Kirjoituksen pituudesta

Olen kirjoittanut 38 A4 arkkia. Paljonkohan tuo olisi kirjana? Olisiko tarpeeksi pitkä nuortenromaanin käsikirjoitukseksi? Kyseessä on rohkea kokeilu, ei mikään sellainen käsikirjoitus mikä nuortenromaaneista yleensä tulee mieleen.
12877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Novelli pituus, vaikka sitten rivivälillä 1. Kirjana olisi vain parikymmentä-vajaa kolmekymmentä sivua, eli ei olisi taloudellisesti eikä tarinallisesti kannattavaa.

Novellipituudet ovat tuonne 150 sivuun/riviväli 1-1.5-2 ja romaanit eli "kirjat" 200 sivusta eteenpäin 400/500 sivuun, 1.5-2 rivivälillä.

Aloittelevan kirjoittajan/tulevan kirjailijan olisi hyvä ymmärtää, että novellin rakenne on eri kuin täysmittaisen romaanin, joten lähtökohtaiseti pitää tietää kumpaa tyylilajia kirjoittaa. Novellista ei saa vain sanoja, esim. tyhjiä adjektiiveja, lisäämällä romaania.

Jos kyseessä on rohkea kokeilu kuten sanot, niin mikään ei estä lähettämästä kyseisiä "makupaloja"/täysmittaisen romaanin ensilukuja/avain kohtauksia kustantamoille tunnustelu mielessä kartoittamaan kiinnostusta. Esim. sähköposti tai twitter-muotoiset tarinat olisivat juurikin pop, jolloin vanhanaikaiset sanamäärät rajoitteet eivät niinkään pätisi.

Mutta jos on puhtaasti "vanhanajan" nuortennovelli, niin ura/kaupallisesti olisi hyvä, että sinulla olisi 2-4 samanmittaista 30-40 sivuista NUORTENNOVELLIA valmiina ennen kuin lähdet neuvottelemaan kustantamojen kanssa. Kustantaminen on kuitenkin ensisijaisesti kaupallista toimintaa, joten kirjailijan tehtäväksi jää tarjota kustantamoille mahdollisimman valmista tuotepakettia, jonka he puolestaan voivat lykätä markkinoille kuluttajille ostettavaksi mahdollisimman pienellä vaivalla ja kustannuksella. "Epätyypillisestä" 30-sivun kirjasta on kustantamoille enemmän kuluja kuin tuottoa, jopa varmojen ja tunnettujen kirjailijoiden kohdalla. Pikemminkin pyri siihen, että teet kustantamoille mahdollisimman helpoksi investoida juuri sinun teokseesi. Eli tutki suosikkikustantamoidesi julkaisemien novellien/romaanien pituuksia/sanamääriä.

Äänestä

Muistelen lukeneeni jostain että yksi sivu on 1500 merkkiä. Eli jaa merkkimäärä tuolla niin saa arvion sivumäärästä.

Äänestä

Minun julkaistuissa (aikuisten) kirjoissani on molemmissa ollut noin 25 000 sanaa. Tekstisi sanamäärän näet Wordistä.

Jos sinulla on noin 300 sanaa per liuska, sanoja on yhteensä vajaat 12 000. Riittäisikö nuortenkirjaan? En tiedä, en ole kustantaja. Mutta pituus ei koskaan ole julkaisuperuste tai julkaisun este. Jos tekstisi on kiinnostava, sitä luultavasti pyydetään laajentamaan. Jos se ei ole kiinnostava, voit kirjoittaa vaikka 100 000 sanaa, eikä sitä kuitenkaan julkaista.

Ehkä sinun kannattaa tarjota kässäriäsi parille-kolmelle valikoidulle ksutantajalle ja tunnustella palautetta. Jos he iskevät kiinni, hyvä. Jos eivät, tee lisää töitä kässärisi kanssa tai aloita uusi.

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta kyselen kuinka monta sivua nämä sinun 25 000 sanaa ovat vastanneet kirjoiksi painettuina?

    Äänestä

  • Höpsönlöpsökeko kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kyselen kuinka monta sivua nämä sinun 25 000 sanaa ovat vastanneet kirjoiksi painettuina?

    Ensimmäisessä hieman yli 200, toisessa hieman alle. Ero johtuu siitä, että ensimmäisessä oli huomattavasti lyhyemmät luvut, jolloin tuli enemmän vajaita sivuja.

