Oletko kovin kilpailuhenkinen

En jaksa Anne taistella sinusta........
Rakastan vain......
<3

Itse olen alistuva....

mutta vain urheilussa, jossa kyynärpäätaktiikasta ei ole apua. Päinvastoin, siitä joutuisi vain diskatuksi..

En. Tosissaan kilpailen vain itseäni vastaan ja silloin tappio todellakin harmittaa. Leikilläni ja huumorilla tykkään välillä ottaa matsia jostain, mutta lopputuloksella ei ole mulle mitään väliä. Se on minulle ainoastaan hupia ja leikkiä.

Ihmissuhteissa en ole kilpailuhenkinen. En usko että sillä voittaa yhtään mitään. Toiset tykkää jos tykkää ja ihminen johon rakastunut rakastaa mua jos rakastaa. Mikään tappelu ja kieroilu ei sitä voi muuttaa.

Olen helpommin sellainen että minua yritetään taklata laitoihin ja töniä sivulle pois näkyvistä. Minä olen ollut monasti tilanteessa jossa näin mulle on tehty ja se kolmas osapuoli siinä on sen havainnut myös. Itse vain hymähdän tilanteelle tajuten mitä kyse mutta antanut toisen tehdä niin ja siirtynyt itse sivummalle. Onhan sillä kolmalle nyt silmät päässä ja omat aivotkin tallella. Helposti niin on käynytkin että se kolmas tilanteessa on "vetänyt" mut takaisin sieltä eikä ole antanut mun siirtyä sivulle.

Uskon sellaiseen ajatteluun että kun keskittyy vain tekeen parhaansa ja näyttämään millainen ihminen on välittämättä liikaa ympäristöstä saa riittää.

Tässä kysymyksessa varmaan oli kyse kuitenkin rakkaudesta? Rakkautta ei saa kilpailemalla ja kyynerpäätaktiikalla. Tämä on totuus.

Olen joidenkin miesten yrityksiä kilpailla toistensa kanssa minusta joskus seuraillut enkä voi käsittää että mitä niiden päässä liikkuu.

1. nyrkkitappelu naisesta tai riidan haasto
-näyttää väkivaltaisuuteen taipuvaiselta käytökseltä. Miinuksia ropisee
2. Valehtelu ja juoruilu kilpailijasta
- Epäluotettava ja moraaliton, "huono kaveri". Miinuksia ropisee
3. muut kierot temput
- kiero ja epäluotettava. voi tehdä saman minullekin joskus. Miinuksia ropisee

Jos onnen ja sattuman jumalatar suosii niin tuuletan kyllä asianmukaisesti! Kyynärpäällä en ketään töki ja lautapelit ovat hyviä häviön harjoituskenttiä. Näin aikuisenakin :)

En ole ikinä käyttänyt muuta taktiikkaa, kun tehnyt asioita niin hyvin kuin osaan ja pystyn ja se on riittänyt mihin on riittänyt ja olen tyytyväinen. Joskus aikoinaan, kun hiihdin kilpaa, niin me aina tsempattiin toisiamme mun kaverin kanssa ja sitten hiihdettiin veren maku suussa toisiamme vastaan ja kun tultiin maaliin niin oltiin taas , että hei "mä voitin tai sä voitit". Se oli hauskaa. Muita me ei edes noteerattu:) Mutta me tosin oltiin kyllä molemmat kärkikahinoissa, joten ei siihen muita juuri mahtunut:D Ei nyt ihan aina. Ja jaettiin kaikki omat ideamme toisillemme niin treeneissä kuin suksivalinnoissa.

Onneeksi osattiin nauttia myös toistemme menestyksestä.

Se ei päde ihmisten välisiin suhteisiin. Väkisin ei mitään saa. Jos se on tarkoitettu, se Vain tapahtuu?.

BINGO !

Huonoksi puolekseni olen laskenut kunnianhimottomuuden. En ole kilpailuhenkinenkään, yai hetkinen, kyllä kilpailen itseni kanssa aika henkisesti useinkin :D

ei ole työntövoimaa.