Rodultaan polvijärveläiset häpeäksi koko maakunnal

naapurikuntalainen

On aivan käsittämätöntä se lyhytnäköisyys ja ajattelun kapeus, mitä Polvijärvellä on harrastettu ja sen seurauksena menetetään erinomainen kunnanjohtaja. Onneksi Kontiolahti parantaa maakunnan keskiarvoa nappaamalla tämän resurssin omaan käyttöönsä. Ennustan ja toivonkin, että polvijärveläiset joutuvat harmittelemaan toimiensa vaikutuksia etenkin saadessaan tietää kuinka kontiolahtelaiset hyötyvät Annun toiminnan tuloksista. Kontiolahti on maakunnan ykkönen monella mittarilla mitattuna - Polvijärvi? haloo kertokaa millä sektorilla. Sivulliselle se näyttäytyy häviävänä kuntana, jonka kehittäminen kangertelee omien vaikuttajien ansiosta. Harmittaa syyttömän väestön puolesta, mutta näinhän se menee - poliittiset pyrkyrit näkevät ns. yhteisten asioiden hoitamisen vain OMIENSA asioidensa hoitamisena ja melko usein taustat ovat kapeat. Lopuksi: sitä saa mitä tilaa!

12

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1319

      Olen samaa mieltä, mutta toisen häviö on toisen voitto ja Kontiolahdella on valoisa tulevaisuus ja raikas meno kaikessa tekemisessä.

      Onnea ja menestystä Annulle uudessa tehtävässään.

    • antimännä

      Meillä Vekku puolustaa meitä eikä olla kipeitä yhen naisen takija.

      • ranta-asukas

        Hei kannattaisikohan Siun päivittää yhteiskuntaoppitaitojasi ja muutenkin seurata mitä kaikkea maassamme ja muualla maailmassa tapahtuu. Kuka lieneekään tuo Vekku, mutta arvelen hänen edustavan laaja-alaista taantumusta, jonka seuraamuksena koko Polvijärven kunta uppoaa omiin höpertelyihinsä. Sekin kioskin seinämällä oleva penkki tulee tyhjenemään, sinällään harmi, koska sehän on jo ulkokuntalaisille pieni nähtävyys - varoittava sellainen.


    • mmmmhhhh

      aika näyttää kuinka pitkään sitä itsenäisyyttä riittää ..... sitten riippakiveksi jonkun kupeeseen

    • TervetuloaAnuNaapuriin

      Pitäisi kieltää polvijärveläisiltä kunnanjohtajan virka. Sinne voisi valita kunnantontun. Sopisi paremmin ja viihtyisivät varmaan sen kanssa.

      • huolitonttu

        Loistava ehdotus - kannattaisi ottaa laajemminkin käyttöön erilaisissa organisaatioissa. Juuri nyt suurten muutosten kynnyksellä kuulee jatkuvasti kuinka olematonta tai kelvotonta on muutosjohtaminen (en uskalla laittaa nimiä) monissa organisaatioissa. Tietoja pimitetään esim. sen suhteen kuinka monelle järjestyy työtä tulevassa maakunnassa. Vastaus on, että ihan pienelle ryhmälle ja muut saavat lähteä kortistoon. Niin missähän sekin kortisto sijaitsee?


    • ssddpp

      miks ei liitytty joensuuhun ois päästy eroon nuista vänkyrä ämmistä ja sossujen tyhjän äänetäjistä.

    • hyväkunpääsipois

      Olin järkyttynyt tyhmyydestä joka oli Polvijärven virastossa 90-luvulla. Vieläkin puistattaa.

    • Onkomarssissaelämää

      Muutaman vuoden Polvijärvellä asuneena silmiinpistävintä on ollut kateus, "vahingonilosuus" ja järjetön toisten asioista "huolehtiminen". Mikään ei saisi muuttua, eikä mitään muuttaa. Annu oli vasta valittu, eikä päivääkään ollut virassa, kun alkoi älytön keuhkoaminen siitä, että ei ollut oikea valinta. Tietyt ihmiset eivät edes antaneet aidosti mahdollisuutta hoitaa virkaa vaan räksytettiiin kuin rakkikoirat. Kontiolahti teki loistavan valinnan, joten ISOSTI ONNITTELUJA Kontiolahden päättäjille sekä tietysti MENESTYSTÄ ANNULLE uuteen työhön.

    • 8412

      Annu on viisas nuori kaunis nainen, ei vaan kelvannut lökäpöksyisille maajusseille johtajaksi.
      Uusi johtaja valinta osuu ilmeisesti hautaan kaatuvaan vanhaan ukkoon, joo joo mieheen joka on hajuton ja mauton ja vailla edustavuutta.
      Vaittinen oli hyvä mies oikealla paikalla harmi että jäi eläkkeelle ja hänen kaltaistaan ei löydy toista.
      Entisenä polvijärveläisenä menonne ei hyvälle näytä, vaan hävettää niin pirusti..

    • 0k0

      Saatte varmasti edustavan jahti asussa ja maastohoisuissa edustavan johtajan. Luulen että hajussa kuitenkin löytyy vaikka joku sitä epäilikin

      • ku22

        Kuntavaalit lähestyy!Mie jo unissani näen kuinka osa valtuutetuista itkee tippumista.Nyt on uusien valtuutettujen aika hakeutua esille.Ja kunta toivottavasti järjestää julkisen vaalipaneelin jossa äänestäjillä mahdollisuus kyselyyn.Persuihin mie petyin totaalisesti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Silmienvääntelijä-persut pääsivät Japanissa sarjakuvaan

      Torille! https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011943173.html
      Maailman menoa
      155
      4847
    2. Avopuoliso, mies-/naisystävä vai mikä?

      Kävin eilen irl keskustelun, joka jätti minut pohtimaan seuraavaa ... millä nimityksellä kutsua henkilöä, jonka kanssa o
      Ikävä
      252
      4448
    3. Miksi Kuhmolaiset on niin nyrpeä ilmeisiä?

      Miksi suurin osa (ei onneksi kaikki) on niin typääntyneen näkösiä elämäänsä? Tuijotetaan toisia pahansuopaisesti ja kat
      Kuhmo
      32
      4315
    4. Nato kaatamassa Petterin haaveileman Tunnin junan?

      Nato edellyttää pohjoisessa Jäämereltä Rovaniemelle saakka kapearaitesta suoraa rautatieväylää, joka maksaa paperirahaa,
      Maailman menoa
      10
      4264
    5. Huvittava ilmiö: Vasemmistolaiset uskoo sokeasti SDP:n parantavan heidän

      elämäänsä, jos demarit johtaa seuraavaa hallitusta (Kyse on siis palstan vasemmistolaisista) Totuus on toinen, nimittäi
      Maailman menoa
      193
      3503
    6. Riikka ohoi! Saksa alensi bensaveroa, missä euron bensa?

      Perussuomalaisten yksi vaalilupauksista oli euron bensiini suomalaisille autoilijoille. Ei ole näkynyt. Jopa vasemmis
      Maailman menoa
      86
      3190
    7. Tulipalo rivitalossa, tuhoutuu täysin

      Kainuun pelastuslaitos sai hieman puolenyön jälkeen maanantaina ilmoituksen rivitalon huoneistossa syttyneestä tulipalos
      Puolanka
      81
      3129
    8. Donald Trump pääsi samalle listalle Sanna Marinin kanssa

      Eli vasemmistolaisen Time-median top 100 jännäihmisten listalle. https://time.com/collections/time100-next-2021/5937699
      Maailman menoa
      9
      3047
    9. Älkää vaan sairastuko syöpään Suomessa

      Tilaston mukaan Suomi, Slovakia ja Latvia lääkitsee aivan pohjamudissa syöpää. Sairastunutta hoidetaan edelleen vanhana
      Maailman menoa
      241
      2833
    10. Kyllä, maata ei halua puolustaa nimenomaan punavihreän puolen edustajat

      "Esimerkiksi maanpuolustushenki on keskimääräistä alempana naisten, arvoliberaalien, heikossa taloustilanteessa olevien
      Maailman menoa
      143
      2772
    Aihe