Vl-ihmiset puhuvat usein lapsen uskosta.
Mitä se oikeasti merkitsee. Onko lapsi uskossa, kun syntyy?
Riippuko syntymäpaikka siihen mitenkään?
Onko sama, syntyykö lapsi Kiinassa, Intiassa, Irakissa, tai Suomessa.
Minusta lapsi saa vanhemmiltaan sen, mihin uskoo eikä päinvastoin.
Mitä se oikeasti merkitsee. Onko lapsi uskossa, kun syntyy?
Riippuko syntymäpaikka siihen mitenkään?
Onko sama, syntyykö lapsi Kiinassa, Intiassa, Irakissa, tai Suomessa.
Minusta lapsi saa vanhemmiltaan sen, mihin uskoo eikä päinvastoin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Seuraava raamatun kohta osoittaa, että pienillä lapsilla on usko:
Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 muistaakseni). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Edelleen: "Joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun. (Matt.18:5). Se joka ottaa tykönsä siis lapsen Kristuksen nimeen, saa uskon kautta luokseen itse taivaan Herran.
Jeesus jatkaa tästä: "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Jeesus varoittaa halveksimasta lapsia heidän autuutensa tähden: "Katsokaat, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli. (Matt.18:10-11).
Jeesus on siis tehnyt autuaaksi, vanhurskaaksi, perisynnin kautta kadotetun lapsen (pienimmän).
Jumalan edessä ovat vain Jumalan lasten suojelusenkelit. Jumalan sana osoittaa, että taivaan enkelit ovat "palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuudenperimän pitää" (Heb.1:14).
Matt.21:14. Ja hänen tykönsä tulivat sokiat ja ontuvat templissä, ja hän paransi heidät.
15. Mutta kuin pappein päämiehet ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja lapset templissä huutavan ja sanovan: hosianna Davidin Pojalle! närkästyivät he,
16. Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Tähän yhtyy myös psalmin kirjoittaja sanoessaan: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman" (Ps.8:3).
Kirjoittaessaan pakanuudesta uskoon tulleille efesolaisille Paavali totesi, että Jumala oli herättänyt heidät, kun he olivat kuolleet "ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1). Nämä pakanat olivat siis olleet hengellisesti eläviä jossakin elämänsä vaiheissa. Ainoa mahdollinen vaihe oli kun he olivat pienokaisia.
Room.5:15. Mutta ei niin lahjan kanssa ole kuin synnin; sillä jos monta ovat sen yhden synnin tähden kuolleet, niin on paljoa enemmin Jumalan armo ja lahja sen yhden ihmisen Jesuksen Kristuksen armossa monen päälle runsaasti tullut.
16. Ja ei niinkuin (se tuli) yhden kautta, joka syntiä teki, niin myös lahja; sillä tuomio on tosin yhdestä kadotukseen, mutta lahja monesta synnistä vanhurskauteen.
17. Sillä jos kuolema on yhden synnin tähden vallinnut sen yhden kautta, paljoa enemmin ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan yltäkylläisyyden, pitää vallitsemassa elämässä yhden Jesuksen Kristuksen kautta.
18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Raamattu kertoo kauniisti lapsista Jumalan lahjana: "Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti" (Ps.127:3).
"Minä tunsin sinut jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään. (Jer.1:5).
Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Noilla Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
voisitko vastata kysykykseeni ihan selkella suomella siteeratta raamattua
Pienet lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan.
Lestadiolaisuudessa on opetettu kasteesta Lestadiuksen mukaisesti, että lapsikaste on Jumalan sanaan perustuva ja että lapset ottavat sen vastaan uskolla. Oppi lasten uskosta on kuulunut Lestadiolaisuuteen sen syntyvaiheista asti. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita sen uskon tähden, jonka Jumala on heille Jeesuksessa Kristuksessa lahjoittanut. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, jonka he ottavat vastaan uskolla. Jumalan sanalla on torjuttu väitteet, etteivät lapset usko. On harhaoppia, että kaste vaikuttaa pelkkänä tekona, ilman kastettavan uskoa. Lapsikasteen hylkäämistä ja uudelleen kastamista on niinikään pidettävä harhana, jota on taisteltava Jumalan sanalla. Edellä olen osoittanut, että vanhoillislestadiolaisten on raamatun ja luterilaisen opin mukainen.
mutta entä lapset, joita ei kasteta, koska kuuluvat eri uskontokuntiin. ovatko he automaattisesti tuomittu kadotukseen ilman omaa syytään?
Syntyi lapsi missä tahansa pallonpuoliskoa hän syntyy uskovaisena ja viattomana tähän maailmaan.
Lapsi ei vielä kykene erottelemaan hyvää ja pahaa ja kuinka tulisi kivoitella jotta usko myöskin säilyisi.
Mikä on sitten se ikä, ettei lapsen katsota enää olevan "lapsuuden uskossa". Tietenkin lapsuuden uskon voi ihan kieltää., ja itse tietämäni nuorimpia on ollut n. 14-15v. joka halusi jättää vl-uskon.
Luulisin että tuo ns. yläasteikä on jo nykypäivänä sellaista ikää viimeistään, että nykylapselle on jo tullut käsitys ainakin jonkinlainen, mitä hän haluaa olla.
Toisaalta nykyajan 5:s ja 6:s luokkalaisetkin ovat tänäpäivänä titoisia monista asioista ja niiden oikeudellisuudesta, mitä vaikkapa 30 vuotta sitten ei vielä ilmennyt.
Olisiko se suurinpiirtein 0-12?? Eli aika ennen varhaismurrosikää?
Toki on olemassa ihmisiä, jotka ikäänkuin aina ovat ns. lapsen tasolla, esim. eritavalla psyykkisesti sairaat tai kehitysvammaiset yms...
Ne sylivauvat, jotka tuotiin Jeesuksen luo uskoivat Jeesuksen sanojen mukaan. Jeesus "koski" niihin lapsiin. Jeesuksen sanotaan laittaneen myös kätensä juuri niiden lasten päälle.
On syytä olettaa, että lapset saivat Pyhän Hengen lahjan, siksi he uskoivat. Usko on eräs Pyhän Hengen ominaisuus, ei irrallinen asia.
Lapsi saa kasteessa Pyhän Hengen ja uskon.
Kun lapsi tunteen tehneensä jotain väärin ja hädissään tulee esim. vanhempiensa luo kertomaan pahaolostaan, ja sitten kun hänelle todistetaan / saarnataan hänen pienet viat anteeksi Jeesuksen nimen kautta, hän tulee iloiseksi kun viat on korjattu ja hän ei epäile eikä enää jälkikäteen edes muista että näin on joskus käynyt. Vaikka välttämättä hän ei tunne eikä tiedä Jumalasta ja Kristuksesta eikä koko uskosta eikä mistään uskoon liittyvästä. Tätä on lapsen usko, jonka Jeesus Kristus on kasteessaan antanut lapselle.
Vastakohtana on aikuisen usko, joka panee epäilemään olenkohan minä tarpeeksi katunut, olenkohan minä oikein elänyt, olenko minä tarpeeksi tehnyt tai jättänyt tekemättä, olenko minä varmasti uudestisyntynyt, olenko minä oikeassa seurakunnassa, onko tuolla synninpäästön julistaneella henkilöllä varmasti oikea usko, jne.
Ei uskoa voi antaa vanhemmat lapsilleen... Vaikka kuinka haluaisi antaa uskon jollekkin niin se ei niin tapahdu.
Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
"Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Toki aikuisenkin kaikki synnit sovitettiin, mutta parannusta tehdään omista tekosynneistä, uskon ja ymmärryksen kautta.
Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he säilyisivät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Hyvää omaatuntoa säilytetään Jumalan valtakunnan hoidossa. Sieltä ihminen löytää elämän veden, josta ulkonainen kasteen vesi todistaa. Sen avulla säilyy sydän puhtaana, ja sen voimalla painetaan alas turmeltuneesta ihmisestä eli vanhasta ihmisestä nousevat synnin voimat.
Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa. Se merkitsee uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumusta. Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin. Yleiseti voidaan yhtyä, sekä vanhan että uuden liiton sakramenteista Augustunuksen tulkintaan: "Ei ilman sakramenttia jääminen kadota, vaan sakramentin halveksiminen kadottaa". Kaste on Jumalan säätämys. Aivan ensimmäiseksi Jumala tunnustaa uskovan ihmisen, myös lapsen omakseen. Sakramentti on siis evankeliumiin perustuva näkyvä armon merkki. Se on Pyhän asian vertauskuva ja tuntomerkki. Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he pysyvät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Kristityt kilvoittelevat kasteen armoliitossa uskon kautta. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita uskon tähden, jonka Jumala on heille lahjoittanut Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, kun he uskovat.
Ettekö ymmärtäneet kysymystä, vai ettekö halunneet ymmärtää.
Rautalangasta:
Jos lapsi syntyy Intiaan hindulaiseen perheeseen, niin miten hän voi teidän teorianne mukaan pitää teidän käsityksenne lapsen uskosta.
Hän varmasti uskoo, mutta omalla tavallaan ja se on varmaan Jumalallekin ihan ok.
Luulin ymmärtäneeni kysymyksesi, mutten olekaan enää varma.
Kumpaa kysyt:
1) Onko hindulaiseen perheeseen syntyvä lapsi syntyessään uskovainen?
2) Säilyykö lapsi uskomassa omaksuessaan hindulaisen uskon?
Lapsi uskoo, ainakin niinkauan kun lapsuuden usko pysyy.
Kastamattomana kuolleet
”Mitä meidän on sanottava (meidän)kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”
Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).
Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.
(Luther)