    Äänestä

  • Lisäys, joka saattaa myös kiinnostaa: toisen kirjan kässärissä, jonka lähetin kustanustoimittajalle, oli 51 000 sanaa, joista hän siis leikkasi pois yli puolet. Itse olin siinä vaiheessa ymmällä työni kanssa; tiesin, että se on hyvä, mutta ei vielä valmis, mutta en osannut tehdä sille enää mitään.

    Voisi sanoa, että kustannustoimittajani löysi risukasasta kirjan :)

    Äänestä

Hei,
Bod.fi eli Books on demand sivustolla kohdassa kirjalijat löytyy hintalaskuri. Siitä voit nähdä koko-kohdasta erilaisia kokoja. Pienin taisi olla runokirjoille, 13,5x21,5 voisi olla sopiva lyhyelle romaanille. Ite julkaisin siellä lastenkirjan kolmanneksi pienimmällä koolla ja mielestäni olisi turhan iso romaanille ellei tekstiä ole runsaasti. Sitten tekstinkäsittelystä voit etsiä kohdan, jolla voit muuttaa oman tekstisi sivun kokoa. Näin sitten näet paljon saat sivuja. Yksi omani hiukan yli 100 sivuinen teksti A-nelosena, onkin kirjansivuina noin 250 sivua eli hyvinkin nuorten romaanin verran.

Äänestä

Hei hei hei. Minun suuressa eepoksessani on monta osaa, josta kukin sisältää monta lukua. Ja jokainen luku sisältää yhden...hm...miten sen nyt sanoisi, eipä taida sille nimeä löytyä, mutta lukekaa jokin Ken Follettin kirja, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan. Eli siis, jokainen sellainen "juttu" on ollut n. 40 A4 arkkia. Nytkin kirjoitin kohtauksen, missä poliisit pidättävät miehen murhasta, j siihen sekä poliisiasemalle viemiseen kuulumiseen kului jo 30 A4 arkkia. Ja vielä tulee lisää tuohon "juttuun."

Äänestä
  • Ei sille taida nimeä löytyä, kun sellaista ei ole kuin sinun omassa mielikuvituksessa.
    Taidat elää pahassa suuruusharhassa, kun vertaat itseäsi Ken Follettiin.
    Tuo sinun menetelmä tuottaa hirveän määrän taitamatonta roskaa kansien väliin,vai onko eepostasi jo julkaistu?
    Huppahjuupahupp kirjoitti, että hänellä oli 51000 sanaa ja siitä kustannustoimittaja leikkasi puolet pois. Tuollaisen taitavan opastajan sinäkin tarvitset, jotta unohdat ne suuruusharhat.

    Äänestä

  • Noo minä ymmärsin, että hän puhui Folletista vain rakennetta tarkoittaen :)

    Se hyvä puoli, että kun tekstimassaa on paljon, siinä on myös mitä karsia!

