Olen muutaman kerran vuoden sisään nähnyt suhteellisen pelottavaa/todellista unta, mutta viimeöinen sai ajattelemaan kirjoittaa tänne.
En muista mitä unessa tapahtui ennen tätä, mutta olin jossain luultavasti yksin, aloin kuulemaan laulua mutta en muista oliko siinä sävelmiä ollenkaan. Sanat siinä kuitenkin oli ja alkuun se kuulosti jollain tasolla järkevältä kunnes laulun sanoissa kuului 666 jonka jälkeen alkoi tapahtumaan. Heti tuon 666 kuultuani tajusin että nyt iskee paholainen. Muistan että aloin jotenkin kaatumaan vaakatasoon, aivan kuin jossain poltergeist elokuvissa, tässä vaiheessa unta aloin toivomaan että se loppuisi ja heräisin. Eikä mennyt kauaa kun heräsin, mutta siinäkin oli vaihe etten tiennyt olinko hereillä vai en, mutta hetken päästä tajusin että olen hereillä...
Pakko sanoa että tän tyyliset unet on ollu aika raastavia.
Tätä unta edellinen oli tilanne kun olin juuri joko nukahtanut tai nukahtamassa kun tunsin että jokin yritti tunkeutua mun ruumiseen, sillä hetkellä myös tajusin että se oli paholainen. Heräsin siihen että yritin vastustaa tätä tunkeutujaa ja sydän hakkas hulluna ja tuntu että se tulee rinnasta pihalle...
Ihmettelen miksi näen tälläsiä unia, mulla ei ole mitenkään vilkas mielikuvitus enkä pelkää mitään paranormaalia, en katsele kauhuleffoja koska ne on kaikki niin surkeita ja tylsiä. Mutta katselen aika usein youtubesta erilaisia paranormaaleja videoita, toki niihinkin suhtaudun hyvin skeptisesti. Mutta edeltävinä päivinä en ollut katsonut mitään sen tyylistä että se uniin voisi tulla, vaikka varmaan mahdollista että ne tulee alitajuntaan pidemmänkin ajan päästä.
Saa vastailla vapaasti, olisi myös kiva tietää näkeekö monikin tälläsiä paholaisunia jotka tuntuu täysin todelta.
Nyt vähä jännittää että mikä on tämän yön teema =D

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
"....Heräsin siihen että yritin vastustaa tätä tunkeutujaa ja sydän hakkas hulluna ja tuntu että se tulee rinnasta pihalle..."
Pitkän unen tulkintakokemuksen myötä vastaan tähän, että yleisesti:
se, että unennäkijä uneksuu unessa vastustavansa paholaista kertoo hänen vahvasta oikeudentajusta eli "hän vastustaa pahaa".
Hän kuuluu siis "hyviksiin" jotka lähinnä käyvät säikyttelemässä itseään youtubeen ihmeellisten yliluonnollisten videoiden parissa ja kun näillä tarpeeksi mielikuvitustaan ja alitajuntaansa ruokkii heijastuu tarjonta luonnollisesti katsojansa unimaailman kuvastoon ja sisältöihin.
Paholaisunien jälkeen kehotan lempeästi katsomaan komedioita ja rakkauselokuvia kotvan aikaa vastalääkkeeksi möröille, myös joululaulujen kuuntelu ennen nukahtamista tekee hyvää . Neuvo tepsii ihan kuuriluontoisesti.
Kaikkea mahtavaa ja parasta tämän unennäkijän elämään toivottelen.
Kirjoitat katselleesi Youtubesta erilaisia paranormaaleja videoita. Kerrot pitäväsi niitä humpuukina. Herää kuitenkin kysymys, miksi katsoisit niitä, jos et ajattelisi asiassa olevan jotain perää. Youtubevideoiden toteaminen huijauksiksi kun ei vaadi James Randin kokemusta trikkien tekemisestä.
Unesi ovat varmasti olleet pelottavia, riivatuksi tulemisen kokeminen on varmasti asioista niitä pelottavimpia. Tällöin joku ulkopuolinen ottaa sinut valtaansa ja menetät itsesi hallinnan kokonaan. Eräällä tavalla ajatellen unessasi sinulta vietiin juuri se, mikä tekee sinusta sinut, eli sielusi.
On vaikea sanoa, liittyvätkö unet elämäntilanteeseesi, jossa koet olevasi menettämäisillään jotain olennaista itsestäsi, vai ovatko ne vain pelottavia muistikuvia ja niiden johdannaisia katselemistasi videoista. Olisi kuitenkin perin outoa, että kokisit itsesi liittyvän moisiin tapahtumiin ilman, että niillä mitään vastakaikua elämässäsi.
Toisaalta uniasi voitaisiin tulkita myös seksuaaliselta kannalta. Ensimmäisessä unessasi kaikki oli normaalisti, kunnes luku 666 tuli laulun sanojen myötä julki, ja tämä kertoi sinulle paholaisen, siis synnin esiintulosta. Aloit samassa kaatua vaakatasoon. Lienee turha sanoa, mutta useimmat yhdynnät tapahtuvat juuri siinä asennossa ollessa.
Seuraavassa unessa, sinuun yritettiin jälleen tunkeutua, ja tunkeutuja oli mielestäsi paholainen, eli sen tunkeutumisen täytyi olla syntiä. Toisin sanoen seksiä.
On mahdotonta sanoa, miksi koet tunkeutumisen niin pelottavaksi. On kuitenkin sanottava, että kaikki kokevat yksityisyyteen tunkeutumisen ja sen loukkaamisen pelottavaksi.
Kiitos unesi jakamisesta.