Taas tuntuu siltä että kukaan ei usko. Kuka auttaa vakavasti persoonallisuushäiriöisen uhreja? Mitään muuta en hoidosta saanut kuin epäuskoa ja vähättelyä. Ei ne mun ongelmat voi muka olla niin pahoja kuin on ja kun sanoin että pelkään tiettyjä ihmisiä niin se johtuu muka kuolemanpelosta. Oikeasti en pelkää kuolemaa vaan kidutusta ja sitä että mua pidetään vankina vastoin mun tahtoa! Mieluummin kuolen kun joudun enää kidutetuksi ja täydellisen vallan ja alistuksen alle! Lääkkeitäkin on vaikea saada tarpeeksi näiden tuskaoireiden ja pelkotilojen lievittämiseksi. En ihmettele jos ihmiset päättävät päivänsä ihan vain sen vuoksi että apua ei saa mistään tai hoitopaikassa vaan jatketaan potilaan alistamista. Taivaassa ainakin saisi olla vapaa kiusalta ja kiduttamiselta. Tietysti yksi vaihtoehto olisi vaihtaa maisemaa ja etsiä joku lääkäri joka oikeasti ymmärtäisi. Ongelma on siis siinä että harva kykenee kohtaamaan näin vaikeita asioita joten leimaavat potilaan hulluksi tai muuta vastaavaa.
Mistä apua?
Ttttttt33
54173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ei mistään välttämättä ole turvaa tai apua. Vaikka uskoisikin niin mitä odotat? Itse pitää itseään auttaa etsimällä tietoa ja lohtua monista lähteistä. Älä sekoita muita ihmisiä ongelmiisi koska silloin tulet vain itse lisää haavoitetuksi. Ne ei oikeasti tajua vaikka kohteliaisuuttaan tai uteliaisuuttani koettavatkin. Terapia voi parhaassa tapauksessa vähän kannatella mutta mitään se ei ratkaise. Ei ole helppoa mutta koeta sinnitellä. Ehkä joskus taas sietää paremmin. Voimaus.
Kiitos. Kai pitää vain opetella tulemaan asian kanssa toimeen. Jos taasen paha olo menee ihan älyttömäksi on pakko silloin edes välillä jossain asiasta puhua eli juuri tuosta kannattelusta puhuinkin ja sitä olen toivonut mutta en ole saanut kun ei ole ymmärrystä tällaisesta.m Yhden yksityisen terapeutin sentään tiedän joka vaikuttaa siltä että sillä voisi tarpeen tullen käydä vaikka kalliiksi tulee eikä taloudellinen tilanne mikään paras ole mutta mikäpä terveyttä tärkeämpää olisi. Ei mikään.
Ehkäpä se on aluksi juuri se, että kukaan ei usko kuulemaansa. Ne ihmiset, jotka ovat saaneet tavallisen terveen perheyhteisön kasvualustakseen, eivät voi ymmärtää ikinä toisen ihmisen *perhehelvettiä*. Koska se *kulissi*, jonka takana kaikki tämä paha tapahtuu, on ulospäin melko moitteeton.
Tapahtuneista syytetään lasta valehtelijaksi, tai että tällä on vilkas mielikuvitus. Eli narsistivanhempi kääntää asiat aina omaksi edukseen, aikuisen auktoriteetillä. Perheen lapsella ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua mitenkään, häneltä puuttuu kuulija, sekä turvallinen tukija.
Ja siksi voidaan mennä vuosikymmeniä samassa tilanteessa, jossa koti ei ole lapsen turvasatama, vaan perhehelvetti.
Surrealiston ja tytär-1 kanssa samansuuntaisesti olen kokenut.
Niin hyvin sanottu, että alkoi melkein itkettää:( Juuri tuollainen paskalapsuus oli itselläni ja siitä toipuminen on kestänyt kauan. Mutta viimein olen saanut itseluottamusta ja rajoja.
