Te ketkä ette ole koskaan kokenut aknea niin toivottavasti tämä edes auttaa ymmärtämään kuinka raskas taakka se on ja kuinka se vain simppelisti "tuhoaa" kaiken. Olen nyt se huonoin esimerkki pahimmasta tapauksesta mutta annetaan mennä.
Ala-asteella naama kiilsi kuin vauvan pylly, tyttöjä riitti ja itseluottamus oli aivan tapissa. Pystyin helposti arvostella muiden ulkonäköä ilman että kukaan voisi sanoa vastaan ilman että kolahtaisi omalle tunnolle. Muistan jopa tytön jolla oli jotain punaista ihottumaa ja siitä ala-aste aikana sanoin hänelle ilkeästi. Maksaisin mitä tahansa jotta voisin perua nämä sanat vaikka ei se tyttö enää muista niitä. Elämä oli ihanaa. Ylä-asteelle siirryttyä minulle sitten alkoi akne, eikä mikä tahansa akne vaan painajaisakne. Ensimmäiseksi alkoi tulla naamaan erilaisia täpliä ja sen jälkeen rintaan ja olkapäille. En välittänyt asiasta oikein ennen kuin se sitten paheni. 8-luokalla naamaani ilmestyi ihme "palloja" kaksi vasemmalle puolelle kasvoja ja yksi oikealle puolelle. Siis vittu palloja missä oli jotain ihme nestettä sisällä ja se oli NAAMASSA(?). Olen aina ollut sellanen persoona että haluaisin miellyttää muita mutta nyt kun oma läsnäoloni sai jo minut oksentamaan niin jätin kaikki sosiaaliset jutut taakse ja halusin vain olla kotona ettei kukaan näkisi minua. Aina kun näin itseni peilistä niin mietin vain että miksi minä. Poissaolojakin kertyi koulussa lähemmäs 200 tuntia. Rippileirilläkin olin ainoa joka ei uinut ja olihan se aika surullista katsoa kun kaverit molski ja hyppi veteen. Tätä postausta katsoessani niin tietokoneella pelitunteja on kertynyt jo lähes 5000h (pelaajat varmaa tietää kuinka suuresta summasta on kyse kun kaksi vuotta on kulunut). Pahimmassa tapauksessa mietin jopa itsemurhaa, mietin itsekseni että akne voitti tämän taistelun ja minä hävisin.
Harrastin jalkapalloa monta vuotta ja lopetin senkin kesken koska en halunnut että kukaan näkee minun aknea olkapäissä vaikka varmasti moni jo varmasti arvasi jo naaman perusteella että se jatkuu. Tykkäsin myös uida paljon vapaa-ajalla mutta sekin jäi sitten taakse. Ylä-aste aikana, tarkemmin 8lk jälkeen en ollut lähes missään vapaa-ajalla lähes kahteen vuoteen ennen kuin varasin sitten lopulta itselleni ihotautilääkärille ajan. Tässä vaiheessa olin jo muuttunut siitä iloisesta kaverista hiljaiseen ja erittäin varautuneeksi ihmisiä kohtaan. Ihotautilääkäri katsoi varmaan pari minuuttia ja sanoi heti että antaa todella vahvaa lääkettä (nimeä en taida muistaa) ja sanoi että kokeile tätä ja katsotaan sitten parin kuukauden päästä uudestaan.
Käytin aktiivisesti lääkettä ja itseluottamukseni alkoi pikkuhiljaa palaamaan ja finnit häviämään ja etenkin olkapäistä nämä finnit kuivui pois ja hävisi. Mielestäni koko akne on hävinnyt kun tätä postausta teen mutta edelleen nämä arvet häiritsevät minua ja en edelleenkään uskalla mennä uimaan taikka alottaa jalkapalloa vaikka olenkin parissa harjoituksissa käynyt. Olen kyllä alkanut käymään ulkona ja niin edelleen mutta en edelleen löydä sitä itseluottamusta. Minun minä-arvo on aivan nollissa vieläkin. En osaa ottaa kehuja vastaan kun niitä ei ole tullut pariin vuoteen ja kun olen snäppäillyt tytöille ja saanut positiivista palautetta ulkonäöstäni niin en osaa ottaa sitä vastaan. Aina kun yritän vaikka jutella tytöille niin mietin että "mitä mä voisin tarjota hänelle". Kavereita löytyy kyllä aivan tarpeeksi ja osaan olla hurmaava jos satun sille päälle. Kirjoitushetkellä olen 17 ja parin kuukauden päästä 18.
Akne on varmasti yksi itsetuntoa syövyttävin sairaus mutta se että joudut kokemaan sen pahimman niin oikeasti koettelee sua. Haluaisin vain sanoa teille jotka olette tänne asti selvinneet että älkää antako sen lannistaa sua, olkaa omia ittenne vaikka teillä olisin se kurpitsa naamassanne. Olisinpa itekki uskonu tämän pari vuotta sitten.
