Ensiasunnon varainsiirtoverovapauden saa, jos
.
➽ ei ole aikaisemmin omistanut asunnosta tai asuinrakennuksesta vähintään 50 prosenttia
➽ on 18-39 vuotias kaupantekohetkellä
➽ asunto tulee omaan asuinkäyttöön ja henkilö muuttaa asuntoon 6 kuukauden kuluessa
➽ henkilö omistaa ostettavasta asunnosta vähintään puolet.
.
Varainsiirtoverovapaudella on suuri merkitys, koska asunto-osakkeesta veroa joutuu maksamaan 2 prosenttia ja kiinteistöstä 4 prosenttia.
.
Jos henkilö on omistanut aikaisemmin esimerkiksi palvelutaloyhtiön osakkeita, henkilö voi menettää oikeutensa ensiasunnon varainsiirtoverovapauteen. Korkeimman hallinto-oikeuden jutussa KHO 2016:134 henkilö oli perinyt puolet osakkeista, jotka oikeuttivat 2h k asuinosakehuoneiston hallintaan palvelutalossa. Henkilö ei enää täyttänyt tämän jälkeen ensiasunnon ostajan verovapautta. Ei ollut merkitystä sillä, että henkilö ei ollut asunut palvelutalossa.
Ensiasunnon varainsiirtoverovapaus
0
120
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1383169EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402992- 1081408
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1411155Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621077Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41807
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22783