Teille kaikki paskat ihmiset: Karma on kiva asia, molopäät:)
Näin se on ja narsistivanhempi tai vanhemmat rääkkäävät lapsiaan. Kamalinta on se että kun lapsi sitten aikuistuu jatkaa hän ITSE itsensä rääkkäämistä tiedostamatta sitä. Eli tämä sairas itsensä ruoskimisen malli siirtyy aina eteenpäin ellei ihminen herää tai paha olo tule niin pahaksi ettei vaan voi jatkaa samaan malliin. Uskon että mielenterveysalan ja varmaan ylipäänsä hoitoalankin ammattilaisissa on paljon narsistien lapsia jotka kohtelevat potilaitaan aivan kuin heitä on kohdeltu. En voi sanoin kuvailla miten paljon mua oksettaa se mitä olen joutunut kokemaan ja näkemään. Aivan sama vaikka olisivat itsekin lapsuutensa uhreja, HE OVAT SIITÄ HUOLIMATTA vastuussa teoistaan. Menneisyyttä ei voi käyttää tekosyynä! Eikö tuollainen henkinen väkivalta ole jo tavallaan sadistista kun sitä jatkuu vuosikausia? Helvettiin joutaisivat nämä sairaat ihmiskuvatukset. Anteeksi vaan mutta en voi sietää tuollaista että ihan oikeasti kuvitellaan tuollaisen käytöksen olevan normaalia ja jopa hyväksyttävää ja kun joutuu läheltä näkemään mitä se tekee ihmisille. 😣
Näiden narsistien käytöksestä tulee mieleen natsit. Olisivat varmaan mielellään olleet jossain keskitysleirien johtajina ja päällikköinä. Kyllä ihminen voi olla paha.
No joo. Kun aloin etsiä apua, vastaan tulikin ihmisiä, joiden näkemyksen mukaan sellaiset asiat olivat normaaleja ja moraalisesti hyväksyttäviä, joita olin vuosikymmenet pitänyt itsestään selvästi täysin sopimattomina.
Parempi todellakin ilman sellaista apua. Veisivät minultakin moraalitajun.
Aivan. Tuo jaksaa aina hämmästyttää että miten osa pitää täysin moraalittomia asioita ja sairaita perhe- tai sukuyhteisöjä ihan arkipäivisinä asioina. Kaipa ne on itse oman lapsuutensa aivopesemiä eivätkä edes tiedosta sitä. Narsistithan tavallaan aivopesevät lapsensa kannattamaan sairasta natsi-ideologiaansa ja niin kuin sanoin aiemmin niin ne jotka näitä ajatuksia eivät kannata ovat heidän mielestään jotenkin pahoja ihmisiä, vaikka mun mielestä se on ihan päinvastoin. Tätä ei kuitenkaan ääneen heille kannata sanoa ellei halua heidän vihojaan päällensä.
Nämä aivopestytkin voisivat parantua aivopesustaan, tavallaan purkaa sen lapsuusajan ohjelmoinnin jos haluaisivat, mutta ensin on herättävä todellisuuteen. Narsistiset yhteisöt ovat kuin kultteja jotka sallivat vain yhdenlaisen ajattelutavan. Jos on vielä mukana kultin toiminnassa on aivopesusta irtaantuminen vaikeaa. Siksi kannattaisi irtaantua ajoissa ennen kuin oma tahto ja minä on täysin litistettyjä. Ei nämä omiaan sääli vaan jatkavat sitä rummutusta ja omien ajatusten ja ideologiensa tuputtamista vaikka väkisin.
Kaikesta voi puhua, mutta kaikesta ei voi puhua kaikkien kanssa. Eli jos huomaa ettei kuulija ymmärrä, niin sitten joku toinen ymmärtää. Jos soitat eri auttaviin puhelimiin, vastaaja ei ehkä tajua, mutta toisena päivänä toinen päivystäjä voi sitten tajuta.
Massiiviset ahdistukset kannattaa tietoisesti käsitellä pienempinä paloina. Että rajaa pohdiskeluita, johonkin osa- alueisiin. Pala kerrallaan.
Elämä on monimuotoista kaikkiaan ja voi katsoa josko välillä pystyisi lukemaan tai miettimään jotain aivan muuta.
Energia on siellä missä ajatus on.
Menneisyys ei muutu, mutta voimme oppia näkemään sen menneisyytenä.
"Menneisyys ei muutu, mutta voimme oppia näkemään sen menneisyytenä."
" Ei pidä nähdä hyvää siellä, missä sitä ei ole."
Tässä on mielestäni kaksi hyvää lausetta, jotka saattavat toimia narsistivanhempien lapsille, *ohjeena* elämään. Totta kai ymmärrämme sen, että asiat, jotka ovat menneisyydessä tapahtuneet, ovat menneisyyttä. Ja sen, että hyvyyttä ei pidä nähdä siellä, missä sitä ei ole. Eli, olemme oppineet tunnistamaan ne tosiasiat, ja selviämään niiden kanssa omassa elämässä.
Mutta selvitä näiden tosiasioiden kanssa läpi koko elämän. Se onkin jo sitten ihan toinen juttu. Asiathan ovat niin vaikeita, että vain saman kokeneet voivat ymmärtää sen, mitä olemme joutuneet elämässämme kokemaan.
Ja pahaksi tämän tekee se, että omat vanhempamme, ovat ne kaltoinkohtelijat, jotka vaikeuttivat lapsensa elämää siellä menneessä. Kasvattivat lapsensa pelossa, antamatta hänelle minkään laista turvaa ja kannustusta. Eli tavallaan lapsen oli selvittävä lapsuudesta omin avuin epätietoisuudessa.
Ja tämähän on koko elämän pituinen prosessi, eli se jatkuu niin kauan, kuin kaltoinkohtelijat elävät. Heihin voi pitää välimatkaa, mutta narsistin mieli ja kieli on pitkä ja ovela.
Aika pitkälle samaa mieltä, mutta ongelmalliseksi olen kokenut, että ympäristö aina toivoo minun näkevän hyvää siellä missä sitä ei ole ja osaanhan minä niin muiden mieliksi tehdä, koska minulla on hyvä mielikuvitus. Saan kakkakökkäreenkin näyttämään silmissäni kauniille kun tarpeeksi kuvittelen. Mutta tämäkään ei olisi ihmisille riittänyt.
Itsellä sama juttu. Ihmiset haluaa minun näkevän hyvää siellä missä sitä ei ole. Tämä on häirinnyt tervehtymisprosessiani sillä tuntuu että minua yritetään saada takaisin jonkinlaiseen unimaailmaan sen jälkeen kun olen JOUTUNUT heräämään todellisuuteen. Me tällaista kokeneet ilmeisesti näemme todellisuuden juuri sellaisena kuin se on. Siinä on sekä hyvät että huonot puolet, mutta miksi ihmeessä haluaisin alkaa valehtelemaan itselleni? Haluan elää todellisuudessa, näkeä ja kokea kaiken juuri sellaisena kuin se on. Eläkööt he valhemaailmassa, minä elän todellisuudessa. Enkä minnekään terapiaan mene muuttamaan ajatuksiani sillä niissä ei ole mitään vikaa. Kuuntelijaa ja ehkä tukijaa vaan kaipaisin, en mitään teorioita.
Kaikenlaiset teoriat vain estävät ihmisiä kohtaamasta todellisuutta. Todellisuus eli totuus on se millä on oikeasti väliä! Mulla ei ole enää mitään muuta kuin totuus. Sekin yritetään viedä pois. Kamalaa. Jos jatkat elämistä jossain unimaailmassa tai keinotodellisuudessa niin et tule koskaan pääsemään irti epäterveistä ihmissuhteista ja elämisen malleista eli kärsimys vain jatkuu. Vain harva oikeasti tiedostaa totuuden. Uskon että meilläkin on joku tarkoitus tässä yhtälössä. Näyttää kai jotain totuuden valoa niille jotka oikeasti haluavat tietää. Ei saa luovuttaa, pitää taistella itsensä ja muiden puolesta. Se on ainakin mun tarkoitus tässä elämässä, mitään muuta tarkoitusta en ole löytänyt.
No, siinä on se vanha kaava, teit niin tai näin, koskaan et ole riittävän hyvä.
Ja tämähän se onkin, se suurin ihmetyksen aihe lapselle, eli se ikuinen RIITTÄMÄTTÖMYYS.
Itse olin narsistivanhempien nuorin lapsi. Ja vaikka kuinka kävelin määrättyyn tahtiin, pitkin seinänvieriä ja palvelin ja passasin. Aina annettiin ymmärtää, että olen todella tyhmä ja yksinkertainen, eikä minusta ole mihinkään tässä maailmassa.
Todella kummallisia kasvueväitä omalle lapselle.
Sitten kun nuorena asikuisena, muutin pois kotoa. Huomasin ilokseni, että minusta löytyi paljon erilaisia valmiuksia. Sen perhehelvetin seurauksena olin kasvanut *vahvaksi* ja olin edelleen riippumaton vanhemmistani.
Vaikean lapsuuteni *lahjana* minusta oli kuitenkin tullut omatoiminen selviytyjä. Uskon kuitenkin, että tähän samaan lopputulokseen voi päästä helpommallakin.
No juurikin näin. Minä kun sitä tukea etsin, koin että tuen sijaan minua yritettiin saada sekaisin. Sanoin päämanipuloijalleni, että: "Minusta tuntuu kuin ne toiset yrittäisivät tehdä minua hulluksi. " Sitten tämä päämanipuloijani sanoi: "No niinhän ne yrittävätkin".
Paremmin menee kun kaikkien älyttömien juttujen sijaan kuuntelen musiikkia.
Niin kaikki muut pääsevätkin - helpommalla, kaikki itsenäistyvät ja kotipesältään lentoon lehahtavat poikaset ja yleensä heillä on vielä mukanaan elämän eväät. On hyvä, että sinusta tuli omatoiminen selviytyjä, sillä olisihan voinut käydä myös toisin. Kotoalähtöä voi myös vaikeuttaa ripustautuva äiti, joka ei anna lapsensa nousta siivilleen, vaan on takertuneena mukana ohjailemassa lentoa sivusta, niin aika selvähän se on, että ryteikössä rapisee. Joskus sitä lapsen pitää lähteä todella kauas synnyinsijoiltaan, että pääsee irti kahleesta kohtaamaan elämän karikot ihan itse, eikä ohjaava ja suojeleva äiti pääse mitenkään puuttumaan.
Elämän yksi parhaimmista lahjoista onkin kaukaa seurata lapsensa liitämistä ja tajuta, että eväillä, jotka annoin pärjää maailmalla. Vielä sitä viimeistä elämän lahjaa odotan ja toivon, että minulla olisi joskus mahdollisuus isovanhempana pitää pienen pientä elämänalkua sylissäni.
Kannatetaan
millai siinä totuudessa pitää sitten elää ettei koko ajan tulisi keinotodellisuudesta kylmää kyytiä. se jos mikä on uuvuttavaa olla koko ajan varpaillaan keinotodellisuuden hyväksi.
onko siellä todellisuudessa jotain sosiaalisia suhteita teillä?
ja vielä: onko jotain todellisuuskouluja sertifikaatteineen niin kuin harry potterissa, jossa sitten valmistettaisiin tässä todellisuudessa elämään. entäs raha ja bisnekset sun muu elanto..
On totta, että voi joutua aika rankkaan elämään, jos ei kykene työkseen valehtelemaan. Ja vielä rankempaa on jos ei kykene edes työkseen valehtelevia uskomaan. Kyllähän siinä välillä nälkää näkee.
Kun yksi maailma täysin hylkää, toinen avaa ovensa...
Ehkä asia onkin hyvin yksinkertainen: Emme kuulu sinne missä meistä ei tykätä
Sama pätee vanhempiin.
Nyt tuntuu ihan käsittämättömältä millaista monimutkaista jahkausta näin yksinkertainen asia on voinut olla.
No kun asia ei ole minun kohdallani noin yksinkertainen koska minusta on varmasti tykätty. Valintatilanteissa ei kuitenkaan. Siis tilanteissa joita minä en ole aiheuttanut ja jonka seurauksia minä makselen ja murehdin..
Niinpä, tämä narsistivanhempien kasvatusmenetelmät on vähän sama, kuin pikkulinnulta leikattaisi siivet pois. Ja sitten heitettäisi ilmaan ja sanottaisi, että *lennäpä nyt* Ja mahalaskun jälkeen naurettaisi vahingoniloisena tapahtuneelle, kun se lentäminen ei enää *poikaselta* onnistunutkaan.
