EU:ssa, USA.ssa ja Australiassa keskiverto elatuvelvollinen maksaa noin 20% palkastaan yhden lapsen elatusmaksuja - ja usein sen lisäksi juoksevia kuluja kuten lääkkeitä, silmälaseja, koulumaksuja. Suomessa on OCD maiden alhaisimmat elatusmaksut 7-10% elatusvelvollisen palkasta.
Yksinhuoltajat: Mikä teidän lastenne elämässä muuttuisi, jos saisitte saman verran elatusmaksuja kuin muissa maissa?
Mistä luulette, että johtuu, että Suomessa on muita pohjoismaita alhaisempi suoritus maksuprosentti (Suomessa vain 70% elatusvelvollisista suorittaa maksun, kun Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vastaava luku on noin 98,9%).
Miksi luulette, että Suomessa elatusmaksut ovat verrokkimaita alhaisempia? Onko Suomessa vahvoja etujärjestöjä?
vastatkaa ketjuun tai vastatkaa yksityisesti [email protected]
Miksi Suomessa EU:n alhaisimmat elatusmaksut?
18
<50
Vastaukset
- Lapsenetua
Yksinhuoltajat: Mikä teidän lastenne elämässä muuttuisi, jos saisitte saman verran elatusmaksuja kuin muissa maissa?
Ei mikään; tarkoitushakuisten "yksinhuoltajien" ja mm. Raision kaupungin sairaiden "viranomaisten" lapsen tarkoitushakuinen "viranomais" vieraannuttaminen edelleen jatkuu jo 10 vuotta perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin mm. tuomioistuimessa yhteis-
työssä äidin kanssa lapsen olosuhteista.
Mistä luulette, että johtuu, että Suomessa on muita pohjoismaita alhaisempi suoritus maksuprosentti (Suomessa vain 70% elatusvelvollisista suorittaa maksun, kun Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vastaava luku on noin 98,9%).
Muissa maissa ei harjoiteta näin laaja-alaista lapsen tarkoitushakuista "viranomais" vieraannuttamista,
kuten mm. Raision kaupungissa ja manipulaatiota yhteistyössä äidin kanssa; vaan annetaan lapselle
oikeasti oikeus myös omaan isäänsä, toiseen vanhempaansa, isovanhempiinsa, sukuunsa äidin
toiveista ja lausunnoista, lapsen tarkoitushakuisesta vieraannuttamisesta välittämättä.
Miksi luulette, että Suomessa elatusmaksut ovat verrokkimaita alhaisempia? Onko Suomessa vahvoja etujärjestöjä?
Koska suomessa ei tarkoitushakuisesti hyväksytä miehen/ isän osallistuvan lapsensa huoltajuuteen ja tasavertaiseen erovanhemmuuteen suomen valtion syyllistyessä kiistatta ihmisoikeusrikokseen ja rikokseen lapsen oikeuksissa.
vastatkaa ketjuun tai vastatkaa yksityisesti [email protected] - djajfaöjöajföajföajfö
Joo kumma juttu. Mitä saat suomessa 150 e??? et yhtäkäs mitään. Tuo summa menee viikon ruokiin ja lääkkeisiin. Noh äiti maksaa loput, näinhän se on aina mennyt, aiti hoitaa ja maksaa!
Elarit pitäisi olla 400 ekk/lapsi, koska äiti hoitaa lapset kokonaan ja mies vaan nukkuu sohvalla ja kattelee telkkua, ja nauttii vapaudesta ja olostaan. Mikäs on ollessa.
Siksipä hei ei lapsiaanhalukkaan koska ilman heitä pääsee helpommalla ja rahat saa itse kuluttaa.- mitäsvittuilevat
tarkoitushakuiset "yksinhuoltaja" äidit ja sairaat, katkeroituneet "viranomaiset" eivät anna isän
osallistua lapsn asuessa myös omalla isällään
oman isänsä huollossa ja hoidossa..
- Hyvinvointivaltio
USAan ja Australiaan on turha verrata, siellä on maksulliset koulut, terveydenhoito ja usein naiset kotona, kun lapset pieniä, kun päiväkoditkin on kaikki yksityisiä.
Sitä ihmettelen miksi meillä on pienemmät maksut, kun muissa Pohjoismaissa, koska yhteiskunta samanlainen.- Pahoinvointivaltio
USaaan hyvä verrata; siellä "viranomainen, lastensuojeluviranomainen" joutuu perustelemaan, todeistelemaan lausumansa, selvitystyönsä lapsen olosuhteista oikeaksi eikä voi satuila mitä sattuu,
kuten suomessa tuomioistuimen kopioidessa sosiaalitoimen perusteettoman perättömän Raision kaupungin selvitystyön sanasta sanna omaksi päätöksekseen; missä on riippumaton tuomioistuin?
- paljonpitäisimaksaa
Lapsi on minulla, eli isällä puolet ajasta. Isän luona oma huone, lelut ja kaikki vaatteet, muitakin kuluja lisäksi. Palkka olisi äidillä sama jos äiti kävisi töissä. Palkka on pieni ja asuminen kallista, eli naisvaltainen ala ja pääkaupunkiseutu.
Erikoista, että lapsen asuminen ja eläminen ei isän luona maksa mitään mutta maksettu elatusmaksu ei äidin luona riitä mihinkään. Tässä on yhtälö jota en voi ymmärtää.
Äiti saa lapsilisän yksinhuoltajakorotuksella, elatusavun ja asumistuen. Töissä ei käy kun ei tarvitse, elää kuitenkin ymmätääkseni aika pienellä. Töitä löytyy työvoimapalvelun sivuilta kymmeniä. Lapsella päiväkodilla sellaisia kirpputoriryysyjä, että kaikki täytyy käydä itse ostamassa, aika pitkälle luotolla ja toivoa että joskus saa tuloja sen verran että velka lyhenee. Ai niin, jos tulot nousee niin nouseeko elatusmaksut..?
Virallisesti lapsella "on oikeus tavata isää seuraavasti.." On siis kylässä kodissaan jossa on asunut syntymästään.
Nöyryyttävintä on se, että lapsi ei virallisesti edes asu syntymäkodissaan vaikka huolehdin kaikesta kulujen ja vastuun osalta vähintäänkin sen puolikkaan verran.
Kahden kodin järjestely on toinen asia jossa luotan tutkittuun tietoon enkä eläkeläisten "kokeile itse" tai muidenkaan vastaaviin mielipiteisiin. Jokaisella on asiaan oma mielipide ja perään sanotaan "lapsen etu" ilman mitään näyttöä.- kdjfkajfaföj
Sä et huomaa sitä vaan, sulla on niin suuri palkka ettei rahan menoa huomaa. Jos äidillä on pieni palkka niin on suotavaa että maksat sitten enempi kun sulla rahaa on. Kaikilla ei ole.
- paljonpitäisimaksaa
kdjfkajfaföj kirjoitti:
Sä et huomaa sitä vaan, sulla on niin suuri palkka ettei rahan menoa huomaa. Jos äidillä on pieni palkka niin on suotavaa että maksat sitten enempi kun sulla rahaa on. Kaikilla ei ole.
Mitä minä en huomaa? Et tainnut ymmärtää, että äiti tienaisi isää lapsilisän ja elatustuen verran enemmän jos menisi töihin. Myös asumiskustannukset ovat hänellä pienemmät. Lapsi asuu puolet vuodesta luonani.
- einämä
paljonpitäisimaksaa kirjoitti:
Mitä minä en huomaa? Et tainnut ymmärtää, että äiti tienaisi isää lapsilisän ja elatustuen verran enemmän jos menisi töihin. Myös asumiskustannukset ovat hänellä pienemmät. Lapsi asuu puolet vuodesta luonani.
"viranomaisten" toimesta perättömin "viranomais" selvityksin, lasumin jerjestetyt tarkoitushakuiset "yksinhuoltaja" ruikut mitään ymmärrä..
- exäläköh
Onko pakko aina erota??? Kun osaisitte ELÄÄ yhdessä lastenne takia niin EI olisi Onkelmii EI elatusmaksuja,ei riitoja ei pahaa oloa isällä,joka näkee rakkaat lapsensa vain joka 2vkon päästä! Mikä hitto teitä ämmii vaivaa kun aina jauhatte eroista ! exexex sinun exä ja minun exääää Telkkarikin pauhaa existä jatkuvasti. ero ohjelmia täynnä joka kanava!!! <ensin tehdään 2 tai 3 lasta ja sit heti sukset ristis!! aamen hallelujaa kalle ajaa lujaa!! Aina on vaikeuksia ollut liitois jokaisella mutta ei heti tarvii erota !!!!!!!!!!!!!!!!! ajatelkaa LAPSIANNE !
- sossuuuuuuuuu
niin ajatelkaa Raision sairas sossu viattomia lapsia; ÄLÄKÄÄKÄ VIERAANNUTTAKO LAPSIA YHTEISTYÖSSÄ ÄIDIN KANSSA RAISION KAUPUNGIN PERÄTTÖMIN "VIRANOMAIS" LAUSUMIN, SELVITYKSIN TUOMIO-ISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEISTA; VASTIN MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT JA LAPSET LAUSUNEET LUONNEHÄIRIÖISENÄ VIRANOMAISENA.
- HyväRaisionviranomaiset
sossuuuuuuuuu kirjoitti:
niin ajatelkaa Raision sairas sossu viattomia lapsia; ÄLÄKÄÄKÄ VIERAANNUTTAKO LAPSIA YHTEISTYÖSSÄ ÄIDIN KANSSA RAISION KAUPUNGIN PERÄTTÖMIN "VIRANOMAIS" LAUSUMIN, SELVITYKSIN TUOMIO-ISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEISTA; VASTIN MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT JA LAPSET LAUSUNEET LUONNEHÄIRIÖISENÄ VIRANOMAISENA.
Sä "mukamas isä" Raisiosta olet tässä ainoa luonnehäiriöinen. Ei kukaan muu.
- hyväRaisionviranomaiset
HyväRaisionviranomaiset kirjoitti:
Sä "mukamas isä" Raisiosta olet tässä ainoa luonnehäiriöinen. Ei kukaan muu.
Sä "mukamas äiti" Raisiosta ja Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaiset" olette tässä ainoa luonnehäiriöinen. Ei kukaan muu.
- enole
HyväRaisionviranomaiset kirjoitti:
Sä "mukamas isä" Raisiosta olet tässä ainoa luonnehäiriöinen. Ei kukaan muu.
Raisiosta; hehee!!!!
- KiittiRaisionsossujamuut
enole kirjoitti:
Raisiosta; hehee!!!!
Enkä minä. Ikinä ole Raisiossa käynytkään. Mutta tuo sekopää Raision mukamas isä vois jo tuon vuosia jatkuneen jauhamisen jälkeen tajuta että hänestä ei vaan ole vanhemmaksi. Tietysti jos ei ymmärrys riitä niin se ei vaan sitten riitä. Onneksi viranomaiset tajusivat asian!
- kiittiRaisionsossujamuut
KiittiRaisionsossujamuut kirjoitti:
Enkä minä. Ikinä ole Raisiossa käynytkään. Mutta tuo sekopää Raision mukamas isä vois jo tuon vuosia jatkuneen jauhamisen jälkeen tajuta että hänestä ei vaan ole vanhemmaksi. Tietysti jos ei ymmärrys riitä niin se ei vaan sitten riitä. Onneksi viranomaiset tajusivat asian!
Itseäni tarkoitan.
Mutta tuo sekopää Raision "mukamas äiti" ja Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaiset" perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vieraannuttaessaan, manipuloidessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan vois jo
tuon vuosia jatkuneen jauhamisen jälkeen tajuta että hänestä ei vaan ole vanhemmaksi, huoltajaksi, äidiksi
ja "viranomaiseksi". Tietysti jos ei ymmärrys riitä niin
se ei vaan sitten riitä. Valitettavasti Raision kaupungin "viranomaiset" eivät ole tajunneet asiaa ja siten omaa sairauttaan!
- bvbdnfkeoeökjdöagöa
Siksi koska suomessa ihmiset ovat köyhiä. Miehet jotka eroaa juuri sen takia ettei pysty elättämään perhettä, koska yksin asuessa pääsee halvemmalla.Silloin joutuu maksaa käyhälle vaimolle ja lapsille enempi rahaa. Sekin tulee halvemmaksi kuin että asuisi perheen kanssa.
Miehet osaa tuon pelaamisen.
Elarit pitää nostaa 400 e per lapsi. Se alle ei suomessa elä.
Suomen lapsiperheet ja kaikki ihmiset ovat käyhiä.- bvbdnfkeoeökjdöagöa
Siksi koska suomessa ihmiset ovat köyhiä. Naiset jotka eroaa juuri sen takia, ettei pysty elättämään perhettä, koska yksin asuessa pääsee halvemmalla. Silloin joutuu maksaa käyhälle Miehelle ja lapsille enempi rahaa vieraannuttaessaan, manipuloidessaan lapset tarkoitus hakuisesti omasta isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan yhteistyössä "viranomaisten" kanssa perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin tuomio istuimessa lapsen olosuhteista. Sekin tulee halvemmaksi, kuin että asuisi perheen kanssa. Naiset osaa tuon pelaa misen yhteistyössä sairaiden "viranomaisten" kanssa tuomioistuimessa perättömin selvityksin, lausumin; vastoin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset, "viranomai set" oikeasti omassa selvitystyössään lausuneet eli vanhempien yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeu-det, lasten asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa ennenkuin käänsivät takkinsa yhteistyössä tuomioistuimessa perättömässä lausumas-saan luonnehäiriöisenä viranomaisena. Elarit pitää nostaa; äidin maksaessa isälle 400000 eur/ kk/ lapsi tarkoitushakuisesta lapsen vieraannuttamisesta Raiison kaupungin maksaessa isälle vahingonkorvausvelvollisuu tensa tarkoitushakuisesta lapsen "viranomais"vieraan-nuttamisesta, manipulaatiosta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa lapsen olosuhteista 1200000 euroa.
Sen alle ei suomessa elä.
Suomen isättömät lapset ja isät ovat tarkoitushakuisesti toisistaan vieraannutettuja käyhiä ihmisiä; "viranomai-set" ja äidit suomen valtiossa aiheuttavat viattomille lap sille tarkoitushakuista, perusteetonta ongelmaa, sairautta ja valtiolle, kunnille aiheettomia kustannuksia omalla sairaalla menettelyllään suosimalla äitien tarkoi-tushakuista "yksinhuoltoa" ja lapsen tarkoitushakuista "viranomais" vieraannuuttamista perättömin "viran-omais" selvityksin, lausumin tuomioistuimessa, kuten mm. Raision kaupungissa vuodesta toiseen menetellään ja klikkaa nappia- apua ja vastausta jo seuraavana arki-päivänä, lainaa perhevalmentaja EI RAISION KAUPUNGIS-SA EDELLEENKÄÄN TOIMI!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070