Kai te kaikki ymmärrätte, että uusi valtuuston pk rouva Sari Myllykangas on Kiemungin pitkäaikainen tukija ja käskyläinen. Rouva mm. antoi Kiemungille kaiken tukensa kun Kiemunki levitteli Lulu Ranteen lasten asioita ja sai siitä rikostuomion. Että sellainen demareiden seksiterapeutti tällä kertaa.
Vastaukset 25
- SdHml
Muistakaa onnitella Iisakki Kiemunkia päälikkövirasta.
- SdHml
Iisakki Kiemunki sai todellisuudessa luottotoimistaan ansaitusti lopputilin mutta kai hän muistaa onnitella voittaja-Karia päälikkövirasta.
- VainSeiskanToimittajaksi
Sitä kusipäätä en onnittele ikinä enkä mistään, koska kaiken se paskaläjä hankkii pelkästään poliittisilla suhteillaan, ei osaamisella ja ammattitaidolla. Iisakki "Kyrpä"-Kieronki sopisi paremminkin Seiska-lehden reportteriksi, koska sitä on aina kiinnostanut muiden ihmisten yksityisasioiden rääpiminen julkisuudessa. Näyttöä siitä on jo käräjäoikeuden tuomiota myöten. Työtön dena Waakkoinen voisi tulla Iisakin apuriksi tekemään juttuja, jolloin he todistaisivat aina vuoron perään toinen toisensa kirjoittamat valhetarinat todeksi. Että silleen Iisu-pieni toimii!!!!
- Heheheheeeeh
K.Ari sellissä totaalisekaisin. Ei ole saanut puuroo ja suihku jäi väliin ja selli kylmä. Vankien rumaa puhetta jo oppinut.
- demarinaikkosetkurissa
Kyllä on tiedetty aina että demarit ei ajattele omilla aivoillaan vaan tekee niinku kapteeni käskee. Myllykangas on demarinaikkosista hyvä esimerkki.
- EiEdesNaikkosia
Persujen olisi hyvä tehdä niin kuin laki käskee. Ei kävisi kuten Lululle ja Karille.
- EiEdesNaikkosia
EiEdesNaikkosia kirjoitti:
Persujen olisi hyvä tehdä niin kuin laki käskee. Ei kävisi kuten Lululle ja Karille.
Kok/Demujen olisi hyvä tehdä niin kuin laki käskee. Ei kävisi kuten Kierongille, Oksaselle ja Kuuselalle.
- bemaridemari
Myllykangas on Kierongin hännystelijä. On myös erittäin varakas miehensä suurilla tuloilla leveästi elelevä muija. Hyvä bemaridemari ilman omia mielipiteitä. Niin on myös Sirpa Laakso demari, jonka poika Ilkka Laakso joutui just poseen canonbool-huumejuttujen vuoksi.
- Hahaaahh
Äläs K.Ari intoo ja muista hännistellä vartiaa.
- Seksilelujako
Milläs toimialalla bemarimuorin avokki toimii, että tietää kun rahastetaan?
- Ehfddgfg
Jatka vaan seksilelujen käyttöä.
- Lelulaari
Ehfddgfg kirjoitti:
Jatka vaan seksilelujen käyttöä.
Taisi osua ikävästi.
- tbouyw
Mee rohkeesti hoitoon vaikka kysymys seksilelusta.
- Laiskankohtalo
Ai ai arka aihe...
- kysynpä
Kuka on Mylkykangas? Harvinainen nimi.
- JormiaVähemmän
Kyllä meillä Hämeenlinnassa noita Einstein Sareja ja Sirpoja vaan tuntuu riittävän hallintopaikoille!
- eheeheeeheeee
Kari ja Lulu siivottiin pois riitelemästä. Poliisitutkinnassa scc suhmuroinnissa.
- KokSdnPelkuritPanikoivat
eheeheeeheeee kirjoitti:
Kari ja Lulu siivottiin pois riitelemästä. Poliisitutkinnassa scc suhmuroinnissa.
Kieroudella sekin tapahtui. KokSd kannattajilla on jo maha sekaisin ja ripulipaskat kohta lahkeissa, kun Kari ja Lulu ilmoittavat paluustaan. Muistakaa laittaa ne Tenat jalkaanne, niin säästytte pahimmalta häpeältä ja kalsaripyykiltä.
- eheeheeeheeee
eheeheeeheeee kirjoitti:
Kari ja Lulu siivottiin pois riitelemästä. Poliisitutkinnassa scc suhmuroinnissa.
Kiirunkinen ja Oksalainen siivottiin pois riitelemästä. Poliisitutkinnassa ja oikeudessa jo tuomittujakin molemmat, toinen scc suhmuroinnissa ja toinen pimeen viinanmyynnistä.
- Rakaaaa
K.Ari valehtelee kuten ennenkin mutta vankien raaka kieli on uutta.
- Rakaaaa
Rakaaaa kirjoitti:
K.Ari valehtelee kuten ennenkin mutta vankien raaka kieli on uutta.
K.Lieronkinen ja kaverinsa, tämä edellä taas kirjoittanut B-Mies, KokDemTrolli, kumpikin valehtelee kuten ennenkin, mutta B-miehen kieli, raakalaisuus ja tyhmyys on ennenkokemattoman uutta.
- Rakaaaa
K.Ari ja kaverinsa, tämä edellä taas kirjoittanut B-Mies, PerzuikkiTrolli, kumpikin valehtelee kuten ennenkin, mutta B-miehen kieli, raakalaisuus ja tyhmyys on ennenkokemattoman uutta.
- eliittikumppania
Mitäs vikaa b-miehissä??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551