Ja mun on kyllä sanottava tähän se, että kun tavallaan näen vanhempieni *läpi*. Ja kyseenalaistin tietyt tapahtumat, jossa väärinkohdeltiin täysin viatomia ihmisiä.
Eli, en jaksanut sulkea silmiä kaikelta epäkelvolta ja kummalliselta.
He ikään kuin, tuomitsivat minut perheeseen kuulumattomaksi epäonnistujaksi. Koska olin heidän mielestä *tahra* heidän moitteettomalle ulkokuorelle. Sekä suuri uhka sille, että narsistivanhempien luoma valhemaailma saattaisi lopulta paljastua ja kulissi kaatuisi epätodellisen elämän edestä.
Mutta se tässä tuntuu vaikealle, että muut ihmiset eivät voi ymmärtää miksi elää erikoisessa elämäntilanteessa.
Minäkin olen se hylkiö narsistisuvussani koska näen totuuden ja olen totuuden puolella. Sama se on muidenkin totuuden näkijöiden kanssa, olen huomannut. Se joka ei ota osaa sairaaseen perhekuvioon on hylkiö tai syntipukki tai kumpaankin.
Se on. Ei ymmärrystä vaikka miten vääntäisi. Olen päätynyt sellaiseen johtopäätökseen että tässä populaatiossa on joku kognitiivinen valuvika.
Niin tuntui minustakin kauan aikaa tosi turhauttavalta ja surulliselta. Nyt olen jo luovuttanut enkä hae ymmärrystä kuin sellaisilta jotka oikeasti ymmärtää ja haluaa kuunnella. Osa ymmärtää mutta ei halua kuulla asiasta mitään koska aihe on niin ahdistava.
Tuota juuri, siis valheellisuus ja vääryys oli elämän oikeat arvot ja ne palkitiin hyväksynnällä. Ja se, joka erehtyi kyseenalaistamaan tämän, eli oli liian rehellinen ja kiltti. Hänet koettiin pahaksi uhkaksi koko perheelle ja sille kauniille *kuvalle*, jonka narsistivanhemmat olivat luoneet arvomaailmansa mitaksi, itselleen. (ahneus, kateus ja häikäilemättömyys).
Sen vuoksi, tämä epäkelpoyksilö oli *poistettava* perheyhteisöstä, sinne sopimattomana. Hänet oli varmuudenvuoksi mustamaalattava mielenvikaiseksi, valehtelijaksi ja jopa varkaaksi. Jonka niskaan saattoi kaataa kaikki ne synnit, jos käry käy. Hänhän oli vain pelkkä *tahra* narsistivanhempien luomassa habituksessa. Jonka saattoi uhrata yhteisen hyödyn nimissä.
Hurskastellen ja äänekkäästi vanhemmat hokivat, >>kunnioita isääsi ja äitiäsi ..., älä tee huorin.... älä varasta.. jne. Tämä *kuva* annettiin maailmalle. Mutta, kulissientakana itse tätä kaikkea tehtiin jatkuvasti??!!
Vitsinähän aina sanotaan, että saa *rötöstellä*, kunhan ei jää kiinni siitä.
Tämä kuuluu narsismiin. Narsistivanhempi valehteli ja kun lapsi erehtyi sanomaan, että asia ei ole noin. Kertoi jopa sen, miten se asia on oikeasti.
Narsisti väitti lastaan valehtelijaksi. Antoi jopa selkäsaunan valehtelusta.
Ja niin kauan hakattiin, että lapsen oikea rehellisyys saatiin *murrettua*.
Ympäristö (hovi) myös meni tämän narsistin valhemaailman taakse ja painosti lasta vielä lopuksi pyytämään anteeksi narsistivanhemmalta sitä, että lapsi oli epäillyt ja kyseenalaistanut narsistivanhemman puheet.
Näin narsistivanhempi *keplottelee* valheenmaailmassa vielä edelleenkin.
Ja tällä näytetään menevän läpi koko elämän. Muiden on uskottava, kun narsisti kerran niin sanoo.
Tämmöstähän se on.
Ja sitten kun analysoin joitain elämäni ilmiöitä, hän sanoo että: "Ei siinä siitä ole kyse !"
Sitten kun kysyn, että "No mistäs sitten ?", niin vastaus on aina että: "Emmä jaksa ajatella."
Ompa hyvä perustelu kerta toisensa jälkeen.
Just noin hän on sitä mieltä, että sen pitää riittää perusteluksi, kun hän vaan sanoo niinkuin sanoo.
Minusta on ihan käsittämätöntä, että ihmiset yrittävät estää toinen toistensa henkistä kasvua, kun järkevämpää olisi kasvaa yhdessä.
Aina enemmän kasvaneen pitäisi vähän vetää muita perässään, eikä niinpäin, että vähemmän kasvaneet yrittävät saada enemmän kasvaneiden kasvu estettyä.
Mielestäni on typerää kateuden vuoksi estää enemmän kasvaneita kasvamasta, koska oikeasti kasvaneet ovat sen verran epäitsekkäitä, että toivovat muillekin kasvua ihan heidän itsensä tähden.
Toi on joku kulttuurijuttu tässä maassa. "Edistyneempien" pitää aina odotella "hitaampia" tasapäisyyden nimissä ja pidellä kynttiläänsä vakan alla, jos sitä nyt koskaan edes kynttiläksi tunnistetaan tai tunnustetaan... Taantuuhan siinä höperöksi... apatia on yksi moodi kans. Sitten muut jo porhaltavatkin ohi ja taas tulee auktoriteeteilta sun muilta poliiseilta nuhteita ja sakkoa.
Jotenkin ymmärtäisi kateuden jostain maallisista asioista kuten rahasta mutta näköjään ihmiset ovat kateellisia jopa toisen onnellisuudesta tai henkisestä kehittyneisyydestä. Täytyy myöntää että itsekin olen ajoittain ollut sitä kun olin huonossa tilanteessa (ja varmaan jatkossakin olen joskus, kukaan ei ole täysin immuuni kateuden tunteelle), mutta en silti aktiivisesti yrittänyt hidastaa muiden kasvua ja laittaa esteitä toisen tielle.
Ja silleen ei ainakaan henkisesti itse kasva, jos käyttää aikansa rakennellakseen muille esteitä. Voisko mitään älyttömämpää puuhaa olla.
Minä taas vain ihailen kehittyneitä ihmisiä näkemyksineen ja on vaikea ymmärtää kateutta sellaisesta mikä voi tarjota apua ja helpotusta omaan elämään..?! Semmoista sitten riipimään ja repimään?! Joskus pistos tulee kauniista tavaroista ja hyvästä mausta. Turvaverkostot ja onnistuneet vanhemmuus- ja sukulaisuussuhteet on tietysti jatkuvasti jäytävä aihe, koska se mikä minulle on jatkuva stressin aihe on toisille lepopaikka. Ja sitten nämä leppostelijat kehtaavat reppanoida vailla olevia?! Että kyllähän siinä joskus tekisi mieli raivostua ja osoittaa niskasta pitäen että miten trapetsilla mennään pyörremyrskyssä ilman verkkoja sun muita turvavaljaita. Hävyttömät!
Hei narsisti on kateellinen kaikesta. Kouluttautuneisuudesta, osaamisesta, elämästä, puolisosta, lapsista, rakkaudesta, terveydestä, työpaikasta, omaisuudesta, autosta, tyylikkyydestä, taitavuudesta, kädentaidoista, avuliaisuudesta, kiltteydestä, palkasta, eläkkeestä pankkitilistä, asunnosta, ystävistä, ilosta, naurusta, nuoruudesta, jopa sairauksista, kuntoutuksista ja lopulta jo hän *luulottelee* ja kehittelee lisää uusia kateudenaiheita, jotta voi mustamaalata uhriaa. Muuta siihen ei tarvita.
Narsistia suoranaisesti ällöttää se, että jollakin toisella pyyhkii paremmin, kuin hänellä. Hän kuvittelee, että tämä kaikki hyvä, jota ilman hän on jäänyt, on ikään kuin, pudonnut tuon kadehtimansa henkilön syliin lahjana. Narsisti on ahneuksissaan ja kateuksissaan, sitä mieltä, että tämän kadehtimansa henkilön *elämän*, pitäisi kuulua hänelle.
