 5,5 miljoonaa euroa

Akseli Reho lunastaa nyt vaimolle antamaansa lupausta ja keskittyy kotitöihin.
Satakunnan suurituloisin oli viime vuonna Akseli Reho. Hänen verotettavat tulonsa olivat lähes 5,5 miljoonaa euroa. Suuri osa oli pääomatuloja: 5,3 miljoonaa euroa.

Rehon miljoonat tulevat yrityskaupoista. Hän myi perustamansa ja puoliksi omistamansa älyvaateyrityksen vuosi sitten amerikkalaisille.

Reho perusti Clothing -yrityksen vajaa 20 vuotta sitten. Ajatuksena oli yhdistää tekstiili ja elektroniikka.

– Huomasimme, että vaatteisiin on tehty hämmästyttävän vähän keksintöjä. Vaate on kuitenkin tuhansia vuosia vanha juttua ja sitä käyttävät kaikki maailman ihmiset.

Reho ajatteli, että elektroniikan avulla voi luoda vaatteisiin uusia ominaisuuksia. Ominaisuudet liittyvät ihmisen fysiologiseen mittaamiseen.

Yritys kehitti muun muassa naisille urheilurintaliivit, jotka mittaavat käyttäjästä erilaisia tietoja urheilusuorituksen aikana.

Tekstiiliyritys kasvoi nollasta 10 miljoonan euron liikevaihdon yritykseksi. Myyntihetkellä se työllisti 40 henkeä Kankaanpäällä ja sillä oli 300 henkeä työllistävä Kiinan tehdas.

– Ajattelimme, että olemme hyviä iduttamisessa ja asian alkuun panemisessa. Joku muu on varmaan hyvä siinä, kun yrityksen pitää tehdä miljardibisneksessä.

”Kankaanpäässä ei paljon rahaa kulu”

Nyt Reho lunastaa vaimolle antamaansa lupausta: hän jättäytyi pari kuukautta yrityskaupoista sapattivapaalle.

– Perhe on joustanut kovasti Clothing -tarinan puitteissa. Lupasin vaimolle, että tulen vuodeksi hoitamaan lapsia ja tekemään tekemättömiä juttuja.

Olen siitä erikoinen tapaus, että baarissa olen käynyt viimeksi joskus neljä vuotta sitten. Lasten kanssa pyörin ja kavereiden kanssa olen tekemisissä.
Perheessä on kolme lasta. Päivät kuluvat, kun lapsia vie hoitoon ja harrastuksiin. Yksi on kouluiässä, kaksoset ovat viisivuotiaita.

(KUVA: Reijo Hietanen)

Miljoonaomaisuus ei ole sotkenut Rehon päätä eikä elämäntyyliä. Hän käyttää kymmenen vuotta vanhaa puhelinta ja käy polkupyöräretkillä. Paras on, kun voi käydä laavulla nuotiolla.

– Ei täällä Kankaanpäässä rahaa paljon kulu, mutta kyllä tuolla rahalla oma vapauttava tai rauhoittava vaikutuksensa on.

Selkään taputtelijoista ei ole vaaraa.

– Olen siitä erikoinen tapaus, että baarissa olen käynyt viimeksi joskus neljä vuotta sitten. Lasten kanssa pyörin ja kavereiden kanssa olen tekemisissä.

Akseli Reho aikoo perustaa uuden firman, kun hän ensin on lunastanut vaimolle antamansa sapattilupauksen.

– Olen tällainen herkkä keksijäluonne. Nautin tilanteesta, että pääsen taas aloittamaan jotain uutta puhtaalta pöydältä. Sen pitää olla jotain oman intohimon mukaista.

Uuden pitää olla sellaista, että työhön voi huoletta suhtautua niin, että sitä tehdään 10–15 vuotta.

Ketkä Suomessa oikeasti maksavat verot?

Lue kaikki uutiset tuloista ja veroista täältä.

Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta täältä.
052
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TÄLLAISIA-enemmän- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu