Mies ei voi tuntea naista, ottaa kantaa häneen, mitä nainen on ja miten käyttäytyä kun mies ei ole ollut yhteydessä seksuaalisesti naiseen. Kun mies ei ole kasvanut naisen kanssa, ole ollut vuorovaikutuksessa naiseen ja oppinut naisen käyttäytymisen malleja. Jostakin syystä nainen on erittäin aggressiivinen ja varovainen silloin kun mies tahtoo kasvattaa lapsia kotona ja itse. Naisesta tulee aggressiivinen miestä kohtaan ja miestä työnnetään syrjään kotinaisten osalta. Nainen hoiti koti historiassa aina ja nainen näköjään tahtoo hoitaa kotia itse. Se näkyy siten, että lastentarhoissa on naistyöntekijöitä. Miehenä tulen surun päälle kun lasten tarhoihin ilmestyy mieshoitajaa lisää ja lisää, aivan tuntemattomia miehiä, jotka hoitavat lapsiani, puhumattakaan siitä, että naiset, vaikka suhisevat miehille, niin he eivät itse hoida edes omia lapsiaan vaan vievät heidät lasten tarhaan.
Homoparien poikalapsilla, mielestäni voi olla vaikeuksia oppia naisen käyttäytymisen malleja, jos naishoitaja ei ole lähellä. Ja riittääkö miehen vanhemmuutta täyden lapsuuden hoitojakson asti? Mies, nainen, isovanhemmat ja suku OVAT HOITANEET KOTIA PERKELEEN YHDESSÄ KOKO IHMISEN HISTORIAN AJAN!!!
Turhaa on vääntö kaikissa kerrostumissa kun itse kotiarvo on täpötiessään ollut pitkään. Mitään ei tapahdu ennen kuin emme palauta koko suku yhteen. Realististako?
Toisin sanoen YDINPERHE on perseestä.
Mies ei ole koskaan valmis ja voi sairastua kun ei ole synnyttänyt omia lapsia. Varhainen vanhemmuus on etuoikeutta, mielestäni, jota aika harva hoksaa tuotanykyään. Mies ei voi asettua perhetöihin, eikä nainen, joka ei ole synnyttänyt omia lapsia, koska he yksinkertaisesti eivät tiedä, mistä on kyse!
Neitsyysarvo on lueteltu hyvyydeksi. Mitä naimme, sitä myös olemme siten, että opimme siitä, mitä teemme. Toiminta on karmillista, että teot vaikuttavat siihen, ketkä olemme. Tutkikaamme ilotyttöjen elämää. Elävätkö he pitkään? Mikä on heidän mentaliteettinsa? Ym.
Neitsyt on suljettu vain siihen kokemukseen, mitä on saanut. Neitsyt arvoilla on tutuusarvonsa.
Toisaalta ymmärsin, että matriarkaatissa on neitsytpatriarkaatista poiketen toinen käsitys, että harrastetaan seksiä kun on tarvetta. Naisella, mielestäni, on enemmän himoja, jotka eivät aina ole puhtaasti seksuaalisia, eivätkä lasten teollisia vaan vaikkapa rentouttavia, terveydellisia. Siten monen miehen omiminen voi olla elämänehtoollista, vaikka seksin vaikutus voi olla totaalista ja musertavaa. Siksi pitää vertailla suojaisasti ennen kuin tipahtaa erilaisten kulttuurien seksitapoja, ettei tipahda kuolettavasti.
Jokaisella ihmisellä on rajansa, ymmärsin seksissä, kuka hän on seksuaalisesti. Voiko edes rajoja ylittää yhden elämän aikana? Sitä kenties naisyhteiskunta tutkii, yksi keskeisemmistä kysymyksistä tässä ajassa! Seksin rajat. Seksi on kuin oppiminen. Toiset ovat seksistisiä ja oppivat seksin kautta kun toisille vähemmän riittää. (ei opi enne kuin ei tee). Ja jokaisella on omia oppimisen tapoja, niin kuin mentalitetti.
Kun mies ei ole hoitanut kotia, lapsia, niin tuskin hänellä on totuudellista sanottavaa perhepolitiikasta. Kun ei ole praktiikkaa, niin ei ole tietoa. Työyhteiskunnassamme harva on hoitanut kotia. Ei minullekaan ole sallittu tätä luonnollista oikeutta, että hoitaisin edes omia lapsiani! Jotakin yhteiskunnassa on vialla. Olen kotona muutenkin, työtön, mutta en saa hoitaa lapsiani.
Perheen hoidossa on myös omituinen malli, joka näkyy jo ikivanhassa eepokissa Bhagavad Ghitassa, että Krishna jumalan inkarnaatio ei tuntenut omaa äitiään (tai jotakin) ja piti vahingossa toista naista äitinään. Onko ihmisen kulttuurissa joku hautavajoama, että ken synnyttää pentuja, niin se ei kasvata heitä? Onko kyseessä psykoosi tai onko jokin salamyhkäinen yhtälö taas kerran? Itse voin erittäin hyvin kun sain hoitaa lapsiani itse. Hoidin heitä aamusta iltaan. En ollut väsynyt, en valittanut. Olin MAAILMAN ONNELLISIN ISÄ, PERKELE!! Kuka tajuaa nykyyhteiskunnassa? Tribal Lifessa ei ole eroa sukuun. Jehovat, Mormonit, Länsi ovat totaalisesti suistuneet Space Odyssejan puolelle, että kloonavat itsensä kohta. Minä rakastan Äiti Maapalloa ja tahdon elää metsässä ja kasvattaa lapsia ja hoitaa kotia. Se on oikeuteni.
Ymmärrys vaikeutuu kun ikä kasvaa vaikka toki elämän kokemusta kertyy. Sitä kertyy, mutta toisia ajatuksia ei enää ilmaise ääneen tai ne katoavat. Syntyy perspektiiviä, jonka heijastuskulmaa ei voi enää pitää suorana. Eli "kun on yhtä, niin ei enää ole toista". Pitää elää tässä ja nyt ja tehdä lapsia nuorina.
Kun suvun naiset puuttuvat, suvun vanhemmat kuolevat, niin myös ymmärrys muuttuu, mitä ajattelee suvusta, naisista, perheestä, luonnosta ym.
Koska mies ei tajuaa naisesta?
3
118
Vastaukset
- Vihalintu
Luonnossa on aina poikkeusta. Rapu on kodin ammattilainen. Heinäkuun Rapua osuu miehen osalle. Veikkaan, että armeijassa Ravulla voi olla vaikeaa. Hän joko johtaa komppaniaa, koska perhe arvo on Maapallolla ylitserajojen, että kun miestä ei hoida pehmeästi, niin hän ei menesty, jopa armeijassa, siten Rapu kuuluu johtohenkilöön tai jonnekin hoitoon, että pistää naiseutensa hyötykäyttöön, että toisilla miehillä olisi peruspalveluja: ruoka, koti, lämpö, vaate, ym. Se on elämän perusedyllytystä ihmisenä olemisessa. Mutta miksi minä kuuluisin armeijaan kun minulla on oma eukkoni kotona?
Ja miksi Horoskoopissakin Ravun ammatteihin luetaan merimies, lakimies, rajavartija, pankkiirikin, kirjailija....Eikö Rapu saa hoitaa suoraan kotia, tai pelätään, että Rapumies vie naiselta lapsia kun kerran kaksi Rapua ei voi olla naimisissa, koska syntyy masennusta. Olen tavanut kaksi Rapua naimisissa.- vihalintu
Niin kuin naisen vatsasta symbolisesti on aina pakoreitti, niin elämässä on aina vastausta ongelmaan. Rapumies siis vaarantaa naisten kotigegemoniaa/kartellia. Ja mitä siitä syntyy!!! Hyvää.
- vihalintu
Lasten suojelu voi olla tarpeellista opettamisen muodossa insinööreille ja teknisen alan osaajille. He korkeasti opiskelevat itsensä, eivätkä tunne kotiarvoja, elleivät taistele suuremmalla voimallaan, mitä elämä edellyttää. Selviääkö perhe ja itse vanhempi tästä elossa? Saatana 666!!
Lasten suojelu on väärin, mutta opetusta mies tarvitsee ja nainen. Yhteiskunnasta ei voi antaa yksityisopetusta perheen arvoista, koska kyseessä olisi aviopetos. Emme tee ystävänaisistamme raskaiksi tai ventovieraita, koska Koti ja Perhe on yksityisasia. Miksi sitten Eduskunta ja borokratia työntyy rumasti yksityisyyden puolelle. Tieteen keityksen myötä yksytyisyyttä häivytettiin todella pahasti. Onko muslimeilla jotakin sanoa asiasta? Emme edes ymmärrä perusehtoja, arvoja, yksityisyyttä? Tai onko minulla sellaisia olemassa itselläni, missä suhteessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1628624Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit417244Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126642Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495