Noin se taitaa olla, vaikka se aina vaan tuntuu niin käsittämättömältä.
Uskokaa tai älkää, mutta minä selvisin narsistin kuristusotteesta lukemalla näitä keskusteluja. Joskus heikkoina hetkinä, kun 'ikävöin' narsistiani ja päällimmäisenä mielessä on ns. hyvät ajat, jolloin hän näytti parhaat puolensa ja oli maailman ihanin ihminen, luen kohtalotovereiden kirjoituksia, joista monet ovat niin tuttuja, kuin olisin kirjoittanut ne itse. Tämä on vertaistukea parhaimmillaan, kiitos kaikille kohtalotovereille. Koitetaan selviytyä <3
Voimia sinullekin. Minuakin on nämä keskustelut auttaneet tosi paljon. YouTubessa on myös sellainen kuin spartan life coach joka tietää mistä puhuu kun on itse kokenut saman.
Ei kai sitä voi olla varma, että pääsee taivaiseen jos tekee itsemurhan. Jaksamista!
Kiitos mutta itse uskon siihen että kun on mun aika mennä niin sitten on aika, oli se sitten oman käden kautta tai muuten. Jumala siitä päättää. Itsemurhaa en suunnittele mutta välillä kyllä kuolemasta ja taivaaseenpääsystä haaveilen kun väsyttää niin paljon.
Ei sitä jumala päätä vaan sinä ite.
On kyllä tosi kurjaa, että narsistin uhria ei yleensä uskota, mutta sehän onkin tavallan se juttu. Narsisti osaa näytellä pahaa aavistamattomille ihmisille, että hän on niiiin kiva. Hyvä esimerkki tästä on minusta kun ex-anooppini oli koulumaailmassa töissä. Yhden oppilaan äiti oli tullut kertoaan, että hänen miehensä lyö häntä. No, ex-anooppi oli sitä mieltä, että "mies ei vaikuta sellaiselta". Just joo, no sepä hyvä syy asian sulkemiselle. Monet pahoinpitelijäthän eivät nimenomaan tosiaankaan "vaikuta" siltä. En nyt tarkoita että olisi pitänyt lähteä valitsemaan puolta jossain huoltajuuskiistassa t.m.s., mutta miten noin vakavaa asiaa voi pyyhkäistä pöydältä noin vaan?! Minusta se on aika sydämetöntä. Olisi edes etsinyt jonkun auttavan puhelimen, ja käskenyt tätä naista soittelemaan sinne.
Olen itse käynyt yhden lähiomasen käytöksen vuoksi vertaistukiryhmässä, sitä voin suositella kyllä.
Heh. "Ei vaikuta sellaiselta". Esim. yksi massamurhaajakin Ted Bundy työskenteli mm. auttavassa kriisipuhelimessa, ja kun murhattuja tuli ilmi, niin lähipiiri poisti hänet heti epäiltyjen listalta... Kun homma menee sairaaksi, niin se menee TOSI sairaaksi...
Aloittajan kysymykseen "Mistä apua", ei juurikaan vastauksia näyttänyt tulleen.
Pariin otteeseen tuli vertaistuki mainituksi, mikä on hyvä vaihtoehto heille joilla on epäluuloja ns. terveydenhuollon ammattihenkilöitä kohtaan...
Mutta tuos kun nettiä selailin sattui silmiini tämmönenkin yhteisö
https://www.facebook.com/Aidinvarjo/?ref=page_internal
Josko tuostakin voisi olla jollein apua
Tämä seikka on minua auttanut, jonka nyt vasta kunnolla tajuan: Totuus on totta vaikkei kukaan sitä uskoisi.
Se ei ole mitenkään riippuvainen siitä uskooko sitä joku.
Eiköhän siihen ainakin se yksi kummastelija kuitenkin tarvita esittämään kysymys ja tavoittelemaan vastausta. Luulisin. Hyvin perusteltu tosi uskomus on kai se määritelm, jonka joskus kuulin tuolla opinahjoissa, jossa sitä nyt ei kuitenkaan sitten sovellettu...