Sunnuntai aamun pakot :)

kusinenjuttu

Hei

Ajattelin tässä kertoa teille nyt pakosta mikä ahdistaa melko kovaa taas, itseasiassa alkoi ahdistamaan juuri äsken.

Vessan maton olin laittanut pyykkikoriin, matto meni pesuun alkujaan muutenkin neuroottisista syitä. Olin saanut päähäni että matolle olisi tullut virtsaa, mikä kumminkin on epätodennäköistä.

Tänään kun pyykkikoneen laitoin päälle ja pyykkikorista otin likaisia vaatteita, matto tipahti vessan lattialle, nyt sitten koko vessan lattia pitäisi pestä, kun en tähän kumminkaan lähtenyt mukaan ja taisin kävellä kohdan yli johon matto oli tipahtanut ja sen jälkeen kävellyt ympäri asuntoa, nyt pitäisi sitten kaikki ne kohdat pestä, joissa olen kävellyt.

Ahdistus on kova.. tiedän kyllä että tämä kuulostaa aivan hullulta ja onkin hullua,, silti en ole hullu :)

1

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylläsesiit

      Koitat vaan ajatella mahdollisimman yksinkertasesti että jos siinä matolla nyt ei mitään näkyvää virtsaa ole niin sitä tuskin on myöskään lattialle jäänyt yhtään, tokihan vessankin lattia on vaikka kerran kuukaudessa ihan hyvä pestä. Itsellä ollut todella haastava ocd, ja erilaisten pakkotoimintojen suorittamiseen meni tunteja päivässä tuska ja ahdistus. Viime keväänä päätin lopettaa kaikki pakkotoiminnot/ajatukset, ahdisti ehkä sen parin viikon verran ja sitten alkoi helpottamaan. Ymmärrän täysin ajatuksesi ja ocd toki pieninä vivahteina käy välillä itselläkin mielessä mutta se on minimaalista verrattuna siihen mitä se on joskus ollut, toivottavasti ei tarvitse koskaan palata siihen veippaamiseen ja ressaamiseen, ja kaikkea hyvää sinullekin : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4772
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3553
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3444
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2950
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      14
      2370
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2185
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe