Toyotan, maailman arvokkaimman autobrändin...

brändiarvo muodostuu näistä tekijöistä. Siihen ei kukaan muu autonvalmistaja pysty:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brändi

Ykkössijan Toyota saavutti osaltaan siksi, että sitä pidetään hinta-laatusuhteeltaan erinomaisena autona. Sen omistajat ovat autoon tyytyväisiä ja luottavat auton laadukkuuteen.

Jos linkki ei toimi, maalase ja kopio ja liitä selaimen osoiteriville.
4499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Niin, ja brändiarvon merkitystä aloittajan kirjoittamassa mielessä kuvaa hyvin se, että Volkswagen tiopahti sijalta 8 sijalle 40. Brändiarvolla on todella paljon merkitystä.

Äänestä
  • Eipä ole vaikuttanut hirveästi myyntimääriin kokonaisuutena.

    Äänestä

  • oppiaIkäKaikkiToivotaan kirjoitti:

    Eipä ole vaikuttanut hirveästi myyntimääriin kokonaisuutena.

    Mutta Tojotallapa myynti sakkaa reilusti, kuten tässä keskustelussa tuolla alempana oleva tilasto kertoo.

    Äänestä

Toyota on meillä aikakin todella kallis ominaisuuksiinsa nähden ja Toyotan maine on perittyä 80-luvulta ja tänä päivänä tuote on toinen, eikä pärjää millään osa-alueella kilpailijoiden kanssa, mm. ruostuminen on todella hurjaa. Eiköhän nuo takaisinkutsut jossain vaiheessa ala vaikuttaa.

Äänestä

Wikissähän sanotaan suoraan, että brädiarvo perustuu täysin mielikuviin. Ei siis mihinkään mitattavaan ominaisuuteen tai laatuun, pelkkä usko ja kuvitelma riittää.

Äänestä
  • Ja mistäköhän se mielikuva syntyy??

    Äänestä

  • Luehan vielä kerran uudestaan.

    Äänestä

  • TSI.DSGhuijausko kirjoitti:

    Ja mistäköhän se mielikuva syntyy??

    Vaarien opeista jotka perustuvat 70-80 luvun autoihin.

    Äänestä

Toyota on erittäin hyvä uskotaan. Huvittaa lähinnä sitä mollaavat viestit, joista paistaa läpi selkeä tietämättömyys tai kokemus. Joillakin saatta olla ehkä joistain peltoautoista tai satojatuhansia km lukemia ajettuja. Joillakin vain jyrkkä ei, mielipide kun jollain einiinkivallatyypillä on Toyota. Nestepäitä on varmasti joka automerkillä ajavien keskuudessa.

Äänestä
  • Toyota on ihan asiallinen aasialainen halpisauto ja kilpailee kohtuudella muiden aasialaisten kanssa, mutta korealaiset ovat tällä hetkellä niskanpäällä.
    Suomessa Toyota on kuitenkin ylihintainen laatuunsa nähden ja tuo tutuksi tullut ruostuminen on melkoinen uhka hänelle joka aikoo omistaa yli kolme vuotiasta Toyotaa.
    Länsiautojen ominaisuuksiin Toyota ei tunnu pääsevän ei sitten millään, vaan on aina 2-3 sukupolvea jäljessä, ehkä suuret säästöt vie mahdollisuudet tai sitten aasialainen filosofia ei täsmää eurooppalaiseen automakuun.

    Äänestä

  • Eipä siinä uutisessa brändin murenemisesta mainittu mitään, mutta jokainen täyspäinen brändistä ymmärtävä tajuaa että huijaamalla asiakkaitaan, niinkuin eräs
    kansanautovalmistaja on tehnyt jo vuosikausia, ei brändiarvoa, eikä laatua ja luotettavuutta voi parantaa.

    Äänestä

  • huijarin.brändiarvo kirjoitti:

    Eipä siinä uutisessa brändin murenemisesta mainittu mitään, mutta jokainen täyspäinen brändistä ymmärtävä tajuaa että huijaamalla asiakkaitaan, niinkuin eräs
    kansanautovalmistaja on tehnyt jo vuosikausia, ei brändiarvoa, eikä laatua ja luotettavuutta voi parantaa.

    8,8 prosenttia on päättänyt, että ei olekaan niin kova brandi, että heille kelpaisi enää.

    Ja myyntikatteen putoaminen kertoo, että muitakin on pitänyt houkutella halvemmilla hinnoilla.

    Sad..!!!

    Äänestä

Toyotalla oli myös tuotantokatkos maanjäristyksen vuoksi.

"Maailman suurinta autonvalmistajaa rassasi ennen muuta kallis jeni, jonka kurssi on vahvistunut tänä vuonna dollariin nähden jo 13 prosenttia."

"Euroopassa sen sijaan Toyota parantaa tahtiaan. Kaupaksi meni 434 400 autoa, 27 000 enemmän kuin vuosi sitten."

Konsernin nettotulos putosi 3,4 miljardiin euroon ja liikevaihto 63,4 miljardiin. No, jäihän tuota voittoa muutama kolikko.

Äänestä
  • Surkeaa, että Toyotan tehtaat sattuvatkin sijaitsemaan juuri siirroksen päällä. Eikä niitä saada siitä pois. Aina kun business haperoituu, niin maanjäristys on Tojoterojen uutistoimiston mukaan syynä. Euroopassa ja jenkeissäkin on eri autofirmoilla ties mistä syistä tuotantokatkoksia, mutta ei niiden takia tarvitse kuunnella mitään seliseliseliä. Isolla yrityksellä on aina joku osa tuotantoa remontissa tai häiriössä. Tai suorastaan lopetettavana. Kuten Toyotalla D4D-koneiden tuotanto. Oliko siinäkin syynä maanjäristys?

    Äänestä

  • TerokinTärisee kirjoitti:

    Surkeaa, että Toyotan tehtaat sattuvatkin sijaitsemaan juuri siirroksen päällä. Eikä niitä saada siitä pois. Aina kun business haperoituu, niin maanjäristys on Tojoterojen uutistoimiston mukaan syynä. Euroopassa ja jenkeissäkin on eri autofirmoilla ties mistä syistä tuotantokatkoksia, mutta ei niiden takia tarvitse kuunnella mitään seliseliseliä. Isolla yrityksellä on aina joku osa tuotantoa remontissa tai häiriössä. Tai suorastaan lopetettavana. Kuten Toyotalla D4D-koneiden tuotanto. Oliko siinäkin syynä maanjäristys?

    Tojoteron jankutuskäsikirjan mukaan Toyotalla menee yhä paremmin silloinkin kun liikevaihto ja tulos ovat kuralla. Mutta sen tason hokemat on nähty jo useasti.

    Äänestä

  • Toyotan omistajana valmistajan myyntikate ei ole tärkein asia. Jos on huikea myyntikate, niin se kertoo enemmänkin halpahintaisesta valmistuksesta ja vastuun siirtämisestä kuluttajalle, niinkuin eräs saksalainen kansanautovalmistaja on jo tehnyt vuosikaudet ja hyväuskoiset hölmöt kuvittelevat että se olisi jokin laadun tae vaikka mediat suorastaan kirkuvat kansanautomerkin vika- ja huijausmaailmasta jatkuvasti.

    Äänestä

  • asvovalinta kirjoitti:

    Toyotan omistajana valmistajan myyntikate ei ole tärkein asia. Jos on huikea myyntikate, niin se kertoo enemmänkin halpahintaisesta valmistuksesta ja vastuun siirtämisestä kuluttajalle, niinkuin eräs saksalainen kansanautovalmistaja on jo tehnyt vuosikaudet ja hyväuskoiset hölmöt kuvittelevat että se olisi jokin laadun tae vaikka mediat suorastaan kirkuvat kansanautomerkin vika- ja huijausmaailmasta jatkuvasti.

    "Toyotan omistajana valmistajan myyntikate ei ole tärkein asia."

    Ei ole silloin tärkeä se brandikään. Eikä paranekaan olla, koska se näköjään alkaa hiipua olemattomiin. Voihan Tojotan silti ostaa, vaikkei olisikaan kummoinen brandi.

    Äänestä

  • eiriipuBrandista kirjoitti:

    "Toyotan omistajana valmistajan myyntikate ei ole tärkein asia."

    Ei ole silloin tärkeä se brandikään. Eikä paranekaan olla, koska se näköjään alkaa hiipua olemattomiin. Voihan Tojotan silti ostaa, vaikkei olisikaan kummoinen brandi.

    Kuinka niin, "alkaa hiipua olemattomiin?? Automaailman paras brändi ? Et taida ymmärtää ??

    Äänestä

Brändin arvo on yksi asia, Autojen arvostus on täysin toinen juttu. Tojo on Teuvo Tasalakkien kulkuväline.

Äänestä
  • Et vieläkään näköjään tajua mistä se brändiarvo kumpuaa? Mieti miksi se on vikavaagenilla häpeällisen heikko ja menossa pohjalukemiin?

    Äänestä

  • ihanko.pihalla kirjoitti:

    Et vieläkään näköjään tajua mistä se brändiarvo kumpuaa? Mieti miksi se on vikavaagenilla häpeällisen heikko ja menossa pohjalukemiin?

    Aivan sama, Aja sinä brändillö jota arvostetaan. Minä ajan autolla jota arvostetaan.

    Eikä Tojolla mene firmanakaan kovin vahvasti. Mallisto on niin jälkeenjäänyttä että se ei kelpaa enää edes patavanhoillisille amerikkalaisille.

    Äänestä

  • Pitänee vääntää ihan rautalangasta ymmärtämättömälle. Miksi se on vikavaagenilla niin surkean huono ja menossa alaspäin. Miksei vikavaageniin kohdistu mitään positiivisia mielleyhtymiä? Eikö koeta innovatiiviseksi merkiksi? Onko palvelutaso surkea? Onko hinta-laatusuhde perseestä, vai mikä mättää?

    Äänestä

  • Das.vilppi kirjoitti:

    Pitänee vääntää ihan rautalangasta ymmärtämättömälle. Miksi se on vikavaagenilla niin surkean huono ja menossa alaspäin. Miksei vikavaageniin kohdistu mitään positiivisia mielleyhtymiä? Eikö koeta innovatiiviseksi merkiksi? Onko palvelutaso surkea? Onko hinta-laatusuhde perseestä, vai mikä mättää?

    VW on pyyhkinyt persettään tojolla jo pitkään. Tojo haukkasi isosti paskaa hybriditekniikan kanssa ja myyntiluvut ovat aivan nappikauppaa bensaturboihin nähden. Nyt tojon tulos on romahtanut jenkkien surkean myynnin takia.
    Suomessakin VW:n autoja ostetaan melkein kolme kertaa tojon määrään nähden. Siinä voi brändiarvon työntää minne haluaa, kansaa ei kiinnosta tuhnut.

    Äänestä

  • Juu ei VW ole brändiarvosta kiinnostunut kun ei sillä sellaista ole. On vain brändiarvottomuus ja sekin vapassa pudotuksessa. Ketä kiinnostaisi? Eikä "VW-autoja" ole brändäyslistassakaan. On vain automerkit. Mersuja ja Bemareitakin ostetaan vielä vähemmän, mutta brändiarvo on silti melkein Toyotan luokkaa. On siinä trollilla kipuilemista kerrakseen.

    Äänestä

  • vahvaa.menoa kirjoitti:

    VW on pyyhkinyt persettään tojolla jo pitkään. Tojo haukkasi isosti paskaa hybriditekniikan kanssa ja myyntiluvut ovat aivan nappikauppaa bensaturboihin nähden. Nyt tojon tulos on romahtanut jenkkien surkean myynnin takia.
    Suomessakin VW:n autoja ostetaan melkein kolme kertaa tojon määrään nähden. Siinä voi brändiarvon työntää minne haluaa, kansaa ei kiinnosta tuhnut.

    "Suurin syyllinen tuloksen putoamiseen löytyy Toyotan mukaan valuuttakurssista: vahva jeni syö voittoja."

    Äänestä

  • eikö.ymmärrä kirjoitti:

    Juu ei VW ole brändiarvosta kiinnostunut kun ei sillä sellaista ole. On vain brändiarvottomuus ja sekin vapassa pudotuksessa. Ketä kiinnostaisi? Eikä "VW-autoja" ole brändäyslistassakaan. On vain automerkit. Mersuja ja Bemareitakin ostetaan vielä vähemmän, mutta brändiarvo on silti melkein Toyotan luokkaa. On siinä trollilla kipuilemista kerrakseen.

    Mitä hyötyä on kenellekään auton omistajalle konsernin brändiarvosta kun alla on riisikippo? Ei brändiarvo paranna itse autoa yhtään. Sama vertailujen jumbo se on edelleen.
    Saksalaiset osaa tehdä autoja, tojot ovat vain rimpuloita.

    Äänestä

  • vahvaa.menoa kirjoitti:

    VW on pyyhkinyt persettään tojolla jo pitkään. Tojo haukkasi isosti paskaa hybriditekniikan kanssa ja myyntiluvut ovat aivan nappikauppaa bensaturboihin nähden. Nyt tojon tulos on romahtanut jenkkien surkean myynnin takia.
    Suomessakin VW:n autoja ostetaan melkein kolme kertaa tojon määrään nähden. Siinä voi brändiarvon työntää minne haluaa, kansaa ei kiinnosta tuhnut.

    Ne eivät ole mitään VW-autoja vaan Vw-konsernin autoja. Älä niputa saman konsernin autoja yhteen nippuun ei Toyotakaan niin tee. Varsinaista VW:tä on myyty suomessa vain muutama autoenemmän kuin viime vuonna kun Toyotia on myyty 1200 autoa enemmän kuin viime vuonna.

    Äänestä

  • tuhnutin kirjoitti:

    Mitä hyötyä on kenellekään auton omistajalle konsernin brändiarvosta kun alla on riisikippo? Ei brändiarvo paranna itse autoa yhtään. Sama vertailujen jumbo se on edelleen.
    Saksalaiset osaa tehdä autoja, tojot ovat vain rimpuloita.

    "Mitä hyötyä on kenellekään auton omistajalle konsernin brändiarvosta kun alla on riisikippo?"
    Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä! Ei voi mitään.

    Äänestä

  • tyhjä.korvienvälikö kirjoitti:

    "Mitä hyötyä on kenellekään auton omistajalle konsernin brändiarvosta kun alla on riisikippo?"
    Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä! Ei voi mitään.

    No kerro sitten mitä hyötyä siitä brändiarvosta auton omistajalle on. Ensimmäisenä tulee mieleen että tojoista pyydetään lisähintaa kun subaruja, citikoita, Fiateja ja pösöjä myydään Tojoina. Kannattaako ostaa sama auto paljon kalliimmalla brändiarvon takia? Kuulostaa aika idiootin touhulta.

    Äänestä

  • hölmöiltä.rahat.pois kirjoitti:

    Volkswagenilta. Kannattaako ostaa kun halvemmalla saisi Skodan tai Seatin. Kaikki ovat kuitenkin samoja autoja samoista osista. Toyota-merkki autossa takaa sen että auto otetaan mielellään vaihdossa ja aina suuremmalla sisäänostohinnalla kuin muiden valmistajien sisarmallit.

    Äänestä

  • Jos ja kun peterille pitää rautalangasta vääntää ja ei silti ymmärrä, jos ihan selkokielellä vielä pitäisi yrittää. Jos ostat vaikka korkealaatuisen merkkituotteen jota arvostetaan kestävänä ja laadukkaana tai jos ostat huijarivalmistajaksi tiedetyn valmistajan feikkilaatuiseksi todetun tuotteen jonka valmistaja on tullut vielä kiinni vuositolkulla tehdystä tarkoituksellisesta vilpistä, niin onhan sillä merkitystä. Siksi niihin suhtaudutaan vaihtomarkkinoilla niinkuin tiedämme ja siksi ne ovat aina median hampaissa. Ymmärsitkö vieläkään?

    Äänestä

  • hölmöiltä.rahat.pois kirjoitti:

    No kerro sitten mitä hyötyä siitä brändiarvosta auton omistajalle on. Ensimmäisenä tulee mieleen että tojoista pyydetään lisähintaa kun subaruja, citikoita, Fiateja ja pösöjä myydään Tojoina. Kannattaako ostaa sama auto paljon kalliimmalla brändiarvon takia? Kuulostaa aika idiootin touhulta.

    Mitä hyötyä auton omistajalle on brändiarvosta?

    Edellä on hyvä teksti, joka yrittää saada tollon petterin ymmärtämään. Vielä kuitenkin kysymys lisäämään tollon ymmärrystä!

    Mitä hyötyä on siitä, että auton omistaja ajaa korkeimman brändiarvon omaavalla Toyotalla kuin, että se ajaisi Fatilla tai huijari-vollelolla? Mitä hyötyä on suuresta positiivisesta maineesta verrattuna suureen negatiiviseen maineeseen?

    Äänestä

  • Mitähyötyä kirjoitti:

    Kiinnostavampaa kuin mikälie brandin arvo on Toyotassa se maine, mikä takaisinkutsumyllytyksestä on syntynyt. Jostain mielikuvatason brandista riippumatta valitsen autoni mieluummin sellaisesta merkistä, jonka autot tulevat tehtaalta valmiina.

    Äänestä

"Mittavista takaisinkutsukampanjoista kärsinyt Toyota on laadukkain automerkki. Takaisinkutsujen suuri määrä ei välttämättä kerro huonosta laadusta, vaan asiakkaista huolehtimisesta. Pienetkin vian mahdollisuudet halutaan tarkastaa mittavien takaisinkutsukampanjoiden avulla."

"Volkswagen-konsernin merkkien sijoitus on mielenkiintoinen: Audi ja Škoda sijalla kahdeksan, Seat 12. ja Volkswagen 14."

http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/autojen-laatuerot-julki/

Äänestä
  • Petterille ei kannata selittää,ei ymmärrä, eikä halua ymmärtää, ihan outo tapaus. Roikkuu vaan kaiket päivät netissä trollaamassa!

    Äänestä

  • Huolestuttavaa kirjoitti:

    Petterille ei kannata selittää,ei ymmärrä, eikä halua ymmärtää, ihan outo tapaus. Roikkuu vaan kaiket päivät netissä trollaamassa!

    Toyotan myynti putoaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • alenevastimennään kirjoitti:

    Toyotan myynti putoaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

    Cokis on kanssa tunnettu brandi. Mutta kuinkahan senkin kävisi, jos asiakas tilaisi lasin Cokista. Sitten baarimikkko sanoisi, että älä vielä juo sitä, minä vähän säädän. Ja sitten säätöä ja lasi taas asiakkaalle. Ja sitten: älä vielä juo sitä, minä vähän säädän. Ja sitten säätöä ja lasi taas asiakkaalle. Ja sitten: älä vielä juo sitä, minä vähän säädän. Ja sitten säätöä ja lasi taas asiakkaalle. Ja sitten: älä vielä juo sitä, minä vähän säädän. Ja sitten säätöä ja lasi taas asiakkaalle.

    Alkaisi asiakas miettiä hiljakseen ihan muita juomia.

    Ei ihme, että Tojon kysyntä lerpahtanut.

    Äänestä

  • Petterillä "lerpahtaa" ennen kuin Toyotan kysyntä! Hermostuneisuus on jo petterillä päällimmäisenä!

    Äänestä

  • MeniALAS kirjoitti:

    http://www.kauppalehti.fi/uutiset/toyota-romahti--kisa-volkswagenin-kanssa-kiristyy/qjrYhMKu?ref=ampparit:8c6c&ext=ampparit

    Tojotan kysyntähän romahti JO.

    Tojokauppias myymälän ovella nenä lasissa kiinni. Hiljaista on. Auttaisikohan vaikka joku takaisinkutsu. Vaikka tosi nolojahan ne semmoiset on. Mutta tulisi edes joku.

    VW-myyjä, huijarin leima otsassa yrittää mustamaalata rehellistä autokauppiasta, kun kovat ajat ovat tulossa ja Saksassa on jo lopputilejä joululahjaksi jaettu vasta kolmellekymmenelletuhannelle, ennen lopun alkua.

    Äänestä

  • tuomion.päivä.koittanut kirjoitti:

    VW-myyjä, huijarin leima otsassa yrittää mustamaalata rehellistä autokauppiasta, kun kovat ajat ovat tulossa ja Saksassa on jo lopputilejä joululahjaksi jaettu vasta kolmellekymmenelletuhannelle, ennen lopun alkua.

    surkeaa, että monen suosiman tojotan suosio hapertuu noin nopeasti

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Brändiarvo kirjoitti:

brändiarvo muodostuu näistä tekijöistä. Siihen ei kukaan muu autonvalmistaja pysty:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brändi

Ykkössijan Toyota saavutti osaltaan siksi, että sitä pidetään hinta-laatusuhteeltaan erinomaisena autona. Sen omistajat ovat autoon tyytyväisiä ja luottavat auton laadukkuuteen.

Jos linkki ei toimi, maalase ja kopio ja liitä selaimen osoiteriville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu