Miksi kesällä parvekkeella olleet ja sitten sisälle siirtämäni pelargoaniat eivät jaksakaan enää sisällä kukkia ja lehdetkin kellastuvat ? Mitä niille pitäisi tehdä, onko toivoa, että vielä tokenevat vai heitänkö vaan pois ? Olivat täynnä kukkia, kun siirsin sisälle, mutta pikkuhiljaa alkoi nuukahtaminen...
Pelargoniat
PalloSarka
1172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä heitä pois, anna niiden levätä.
Runsaan kukinnan jälkeen kasvi tarvitsee lepotauon. Talven pimeys ei muutenkaan paljon valoa tarvitsevalle pelargonille ole hyväksi, mutta yleensä ne siirretäänkin viileään sydäntalveksi - voi olla jopa vähävaloinen tai jopa pimeäkin kellari tms. pariksi, kolmeksi kuukaudeksi. Voi välillä käydä kurkkaamassa, hieman kostuttamassa ehkä jos ruukku on rutikuiva...ei kuitenkaan kastella kastelemalla.
Olen toki pitänyt joitain pelargoneja koemielessä talon viileimmällä puolella ikkunalla läpi talven. Ne kasvavat, yrittävät kukkiakin, mutta ovat kalpeita, vesivartisia roippoja, kuitenkin hengissä ovat säilyneet. Leikkaan ne keväällä varhain mullanvaihdon yhteydessä, jos ovat olleet lämpimässä talven. Nyt kun olen kasvattanut vanhoja, korkeita Mårbackoja ( lähes puolitoistametrisiä, vahvarunkoisia, lasitetulla terassilla, annan niiden ensin saattaa kukinnan loppuun sisällä kastellen vain niukasti, jotta "ymmärtävät" asettua lepoon. Leikkaan kaksi kolmasosaa ja siirrän viileään helmikuulle asti, jolloin vaihdan mullan ja alan kevyesti kastella ja maaliskuussa ne alkavat työntää uutta vartta ja kukkanuppuja.
Pelargonit ovat ihan oma maailmansa, lajeja on valtavasti, riippuu vähän siitä, minkä sorttinen kasvi sinulla on, vanhat lajikkeet säilyvät, ovat sitkeitä, mutta mitä nuorempi lajike, saatat menettää sen, mutta älä sure, uusia saa helposti joko ostamalla tai kylvämällä siemenet helmi-maaliskuussa...pikkuruiset pelakuun alut ovat aivan hellyttäviä :).