Jos teillä on omia kokemuksia aknesta niin tänne vaan! ps. eka postaus, tunnehuuruissa unohin varmaa jotain tai voi olla jotain hassuja lauseita mutta ei anneta sen haittaa! <3
Ala-asteella naama kiilsi kuin vauvan pylly, tyttöjä riitti ja itseluottamus oli aivan tapissa. Pystyin helposti arvostella muiden ulkonäköä ilman että kukaan voisi sanoa vastaan ilman että kolahtaisi omalle tunnolle. Muistan jopa tytön jolla oli jotain punaista ihottumaa ja siitä ala-aste aikana sanoin hänelle ilkeästi. Maksaisin mitä tahansa jotta voisin perua nämä sanat vaikka ei se tyttö enää muista niitä. Elämä oli ihanaa. Ylä-asteelle siirryttyä minulle sitten alkoi akne, eikä mikä tahansa akne vaan painajaisakne. Ensimmäiseksi alkoi tulla naamaan erilaisia täpliä ja sen jälkeen rintaan ja olkapäille. En välittänyt asiasta oikein ennen kuin se sitten paheni. 8-luokalla naamaani ilmestyi ihme "palloja" kaksi vasemmalle puolelle kasvoja ja yksi oikealle puolelle. Siis vittu palloja missä oli jotain ihme nestettä sisällä ja se oli NAAMASSA(?). Olen aina ollut sellanen persoona että haluaisin miellyttää muita mutta nyt kun oma läsnäoloni sai jo minut oksentamaan niin jätin kaikki sosiaaliset jutut taakse ja halusin vain olla kotona ettei kukaan näkisi minua. Aina kun näin itseni peilistä niin mietin vain että miksi minä. Poissaolojakin kertyi koulussa lähemmäs 200 tuntia. Rippileirilläkin olin ainoa joka ei uinut ja olihan se aika surullista katsoa kun kaverit molski ja hyppi veteen. Tätä postausta katsoessani niin tietokoneella pelitunteja on kertynyt jo lähes 5000h (pelaajat varmaa tietää kuinka suuresta summasta on kyse kun kaksi vuotta on kulunut). Pahimmassa tapauksessa mietin jopa itsemurhaa, mietin itsekseni että akne voitti tämän taistelun ja minä hävisin.
Harrastin jalkapalloa monta vuotta ja lopetin senkin kesken koska en halunnut että kukaan näkee minun aknea olkapäissä vaikka varmasti moni jo varmasti arvasi jo naaman perusteella että se jatkuu. Tykkäsin myös uida paljon vapaa-ajalla mutta sekin jäi sitten taakse. Ylä-aste aikana, tarkemmin 8lk jälkeen en ollut lähes missään vapaa-ajalla lähes kahteen vuoteen ennen kuin varasin sitten lopulta itselleni ihotautilääkärille ajan. Tässä vaiheessa olin jo muuttunut siitä iloisesta kaverista hiljaiseen ja erittäin varautuneeksi ihmisiä kohtaan. Ihotautilääkäri katsoi varmaan pari minuuttia ja sanoi heti että antaa todella vahvaa lääkettä (nimeä en taida muistaa) ja sanoi että kokeile tätä ja katsotaan sitten parin kuukauden päästä uudestaan.
Käytin aktiivisesti lääkettä ja itseluottamukseni alkoi pikkuhiljaa palaamaan ja finnit häviämään ja etenkin olkapäistä nämä finnit kuivui pois ja hävisi. Mielestäni koko akne on hävinnyt kun tätä postausta teen mutta edelleen nämä arvet häiritsevät minua ja en edelleenkään uskalla mennä uimaan taikka alottaa jalkapalloa vaikka olenkin parissa harjoituksissa käynyt. Olen kyllä alkanut käymään ulkona ja niin edelleen mutta en edelleen löydä sitä itseluottamusta. Minun minä-arvo on aivan nollissa vieläkin. En osaa ottaa kehuja vastaan kun niitä ei ole tullut pariin vuoteen ja kun olen snäppäillyt tytöille ja saanut positiivista palautetta ulkonäöstäni niin en osaa ottaa sitä vastaan. Aina kun yritän vaikka jutella tytöille niin mietin että "mitä mä voisin tarjota hänelle". Kavereita löytyy kyllä aivan tarpeeksi ja osaan olla hurmaava jos satun sille päälle. Kirjoitushetkellä olen 17 ja parin kuukauden päästä 18.
Akne on varmasti yksi itsetuntoa syövyttävin sairaus mutta se että joudut kokemaan sen pahimman niin oikeasti koettelee sua. Haluaisin vain sanoa teille jotka olette tänne asti selvinneet että älkää antako sen lannistaa sua, olkaa omia ittenne vaikka teillä olisin se kurpitsa naamassanne. Olisinpa itekki uskonu tämän pari vuotta sitten.
Jos teillä on omia kokemuksia aknesta niin tänne vaan! ps. eka postaus, tunnehuuruissa unohin varmaa jotain tai voi olla jotain hassuja lauseita mutta ei anneta sen haittaa! <3
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitäskö kommentoida? no ei varmaan