    Äänestä

  • Jep,+dsklfjlkdsfklsjfdskl,+just+näin+tarkoitin.+Ken+Folletista+puhuin+vain+rakennetta+tarkoittaen,+itse+tuon+mestartin+tasoon+on+vielä++todella+pitkä+matka.+Ja+Mursara+hei,+kantsisko+ensin+itse+tsekata+onko+jutulla+perää+ennen+kuin+tyrmää+sen+suoralta+kädeltä,+ilman+mitään+tutkintaa?+Oletko+vihainen+siksi,+koska+et+itse+osaa+kirjoittaa+lainkaan?+Vai,+mikä+todennäköisempää,+onko+kustantaja+tyrmännyt+sinun+raapustuksesi,+ja+nyt+tulit+rageemaan+minulle?+Vai+oletko+yksinkertaisesti+sekopää?Nyt+takaisin+asiaan.Nyt+kumoan+sinun+väitteesi.1.+Ehei,+en+elä+missään+suuruusharhassa.+Minun+kirjoitelmani+pääsevät+ehkä+Stephen+Kingin+kirjailijanjaottelua+käyttäen+ehkäpä+juuri+ja+juuri+surkean+tasolta+pätevään.+Eli+ihan+pohjasakassa+en+ole,+mutta+todellakaan+minulla+ei+ole+mitään+oikeutta+verrata+itseäni+mestareihin+tai+edes+hyviin,+kuuluisiin+kirjailijoihin.+Olen+vasta+pätevä.+(Ja+siihenkin+on+vaadittu+tähän+mennessä+paljon,+ja+joudun+yhäti+pinnistelemään+jotten+putoaisi+täysin+surkeiden+lokakirjailijoiden+joukkoon.)+Enkä+vertaa+itseäni+Ken+Follettiin+kuin+kehenkään+muuhunkaan+tavallisesti+kuin+tietämättänikään.2.+Niin+mikä+menetelmä?+Löytyykö+aiemmasta+postauksestani+joku+menetelmä,+jota+käytän?+Anteeksi+vaan,+Musara,+minä+en+sitä+edes+itse+tuon+postauksen+kirjoittajana+löydä,+joten+miten+joku+muu+voisi?+Mutta+ehkä+ajattelit,+että+käytän+tajunnanvirtatekniikkaa,+vapaata+kirjoitusta+tms.,+vaan+asia+ei+ole+niin.+Kirjoitan+sana+kerrallaan,+juuri+niin+kuin+herra+King+meitä+kehottaa.+(Ja+siitä+huolimatta,+että+olen+ottanut+oppia+paljonkin+Stephen+Kingiltä+kaikenlaisissa+kirjoitukseen+liittyvissä+tyyli-,+ja+rakennusjutskissa+ja+neuvoistakin+vaarin,+en+silti+voi+mitenkään+verrata+itseäni+tähän+kyseiseen+mestariin,+tai+sanoa+kirjoittavani+-+enkä+muuten+kirjoita+-+kuin+hän.+Ehei,+sehän+olisi+suorastaan+ylimielistä,+ellei+paheellistakin.)+3.+Taitava+opastaja.+Minulla+on+Kirjoittamisesta.+Sitäkään+en+tarvitsisi.+En+sano+tätä+vain+siksi,+että+King+on+lausunut+painavan+sanasensa,+että+jos+haluat+kirjailijaksi+ja+alat+harjoitella,+et+tarvitse+mitään+kirjoituskursseja+tai+-seminaareja+kuten+et+mitään+sääntöjä,+neuvoja+tai+ohjenuoria+netistä+tai+kirjoistakaan,+siis+yksinkertaisesti:+SINÄ+OPIT+KAIKEN+ITSE,+vaan+olen+sen+itse+huomannut,+kaikki+käy+paljon+tuskattomammaksi+ja+muutenkin.+Minulla+on+taipumus+liikasanaisuuteen+ja+turhaan+lörpöttelyyn,+mutta+miksi+murehtisin+sitä+kirjoitusvaiheessa,+sillä+kuuden+viikon+ehdottoman+poispysymisen+jälkeen+on+korjausvaihe,+jossa+paska+leikataan+pois.+Ja+voin+sanoa,+että+minulla+sitä+paskaa+riittääkin.+Ja+sitten,+sinä+Mursara,+kun+olen+puhdistanut+raapustukseni+kaikesta+turhasta,+tehnyt+siitä+sellaisen,+että+se+on+jokseenkin+lukijaystävällinen,+tapan+lemmikkejäni+oikein+olan+takaa.+10+%+lähtee+pois.+Ei+ainakaan+vähemmän.+10+tai+ei+mitään,+eli+10+%+tai+en+näytä+tekstistäni+vilaustakaan+yhdelle+elävälle+sielulle.Ja+jos+kustannustoimittaja+haluaa+eikata+minulta+jotakin+pois,+niin+kyllähän+he+yleensä+tietävät,+mitä+lukijat+haluavat.+Toisaalta,+jos+minua+komentelee+joku+läskipää,+josta+olen+täysin+-+huom.+täysin-+varma,+että+hän+ei+tiedä+mistä+puhuu+ja+haluaa+leikata,+niin+haistatan+hänelle+paskat+ja+käsekn+leikkaamaan+oman+esinahkansa+kuin+juutalainen+konsanaan+ja+tarjoan+seuraavalle.Ja+jos+koko+maailma+on+kääntynyt+minua+vastaan,+ja+tiedän+etten+mesoa+lapsellisen+ylimielisesti+haistatellessani+paskoja+sille+sun+tälle+toimittäja-mistäänmitääntietämättömälle-läskipäälle+heidän+leikkauskäskyistään,+niin+on+olemassa+yksi+sana,+joka+kertoo,+mitäpä+minä+sillojn+teen.+Ja+tämä+sana+ei+ole+itsemurha.+Olisinhan+varsin+kersamainen+sanoessani+noin.+Vaan+ei,+tämä+sana+on:Omakustanne.

    Äänestä

Ei sanojen/sivujen määrällä vaan sisällöllä tehdään novelli/romaani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


L11anlyhyt kirjoitti:

Olen kirjoittanut 38 A4 arkkia. Paljonkohan tuo olisi kirjana? Olisiko tarpeeksi pitkä nuortenromaanin käsikirjoitukseksi? Kyseessä on rohkea kokeilu, ei mikään sellainen käsikirjoitus mikä nuortenromaaneista yleensä tulee mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu