kiinnostivat Lieksan kaupunginjohtajaakin. Mites se silleen? Oliko paikalla muita valtuutettuja kuin Nykänen? Jos oli niin mites se silleen. Määttäsen (plus Lieksan valtuutettujen) luulisi olevan myötäsukainen tässäkin asiassa persuille, jotka varmasti moisten bailujen järjestämistä karsastavat. On suorastaan äänten menettämisen pelosta uskaliasta osallistua kansojen kohtaamiseen.
Mamujen tanssit
menoksikont
20134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Somppuhan vetasee siis bakaatin het kartsalla ilosta kun on ruakittuna vapaa-kuin lintu kylykiansä soristelemaan.
Mikä on bakaatti?
Voivoi, hyysäriä kyrsii kun tapahtuma ei vetänyt suomalaisia suvakkeja (joita piti olla suurimman osan lieksan väestöstä). Pari hassua mamupatjaa osallistui Nykäsen ja kaupunginjohtajan lisäksi. Oliko persut ovella katsomassa että muut valtuutetut ei mene tilaisuuteen vai mistä heitä syytät. Jos näin on niin, persut tienasivat juuri yhden äänen.
Ei muka penkit riittäneet? (Ei niitä penkkejäkään ollut paljon.) Seinustoilla tuolit jotka täytti kristillisen opiston ja märäjälahden vokin, lumon ja tukipisteen ja metkan sakki hömötti istua.
Kristillinen opiston toimintaa on Märäjälahden vok, Lumo talon toiminta ja Valpas ratkaisut oy.
Mutta näyttäähän se hienommalta ja harhauttaa lukijaa kun laitetaan kaikki toiminta erikseen esille. Luulisi että on paljon ulkopuolisia osallistujia.
Ai jukopliut! Tämä se naurattaa. Ketään ei tule noihin tilaisuuksiin, vaikka Lieksassa on vielä sentään yli 11000 asukasta.
Joko kohta alkaa menemään kaaliin, että saatte sopankeittäjät hyysätä holhokkinne itse? Irmakkii suapi vanhan kurttunsa rasvata ja antaa noille hyötykäyttöön. :D
Tämä se on hyvin kiusallinen asia.
Jo vuodesta 2008 lähtien on kansan sumutusta riittänyt ja kysymys herää millä rahoilla? Vai eikö ne ole edelleenkään meiltä pois?
Tarkoitat, teiltä sossupummeilta?
Hyysäreitten (demarit ja vasurit) mielestä tavallinen köyhä kansa on sossupummeja mutta matut ovat kunniavieraita ja jalustalle nostettuja ja heille sitä rahaa sossusta saa kylvää.
Vai ei ollut ketään....
paikalla mamuja ja hyysäreitä, kantaväestöä koko höyrötys ei vetänyt paikalle!
Tämän päiväisen LL:n mukaan oli hyvin porukkaa paikalla ja uskon kyllä enemmän heihin, koska toimittaja oli paikalla, kuin rasisteihin, jotka eivät olleet paikalla ja yrittävät vain levittää omaan katsantokantaansa sopivia valheita. Heitä taisi kirpaista pahasti, että lieksalaisetkin menivät tilaisuuteen, eikä pelkästään maahanmuuttajat.
Miksei ollut kuvattu ja haastateltu suurta yleisöä? Olisihan se ollut mukavaa nähdä se suuri yleisö!
Ajeltiin+kavereiden+kanssa+siinä+kulman+nurkilla+ja+sisään+meni+somalit+ja+Irakit.+Sir+sinne+meni+mies+maasturimersulla+ja+pari+suomivosua.+Niin+ja+suomalainen+kaapu-akka.+90%++oli+ulkomaisia.
Hieno oli tapahtuma ja jatkoa seuraa. Se on avoin kaikille. Myös rasseille, jotka täällä siitä mitään tietämättöminä räkyttää! Sinne vaan perisrassetkin tutustumaan ja tanssimaan, siitä ne ennakkoluulot ja väärät ajatusmallit karisee...
Onko se väärä ajatusmalli, kun olen kuullut, että meidän verovaroista elätetään näitä Irakin ja Somalian rivakoita, nuoria sotaveteraani sissejä?Onko väärä ajatusmalli, etteivät kuulemma ikinä suostu työn tekoon, kun elätys on niin kaiken kattavaa ja avokätistä? Onko väärää tietoa, että suurin osa heistä ( somaleista kaikki) eivät omaa edes luku- ja kirjoitustaitoa?
Onko minun pakko tutustua ihmisiin, joista en välitä eikä minua kiinnosta Afganistanin rikolliset, vuoristosissit eikä Somalian lantamajojen asukit? En halua tanssia heidän kanssaan enkä edes katsella heidän riekkumistaan.
En ymmärrä mitä hienoa minä olisin saanut tästä "tapahtumasta", paljon hienompaa oli tehdä ihan jotain muuta. Voi tulla aika, jolloin suurin osa eurooppalaisista (myös suomalaisista) on mustia ja muslimeja, silloin heitä on pakko katsella, onneksi nyt vielä saa valita.
Tanssi yksinä vaikka heikolla jäällä!
Tässä tilaisuuteen sopivaa musiikkia.https://youtu.be/QUaOyKS94cc
Saiko joku tanssia mamu naisen kanssa?
Etsikö suvakkiakat alaikäisille tyttärilleen arabimiehiä? Sairasta!?