Usko vie perille

T_Oivoja kirjoitti:

Päivän tekstissä (ks. myös Mark. 5:21–43, Luuk. 8:40–56) kerrotun kahden tapahtuman juuret ulottuvat kahdentoista vuoden taakse: Erään synagogan esimiehen, Jairoksen, kodissa iloittiin tyttövauvan syntymästä. Samoihin aikoihin eräs nainen joutui murheekseen toteamaan, että hänessä oli puhjennut vakava verenvuototauti.
Kuluneen kahdentoista vuoden aikana pienen tytön kotona oli varmasti saatu kokea lapsen kasvun ja kehittymisen mukanaan tuomaa iloa. Sairas nainen puolestaan etsi epätoivoisesti itseään ja rahojaan säästämättä turhaan apua piinaavaan vaivaansa (Mark. 5:26).

Vanhempien tuska ja usko

Tytön vanhempien onni särkyi, kun lapsi sairastui kuolemanvakavasti. Voimattomina läheiset joutuvat seuraamaan, kuinka elämän voima hiipuu aiemmin elämää pursunneesta tyttärestä.

Tuskan murtama isä ei voinut tässä epätoivoisessa tilanteessa jäädä paikoilleen. Oli lähdettävä hakemaan apua. Onneksi isä tiesi osoitteen, minne mennä. Jeesus oli äsken palannut takaisin kotikaupunkiinsa. Sinne, Jeesusta ympäröivän väentungoksen keskelle, Jairos tunkeutuu ja heittäytyy hänen jalkojensa juureen – hädissään, mutta varmana siitä, että Jeesus voi auttaa:

”Tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Isän pyyntö ei jäänyt vastausta vaille. Jeesus lähtee opetuslapsineen Jairoksen kotiin. Matkaa saattelee ympärillä tungeksiva väkijoukko (Luuk. 8:42).

Naisen pelko ja luottamus

Jeesusta seuraavassa väenpaljoudessa on myös verenvuototautia sairastava nainen. Hänellä on varma usko siitä, että hän paranee, jos hän vain saa koskettaa Jeesuksen viitan lievettä.

Sinänsä yksinkertaisen ratkaisun esteenä oli ongelma. Verenvuototautia sairastava oli Mooseksen lain mukaan saastainen, ja tällaisen kosketus saastuttaa sen, johon tautia sairastava koskee (3. Moos. 15:25). Hänen oli siis toimittava salaa (Mark. 5:27).

Naisen onnistui hivuttautua Jeesuksen luo koskettamaan hänen viittansa liepeessä olevaa tupsua kenenkään huomaamatta. Jeesukselta tämä ei kuitenkaan jäänyt havaitsematta. Pelkäävän naisen oli tultava esiin.

Lääkäri Luukas kuvaa tätä lääketieteellistä ihmettä: ”Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi.” (Luuk. 8:47.)

Jeesuksen seurassa pelko väistyi. Nainen sai kuulla rohkaisevat sanat: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut” (Matt. 9:22).

Elämän ja kuoleman kaksintaistelu

Jairoksen kotia lähestyttäessä talosta kantautuu väkijoukon hälinää ja kuoleman vierailusta kertovaa huilujen soittoa. Elämän Herra ja kuoleman majesteetti kohtaavat toisensa. Kuoleman voima on väkevä – niin väkevä, että Elämän Herran viesti kuolemaa vahvemmasta voimasta saa väkijoukon remahtamaan nauruun: tyttö on kuollut eikä herää unestaan!

Väki kuolleen ympäriltä ajettiin ulos. Sisälle jäivät ikiunta nukkuvan lapsen ja Jeesuksen lisäksi vain Pietari, Johannes ja Jaakob sekä lapsen isä ja äiti (Luuk. 8:51).

Paikalla olijat saivat omin silmin nähdä elämän ja kuoleman kaksintaistelun: Jeesus tarttuu tytön käteen ja lausuu arameankieliset sanat ”Talita kuum” – ”Tyttö nouse”. (Mark. 5:41; Luuk. 8:54). Tyttö heräsi eloon. Elämä voitti kuoleman vallan.

Yksisuuntainen tie

Virrentekijä pysähdyttää meidät katselemaan kuljettavanamme olevaa yksisuuntaista tietä: Käyn aina kohti kuolemaa, jos minne tieni kulkee (Vk. 611:1). Jeesuksen valta ulottui tämän katoavaisuuden lain yli – hän voi kääntää kulkusuunnan myös ajallisesta kuolemasta elämään. Me emme voi.

Niin suurimerkityksinen asia kuin kuolleen herättäminen onkin, se ei ole evankeliumikertomusten pääasia. Tärkein viesti on sanoma armahtavasta Vapahtajasta ja uskosta, joka siirtää ihmisen kadotuksen tieltä iankaikkisen elämän tielle.

Jeesus jätti omilleen iankaikkisen elämän sanat ja evankeliumin valtavan voiman, joka yhä pelastaa sielun kuolemasta ja tekee sielun terveeksi. Jumalan lapsen matka ajallisuuden yksisuuntaisella tiellä ei pääty kuoleman yöhön vaan se jatkuu ylösnousemuksen aamuun. Virressä lauletaan: Käyn aina kohti taivasta, kun Jeesukseeni uskon. Kuoleman yönkin tullessa saan nähdä aamuruskon. (Vk. 611:2.)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä